Oikotie

Muutimme taloomme muutama vuosi sitten. Olemme huomanneet nyttemmin, että jo vuosikausia paikkakuntalaisilla (niin lapisilla kuin aikuisillakin) on ollut tapana oikaista tonttimme laitaa pitkin matkalla kuka minnekin. Pyörätietä pitkin kulkiessa matkaa tulisi lisää n. 75 m. Pahimmillaan oikaisijat kulkevat meidän makkaarin ikkunan alta n. 3 m etäsiyydeltä. Sanottu on, koululla rehtori on ohjeistanut pienimpiä, mutta ei tunnut viesti menevän perille. Koko päivää ei olla paikan päällä seuraamassa tilannetta, mutta näin lomaviikolla tilanne on taas noussut puheenaiheeksi ja kuumentaa tunteitamme.
Eli onko hyviä neuvoja antaa miten tuon oikaisemisen saa loppumaan? Maan sulettua nyt keväällä aiomme laittaa läpikulun kieltävät kyltit polun päihin, auttaneeko tuo? Uusien naapureiden rakennettua vierekkäisille tonteille tuo trafiikki häiritsee myös heitä, joten oiaisijat häiritsevät 3 huushollin rauhaa.
151070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ei olla yksin tällä planeetalla.

Äänestä
  • Taas näitä pipolääkärin tarpeessa olevia viisastelijoita.. Mikään ei oikeuta kulkemaan toisten kotipihan läpi. Luulisi olevan itsestään selvää.
    Aloittajalle ehdottaisin, että he kolmen talon omistajat yhdistäisivät voimansa ja pystyttäisivät kunnon aidan ja YKSITYIALUE-kyltit tonttien ympärille. Joillekin kun pitää ihan rautalangasta vääntää, kuten nimimerkille "se on kun".

    Äänestä

Ei tosin auta jos se polku kulkee pitkin tontin reunaa.

Äänestä
  • Hankkikaa, vaikka naapureitten kanssa yhdessä, iso, ärhäkkä ja pelottavan näköinen vahtikoira ja laittakaa sen koppi niin lähelle kulkureittiä, että ulottuu ketjussaan polulle. Huolehtikaa vaikka vuorotellen koiran hoidosta....... Ja muutama härän sääriluu vielä polulle rekvisiitaksi.......

    Äänestä

  • Myös häiritsijöihin kylläst... kirjoitti:

    Hankkikaa, vaikka naapureitten kanssa yhdessä, iso, ärhäkkä ja pelottavan näköinen vahtikoira ja laittakaa sen koppi niin lähelle kulkureittiä, että ulottuu ketjussaan polulle. Huolehtikaa vaikka vuorotellen koiran hoidosta....... Ja muutama härän sääriluu vielä polulle rekvisiitaksi.......

    Tämä oli hyvä!!! Luulisi satunnaisten kulkijoiden kiertävän kaukaa.

    Äänestä

  • Myös häiritsijöihin kylläst... kirjoitti:

    Hankkikaa, vaikka naapureitten kanssa yhdessä, iso, ärhäkkä ja pelottavan näköinen vahtikoira ja laittakaa sen koppi niin lähelle kulkureittiä, että ulottuu ketjussaan polulle. Huolehtikaa vaikka vuorotellen koiran hoidosta....... Ja muutama härän sääriluu vielä polulle rekvisiitaksi.......

    Jos koira puree, vaikka onkin yksityisalue, koiran omistaja siitä joutuu vastuuseen. Jos laitat aidan ja kulkija repii itsensä ylittäessään aitaa, sinä maksat. Teitpä mitä tahansa ja laiton kulkija loukkaantuu, sinä maksat viulut!

    Äänestä

  • selvää asiasta kirjoitti:

    Jos koira puree, vaikka onkin yksityisalue, koiran omistaja siitä joutuu vastuuseen. Jos laitat aidan ja kulkija repii itsensä ylittäessään aitaa, sinä maksat. Teitpä mitä tahansa ja laiton kulkija loukkaantuu, sinä maksat viulut!

    Loukkaantukoon aivan vapaasti, voi olla että joudun maksamaan, mutta eipähän ainakaan samaisen idiootin toista kertaa luulisi yrittävän.

    Äänestä

Kyltit kyllä auttavat tai sitten ärsyttävät.
Pingoittakaa näkyvä naru kahden tolpan väliin "aidaksi" väliaikaisena ratkaisuna.
Myöhemmin sitten vaikka ne kyltit tai aita.

Olen nähnyt monessa taloyhtiössä pelkän narun auttavan. Ihmiset ryhtyvät silloin ajattelemaan...

Äänestä
  • , joka meidän tonttiamme kiertää. Kylän väki, aikuiset ja lapset, oikovat tonttimme läpi bussipysäkille ja kiipeävät pokkana yli aidan. Paitsi taluttamansa koirat, jotka menevät aidan ali. Varsinaista pyörätietä pitkin matka olis vajaa 100 metriä pidempi.
    Vaan apu löytyi ammattiliikkeestä ;). Paikallisen kauppiaan vinkistä laitoimme aitaan, sekä ylä-, että alareunaan mustaa paksua vaseliinia. Siinä meni jokusenkin rouvan paremmat tuulihousut kovin ikävän näköiseksi. Samoin koiran turkista lienee vaikeaa pois pestävää.
    Aidan yli kiipeily on olennaisesti vähentynyt.

    Äänestä

  • edes lankkuaita kirjoitti:

    , joka meidän tonttiamme kiertää. Kylän väki, aikuiset ja lapset, oikovat tonttimme läpi bussipysäkille ja kiipeävät pokkana yli aidan. Paitsi taluttamansa koirat, jotka menevät aidan ali. Varsinaista pyörätietä pitkin matka olis vajaa 100 metriä pidempi.

    Loistava niksi! =D

    enää syyttääkään kuin itseään! Hyvä!

    Äänestä

Jos aita on tiivis ja korkea se auttaa. Jos tontit ovat kiinni toisissaan aidatusta alueesta tulee jokseenkin iso.. Jos eivät ole väliin jää varmaan sellainen "ei kenenkään maa" josta kulkijat joka tapauksessa saavat kulkea tai kulkevat vaan. Meillä on pihojen ympärillä 1,5 metrin lauta-aidat eikä kukaan ole koskaan edes yrittänyt kiipeillä yli tai ryömiä ali. Tuskin mitkään lankut, rasvat tai muut lopulta tepsivät. Tie poikki ja kunolla. Maksaa jonkin verran mutta kannattaa.

Äänestä

Johan tuli monta hyvää ja käyttökelpoista ideaa. Suunnitelmakin on valmis: alkajaisiksi köysi markkeeraamaan tien katkaisua, ja heti perään kyltti siihen viereen. Jos ei auta, niin aidan rakentaminen tulee ajankohtaiseksi, ja siihen vielä alle ja päälle vaseliinia - niin jo luulisi trafiikin vähenevän. Koiranhankintakin oli hyvä ehdotus mutta maksumieheksi en halua joutua, jos joku itsensä loukkaa tai muuta vastaavaa, vaikkakin tekee sen meidän tontillamme.

Äänestä
  • kaksi lankkua poikittain kyhäelmää vaan reilusti komea pystylautainen.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    kaksi lankkua poikittain kyhäelmää vaan reilusti komea pystylautainen.

    ei mitään risuaitaa vaan vähintään 150 senttinen umpilauta-aita. meillä se tehosi ja sellaisen saa rakentaa naapurien luvalla ja tässä tapauksessa kai yhteisellä päätöksellä tonttien väliin, vaikka kadun varressa suositaankin 120cm aitaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Häiriintynyt kirjoitti:

Muutimme taloomme muutama vuosi sitten. Olemme huomanneet nyttemmin, että jo vuosikausia paikkakuntalaisilla (niin lapisilla kuin aikuisillakin) on ollut tapana oikaista tonttimme laitaa pitkin matkalla kuka minnekin. Pyörätietä pitkin kulkiessa matkaa tulisi lisää n. 75 m. Pahimmillaan oikaisijat kulkevat meidän makkaarin ikkunan alta n. 3 m etäsiyydeltä. Sanottu on, koululla rehtori on ohjeistanut pienimpiä, mutta ei tunnut viesti menevän perille. Koko päivää ei olla paikan päällä seuraamassa tilannetta, mutta näin lomaviikolla tilanne on taas noussut puheenaiheeksi ja kuumentaa tunteitamme.
Eli onko hyviä neuvoja antaa miten tuon oikaisemisen saa loppumaan? Maan sulettua nyt keväällä aiomme laittaa läpikulun kieltävät kyltit polun päihin, auttaneeko tuo? Uusien naapureiden rakennettua vierekkäisille tonteille tuo trafiikki häiritsee myös heitä, joten oiaisijat häiritsevät 3 huushollin rauhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu