Susien puolesta

Kaikki aidot eläinten ystävät kipin kapin allekirjoittamaan.

http://www.adressit.com/susien_asialla
684822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Asiallinen adressi.

Äänestä

Itse väitän olevani eläintenystävä ja työskentelen eläinten parissa,mutta täällä Itä-rajalla asuvana en voi ymmärtää miksi susikantaa ei voisi tietyiltä alueilta vähentää/siirtää.Pari kertaa olen suden asutuksen lähellä nähnyt ja on kyllä veret seisauttava kokemus.Pedon kuuluisi havaita minut ensin ja paeta.Ei toisin päin.Koiria ei voi enää ottaa sienimetsällekkään mukaan,mikä ennen oli suurinta nautintoa koirille ja minulle.Ja jos minulla olisi pieniä lapsia,en ymmärrä miksi minun pitäisi heidät laittaa aamuhämärissä kouluautoa odottamaan kun itsekin pelkäisin.Ja koiramme-lehteä lukeneet tietävät vallan hyvin,että susi on vienyt koiranpennun pihasta melkeinpä kasvattajan jalkojen juuresta.En tietenkään puolusta niitä joiden koira on ketjusta viety,mutta joku raja on oltava.Kyllä ihmisellä ja koiralla on vielä oltava oikeus olla pihamaallaan pelkäämättä syödyksi tulemista.Älkää hyvät ihmiset allekirjoittako tätä adressia!

Äänestä

pitkään liian vähän. Jalo eläin ja uljas.

Äänestä
  • Milloin Suomessa on viimeksi susi käynyt ihmisen kimppuun? Ei ainakaan viimeisen sadan vuoden sisällä. Ihminen rajoittaa jatkuvasti suden luonnollista elinpiiriä, ja sitten syyttää eläintä kun se "tunkeutuu" ihmisen alueelle. Susi on kaunis ja viisas eläin, ja ihan niinkuin mikä tahansa eliö maan päällä ottaa ravintonsa sieltä mistä sen helpoimmin saa. Tottakai ne nälkiintyneinä käy esim. koiran kimppuun.

    Äänestä

  • oma tietämyksenne kirjoitti:

    Milloin Suomessa on viimeksi susi käynyt ihmisen kimppuun? Ei ainakaan viimeisen sadan vuoden sisällä. Ihminen rajoittaa jatkuvasti suden luonnollista elinpiiriä, ja sitten syyttää eläintä kun se "tunkeutuu" ihmisen alueelle. Susi on kaunis ja viisas eläin, ja ihan niinkuin mikä tahansa eliö maan päällä ottaa ravintonsa sieltä mistä sen helpoimmin saa. Tottakai ne nälkiintyneinä käy esim. koiran kimppuun.

    Miksi pitää aina odottaa,että nämä kauhukuvat toteutuvat.Yrityksiähän on ollut parin vuoden sisällä..
    Suomessa on varmasti lääniä molemmille.Kyse on vain siitä,että susi ei enää pelkää siis väistä ihmistä.Vaan tulee pihaan asti,näinkö käyttäytyy villipeto lajityypillisesti?Ei mielestäni.Tuota lajityypillistä käyttäytymistähän vedetään mukaan joka käänteessä,niinpä käännän sen oman mielipiteeni tueksi myös.Lajityypillinen suurpeto pakenee ihmistä ja näin helppona talvena etsii ravinnon varmasti ihan mistä tahansa muualta kuin ihmisen läheisyydestä.Taidan toistaa itseäni mutta;
    Susia liikaa-ravinnon hankkiminen työläämpää,
    Susia ei metsästetä-ihmistä ei tarvitse pelätä
    Ihmistä ei tarvitse pelätä-haetaan ruoka pihasta
    Haetaan ruoka pihasta-sama se koira,kana,lammas,hevonen,lehmä,pikkulapsi,kaikki käy

    Äänestä

  • oma tietämyksenne kirjoitti:

    Milloin Suomessa on viimeksi susi käynyt ihmisen kimppuun? Ei ainakaan viimeisen sadan vuoden sisällä. Ihminen rajoittaa jatkuvasti suden luonnollista elinpiiriä, ja sitten syyttää eläintä kun se "tunkeutuu" ihmisen alueelle. Susi on kaunis ja viisas eläin, ja ihan niinkuin mikä tahansa eliö maan päällä ottaa ravintonsa sieltä mistä sen helpoimmin saa. Tottakai ne nälkiintyneinä käy esim. koiran kimppuun.

    silloin sanottiin, että koska muka karhu on ihmistä tappanut? ja miten kävi? karhu tappoi keski-ikäisen miehen ja kävi nuoren naisen kimppuun...

    toivottavasti se on joku sinun sukulaisesi, jota susi maistaa ekana... saisit vähän jotain pohjaa noille täysin idioottimaisille ajatuksillesi.

    ja mistä sinä teidät, että sudet on muka nälkiintyneitä, kun ne käyvät koirien kimppuun? jos niillä kerran on niin h*******n nälkä niin miksi ne ei sitten kumminkaan syö tappamiaan eläimiä kokonaan?

    ja jos kerran susien koirat olisi voitu pelastaa vain ruokkimalla näitä "nälkiintyneitä ja jaloja" eläimiä, miksi luonnonsuojelijat eivät sitten ruoki susia?????

    siitä vaan siwan kautta paketti jauhelihaa mukaan ja itärajalle susia ruokkimaan. muista syöttää ihan kädestä...

    Äänestä

koskaan tällaista adressia.

Äänestä
  • perusteluja, kun minä taas ajattelin allekirjoittaa. Kai susillakin on oikeus eloon?

    Äänestä

  • -luontoäiti- kirjoitti:

    perusteluja, kun minä taas ajattelin allekirjoittaa. Kai susillakin on oikeus eloon?

    mitään. En allekirjoita ja se on siinä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    mitään. En allekirjoita ja se on siinä.

    osaa perustella. :)

    Äänestä

  • olekaan. Aloituksessa lukee "kaikki aidot eläinten ystävät"

    Pitääkö tunkea se nenu joka paikkaan, vaikkei koske sua ollenkaan?

    Äänestä

  • sinulle.... kirjoitti:

    olekaan. Aloituksessa lukee "kaikki aidot eläinten ystävät"

    Pitääkö tunkea se nenu joka paikkaan, vaikkei koske sua ollenkaan?

    tietää vaan et miten mahtais siulaki puntti tutista ku iso susiuros menee yhdellä valtavalla loikalla tien yli n 50 metrin päässä siusta.Ei helvetti,mikä näitä lapsia nykyään vaivaa,onko nuo disneyn-piirretyt inhimillistäny eläintä jo vähän liikaakin?Ite muistan penskana ku juoksin aamuhämärällä metän poikki kouluautolle ja pelkäsin susia ja karhuja,eikä niitä ees sillo ollu näin riesaks asti.Mie en kuitenkaan oo ihan hysteerisimmästä päästä,melki koko ikäni oon maalla asunu ja luonnossa liikkunu.Mutta nykyään mie oo todella huolissani millon käy omille tai tuttujen koirille huonosti.Tiiän et monet ei käy enää ajokokeissakaan kun eivät halua koiriaan susille syöttää.Miksi susi tulee alueelle jossa väenpaljous ja meteli?Miksi enää hankkia saati kouluttaa arvokasta metsäkoiraa ja ystävää jos joku viisas euroopassa päättää että susi on uhanalainen ja suojeltava häiriintyneenäkin.Ei voi kaikki olla kunnossa.Petoeläimet tosiaankin kuuluu LUONTOON,ei kenenkään koulutielle tai pihapiiriin.

    Äänestä

ketjun aloittajalla on päässä vikaa !!!!!!!!

ONKO SINULLA HAJUAKAAN KUINKA MONTA KOIRAA JOUTUI VIIME VUONNA SUSIEN RUOKALISTALLE ?????

ja jotkut vietiin jopa ihan kotipihasta... vain todella sekopää voi väittää olevansa samalla susien ja koirien ystävä.

adressin allekirjoittajat taitavat haluta, että koiria ei enää voisi pitää maaseudulla lainkaan. samalla he haluavat tapattaa metsästyskokeisiin osallistuvat koirat. kaikki koirat pitäisi jatkossa siis olla pikkupikku puudeleita jotka asuvat kehäkolmosen sisäpuolella.

tekisi mieli linkittää tähän se sivusto, josta löytyy susien raatelemien koirien kuvia mutta enpä taida jaksaa, koska pienimmät lukijat voisivat järkyttyä...

aidot eläinten ystävät laittavat OMAT KOIRANSA ETUSIJALLE. kuka hullu haluaa tapattaa oman koiransa sudelle?

Äänestä
  • on jo tuolla vähän ylempänä,järkyttävää jaa en allekirjoita alotusta ikinä!

    Äänestä

  • UPDATE_7715062 kirjoitti:

    on jo tuolla vähän ylempänä,järkyttävää jaa en allekirjoita alotusta ikinä!

    poistaa sen linkin kun sain ohjeet,kiitos uma.Toivottavasti noilla jotka allekirjoittivat alotuksen oli ees munaa käydä kattomassa mitä toi upea eläin saa aikaan..

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    poistaa sen linkin kun sain ohjeet,kiitos uma.Toivottavasti noilla jotka allekirjoittivat alotuksen oli ees munaa käydä kattomassa mitä toi upea eläin saa aikaan..

    Sulje kone
    Älä avaa sitä enään

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    poistaa sen linkin kun sain ohjeet,kiitos uma.Toivottavasti noilla jotka allekirjoittivat alotuksen oli ees munaa käydä kattomassa mitä toi upea eläin saa aikaan..

    eläin sai aikaan. Voisitko laittaa linkin?

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    poistaa sen linkin kun sain ohjeet,kiitos uma.Toivottavasti noilla jotka allekirjoittivat alotuksen oli ees munaa käydä kattomassa mitä toi upea eläin saa aikaan..

    järkkyjä vaikeuksia oppia poistamaan oma viestini. En muista kuinka monta kertaa jotkut yrittivät epätoivoisesti vääntää minulle rautalangasta mallin miten homma hoituu.
    Tuo joka aloituksen tänne heitti on sama tyyppi joka laittoi mm. slummialoituksen. Joten......

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    järkkyjä vaikeuksia oppia poistamaan oma viestini. En muista kuinka monta kertaa jotkut yrittivät epätoivoisesti vääntää minulle rautalangasta mallin miten homma hoituu.
    Tuo joka aloituksen tänne heitti on sama tyyppi joka laittoi mm. slummialoituksen. Joten......

    materiaalia sinulta tuli silloinkin yhtenään

    Äänestä

se oikeus ja myöskin "luonnon" tarkoitus olemassaoloonsa.
mutta niin ikävää kun se onkin niin kyllä ihminenkin saa puolustaa omaa "reviiriään".
(en kuitenkaan haluaisi että suttakaan hävitettäisiin ihan kokonaan ja sitä ei käsityksieni mukaan olla vaatimassa)

Äänestä

Mutta en harrasta nimieni ym. jakelua yleiseen jakeluun....ja ihan vain siksi en allekirjoita.

Susien suojelu on ihan ok. kuten muidenkin eläinten.
Susi on loppujen lopuksi arka eläin, eikä lymyile ihmistä puiden takana.

Milloin viimeksi susi on tappanut ihmisen Suomessa...joskus 1800 luvulla?

Maaseudullakin voisi koirat pitää sisätiloissa yöllä.

Ja porot ja hirvet ovat sen luontaista ruokaa..susi ei voi eroittaa onko esim.lammas sille kuuluva saalis...mistäpä se sen osaisi tietää...nälkäinen susi ottaa helpon saaliin.

Äänestä
  • kyllä olemassa ja käytössä.Mutta onko sinulla aavistustakaan siitä miten ihanaa oli aikoinaan käydä metsässä kävelyllä tai sienessä koirien kanssa,kun susikanta oli pienempi ja pedot vielä karttoivat ihmistä?Sienessä käyn vieläkin-yksin.Ja jätän koirani surkeana tarhaan katsomaan kun lähden metsävaatteilla liikkeelle,ilman niitä.Tämä siitä syystä etten aio kuulla teiän enkä kenenkään muunkaan räkytystä siitä että "mitäs syötin koirani susille"?Haluaisin vaan tietää että näinkö te saakelin eläinsuojelijat haluatte tän maaseudun arjen sujuvan?Minulta siis kielletään oikeus liikkua pelkäämättä luonnonhelmassa?Ja tuhansilta muilta ihmisiltä ja koirilta?Susi ei loppujen lopuksi ole kovinkaan arka nykyään,kohtaamiseni suden kanssa ei ole tullut niille yllätyksenä,toisin kuin minulle.Mikään mikä haisee ihmiselle ei kuulu olla suden luontaista ruokaa!Ja tällä logiikalla voisitte yhtä hyvin tuomita ne ihmiset kaupungeissa jotka antavat koirien paskoa pitkin jalkakäytäviä ja sitten joku vi#¤%upää astuu paskaan uusilla manoloblahnikeilla ja nakkaa koiran reitille vähän maustettuja lihapullia!Syyllistäminen ei näissä tapauksissa johda mihinkään.Huonosti kohdellut koirat eivät löydy metsälenkiltä tai kaupunkien kävelyreiteiltä omistajansa kanssa.Vastuunkantajia on hitto vie löydyttävä jostain muualtakin!

    Äänestä

ketjun aloittajalle;

mitä ihmettä sä oikein pyörit täällä koiraihmisten palstalla jauhamassa tota uskomatonta susi propaganda-p*skaa!?!?!

ei sua kukaan usko. sä oot vaan todella huono provo.

ja kun sulla ei tunnu olevan mitään sympatioita oikeita lemmikkikoiria kohtaan, lähde vetämään. tää on koiranomistajille tai koirista tykkääville omistettu palsta, ei millekkään koirien tappajille.

hanki oma elämä ja paremmat mielipiteet. sä oot säälittävä.

Äänestä
  • Joo, susiviha on just tällaisten ääliömäisten koiranomistajien luomaa.

    Äänestä

  • Voi olla myös luonnon eläinten ystävä..oletko tiennyt? Oletko tullut ajatelleeksi kuka tai mikä tappaa eniten koiria?

    Äänestä

  • syy kirjoitti:

    Joo, susiviha on just tällaisten ääliömäisten koiranomistajien luomaa.

    siis sä tuut tänne koirapalstalle kertomaan, että koiranomistajat on syypäitä susivihaan?

    mee vähä ittees...

    sä oot ihan selkeesti joku alta kymmenen vuotias pikkuipana jostain helsingin slummi betonlähiöstä, etkä oo ikinä edes käyny kehäkolmosen ulkopuolella...

    sulla ei oikein oo oikeutta tulla tänne päätäs paukuttamaan... varo ettei poliisisedät saa sua kiinni noista sun rasistisista mielipiteistäs, voit vielä vaikka joutua käräjille...

    Äänestä

  • Kaikki sudet pitää tappaa, koska niitä on melkein 200 ja koska ne muuten syövät maamme 600 000 koiraa.

    Äänestä

eivät todellakaan moista adressia allekirjoita...en minä ainakaan!

Äänestä
  • Ai, miten niin aidot eläinten ystävät eivät allekirjoita susien suojelua edistävää adressia? Nehän ne just allekirjoittavat tuon adressin.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Ai, miten niin aidot eläinten ystävät eivät allekirjoita susien suojelua edistävää adressia? Nehän ne just allekirjoittavat tuon adressin.

    Syyn siihen nimenomaan aitojen eläinten ystävien allekirjoittamattomuuteen löydät kyllä omasta nupistasi, jos nyt yhtäänkään olet tietoinen niistä susien tekosista!
    Laillasi puhuu vain tyhjäntoimittaja, joka katselee ja kuuntelee tätä oikeaa todellista elämää laput silmillään ja tulpat korvillaan!!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Syyn siihen nimenomaan aitojen eläinten ystävien allekirjoittamattomuuteen löydät kyllä omasta nupistasi, jos nyt yhtäänkään olet tietoinen niistä susien tekosista!
    Laillasi puhuu vain tyhjäntoimittaja, joka katselee ja kuuntelee tätä oikeaa todellista elämää laput silmillään ja tulpat korvillaan!!!

    Juttusi on tosiaan höpöhöpö-tasoa kun et kykene perusteluihin vaan haukkumisiin

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Juttusi on tosiaan höpöhöpö-tasoa kun et kykene perusteluihin vaan haukkumisiin

    ja josko nyt sitte ah niin fiksuna ja filmaattisena kertoisit, mikä kohta kirjoituksessani oli haukkumista.
    Voi luoja paratkoon, kaikkea sitä kuuleekin...

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    ja josko nyt sitte ah niin fiksuna ja filmaattisena kertoisit, mikä kohta kirjoituksessani oli haukkumista.
    Voi luoja paratkoon, kaikkea sitä kuuleekin...

    Sinusta siis on asiallista sanoa toista "Tyhjäntoimittaja":ksi.

    Mistä tuollaisen haukkumasanan tähän yhteyteen keksitkin, kun se ei missään yhteydessä käytyyn keskusteluun.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    ja josko nyt sitte ah niin fiksuna ja filmaattisena kertoisit, mikä kohta kirjoituksessani oli haukkumista.
    Voi luoja paratkoon, kaikkea sitä kuuleekin...

    Sinusta siis on asiallista sanoa toista "Tyhjäntoimittaja":ksi.

    Mistä tuollaisen haukkumasanan tähän yhteyteen keksitkin, kun se ei ole missään yhteydessä käytyyn keskusteluun.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Sinusta siis on asiallista sanoa toista "Tyhjäntoimittaja":ksi.

    Mistä tuollaisen haukkumasanan tähän yhteyteen keksitkin, kun se ei ole missään yhteydessä käytyyn keskusteluun.

    koskaa osaa mitää keskutella,,,heittelee noit tyhjänpäiväsii lauseitaa vaa joka välii vailla mitään järjellistä asiaa,,,,,,,

    Äänestä

  • se.... kirjoitti:

    koskaa osaa mitää keskutella,,,heittelee noit tyhjänpäiväsii lauseitaa vaa joka välii vailla mitään järjellistä asiaa,,,,,,,

    On järjetöntä edes yrittää käydä keskustelua ihmisen kanssa, joka ei pysty perustelemaan mitään sanomisiaan. Lopetan kanssasi keskustelun, heihei!

    Mistä muuten johtuu, että Yleistä koirille -palstalla käydään paljon järkevämpää ja asiallisempaa keskustelua.

    Äänestä

  • ihmisten on opittava tulemaan toimeen muidenkin lajejen kanssa ja ihminen on vain laji muiden joukossa. Ehkä isojen luonnonsuojelualueiden rajaaminen aidoin olisi hyvä keino ihmisten ja eläinten rinnakkaiseloon.

    Ja on se huvittavaa että monikin suojelee eläimiä kunhan ne on muiden alueilla eli esim. bengalin tiikeriä tai että susia on kyllä venäjällä paljon..hm..ristiriitaista.

    Äänestä

  • olen aito eläinystävä kirjoitti:

    ihmisten on opittava tulemaan toimeen muidenkin lajejen kanssa ja ihminen on vain laji muiden joukossa. Ehkä isojen luonnonsuojelualueiden rajaaminen aidoin olisi hyvä keino ihmisten ja eläinten rinnakkaiseloon.

    Ja on se huvittavaa että monikin suojelee eläimiä kunhan ne on muiden alueilla eli esim. bengalin tiikeriä tai että susia on kyllä venäjällä paljon..hm..ristiriitaista.

    eläintenystävä ja allekirjoitettu on!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    On järjetöntä edes yrittää käydä keskustelua ihmisen kanssa, joka ei pysty perustelemaan mitään sanomisiaan. Lopetan kanssasi keskustelun, heihei!

    Mistä muuten johtuu, että Yleistä koirille -palstalla käydään paljon järkevämpää ja asiallisempaa keskustelua.

    Muista että tämä on itsekkäiden koiranomistajien palsta, siis sellaisten jotka eivät näe kuin itsensä ja oman koiransa.

    Muut pysykööt poissa täältä häiritsemästä.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Sinusta siis on asiallista sanoa toista "Tyhjäntoimittaja":ksi.

    Mistä tuollaisen haukkumasanan tähän yhteyteen keksitkin, kun se ei missään yhteydessä käytyyn keskusteluun.

    ei sitä tyhjäntoimittajaa tarvinnut mitenkään keksiä, sillä kyllä olette näyttäneet tässäkin ketjussa taas varsin selvästi ne omat "taitonne", jotka ovat varsin loisteliasta esimerkkiä tyhjäntoimittajasta!!!

    Äänestä

susi saa siis ihan vapaasti tappaa koiria ihmisten kotipihoista? näitä ihan oikeita faktoja on lehdet pullollaan...

miksi ihmeessä te luonnonsuojelijat annatte sen tapahtua? miettikääpä ihan omassa pienessä päässänne, miltä suden raatelemasta koirasta mahtaa tuntua elämänsä viimeiset minuutit? missä teidän luonnonsuojelijan vaistonne muka ovat, kun annatte jonkun eläimen kuolla kärsien ja kituen?

te muka suojelette kaikkia luonnoneläimiä mutta on ihan o.k. että koira raadellaan kuoliaaksi? voiko enää kamalampaa kuolemaa ihmisen parhaalle ystävälle kuvitella?

todella sairaan ristiriitaista...

miksi teidän mielestä koiralla ei ole oikeutta hyvään elämään?

olisi ihan kiva kuulla kommentteja... mutta teillä vaan on tapana sivuuttaa nämä ihan oikeat ja tärkeät kysymykset olan kohautuksella... ai niin, eihän teitä lemmikkieläinten oikeudet kiinnosta...

Äänestä

allekirjottaa. Niinkuin olen jo aikaisemmin täällä olleisiin susikeskusteluihin sanonutkin, NORMAALI SUSI EI TULE PIHOIHIN, NORMAALI SUSI EI VAINOA IHMISIÄ!!!!! Pitäs palata takas vanhaan, jolloin ongelmia ei ollut. Jotain on mennyt vuosien saatossa pieleen kun sudesta tullut "röyhkeä". Mutta se kuuluu Suomen luontoon siinä missä muutkin.

Rakastan koiria ja itselläni on koira, mutta silti susiakin kuuluu olla. Jos asuisin alueella jossa tiedettävästi sudet liikkuu asutuksen lähelle, rakentaisin koiralle tarhan(sillä muutenkin säästyy monelta harmilta) ja saattaisin lapset kouluun/bussiin.

Jotain täytyis tehdä jotta susiongelma saataisiin ratkaistua, mutta ratkaisu ei siis ole susien liiallinen kaato.

Aikaisemmin tässä ketjussa ollut paljon hyviä kommentteja miksi sudet tappaa koiria ja tulee asutusten lähelle. Itselläni eräs teoria koirasusista. Villiin suteen sekoittunut koiraa ja ongelma on valmis. Tämä on siis vain ajatus jota olen miettinyt omassa päässäni.

Ihminen voi olla koirien ystävä ja susien ystävä yhtäaikaa.

Äänestä
  • tossa adressissahan juuri halutaan suojella kaikki sudet, jopa ne, jotka hakee ravintonsa koirista.
    ja voin kokemuksella kertoa, että ei se tarha koiraa sudelta suojele, koiria on sudet tappaneet vaikka ne on ollut tarhoissakin. ja onko kaikilla perheillä mahdollista saattaa lapsensa aina pysäkille tai kouluun? myös pelkkä koirien sisällä pitäminen on mielestäni naurettavaa, koska maaseudulla olevat koirat ovat pääsääntöisesti ulko- ja metsästyskoiria, joiden pitää ja jotka haluavat olla ulkona ja vapaina. pelkkä sisällä pitäminen esimerkiksi paksuturkkisella, ulkoilmaan tottuneella koiralla on jo eläinrääkkäystä.

    kukaan ei ole sanonut, että kaikki sudet pitäisi tappaa sukupuuttoon. mutta näihin ongelmasusiin, jotka tulevat ihmisten pihoihin ei auta muu kuin lopettaminen. siirto uudelle asuinalueelle vain jatkaa ongelmaa, ei poista sitä. (paitsi tietenkin jos häirikkösudet siirrettäisiin esimerkiksi nuuksion kansallispuistoon)

    kun susikanta pidetään kurissa pienimuotoisella metsästyksellä, susi oppii pelkäämään ihmistä ja pysyy poissa asutuilta alueilta, samalla pahimmat ongelmat katoavat. ja kannattaa muistaa, että susia tapetaan VAIN JA AINOASTAAN luvanvaraisesti. kaatoluvat ongelmasusille anotaan ministeriöstä ja ne myönnetään harkitusti.

    en todellakaan toivoisi Suomeen eu:n ja suojelijoiden tyrkyttämää susien täyssuojelua, joka ei siis enää mahdollistaisi häirikkösusien lopettamista.

    Äänestä

  • asuisit susialueella--aivan!Siitähän se kenkä puristaakin!Rakenna vaan tarha ja jatka pään perseessä pitämistä!Susi kuuluu suomen luontoon,siitä ei edelleenkään ole kyse.Mie en voi uskoo miten tää asia on niin vaikee käsittää.Mie pidän eläimistä,enkä mie halua että mitään lajia saatetaan sukupuuton partaalle.Susien metsästäminen muistuttaisi että ihmisen haju on paha-vaara!Ei siis olisi pedoilla syytä lähestyä ihmistä,päinvastoin,näin se on ennen tätä helkkarin puunhalailuaikaa ollu ja niin sen ois pitäny antaa jatkua.Tuntuu et tässä vaan hakkaa päätään seinään ku yrittää selittää mistä täällä on kyse.

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    asuisit susialueella--aivan!Siitähän se kenkä puristaakin!Rakenna vaan tarha ja jatka pään perseessä pitämistä!Susi kuuluu suomen luontoon,siitä ei edelleenkään ole kyse.Mie en voi uskoo miten tää asia on niin vaikee käsittää.Mie pidän eläimistä,enkä mie halua että mitään lajia saatetaan sukupuuton partaalle.Susien metsästäminen muistuttaisi että ihmisen haju on paha-vaara!Ei siis olisi pedoilla syytä lähestyä ihmistä,päinvastoin,näin se on ennen tätä helkkarin puunhalailuaikaa ollu ja niin sen ois pitäny antaa jatkua.Tuntuu et tässä vaan hakkaa päätään seinään ku yrittää selittää mistä täällä on kyse.

    ihan kuule oman mielipiteen sanoin. En ole adressia allekirjoittanut, mietin vaan asiaa ja se ei varmaan sulle kuuluu vaikka allekirjottaisinkin sillä toi ny tuskin menee läpi.

    Sanoin myös että pitäisi palata vanhaan. Mutta toiset täällä ovat selvästi sitä mieltä että kun kaikki sudet vaan ammuttais niin ongelmasta päästäis. Ei mee niin. Pihoihin tulevat "sudet" saa lopettaa, sillä ne ei ole susia enään vaan villiintyneitä koirasusia elikkäs hyvin vaarallisia.

    Ärsyttää toi että täällä ei saa olla eri mieltä asioista. Heti tulee vakkareilta sellasta sontaa niskaan että. Oletteko ikinä miettiny että täällä ruudun takana voi olla oikea ihminen ja haukkumisenne voi satuttaa.

    Äänestä

  • mitä porukkaa kirjoitti:

    ihan kuule oman mielipiteen sanoin. En ole adressia allekirjoittanut, mietin vaan asiaa ja se ei varmaan sulle kuuluu vaikka allekirjottaisinkin sillä toi ny tuskin menee läpi.

    Sanoin myös että pitäisi palata vanhaan. Mutta toiset täällä ovat selvästi sitä mieltä että kun kaikki sudet vaan ammuttais niin ongelmasta päästäis. Ei mee niin. Pihoihin tulevat "sudet" saa lopettaa, sillä ne ei ole susia enään vaan villiintyneitä koirasusia elikkäs hyvin vaarallisia.

    Ärsyttää toi että täällä ei saa olla eri mieltä asioista. Heti tulee vakkareilta sellasta sontaa niskaan että. Oletteko ikinä miettiny että täällä ruudun takana voi olla oikea ihminen ja haukkumisenne voi satuttaa.

    noilla tarhoilla ja lasten kouluun saattamisella tämänhetkistä tilannetta, en sanonut että näin kuuluisi olla aina. Jos itse asuisin siis susialueella TÄLLÄ HETKELLÄ, rakentaisin tarhan ja saattaisin lapseni kouluun. Ongelma siis täytyy ratkaista että ihmiset ja koirat saavat taas elää vapaasti susia pelkäämättä.

    Katsokaa muuten dokumenttielokuva Viimeinen ansastaja - The last trapper. Siinä kerrotaan miten ihmisen kuuluisi elää sopusoinnussa luonnon ja sen eläinten kanssa. Ei nyt koske Suomen susiongelmaa suoranaisesti, mutta siitä saa ajattelemisen aihetta. Ihminen ei ole ylivertainen!

    Äänestä

1880

Tammikuun 15. päivänä susi sieppasi Uudenkirkon pitäjässä torpan pihasta entisen merimies Karl Wilhelm Hörnbergin 8 ½-vuotiaan pojan.

*

Huhtikuun 23. päivänä susi vei Laitilassa Petter Samuelssonin 2,5 –vuotiaan tyttären.

*

Huhtikuun 25. päivänä susi surmasi Nousiaisissa renki Matts Wilhelm Johanssonin 7-vuotiaan tyttären.

*

Huhtikuun 26. päivänä Mynämäen Kukkolan kylässä susi surmasi Gustav Helinin 2 ½-vuotiaan lapsen.

*

Toukokuun n. 15. päivänä susi otti Brunkkalan kappelissa torppari Jakob Lalvaan 3-vuotiaan tyttären.

*

Elokuun 3. päivänä susi vei Mynämäen kunnan Niuhatulan kylässä10-vuotiaan karvarintytär Anna Lindbergin.

*

Lokakuun 7. päivänä susi vei Laitilassa yleiseltä tieltä blecksladari Matts Granforssin 5 ½-vuotiaan tyttären.

*

Lokakuun 6. päivänä susi vei Paimion kunnan Taatilan kylästä sisäkkö Eufrosyne Johanneksentyttären 4 ½-vuotiaan tyttären.

*

Lokakuun 15. päivänä susi surmasi Vehmaan kunnan Meerijärven säterin alueella torpparinleski Henrika Grönroosin 5 ½-vuotiaan pojan.

*

Lokakuun 22. päivänä susi yritti surmata Halikossa 9-vuotiaan Ida Kustaantyttären, mutta hellitti otteensa purtuaan tätä reiteen.


1881

Toukokuun 14. päivänä susi vei Nousiaisista talollinen Wilhelm Matinpoika Wähätalon 6-vuotiaan Johan Wilhelm –pojan, raahasi tämän muutaman sylen päähän perheen uudisrakennuksesta ja söi suihinsa.

*

Toukokuun 15. päivänä klo 10 aamulla susi sieppasi Karjalan kappelissa torppari Gustaf Hellströmin 4 ½-vuotiaan Mathilda Josefina –tyttären, joka oli pihassa leikkimässä sisartensa kanssa.

*

Kesäkuun 10. päivänä susi söi Nousiaisissa torppari Matti Matinpojan 10-vuotiaan Maurits -pojan, joka oli etsiskelemässä metsässä laiduntavaa hevosta.

*

Kesäkuun 29. päivänä susi sieppasi Wirmon kunnassa torppari Johan Mikkelinpojan 5 ½-vuotiaan Kustaa –pojan, joka oli paimentamassa muiden lasten kanssa lehmiä. Pojan ruumis löytyi suohon peiteltynä. Jalat ja toinen käsi oli syöty kokonaan.

*

Heinäkuun 15. päivänä susi sieppasi Nousiaisissa torppari Matti Matinpoika Wäliveräjän hieman vajaa 7-vuotiaan Johan Wilhelm –pojan kymmenen sylen päästä Hakalan torpasta, jossa poika oleili setänsä luona. Pojan ruumiin yläosa löydettiin parin virstan päästä sieppauspaikasta.

*

Heinäkuun 22. päivänä susi sieppasi Karjalan kappelissa torppari Isak Hartmanin 8 vuoden 10 kuukauden –ikäisen Gustav Alexander –pojan, joka oli ollut poimimassa metsässä marjoja vuotta nuoremman veljensä kanssa.

*

Heinäkuun 31. päivänä susi sieppasi Vahdon pitäjässä torppari Gustaf Adolf Åkermanin vajaa 3-vuotiaan pojan kirkonmenojen aikaan talon pihasta. Etsinnöissä löydettiin vain jalanpalasia ja sisäelinten osia noin virstan päästä talosta.

*

Elokuun 3. päivänä susi sieppasi Laitilan pitäjässä torppari Ludvig Savénin 8 ½-vuotiaan Mathilda tyttären, joka oli ajamassa 10-vuotiaan sisarensa kanssa karjaa puolentoista virstan päässä olevalle niitylle. Tytön ruumis löydettiin toinen jalka kokonaan syötynä.

*

Elokuun 15. päivänä Karjalan kappelissa susi sieppasi torppari Gustaf Nummelinuksen vajaa 5-vuotiaan pojan, joka sieppaushetkellä oli äitinsä kanssa ulkona. Kahden päivän kuluttua ruumis löydettiin sammalilla huolellisesti peiteltynä. Mitään osaa ei oltu syöty, mutta ruumiissa oli muutamia syviä puremajälkiä.

*

Syyskuun 10. päivänä susi sieppasi Mynämäellä torppari Ulrik Forsströmin vajaa 8-vuotiaan pojan puolen virstan päästä kotoaan. Ruumis löydettiin pahoin raadeltuna; mm. molemmat jalat olivat poissa. Toisesta jalasta löydettiin sandaalissa oleva jalkaterä ruumiin löytöpaikan lähistölle haudattuna.

*

Lokakuun 1. päivänä susi vei Mynämäellä Kalle Kallenpoika Santalan 8 vuoden 4 kuukauden –ikäisen pojan, joka oli noutamassa vettä 35 sylen etäisyydellä kodistaan sijaitsevasta kaivosta. Etsinnöissä löydettiin vaatteita, sisäelinten osia ja osia jalasta.

*

Lokakuun 31. päivänä susi sieppasi Vehmaalla renki Johan Johanssonin 6 vuoden 5 viikon –ikäisen Alina Christina –tyttären tämän kodin porstuasta klo 4 aikaan iltapäivällä.

Siepanneen suden seurassa kerrottiin olleen kahden muun suden, jotka kuitenkaan eivät osallistuneet sieppaukseen, vaan odottivat hieman kauempana.

Viranomaiset löysivät etsinnöissään tyttösen ruumiinosia ja sisäelinten kappaleita.

*

Marraskuun 7. päivänä susi vei Vahdossa Frans Grönroosin 5-vuotiaan Karl Oskar –pojan latorakennuksesta, jossa tämä oli pikkuveljensä kanssa.

Pojan ruumis löydettiin alavartalo osittain syötynä kahden virstan päästä ojasta.


Käännöksessä on varmasti nimivirheitä, sillä joistakin torppareista on mitä todennäköisemmin käytetty yleisimmin suomenkielistä nimiversiota. Mainittakoon vielä, että syli oli nykymitoissa n. 1,8 m ja virsta n. 2,7 km.

Varsinais-Suomen lisäksi susi surmasi lapsia Tampereen seuduilla vuonna 1877. Ensimmäinen lapsensurma tapahtui toukokuussa Pirkkalassa, jossa susi sieppasi kotinsa pihassa leikkimässä olleen kaksivuotiaan lapsen. Saalistaan se ei ehtinyt kuljettaa kuin satakunta metriä, kun aikuinen mies ehti hätiin. Lapsi kuitenkin menehtyi myöhemmin haavoihinsa.

Kesäkuussa kaksi poikaa, toinen kahdeksanvuotias ja toinen kuusivuotias, olivat kotinsa läheisellä niityllä, kun susi sieppasi heistä toisen. Etsinnöissä löydettiin vain housut ja vyö.

Heinäkuun lopulla kolme lasta meni Ylöjärvellä uimaan, kun susi tuli rantaan. Vanhin lähti nuorimman kanssa pakenemaan kotiin ja hälyttämään apua. Sillä välin susi ehti siepata yhdeksänvuotiaan pojan. Kotiin juosseiden lasten hälyttämänä pojan isä yritti pelastaa poikansa.

Tampereella ilmestynyt sanomalehti Tampereen Sanomat julkaisi aina sudensurmien jälkeen lisälehden. Tästä tapauksesta 4.8.1877 ilmestyneessä lisälehdessä kerrottiin mm., että ”Isä huutaen ja juosten suden perästä sai sen heittämään raadellun saaliinsa eräälle kauravainiolle, josta tapasi lapsensa vielä hengissä ja silmiään aukoavana, mutta pian vaipui kuolleena isänsä syliin”.

Samassa lisälehdessä kerrottiin myös, että suden uhriksi olisi joutunut 12–13 vuotias paimenpoika. Tapahtuman aiheuttaman äänten kuulleesta heinäväestä lehdessä kerrottiin, että ”Ruualla ollessaan kuulivat outomaisen huudon, vaan eivät pitäneet sitä minäkään, kun luulivat pojan meluavan karjansa kerällä. Mikä kauhistuttava näkö! kun syömästä menivät. Paimenesta oli jälillä vaan osa toista jalkaa saappaassa.”

Julkisuutta ja toimenpide-ehdotuksia

Sudensurmat saivat ymmärrettävästi valtavasti julkisuutta. Ruotsissa sanottiin jostakin täysin mahdottomasta asiasta noihin aikoihin, että asia on yhtä mahdoton kuin löytää sellainen suomalainen sanomalehti, jossa ei puhuttaisi susista.

Luonnollista myös oli, että kotimaassa riitti syyttäjiä ja neuvonantajia. Valtiovalta syytti kansalaisia välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta, koska petopyyntiä ei sen mielestä harjoitettu riittävällä innolla. Jotkut syyttivät valtiovaltaa, koska vuonna 1868 voimaanastunut metsästyslaki ei enää velvoittanut kuntia rakennuttamaan susitarhoja (pyyntiaitaus) ja sudenkuoppia eikä kuntien ollut pakko järjestää enää myöskään yleisiä sudenajoja.

Sivistyneistön laiskuuden synnistä moittima rahvas puolestaan totesi, että hyvähän herrojen on puhua, kun eivät tunne petoasioita lainkaan.

Viisaita neuvoja ja hyvää tarkoittavia ehdotuksiakin toki tehtiin. Esitettiin mm. myrkkypyynnin tehostamista todella rajusti, uudentyyppisten sudenkuoppien rakentamista ja kymmenkunta vuotta aikaisemmin tulleen koiraveron poistamista ja sotaväenosastojen määräämistä kylien suojaksi.

Uudentyyppiset sudenkuopat ehdotettiin tehtäviksi sellaisiksi, että niissä olisi syöttinä n. viisivuotiasta lasta esittävä nukke. Koiraveron poistamisesitystä perusteltiin sillä, että kun veroa ei olisi, ihmiset hankkisivat koiria suojakseen.

Äänestä
  • edellinen viestini oli karua luettavaa ja jo sen ajan ihmiset tiesivät mitä pitäisi tehdä ja miten pelottavasta pedosta on kyse.

    Äänestä

  • asia hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.Joku kaunis päivä saadaan varmaan lööpeistä lukea SUSI RAATELI PIENEN LAPSEN KUOLIAAKSI AIDATULLA KOTIPIHALLAAN!!!

    Äänestä

  • UPDATE_7715062 kirjoitti:

    asia hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.Joku kaunis päivä saadaan varmaan lööpeistä lukea SUSI RAATELI PIENEN LAPSEN KUOLIAAKSI AIDATULLA KOTIPIHALLAAN!!!

    ja tuskimpa saadaan lukea. Koirat ovat kylläkin tappaneet lapsia valitettavasti, en nyt halua provoilla mutta näin on.

    ja kaikkein vaarallisempia ovat sekoitukset,siis suden ja koiran , ja kuinkahan moni raatelu tapaus on niiden tekemiä

    Äänestä

  • UPDATE_7715062 kirjoitti:

    asia hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.Joku kaunis päivä saadaan varmaan lööpeistä lukea SUSI RAATELI PIENEN LAPSEN KUOLIAAKSI AIDATULLA KOTIPIHALLAAN!!!

    Alkaa kymmenen minsan päästä,pitää kattoo miten ne kiusaa Peta:a!Siin on kans varsinainen eläinsuojelujärjestö!Tehdään vaikka mitä raakuuksia oman ideologian nimissä(esim ne ns.nylkyvideot on aivan 110%puppua,samoin ilmeisesti hylkeenpyyntivideo)
    Eläinsuojelu on tärkeää,mutta senkään nimissä ei aivan kaikkea voi hyväksyä.

    Äänestä

  • Karin kirjoitti:

    ja tuskimpa saadaan lukea. Koirat ovat kylläkin tappaneet lapsia valitettavasti, en nyt halua provoilla mutta näin on.

    ja kaikkein vaarallisempia ovat sekoitukset,siis suden ja koiran , ja kuinkahan moni raatelu tapaus on niiden tekemiä

    mitä sä täällä, karin enää mussutat jotain epäasiallisuuksia?

    sä et edes pysty perustelemaan vastauksias, rakentelet vaan aasinsiltoja johonkin asioihin, mitkä olet ihan omasta pikku päästäs keksinyt ja joilla ei ole mitään todenperää...

    ja kun sulta yrittää kysellä jotain perusteluja niin sä vaan ohitat aiheen jollain seuraavalla tekaistulla "faktalla".

    viimeisen kerran, miksi susi saa tappaa mutta sutta ei saa tappaa?

    jos et taaskaan pysty vastaamaan niin pidä turpas kiinni ja painu häntä koipien välissä kotiis kasvamaan...

    ja vie typerät adressit mukanas... sua ei täällä enään kukaan usko. sait vaan tuputettua ihmisille lisää aihetta susi- sekä luonnonsuojelijavihaan...

    Äänestä

  • aivan turhaa kirjoitti:

    mitä sä täällä, karin enää mussutat jotain epäasiallisuuksia?

    sä et edes pysty perustelemaan vastauksias, rakentelet vaan aasinsiltoja johonkin asioihin, mitkä olet ihan omasta pikku päästäs keksinyt ja joilla ei ole mitään todenperää...

    ja kun sulta yrittää kysellä jotain perusteluja niin sä vaan ohitat aiheen jollain seuraavalla tekaistulla "faktalla".

    viimeisen kerran, miksi susi saa tappaa mutta sutta ei saa tappaa?

    jos et taaskaan pysty vastaamaan niin pidä turpas kiinni ja painu häntä koipien välissä kotiis kasvamaan...

    ja vie typerät adressit mukanas... sua ei täällä enään kukaan usko. sait vaan tuputettua ihmisille lisää aihetta susi- sekä luonnonsuojelijavihaan...

    adresseja alkuun laittanut!
    mä pystyn aina perustelemaan vastaukseni
    mä en ole sulle siltoja rakennellut
    mä en ole susien vihaaja
    susi tappaa koska se on petoeläin, niinkuin monet muutkin eläimet, oravat mukaan lukien.
    miksi aina pitäisi tappaa?
    tappaahan ihminenkin eläimiä...jne

    ja tietääkseni en juttele epäasiallisuuksia.

    Äänestä

  • "Nelijalkainen tappaja asuu ihmisen olohuoneessa. Koiran puremaan tai kolhaisuun on Suomessa kuollut ainakin kymmenen ihmistä vuosina 1998–2006."

    Helsingin Sanomat 17.1.2007

    Äänestä

  • elätkin tolla vuosisadalla:DD

    Äänestä

  • sähän kirjoitti:

    elätkin tolla vuosisadalla:DD

    hyvin sanottu ;-D

    Äänestä

  • Harmi vain että tuo oli 1800-luvulla. asiat voi vähän muuttua, niinkuin aika moni varmaan on huomannut! Milloin viimeksi susi on nykyaikana tappanut ihmisiä, ilman että sillä olisi raivotauti tai muu vastaava!? Jos sudet hyökkäävät ihmisen kimppuun niin se on ihmisen oma vika! Esim. susi puree jos siltä yritetään viedä pentu pesästä, jos se on joutunut ansaan, se on ajettu kiipeliin >> se yrittää löytää pakotietä mutta jos sellaista ei ole, sen täytyy itse yrittää "tehdä" sellainen ja on paljon moniakin syitä. Ota asioista ensin selvää ennenkuin rupeet urputtaa!

    Äänestä

aiemmissa viesteissäs tivasit meiltä perusteluja, joten pallo takaisin...

jos pystyt järkevästi nyt perustelemaan miksi koira saa kuolla kituen suden suuhun mutta susi ei saa kuolla nopeaan ja heti tappavaan metsästäjän luotiin, niin minä menen ja allekirjoitan sen adressin.



jään odottamaan innolla vastausta...

Äänestä

en lukenu koko viestipätkää ja pahoittelen, jos joku jo kertonut asian, mutta nykyään vissiin epäillään et puhtaita susia suomen metsissä aika vähän. venäjältä tulee koirasusia jatkuvasti ja ne risteytyy susikannan kanssa ja siinäpä syy miksi petö tulee ihmisen lähelle. siinä kun on hieman verta jo kesytetystä pedosta.

Äänestä
  • aivan aivan aivan! Täysin totta!

    Äänestä

on annettava elinoikeuksia..ehkä vaikka rajaamalla nuo suomen luonnonsuojelualueet...ja suurentamalla niitä vielä sopivimmiksi suomen kaikille eläimistölle ja kasvistolle.

Äänestä

Suomessa on tilaa sekä ihmisten että susien elellä.

Äänestä

Kivasti on asia herättänyt keskustelua. Hyvä niin. Susien asia on tärkeä. Laitan tähän linkin hyville susiaiheisille sivuille. Kannattaa käydä tutustumassa.

http://www.tunturisusi.com/

Äänestä
  • tosta pahempaa propagandap*skaa ei Suomesta löydy, yritin kerran kommentoida asiaa kyseisille sivuille mutta jostain kumman syystä en onnistunut. Eivät kestä siellä näköjään minkäänlaista kritiikkiä ja siksi oman mielipiteen kertominen ei vaan onnistu.

    Kaikki kuvat ja muu sonta on ulkomailta peräisin. ei todellakaan mitään tekemistä suomalaisten susien tai edes Suomen luonnon kanssa... yhtään nimeä ei ole mainittu... ja epäilen vahvasti, että kyseisten sivujen takana on vain kasa mellunmäen teinikettutyttöjä.

    eläkään vaan viherpiiperöt omassa disney-maailmassanne, jossa pupujussit ja bambit juttelevat teille, eikä leijonakuningaskaan tapa eläimiä vaan on ihan puhdas vegaani.

    ainoa vaihtoehtoehto susien tappamisille on niiden siirtoistutus kehäkolmosen sisäpuolelle. ihan siis vaan tasapuolisuuden nimissä. ja jos ne eivät jostain kumman syystä viihdy siellä missä hesalaisten luonto on eli nuuksiossa niin täytetään vaikka sitten kaikki pääkaupunkimme koirapuistot susilla. siellä kaikki susien ystävät voisivat käydä susia silittelemässä ja ruokkimassa...

    Äänestä

En allekirjoita tuollaista adressia. Näitä asioita ajavat ihmiset, joiden ei tarvitse pelätä lapsensa, karjansa tai koiransa puolesta.

Joku raja sentäs.

Äänestä

olen samaa mieltä susien salakaadosta ja kaatolupien harkitsemattomasta myöntämisestä.

Äänestä

ETTÄ ILMAN SUTTA EI OLISI KOIRAAKAAN!!!! Sitä paitsi, koira on kuitenkin vaistoiltaan täysi susi! Miettikää tätä ennen kuin vaaditte susia tapettavaksi! Inhottavaa kaksinaismoralismia tuo susihysteria! Pelätään ja nähdään olemattomia (kuten tuo Tampereen susi joka olikin alaskanmalamuutti) Ja kuitenkin uskalletaan päästää omat lapset iltaisin ja viikonloppuisin hillumaan kaupungille, vetämään viinaa ja naimaan alaikäisenä jne jne....

Äänestä

muutama päivä sitten!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 113 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


adressi. kirjoitti:

Kaikki aidot eläinten ystävät kipin kapin allekirjoittamaan.

http://www.adressit.com/susien_asialla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu