Ylläni kaartuu synkkä taivas, ukkonen lyö kuin jumalan ruoska
meri pauhaa ja tuuli hakkaa auki unohtunutta porttia
Vedän röökin ja arvioin rajuilmaa
Ei ole kaukana se hetki, kun helvetti on valloillaan ja salamat
kylvävät tuhoaan kaikkialle
Saranoistaan irronnut portti nousee myrskytuulen selkään,
lähtee riepoteltavaksi kuin räsynukke
Ohikiitävän hetken näen itseni tuossa portissa,
myrskylukemiin yltyvien ajatusteni riepoteltavana.
Palaan sisälle ja taas iskee salama
meri pauhaa ja tuuli hakkaa auki unohtunutta porttia
Vedän röökin ja arvioin rajuilmaa
Ei ole kaukana se hetki, kun helvetti on valloillaan ja salamat
kylvävät tuhoaan kaikkialle
Saranoistaan irronnut portti nousee myrskytuulen selkään,
lähtee riepoteltavaksi kuin räsynukke
Ohikiitävän hetken näen itseni tuossa portissa,
myrskylukemiin yltyvien ajatusteni riepoteltavana.
Palaan sisälle ja taas iskee salama
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitin tuon joskus pienenä. Nykyään kysyn, runoa lukiessani, itseltäni seuraavia asioita:
-miten ukkonen lyö?
-miten tuuli hakkaa porttia ja millä se sitä hakkaa?
-miksi myrsky riepottelee sekä minua että räsynukkea? Eikö sanavarastosta ole löytynyt muita sanoja?
Ehkä olen käyttänyt kirjailijanalun vapauttani. Mene ja tiedä.
Minä rakastan kunnon ukkosmyrskyjä ja niitä on ollut myös elämäni täynnä. Tämä runo todella veti siihen tunteeseen mukaan. IHANA!
(Enkä siis lähtenyt sitä yhtään kritisoimaan samalla tavalla kuin kirjoittaja myöhemmin). Runoon kuului juuri nuo vertaukset, ne luovat juuri sen tunteen. Myrskyn.