Olen toivottoman rakastunut ystävääni... en voi saada häntä, ja hän hienovaraisesti torjuukin minun yritykseni. Miksi kuitenkin näen, että välillä tahdot samaa, kuin minä?
Tämä kaipuu on niin raastavaa, ettei tätä kestä! Tunteet heittelevät koko ajan, enkä saa ajatuksiani irti hänestä.. Niin kaunis, niin upea ihminen, ystäväni, miksei enemmän??
Molemmat varattuja, vain minä selvillä suuntautumisestani... ei tää asia etene, se vaan pysyy ennallaan ja särkee sydämessä joka päivä enemmän. En kestäisi menettää sinua, mutta miten tätä jaksaa?
Tämä kaipuu on niin raastavaa, ettei tätä kestä! Tunteet heittelevät koko ajan, enkä saa ajatuksiani irti hänestä.. Niin kaunis, niin upea ihminen, ystäväni, miksei enemmän??
Molemmat varattuja, vain minä selvillä suuntautumisestani... ei tää asia etene, se vaan pysyy ennallaan ja särkee sydämessä joka päivä enemmän. En kestäisi menettää sinua, mutta miten tätä jaksaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun vaan tietäisi mitä tehdä!!
häntä? Jospa hän ei ole sinusta varma, eikä arkana uskalla vastata yrityksiisi. Miksi ette voi saada toisianne? Puhukaa, ota sinä asia esille. Jos ystäväsi on todellinen ystäväsi, hän kyllä kestää tunnustuksesi. Onnea!
Emme voi saada toisiamme, koska molemmat olemme varattuja... hän ei selvästi ole edes varma omasta suuntautumisestaan. Meillä on paljon katseita ja kaikkea sitä, mikä saa unelmoimaan lisää ja lisää... mutta silti hän pitää sen ratkaisevan pienen etäisyyden esim. silloin kun olemme kahden.
En tahdo menettää häntä ystävänä, siksi en voi puhua hänelle tästä. Tosin, uskon, että hän tietää kyllä mitä tunnen... olen niin läpinäkyvä. Ei hän voi olla siitä asiasta tietämätön... hän vaan pitää minua nähtävästi pelkkänä hyvänä ystävänä. Mutta en ymmärrä minkä takia meidän välillä on sitten niin paljon sähköä ym. jos suhde on kerta platoninen!
Olen jo kerran menettänyt ainoan ystäväni puhumalla liikaa... en kestäisi menettää toista kertaa!
Samanlainen tilanne kun sullakin!! :))
Meillä on myös paljon aivan ihania katseita ja hymyjä, mutta kun.. sitten kun ollaan kahdestaan, niin hän varoo suorastaan katsomasta minua silmiin..
Miksi teidän pitäisi SAADA toisenne, ihan kuin tarkoittaisit että alkaisitte pariksi, tai haluisit(te) alkaa? Voittehan te miehiltänne salaa (ja parempi niin!!) alkaa tekemään keskenänne mitä haluatte. Mutta se alku voi olla tosi vaikeaa. Mutta kun, jos, aloitatte tehkää pelisäännöt heti selviksi. Teillä on hyvä ystävyyspohja, älkää pilatko sitä!
Niin ja siitä aloituksesta, ehkä pieni hellä hipaisu joskus, olkapäälle, hiuksiin, kasvoille? Kyllä siitä huomaa mitä toinen tykkää, ja vaikka näyttäisi menevän lukkoonkin niin voi silti tykätä ja haluta aivan mielettömästi. Hmm, nää on vaikeita asioita. Onnea kuitenkin!
Just noin paitsi miksi tehdä miehiltä salaa jos on mahdollista että luvallakin onnistuu. Vieläkin parempi! Ja helpompi järjestää ;)
Mutta jos toisen mies ei suvaitsisikaan? Ja vaikka hyväksyisi niin joskus voi tulla mustasukkaisuus mukaan.
Kai tyttöjen tapaileminen helpommin onnistuu kuin jos pitäisi lähteä miestä (salaa) tapailemaan? ;)
...toisaalta.
Mutta ihannetilanteessa ja ei ehkä mahdottomassa voisi onnistua avoimestikin.
En tiedä, itse en osaa sanoa tuohon mustasukkaisuuteen mitään, minä kyllä naisena sallisin miehelleni vastaavan jutun miehen kanssa. Ikäänkuin kamppaillaan "eri sarjassa". Vaatii tietenkin pitkän yhteiselon ja luottamuksen ja sen että yhteistä on rutkasti muutakin kuin seksi.
Ehkä parikymppisiltä onnistuisikin..ei meillä kyllä onnistuisi.
Kyllä minäkin miehelleni sallisin, mutta, mikä lie, kun jotenkin se miestenvälinen on karskimpaa, naisten välinen taas kauniimpaa, kuin luonnollisempaa?
Hmmmm.... Mielestäni ei ehkä parikymppisiltä taas voisi onnistua koska siinä iässä ei vakisuhde ole mitenkään voinut kestää kovin pitkään. Siinä vaiheessa vielä kaikki on herkempää ja fragiilimpaa ja luottamus ja toisen tunteminen on vielä enemmän tai vähemmän etsikkovaiheessa; yhteisiä elämänkokemuksia ei vaan ole vielä voinut syntyä kovin paljon. Silloin herkemmin astuu kuvaan mustasukkaisuus joka on ihan ymmärrettävää.
Siis poikkeuksia lienee olemassa mutta näin ajattelen.
Itse olen siis jo keski-ikää hipova, pitkässä parisuhteessa oleva muija.
Mutta makunsa, käytäntönsä ja rajansa kullakin.
myöskin että jos joku on saanut minun ihastumaan siihen, edes pikkusen niin kohta se ihminen alkaa vallata mun ajatuksista aina enemmän ja enemmän.Onko sulla sama?