Kovalevyn asennus

Kummitädiltä hajosi toinen kovalevy koneesta. Hän osti uuden tilalle ja kutsui minut asentamaan sen, vaikka koskaan en ole kovalevyä asentanut. Muilta osin asennus meni hyvin, mutta disk boot erroria(tai jotain vastaavaa) tyrkkää silloin kun molemmat levyt ovat kytkettyinä. Windows XP:n asennuslevy ei tunnistanut kuin yhden levyn kerrallaan. Toinen levy siis piti olla irti, jotta toinen tunnistui ja jos molemmat olivat kiinni niin vain toinen tunnistui. Myös bios tunnisti vain jomman kumman levyn orjan paikalta. Ongelmana lienee se, että koneessa ei tällä hetkellä ole masterina mitään kovalevyä, kaksi kovalevyä vaan vuoroittelevat orjan paikalla. Kokeilin biosista tyrkätä toista levyä masterin paikalle, mutta eihän se suostu sellaista tekemään, kun tuntuu olevan sen sortin bios, että haluaa tehdä kaiken itse(enteriä painamalla pitäisi tunnistuksen tapahtua, mutta kun ei tapahdu). Luin ohjeet kovalevyn päälisestä ja tottelimme niitä, mutta eihän niistä mitään apua ollut. Yritin myös etsiä kovalevyn päältä jotain arvoja joilla voisi naputella kovalevyn manuaalisesti biosiin, mutta eihän niitäkään löytynyt tietenkään.Pitäisi saada tosi pätevät neuvot, sillä kummitäti on sen verran hermoheikko tapaus, että jos seuraavalla yrityksellä ei onnistu niin sitten hän jatkaa yhden kiintolevyn käyttäjänä lopun ikänsä. Sanoi jo nyt, että ei ihan heti yritetä uudelleen, joten keräilen nyt ohjeita seuraavaa yritystä varten. Mitään riskialtista korjaustoimenpidettä (sellaista joka voi epäonnistuttuaan sekoittaa/tuhota koneen)ei voi edes harkita, koska en jaksa kuunnella lopun ikääni mitään jäkätystä häneltä. Mitään kovalevyn mallinumeroita en tiedä mutta seagaten peruslevyjä näyttivät olevan molemmat levyt, toinen 40Gb ja toinen 80Gb. Biosin versiosta en tiiä mitää.
31160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikuttaisi ihan siltä että et ole onnistunut vain kytkemään kiintolevyjä oikein koneeseen .kiintolevyissä on yleensä tarra josta ilmenee jummpperien paikat jotka sijaitsevat kiintolevyn yhdessä päädyssä olevissa messinki piikeissä ja näitä jumpperin paikkaa muuttamalla saat kiintolevyn masteriksi tai orjaksi ja jos molemmat kiintolevyt ovat samassa kaapelissa kiinni niin eka laitetaan masteriksi ja toinen slaveksi jos kiintolevyt ovat eri kaapeleissa kiinni toinen laitetaan masteriksi ja toinen slaveksi ,pitää aina muistaa että eka laite kytketään masteriksi ja toinen slaveksi .Sellainenkin mahdollisuus tosin on olemassa että eri merkkiset kiintolevyt ei vain tule toimeen keskenään ,mutta tarkista nyt kuitenkin jumpperin paikat että ne ovat oiken.

Äänestä

Pistäpä toinen kovalevy jumppereilla masteriksi (mielellään se missä on käyttis), niin koneen pitäisi ruveta ymmärtämään molemmat kovot:)

Äänestä
  • kytkennät pitäis olla oikein mutta slavea kone ei tunnista?? mistäköhän johtuu ? mutta windowsin laitehallinnassa se taitaa näkyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7933422 kirjoitti:

Kummitädiltä hajosi toinen kovalevy koneesta. Hän osti uuden tilalle ja kutsui minut asentamaan sen, vaikka koskaan en ole kovalevyä asentanut. Muilta osin asennus meni hyvin, mutta disk boot erroria(tai jotain vastaavaa) tyrkkää silloin kun molemmat levyt ovat kytkettyinä. Windows XP:n asennuslevy ei tunnistanut kuin yhden levyn kerrallaan. Toinen levy siis piti olla irti, jotta toinen tunnistui ja jos molemmat olivat kiinni niin vain toinen tunnistui. Myös bios tunnisti vain jomman kumman levyn orjan paikalta. Ongelmana lienee se, että koneessa ei tällä hetkellä ole masterina mitään kovalevyä, kaksi kovalevyä vaan vuoroittelevat orjan paikalla. Kokeilin biosista tyrkätä toista levyä masterin paikalle, mutta eihän se suostu sellaista tekemään, kun tuntuu olevan sen sortin bios, että haluaa tehdä kaiken itse(enteriä painamalla pitäisi tunnistuksen tapahtua, mutta kun ei tapahdu). Luin ohjeet kovalevyn päälisestä ja tottelimme niitä, mutta eihän niistä mitään apua ollut. Yritin myös etsiä kovalevyn päältä jotain arvoja joilla voisi naputella kovalevyn manuaalisesti biosiin, mutta eihän niitäkään löytynyt tietenkään.Pitäisi saada tosi pätevät neuvot, sillä kummitäti on sen verran hermoheikko tapaus, että jos seuraavalla yrityksellä ei onnistu niin sitten hän jatkaa yhden kiintolevyn käyttäjänä lopun ikänsä. Sanoi jo nyt, että ei ihan heti yritetä uudelleen, joten keräilen nyt ohjeita seuraavaa yritystä varten. Mitään riskialtista korjaustoimenpidettä (sellaista joka voi epäonnistuttuaan sekoittaa/tuhota koneen)ei voi edes harkita, koska en jaksa kuunnella lopun ikääni mitään jäkätystä häneltä. Mitään kovalevyn mallinumeroita en tiedä mutta seagaten peruslevyjä näyttivät olevan molemmat levyt, toinen 40Gb ja toinen 80Gb. Biosin versiosta en tiiä mitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu