Ajattelin tälle palstalle tän kysymyksen laittaa, kun täältä varmaan vastauskin saattas löytyä, jos sellanen nyt ylipäänsä on olemassa. Eli sellasta kyselisin, että voiko raskauden aikasesta maidon tihkumisesta ennustaa jotain tulevasta imetyksestä? Tai siis jos raskauden aikana jo tulee maitoa tai maidon tapaista, niin tietääkö se hyvää myös synnytyksen jälkeiselle varsinaiselle maidonnousulle?
raskaus&
esimaito
3445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla tuli myös vähän sitä raskausaikana.
Sitten synnytyksen jälkeen maito nousi kolmantena päivänä rintoihin. Ja kunnolla nousikin. Rinnat oli ihan tykit ja luulin et kuolen kohta kun ne räjähtää. Piti pumppailla pikkasen oloa helpottaakseen, mutta ei liikaa ettei tule ylituotantoa. Poika ei jaksanut sitä maitomäärää yksin tyhjentää. Hyvin on pärjätty nyt 3kk täysimetyksellä ja jatketaan sinne 6 kk jonka jälkeen perunat lisäksi kehiin.
Mutta en silti usko että se ennustaa varmuudella mitään, ehkäpä juuri sitä että maito saattaa nopeampaa tai normaalisti nousta. (Joillainhan siinä saattaa mennä viikko.) Jos siltä tuntuu niin pumppaat vaan vaikka mitään ei tulisi, se kuitenkin antaa stimulaatiota rinnoille.
Joka tapauksessa hyvää kevättä ja loppuraskautta, tsemppiä imetykseen!
ei ole ikinä vuotanut yhtään maitoa rinnoista raskaus aikana. Synnytyksen jälkeen maito on noussut rintoihin 3-4 päivänä. Ja ikinä en ole tarvinnut turvautua tutti pulloihin, nyt neljäs lapsemme on 2 kk vanha.
En ole ikinä kuullut, että ois joku yhteys. Mulla ei raskausaikana tihkunut ollenkaan ja imetys on mennyt kivasti, maitoa on tullut riittävästi.