hirvee uni

tää on niin subjektiivista...mutta pakko kertoa

Näin unta, että olin jossain kahvilassa, (Essolla ?)
siellä oli tuntematon, mutta luotettavan tuntuinen mies.
Hän uskotteli minulle, että tarvitsisi pankkikorttiani johonkin ja hänen täytyisi "käyttää" sitä kotonaan.
Joten annoin tietenkin sen hänelle.

Jonkin ajan kuluttua ahdistus valtasi mieleni...
koska mies ei tullutkaan takasin, vaikka oli aikonut.

Aioin soittaa hänelle...mutta sehän olikin ylivoimaisen vaikeaa...koska en tiennyt hänen nimeään saatika numeroaan ja kännykkä oli sellaista -80 luvun "möllikkä" mallia.

Sain idean soittaa numeroon, jossa kortin voi mitätöidä, mutta sekään ei onnistunut sitten millään.
Puhelin hajosi...

Uni ei kertonut, miten selvisin tilanteesta, koska
tilanne vaihtui sitten

Epäilen kuitenkin, että Esson Oraakkeli oli syynä uneeni, sillä hän kertoi illalla, että Suomi24;n ylläpidolla on jälleen jokin aprillipila kehitteillä.
361239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

En voinut tulla heti takaisin,

kun"Essolla" oli niin hauskaa;)

Äänestä
  • näin loppukuusta, ei ole paljon menetettävää----

    Äänestä

Unesi vain heijastelee pulmiasi rakkauden ja ennenkaikkea seksin alueella.
Siihen viittavat käsitteet , tuntemeton, luotettavan tuntuinen ja uskottelu.
Nykyaikainen falloksen symboli möllikkäkännykkä, sekä pankkikortinläpykkä kertovat selvästi omaa kieltään.
Tarkempaa analyysia varten tarvitsen hetken aikaa pidellä kättäsi!

Äänestä
  • tulkintoja... ;D

    vai?

    Äänestä

  • korvike sensijaan on möllikkäkännykkä varustettuna värinähälytyksellä.

    Äänestä

painajainen, että minun olisi soitettava miehelleni, muttei ole puhelinta. Minulla on laukku täynnä kolikoita,vaikka mihinpä nekään enää kelpaisivat, mutteivät ole mitään tunnettua valuuttaa. Joskus ne ovat mitaleja. Saan lainattua kännykän, mutten osaa käyttää sitä. En löydä mistään puhelinnumeroa.

Äänestä
  • Sinunkin unessa on selvä "sanoma".....

    ;)

    Äänestä

  • Rocellii kirjoitti:

    Sinunkin unessa on selvä "sanoma".....

    ;)

    tulkinnut, mutta sanopa sinä, minkä sinä siitä löydät!

    Äänestä

  • sen itsekin kirjoitti:

    tulkinnut, mutta sanopa sinä, minkä sinä siitä löydät!

    ongelmia miehesi kanssa

    mutta alitajunta muistuttaa Sinua, että

    "jatka valitsemallasi tiellä"

    ;)

    Äänestä

annoitko äänesi porvarelle,
okno vaalineuvonnasta aiheutuvat keskarit jo tarjottu,
nyt ei kannata ostaa uutta kännykää täytyy säästää
syy porvarihallitus

Äänestä
  • kunnollisia neuvoja

    kalja kyllä kelpasi...??

    nyt pitäisi saada selvyys sellaiseen asiaan, että
    mihin tarvitaan 6:s ydinvoimala, kun teollisuus pakenee Aasiaan ja Intiaan ?

    ja mitä essolla sanotaan siihen, että Raamatussakin käsketaan kilpailla toistensa palvelemisessa

    sillä mikäli palveluyhteiskunta toteutuu, niin tietenkin tuo eettisiin- ja moraalisiin arvoihin perustuva lause saa uuden sisällön ?

    Äänestä

  • Rocellii kirjoitti:

    kunnollisia neuvoja

    7:s ytivoima tarvitaan tietenkin aurinkopaneelien valtavan suosion vuoksi niiden lataamiseen pimeän aikaan.
    Jälkimmäinen kysymyksesi taas on ns. syväpoliittinen. Ja kuten me kaikki ainakin aavistamme poliitikot eivät tunne noiden kahden sanan merkitystä. (en muuten minäkään, jos olisi kysymys elämästä tai kuolemasta pistäisin ystävän empimättä lihoiksi pelastaakseni oman kallisarvoisen henkeni ihmiskunnan palvelemiseen)

    Äänestä

  • selittää kirjoitti:

    no sehän on merkityksellisen tärkeää toimintaa

    taidanpa sitten,,,vielä kerran kääntää turkkiani, hyvän asian puolesta

    ja kun "Pärssönkin" neuvoi niin....

    Äänestä

  • Rocellii kirjoitti:

    kunnollisia neuvoja

    kalja kyllä kelpasi...??

    nyt pitäisi saada selvyys sellaiseen asiaan, että
    mihin tarvitaan 6:s ydinvoimala, kun teollisuus pakenee Aasiaan ja Intiaan ?

    ja mitä essolla sanotaan siihen, että Raamatussakin käsketaan kilpailla toistensa palvelemisessa

    sillä mikäli palveluyhteiskunta toteutuu, niin tietenkin tuo eettisiin- ja moraalisiin arvoihin perustuva lause saa uuden sisällön ?

    Jerusalemin Essolta sai jo Jeesuksen aikoihin ihan kohtuullista palvelua.

    Äänestä

  • selittää kirjoitti:

    7:s ytivoima tarvitaan tietenkin aurinkopaneelien valtavan suosion vuoksi niiden lataamiseen pimeän aikaan.
    Jälkimmäinen kysymyksesi taas on ns. syväpoliittinen. Ja kuten me kaikki ainakin aavistamme poliitikot eivät tunne noiden kahden sanan merkitystä. (en muuten minäkään, jos olisi kysymys elämästä tai kuolemasta pistäisin ystävän empimättä lihoiksi pelastaakseni oman kallisarvoisen henkeni ihmiskunnan palvelemiseen)

    merkityksen.
    Sinäkö käyt öiseen aikaan lataamassa explorerin uusiksi öiseen tai illan myöhäisinä tunteina "softasi" avulla.
    Jostain syystä nettini myös aukeni aamulla tietyn puhelun jälkeen.
    Siitä huolimatta, että on tietynlainen torjunta koneessani päällä.
    Varaudu pakenemaan sen aurinkopaneelisi kanssa.
    Energialaitokselta ilmoitettiin että ydinvoima otetaan käyttöön lähipäivinä.
    Koetahan keskittyä niihin omiin rekistereihisi välillä!
    Terveisin Orwellin lukija.

    Äänestä

  • noiden sanojen kirjoitti:

    Huomaan sinut älyäsi suuremmaksi!
    Mitäkö se tarkoittaa?
    Sitä, että uni on kuoleman sisar!
    Arvoitukset ovat pakoa todelisuudesta, pakenen.

    Äänestä

viime yönä, että CIA:n agentit olivat kintereilläni.
Varmaan uni tuli siitä, kun luin eilen illalla
Orwellin vuonna 1984.
Siinä puhuttiin "kaukovarjostimesta", tarkoitti varmaan nykyajan valvontakameraa tai jotain vastaavaa.
Niin ja katsoin myös X-files.
Oli sellainen "takaa-ajetun" fiilis enkä ole saanut sitä karistettua pois.
Oli hieman totuuttakin joukossa, koneeseeni oli joku "sujauttanut" ylimääräisen softan.
ON sellainen softa joka välittää tiedostojani "ulkopuolisille" = ALIENS

Äänestä
  • Luuletko löytäneesi minut?

    Äänestä

  • kädenpuristus kirjoitti:

    Luuletko löytäneesi minut?

    tämän aamuisen puheluni ja raporttini jälkeen.
    Kummasti alkoi nettiyhteyteni pelaamaan sen puheluni jälkeen.

    Äänestä

  • sinut löydetä kirjoitti:

    tämän aamuisen puheluni ja raporttini jälkeen.
    Kummasti alkoi nettiyhteyteni pelaamaan sen puheluni jälkeen.

    Orwellilta!

    Äänestä

  • opiksesi kirjoitti:

    Orwellilta!

    mistä tiedät että juuri minä luin Orwellia ja kirjoitin siitä.
    Eikö tämäkin ole osoitus että JUURI SINÄ tunnistat minut täältä?
    Miten se on mahdollista kun olen kirjoittanut anonyyminä?
    Eihän vaan se "softa" lähettele juuri sinulle kitjoittamiani tietoja.
    Vai miten olis "bluetooth" tekniikka kännyköissä
    tai SIM-korttien "kloonaus"?
    Vieläkö mielesi tekee herjata minua täällä palstalla?
    Jos jonkun tekee mieli myös tästä teoriastani, käykää ensin webbisivustoilla tutustumassa kyseisiin asiohin.
    Sain myös tietää että meilejä voidaan väärentää ja lähettää toisen nimellä.
    Sama pätee myös kännykkäviesteihin.
    Käykää kansalaiset näin tekniikan aikakautena lukemassa tietoa noista aiheista netistä.

    Äänestä

  • Orwelliin? kirjoitti:

    Jalkapohjasi ja kämmenesi ovat tiedostoissamme(aivan kuin Hollywoodissa)! Betoniin ikuisesti valettuina.
    Sehän olin juuri minä joka aikoinaan sain sinut lukemaan Orwellisi!

    Äänestä

sattunut tipahtamaan vessanpyttyyn viime vuonna, mutta virkosi kuin ihmeen kaupalla "märästä kokemuksestaan"?

Äänestä
  • että käsittely oli huolimatonta-----

    vaan onhan noissa malleissa tuhti antenni, josta voi ottaa kiinni

    ?

    Äänestä

poistettiin äsken ennenkuin ehdin edes kirjoittamaan loppuun, oli vissiin vähän arkaa tekstiä?

Äänestä
  • kirjoitusvihreitä! Juuri sen vuoksi, ei siinä mitään sen jäjännittevempeää ollut.
    Ole onnellinen etten keskeyttänyt jopa ajatustesi kuklua.

    Äänestä

  • siedä kirjoitti:

    kirjoitusvihreitä! Juuri sen vuoksi, ei siinä mitään sen jäjännittevempeää ollut.
    Ole onnellinen etten keskeyttänyt jopa ajatustesi kuklua.

    Tarkoitatko kenties Ku Klux klaania, oikoluehan omat kirjoituksesi ensin ennen lähettämistä.

    Äänestä

  • kuklua? kirjoitti:

    Tarkoitatko kenties Ku Klux klaania, oikoluehan omat kirjoituksesi ensin ennen lähettämistä.

    köyhien hommaa?!

    Äänestä

"Kun syyskuulla olen salaman nopea ja kierrän niiden pystyttämät tornit kaukaa säilytän oikeuteni suvun jatkamiseen. Kun levitän sorkkani ja ylitän hyllyvän suon neljän metrin pituisin askelin näen unta, että niiden kiikaritähtäimessä asuisi pimeys!"

Äänestä

väärrää neuvontaa,tai neuvonta ei mennyt perille,
epäilen että tarjottujen keskarien voimalla esson porukka muuttui porvareiksi.
Seurauksena painajaisunia,ja hyvinvointiyhteiskunnan
alasajo

Äänestä
  • Essolla annetussa vaalineuvonnassa ei ole ollut mitään sellaista vikaa, joka olisi aiheuttanut painajaisunia. Essolla on kyllä nautittu keskaria paljonkin, mutta se ei ole ollenkaan muuttanut poliittista vakaumustamme. Me emme siten ole syypäitä kokoomuksen menestymiseen, sillä äänestimme perinteisesti Timo Soinin puoluetta.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Essolla annetussa vaalineuvonnassa ei ole ollut mitään sellaista vikaa, joka olisi aiheuttanut painajaisunia. Essolla on kyllä nautittu keskaria paljonkin, mutta se ei ole ollenkaan muuttanut poliittista vakaumustamme. Me emme siten ole syypäitä kokoomuksen menestymiseen, sillä äänestimme perinteisesti Timo Soinin puoluetta.

    tarvitaan,nämä pikitiet muuten loppuu.
    Hyvä valinta,vaalivoittoa varmaan juhlitaan Essolla,
    ja jatkot pvyn-talolla

    Äänestä

Et ole nähnyt mitään pahaa unta, eikä pankkikorttisikaan ole minnekään kadonnut. Olet ainoastaan ollut hieman haaveellisella tuulella, koska viimeksi Essolla juttelimme Sinulle liian hempeitä asioita. Menit niin hämillesi meidän puheidemme johdosta, että unohdit pankkikorttisikin kahvipöytään. Keväällä näitä tilanteita sattuu usein Essolla.

Me parlamentin jäsenet emme tietenkään jättäneet korttia pöydälle, sillä joku ohikulkija olisi sen saattanut vohkia. Minä otin kortin talteen ja annan sen tietysti Sinulle heti takaisin, kun palaat Essolle. Me parlamentin jäsenet olemme läpeensä rehellisiä miehiä.

Me essolaiset pidämme hyvää huolta myös toisten omaisuudesta. Olemme huolehtineet siitäkin, että pankkikorttisi on pysynyt toimintakunnossa, vaikka se ei olekaan ollut lompakossasi. Olemme joka päivä ostaneet kaikille perlamentin jäsenille keskarin Sinun kortillasi, ja koskaan emme ole janoisiksi jäänet. Sinulla on oikein hyväkuntoinen pankkikortti.

Äänestä
  • olipas se helpottava uutinen

    onneksi pääsin tuosta ahdistavasta tunteesta
    essolaisten avulla

    onpa kiva tulla hakemaan lihava- ja muhkean saldon omaava korttini sieltä
    saldo on tietenkin osaavissa käsissä, oikeilla sijoituksilla kääntynyt mukavaan nousuun ?

    kai muutaman olutpanimon osakkeenkin ostitte?

    Äänestä

  • Rocellii kirjoitti:

    olipas se helpottava uutinen

    onneksi pääsin tuosta ahdistavasta tunteesta
    essolaisten avulla

    onpa kiva tulla hakemaan lihava- ja muhkean saldon omaava korttini sieltä
    saldo on tietenkin osaavissa käsissä, oikeilla sijoituksilla kääntynyt mukavaan nousuun ?

    kai muutaman olutpanimon osakkeenkin ostitte?

    tai jonkun hevosjalostusyhdistyksen taisivat ostaa,
    luulisin.
    Jos ei nyt kummikaan pesäpallo-seuraa

    Äänestä

  • rokeeli kirjoitti:

    tai jonkun hevosjalostusyhdistyksen taisivat ostaa,
    luulisin.
    Jos ei nyt kummikaan pesäpallo-seuraa

    isoteltua,jos nyt kumminkin hevonsen tai räpylän
    ostivat

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rocellii kirjoitti:

tää on niin subjektiivista...mutta pakko kertoa

Näin unta, että olin jossain kahvilassa, (Essolla ?)
siellä oli tuntematon, mutta luotettavan tuntuinen mies.
Hän uskotteli minulle, että tarvitsisi pankkikorttiani johonkin ja hänen täytyisi "käyttää" sitä kotonaan.
Joten annoin tietenkin sen hänelle.

Jonkin ajan kuluttua ahdistus valtasi mieleni...
koska mies ei tullutkaan takasin, vaikka oli aikonut.

Aioin soittaa hänelle...mutta sehän olikin ylivoimaisen vaikeaa...koska en tiennyt hänen nimeään saatika numeroaan ja kännykkä oli sellaista -80 luvun "möllikkä" mallia.

Sain idean soittaa numeroon, jossa kortin voi mitätöidä, mutta sekään ei onnistunut sitten millään.
Puhelin hajosi...

Uni ei kertonut, miten selvisin tilanteesta, koska
tilanne vaihtui sitten

Epäilen kuitenkin, että Esson Oraakkeli oli syynä uneeni, sillä hän kertoi illalla, että Suomi24;n ylläpidolla on jälleen jokin aprillipila kehitteillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu