Nykyään on tavallista, että jo nuorena aletaan syömään e-pillereitä esim. epäsäännöllisiin kuukautisiin. Epäsäännölliset kuukautiset luetaan silloin nuoren hormonitoiminnan ailahtelun syyksi, vaikka oireiden takana voi olla muutakin.
Sitkeässä on tämä uskomus että e-pillerit aiheuttavat aknea. E-pillerit eivät kuitenkaan voi aknea aiheuttaa, sillä e-pillereiden vaikutus elimistössä katoaa viimeistään 6 kk:n aikana pillerien lopettamisesta. Jos akne jatkuu sen jälkeen, niin syy ei ole pillereissä.
Usein ongelmien taustalla on ihan joku muu syy, mutta vuosien e-pillereiden käyttö on peittänyt oireet, ja kun e-pillerit lopettaa, syykin paljastuu. Omalla kohdallani e-pillereiden lopettamisen jälkeen alkaneen aknen syyksi löytyi PCOS. Syy ei ollut pillereissä, vaan toimintahäiriö on ollut kehossani koko ajan, mutta oireet eivät näkyneet, kun söin e-pillereitä. Tämä on hyvin yleinen naisilla, jopa 6-10% on PCOS, mutta suurin osa ei edes tiedä siitä. Useimmiten se paljastuu vasta myöhemmällä iällä kun lapsia aletaan hankkimaan ja tulee hedelmällisyysongelmia.
Eli tahdon sanoa kaikille teille, jotka uskotte että e-pillerit ovat aknenne aiheuttaneet: menkää lääkärille, tutkituttakaan munasarjanne, tutkituttakaa veren hormonipitoisuudet.
AKNE hedelmällisessä iässä olevalla naisella viittaa lähestulkoon AINA testoseronidominanssiin kehossa. Se tarkoittaa että teidän elimistönne ei tuota riittävää määrää jokoa estrogeenia TAI progesteronia. Vika ei ole ihossanne tai e-pillereissä, vaan hormonitoiminnassa ja se vika voidaan selvittää ja ongelmat ratkaista.
Myytti: e-pillerit aiheuttaa aknen
13
4301
Vastaukset
- tästä aiheesta
Diabetes 4/2003
Munasarjojen monirakkulatauti on gynekologinen ja kokonaisterveyden riski
Marjatta Karvinen
Munasarjojen monirakkulataudin seuraukset ulottuvat kiusallisista kosmeettisista haitoista vakaviin gynekologisiin ongelmiin ja lapsettomuuteen saakka. Tauti kuormittaa naisen kokonaisterveyttä myös vakavana diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijänä.
Monirakkulaisten munasarjojen eli polykystisten ovarioiden ( PCO:n) jäljille päästään useimmiten silloin, kun selvitetään raskaaksi tulemisen vaikeutta. PCO löytyy usein myös epäsäännöllisten, harvakseen tulevien kuukautisten ja välivuotojen takaa. Myös karvoittuminen, hiustenlähtö ja akne ovat voineet johtua siitä. Joskus tauti tulee ilmi gynekologisten rutiinitutkimusten hormonimäärityksissä.
- Useimmiten PCO-tauti todetaan gynekologin vastaanotolla, mutta sairauden laajojen riskien takia myös sisätauti- ja yleislääkärien tulisi olla siitä tietoisia, sanoo Felicitas-Klinikan ylilääkäri dosentti Aarne I. Koskimies.
Taustalla oikukas hormonitoiminta
Monirakkulaisuuden alkusyy on ainakin osalla potilaista se, että aivolisäke erittää liikaa munarakkulan puhkeamisessa ja keltarauhasen synnyssä tarvittavaa LH-hormonia. LH-hormoni lisää mieshormoni testosteronin tuotantoa, mikä saa aikaan muun muassa karvoittumista ja aknea.
Samaan oireistoon liittyy insuliiniherkkyyden heikentyminen eli insuliiniresistenssi – myös normaalipainoisilla. Kun elimistö ei pysty käyttämään insuliinia tehokkaasti, haima korvaa laadun määrällä eli tuottaa insuliinihormonia yhä enemmän.
Veren insuliinipitoisuuden lisääntyminen on tuttu ongelma lihaville ihmisille ja etenkin niille, joiden liikakilot kertyvät vyötärön seudulle. Heidän vaivanaan ovat usein myös veren pieni HDL-kolesterolipitoisuus ja suuri triglyseridipitoisuus sekä veren hyytymisen häiriintyminen.
Vyötärölihavuus ja heikentynyt insuliiniherkkyys kulkevat käsi kädessä, mutta insuliiniresistenssiä on myös normaalipainoisilla PCO-tautia sairastavilla naisilla. Puolet munasarjojen monirakkulaisuudesta kärsivistä naisista on kuitenkin lihavia. Insuliiniresistenssi, rasva-aineenvaihdunnan häiriöt ja vyötärölihavuus liittyvät sekä PCO-oireistoon että tyypin 2 diabetekseen.
Munasarjojen monirakkulaisuus ei ole ainoastaan gynekologinen ongelma vaan osa laajempaa metabolista häiriötä, eli erilaisten sepelvaltimotaudin vaaratekijöiden kasaumaa.
Ultraääntä ja hormonimäärityksiä
Monirakkulatauti diagnosoidaan yleensä ultraäänellä. Kuvassa erottuu rakenteeltaan kookas munasarja ja siinä useiden rakkuloiden rivistö kuin helminauhana munasarjan kuoren alapuolella.
Potilaan oireiden ja ultraäänen perusteella tehty diagnoosi varmistetaan tutkimalla mahdollinen heikentynyt insuliiniherkkyys. Hormonimäärityksellä suljetaan pois muut kuukautiskierron häiriöitä sekä karvoitusta, aknea ja muita miehisiä piirteitä aiheuttavat syyt. Kaikkia munasarjojen sisäiseen säätelyyn liittyviä asioita ei tosin vielä tunneta.
Tilastojen mukaan munasarjojen monirakkulatautia sairastaa noin kuusi prosenttia suomalaisista naisista. Aarne I. Koskimies arvelee todellista määrää vielä suuremmaksi:
- Kaikki eivät missään elämänsä vaiheessa törmää selvitystä vaativiin oireisiin, jolloin tauti voi jäädä toteamatta, eikä taudin vaaratekijöihin tiedetä varautua, Koskimies sanoo.
Riskiryhmään kuuluvat voitaisiin kuitenkin löytää suhteellisen varhaisessa vaiheessa gynekologisten oireiden perusteella, sillä oireisto saa alkunsa jo murrosiässä. Nykytutkimuksen perusteella sen syntyyn vaikuttavat sekä perimä että ympäristötekijät.
Laihdutus tehoaa hormonihäiriöön
Nainen saattaa tulla lääkärin vastaanotolle sileän ihon ja säännöllisten kuukautisten toivossa tietämättä mitään PCO-taudista. Usein lääkäriltä tullaan hakemaan apua lapsettomuuteen.
Tautiin on tarjolla hoitokeinoja elintavoista lääkkeisiin, mutta ongelmat eivät lopu siihen. PCO-tautia sairastavilla esiintyy tavallista enemmän keskenmenoja ja raskaudenaikaista verenpaineen ja verensokerin kohoamista.
Myöhemmällä iällä PCO voi aiheuttaa kohdun limakalvon liikakasvua eli hyperplasiaa ja lisätä kohdunrungon syövän riskiä. Monet kohdunpoistot joudutaan tekemään PCO-oireyhtymän aikaansaamien vuotohäiriöiden takia.
Dosentti Aarne I. Koskimies on hoitanut Felicitas-Klinikalla eriasteisia PCO:n aiheuttamia ongelmia. Ensisijainen hoitokeino on painonhallinta. Isoa laihduttamista ei vaadita, usein jo 5–10 prosentin painonpudotus auttaa.
- Pelkkä laihdutus riittää palauttamaan kuukautiskierron normaaliksi lievissä tapauksissa. Hyvin lihavan kannattaa lasta suunnitellessaan muutenkin laihduttaa, sillä liikapaino vähentää mahdollisuuksia tulla raskaaksi ja lisää odotusajan riskejä. Painonhallinnasta on myös hyötyä sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnalle, Koskimies luettelee laihdutuksen hyötyjä.
Diabeteslääkkeitä PCO:n hoitoon
Viime vuosina PCO-potilaita on alettu hoitaa myös suun kautta otettavilla diabeteslääkkeillä. Samalla kun runsas insuliinin tuotanto palautuu normaaliksi, vähenevät monirakkulataudin oireet. Lupaavia tuloksia on saatu metmorfiinista, jonka avulla säännöllinen kuukautiskierto ja munasolun irtoaminen palautettiin tutkimuksessa puolentoista vuoden lääkityksellä 40 prosentille raskautta haluavista PCO-potilaista. Kun lääkitystä täydennettiin klomifeenillä, yli 70 prosenttia naisista sai säännöllisen kuukautiskierron ja melkein puolet tuli raskaaksi.
- Metmorfiinin ja klomifeenin yhdistelmällä kannattaa hoitaa ainakin niitä potilaita, joilla on insuliiniresistenssi. Tuloksena voidaan paitsi palauttaa useimmille säännöllinen kuukautiskierto myös pienentää koko riskitekijöiden kasaumaa ja ehkäistä pitkäaikaisia seuraamuksia, Koskimies sanoo.
Jos lääkkeistäkään ei ole apua raskautta toivovalle naiselle, turvaudutaan koeputkihedelmöitykseen. PCO-taudissa munasarjassa on tavallista runsaammin pieniä tasakokoisia rakkuloita, jolloin yksikään munarakkula ei pääse kehittymään ja puhkeamaan normaalisti. Koeputkihedelmöityksessä rakkuloita tyhjennetään ja niistä saadut munasolut hedelmöitetään.
Lapsettomuushoidon aikana PCO-tauti voi aiheuttaa oireyhtymän, jossa munasarjat suurenevat ja vatsaan voi kertyä nestettä. Keskenmenot ensimmäisten kolmen raskauskuukauden aikana ovat PCO-tautia sairastavilla yleisempiä kuin muissa raskauksissa.
Monirakkulataudissa raskauden ehkäisyyn sopivat e-pillerit, joista valitaan androgeenista vaikutusta vähentävä valmiste. Joskus ehkäisypillereiden ohella käytetään spironolaktonia tai syproteronia, jotka vähentävät aknen ja karvoituksen esiintymistä.
- Ehkäisypillereiden avulla pyritään pitämään kuukautiskierto säännöllisenä, jolloin mahdollisuus tulla myöhemmin raskaaksi säilyy, Koskimies sanoo.
Monelaisia riskejä
PCO-oireyhtymä lisää 2–5-kertaiseksi vaaran sairastua jo nuorena tyypin 2 diabetekseen ja 2–3-kertaiseksi vaaran sairastua verenpainetautiin myöhemmällä iällä. Usein potilaan lähisukulaisilla on keskimääräistä enemmän tyypin 2 diabetesta.
Tyypin 1 diabeetikoilla esiintyy tilastollisesti enemmän PCO-oireyhtymää kuin muulla väestöllä. On epäilty, että myös hoitona käytetty insuliini saattaa joillakin diabeetikoilla kiihdyttää mieshormoni androgeenin tuotantoa.
PCO-oireyhtymän arvellaan lisäävän vaaraa sairastua iskeemiseen sydäntautiin, joskaan asiaa ei ole vielä tutkimuksilla osoitettu.
Lääkäreiden olisi hyvä tiedostaa monirakkulataudin vaarat ja poimia riskiryhmään kuuluvat tarkempiin tutkimuksiin. Nuoret, joiden kuukautiskierto ei säännöllisty ja jotka lihovat nopeasti vyötäröltä, sekä ylipainoiset kuukautishäiriöiset naiset, jotka valittavat karvoituksen kasvua, pitäisi tutkia siinäkin tapauksessa, että ultaraäänikuva ei selvästi osoita poikkeamaa.
- Jo muutamankin riskitekijän ilmaantuessa kannattaisi tutkia ainakin veren insuliinipitoisuus, paastoverensokerin arvo, rasva-arvot ja verenpaine ja tehdä ehkä myös sokerirasituskoe, Koskimies sanoo.
Hän muistuttaa myös elintapojen merkityksestä.
- Ylipainon ja tupakoinnin välttäminen sekä säännöllinen liikunta ovat olennaisen tärkeitä PCO-potilaan kaikinpuolisen terveyden kannalta. Vähäinenkin painonlasku tasaa kuukautiskiertoa ja muun muassa pienentää raskausdiabeteksen vaaraa. Säännöllinen liikunta taas tehostaa insuliinin vaikutusta elimistössä.- ..................
sanotaanko että noin 20 ikävuoteen asti akne on ihan normaali ilmiö, mutta sen jälkeen hormonit tasautuvat ja aknen pitäisi jäädä pois. Tottakai hormonifinnejä ennen kuukautisia tulee luultavasti rasvoittuvaan ihoon taipuvaisilla vielä vanhempanakin, mutta varsinainen akne kyllä pitäisi jäädä pois..tässä olen aloittajan kanssa samaa mieltä!!
- minipillereiden kanssa
samaa asiaa aiheuttaa minipillerit. Jas sehän on selvä kun järjellä miettii ja lukaisee sivuvaikutukseyt ja vaikuttvat aineet (progesteroni, testosteronin johdannainen). Minulla akne alkoi minipilleriestä, koskaa ennen ei ollut. Eli että kaikkee paskaa sitä suuhunsa laittaakin..
- huoh ja huoh
.................. kirjoitti:
sanotaanko että noin 20 ikävuoteen asti akne on ihan normaali ilmiö, mutta sen jälkeen hormonit tasautuvat ja aknen pitäisi jäädä pois. Tottakai hormonifinnejä ennen kuukautisia tulee luultavasti rasvoittuvaan ihoon taipuvaisilla vielä vanhempanakin, mutta varsinainen akne kyllä pitäisi jäädä pois..tässä olen aloittajan kanssa samaa mieltä!!
no eikös e-pillerit sitten ole HORMONIA? Ja sama vaikutus kun siis teini-ikäisenä hormooneista, nyt vaan hormoonit synteettisessä muodossa. Luuletko että elimistö tietää että nyt on teini-ikä, nyt ei??
- Annavaaan
huoh ja huoh kirjoitti:

Enpä ole mikään asiantuntija todellakaan, mutta eikö olisi ihan loogista, että niillä, joilla on ns. normaali hormonitoiminta vaikkapa teininä, ja heillä ei ole vaikeata aknea (ehkä tavallisia näppyjä vain). Niin jos he aloittavat e-pillereiden käytön ehkäisymuotona, heidän hormonitoimintansa muuttuu, ja he voivat saada lisää näppyjä, ehkä jopa aknen? Mutta niillä joilla akne ei ole parantunut esim. 25 ikävuoteen mennessä ja he vasta tällöin aloittavat e-pillerit, heillä e-pillerit voivatkin tasata hormonitoimintaa ja rauhoittaa aknenkin (jos akne on siis alunperin johtunut epätavallisesta hormonitoiminnasta).
- hormonit ja hormonit

Voi rakkaat ihmiset, ottakaahan vähän selvää ihmisen kehon toiminnasta. Meillä on KOKO AJAN elimistössämme hormoneja, ei vain teini-iässä. Hormonit vaikuttavat ihan kaikkeen, ei vain lisääntymiseen. Naisilla on kehossaan normaalisti jonkin verran testosteronia, eli mieshormonia, mutta aknepotilailla sitä on normaalia enemmän. Se on aknen syy. Pillereissä ei ole testosteronia, joten pillerit ei itsessään voi sitä testosteronidominanssia aiheuttaa.
- pysyy samana
Annavaaan kirjoitti:

No jos hormonitoiminta muuttuu, niin se muuttuisi silloin jokatapauksessa, söipä pillereitä tai ei. hormonitoimintaan vaikuttaa tosi moni asia, stressi, ruokavalio, jne. mutta pillerien lopettamisen jälkeen niiden vaikutus elimistössä katoaa pikku hiljaa. Mitään pysyvää vaikutusta niillä ei ole todettu olevan hedelmällisyyteen TAI hormonitoimintaan yleensä. Onhan näitä juttuja tutkittu vaikka kuinka paljon.
- ..............................

- ...
hormonit ja hormonit kirjoitti:
Voi rakkaat ihmiset, ottakaahan vähän selvää ihmisen kehon toiminnasta. Meillä on KOKO AJAN elimistössämme hormoneja, ei vain teini-iässä. Hormonit vaikuttavat ihan kaikkeen, ei vain lisääntymiseen. Naisilla on kehossaan normaalisti jonkin verran testosteronia, eli mieshormonia, mutta aknepotilailla sitä on normaalia enemmän. Se on aknen syy. Pillereissä ei ole testosteronia, joten pillerit ei itsessään voi sitä testosteronidominanssia aiheuttaa.
Väitit että pillereissä ei ole testosteronia joka voisi aiheuttaa aknen??? Juu, ei ehkä sanan varsinaisessa muodossa, mutta esimerkiksi minipillerit microluton ja minipill sisältävät sellaista progesteronia, jotka ovat testosteronin johdannaisia (minä sain aknen niistä). Cerazettessä taas on toisenlainen koostumus progesteronia (uuden tyyppinen minipilleri), mutta sitä määrältään enemmän. Ja sitä samaa progesteronia on myös muuten monissa e-pillerieissä kuten näissä microlutonissa ja minipill-merkeissäkin. JOTEN KYLLÄ PILLERIT LISÄÄVÄT AKNEA!! Minulla ei teini-ikäisenä koskaan ollut akne, mutta kun lopetin pillerit, sekä minipilleriedien aikaan, sain aknen. Jouduin jopa syömäänb kaksi antibiootikuuria!
- yhdistelmäehkäisy taas eri
... kirjoitti:

En ole missään vaiheessa väittänyt ettei pillerit voisi aiheuttaa aknea SILLOIN KUN NIITÄ SYÖ. Sehän on ihan fakta, että joillekin e-pillerit, yleensä nimenomaan minipillerit aiheuttavat aknea silloin kun niitä käyttää.
Mutta kun ne pillerit lopettaa, niin sen aknenkin pitäisi loppua. Ellei syy akneen ole tosiaan jossain muualla. - PALTURIA
yhdistelmäehkäisy taas eri kirjoitti:
En ole missään vaiheessa väittänyt ettei pillerit voisi aiheuttaa aknea SILLOIN KUN NIITÄ SYÖ. Sehän on ihan fakta, että joillekin e-pillerit, yleensä nimenomaan minipillerit aiheuttavat aknea silloin kun niitä käyttää.
Mutta kun ne pillerit lopettaa, niin sen aknenkin pitäisi loppua. Ellei syy akneen ole tosiaan jossain muualla."Mutta kun ne pillerit lopettaa, niin sen aknenkin pitäisi loppua." Kuulepas nyt, lääkärini sanoi, että siinä kestää n. 3 kk- 6kk ennen kuin hormonitoiminta rauhoittuu, kun on lopettanut pillerit. Hormonitoiminta menee sekaisin, kun pillerit lopettaa, siksi tulee akne. Sen olen itse kokenut n.3 kertaa elämässäni, kun olen lopettanut pillerit. Naama ei kuki enää n. 3 kk jälkeen lopettamsiesta. Joten ÄLÄ JAUHA PALTURIA. Pillereiden LOPETTAMIEN aiheuttaa aknen. Mutta kun aikaa kuluu, aknekin paranee (vaikka ei söisi pillereitä). Kokeile vaikka! :)
- höh
taas näitä,en ymmärrä mikä hinku joillakin on koko ajan todistella että pillerit ei aihuta aknea...itselle lääkärikin sanonut että saattaa aihuttaa..minulla on tutkittu hormoonit ja kaikki epäsäännöllisten kuukautisten takia ja missään ei ole mitään vikaa ja pillerit lopetettuani olen saanut aknen ja toisella kertaa pillereitä uudelleen aloittaessa saanut helvetin moisen aknen että sillee..
- aikana voi joillekin tulla
Niin, siis on tottakai niin että kaikille ei kaikki pillerit sovi, ja jos syö sellaisia pillereitä jotka ei itselle sovi, niin sen syömisen aikana voi tulla finnejä. Sitten kannattaa kokeilla eri merkkisiä pillereitä.
Mutta e-pillerit eivät jää kehoon vaikuttamaan, vaan niiden vaikutus kehosta poistuu puolessa vuodessa. Jos tämän jälkeen on jotain ongelmia esim. aknen tai kuukautisten kanssa, niin gynekologi auttaa. Silloin on jotain vikaa hormonitoiminnassa. Toki jonkinlaista aknea voi esiintyä, vaikka ei olisikaan varsinaisia hormonitoiminnan häiriöitä, mutta yleensä vika kyllä löytyy kun tarpeeksi etsitään. Ei se testosteroni jyllää naisen elimistössä normaalisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216535Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5552261- 1471847
- 821224
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971022- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.78907Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 31827
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon146751