Olen eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja äiti. Olen tapaillut jo pitkään miestä jonka kanssa haluan elää ja olla. Lapseni pitävät hänestä suunnttomasti ja hän pitää/rakastaa lapsiani. Ongelmia ei juuri ole...paitsi miehen ex ja heidän yhteinen lapsi. Olen lapsirakas ja haluan suuren perheen, mutta en saa minkäänlaista kontaktia tähän´miesystäväni lapseen. Lapsi vain huutaa, kitisee, parkuu, vinkuu, raapii, puree ja lyö. Osansa ovat saaneet myös minun lapset. Tämä lapsi on joutunut elämään ilman kunnollista äitihahmoa ja hän ei ole oppinut jakamaan isäänsä tai muitakaan asioita. Äidinsä luona hänellä ei ole kuria ja hän leikkii suurimmaksi osaksi yksinään.
Olen jo pitkään yrittänyt olla kärsivällinen ja ajatellut että kyllä se sit ajan kanssa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. En haluaisi vapaa-aikanani kuunnella huutoa ja tappelua kotonani jos vaihtoehtona olisi rauhallinen aika lasteni kanssa. Välillä tuntuu että jopa pelkään tätä lasta... Onko kenelläkään ollut vastaavaa tai osaisiko joku neuvoa?!
Tämä lapsi estää meitä perustamasta uusperhettä!
Olen jo pitkään yrittänyt olla kärsivällinen ja ajatellut että kyllä se sit ajan kanssa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. En haluaisi vapaa-aikanani kuunnella huutoa ja tappelua kotonani jos vaihtoehtona olisi rauhallinen aika lasteni kanssa. Välillä tuntuu että jopa pelkään tätä lasta... Onko kenelläkään ollut vastaavaa tai osaisiko joku neuvoa?!
Tämä lapsi estää meitä perustamasta uusperhettä!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minkähän iläinen tuo muksu mahtaakaan olla. Pitäisiköhän teidän laittaa tenavalle rajat ja pitää niistä myös kiinni. Rajattomuus luo turvattomuutta. Ja jos oire senkuin jatkuu, vaikka perheneuvolaan, lapsella voi olla joku syy käytökseensä. Mutta älkäähän pitäkö kiirettä uusperheen perustamisessa. Parempi katsoa kuin katua.
Neuvolan kautta voisi selvittää, onko lapsella joku sairaus, jota ei ole huomattu hoitaa. Sieltä saa apua myös henkiseen puoleen ja myös vanhempien jaksamiseen.
Kokemusta samaan tapaan häiriintyneestä lapsesta on. Ainoa asia joka meillä on käytännössä auttanut, on ollut rajojen asettaminen eli lapsen turvallisuuden lisääminen. Parannuksen ovat huomanneet kaikki, mutta on vaativaa, kun koko ajan pitää olla kuria pitämässä - yhtään ei saa lipsua!