ei perinyt veroa

Pienessä rivitaloyhtiössä muuan osakas on tehnyt pieniä tehtäviä, mm. ajanut ruohoa siten että hänet on vapautettu vuodessa kahden kuukauden yhtiövastikkeesta. Tästä ei ole maksettu minkäänlaista veroa. Kokonaismäärä vuodessa on ollut noin 120 euroa.

Tätä on tapahtunut jo vuosien ajan. Sen ovat tienneet niin isännöitsijä kuin tilintarkastatkin, jotka molemmat ovat menetelmän hyväksyneet.

Ilmeisesti veroviranomaiset eivät ole joutuneet taloyhtiön asiakirjojen kanssa tekemisiin.

Kun olen itse joutunut hallitukseen, olen alkanut pelätä, ettei asia olekaan ihan yksinkertainen ja että hallituksen jäsenenä voin joutua vastuuseen verolain rikkomisesta.

Siirrytään kysymyksiin:

1. Onko kyseinen menettely luvallista ja/ tai tavallista?

2. Jos se ei ole ollut luvallista, onko mahdollista, että taloyhtiö joutuu maksamaan kuluneilta vuosilta - kuinka monelta? - osakkaalle antamastaan edusta korotetun veron?

3. Mikä voisi olla sopivampi menettelytapa ahkeran osakkaan palkitsemiseksi? (Sen ohella että maksetaan ja vero peritään normaalisti.)
7903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Talousarvion vastiketuotto menee persiilleen. Siihen joku kiinnittää huomiota.

Kysymyshän on talkootyöstä ja talkoissa on ja pitää olla tarjoilua mutta harvemmin XO konjakkia.

Äänestä

vastaukset ovat omia mielipiteitäni.
1. tämmönen menettely on ollut pienissä yhtiöissä aikaisemmin varsin yleistä, mutta ei verotusasioiden puitteissa luvallista.

2. Taloyhtiö on muistaakseni 5 vuotta vanhoista asioista verovelvollinen, joten kannattaa olla hiljaa vähän aikaa. Muistutan että tätä tapaa on käytetty varsin yleisesti aikaisemmin, joten parantamalla tapansa ja odottamalla kärsivällisesti 5 vuotta on homma hoidossa.

3. Kerätkää kolehti muiden asukkaiden kesken ja antakaa rahat käteen tai hankkikaa jotain mukavaa henkilölle, joka tekee muiden osakkaiden puolesta töitä. Jos noi palvelut hankittaisiin muualta maksaisivat varmasti enemmän kuin tuon pienen kolehdin antaminen maksaisi asukkaille.
Samalla toi yhtiövastike putoaa vähän, kun kaikki osakkaat suorittavat maksunsa täysimääräisenä.


Toivottavasti saatte kerättyä kunnon kolehdin, jotta osakas taas jatkaa hommia seuraavana vuonna :)

Äänestä
  • Meidän taloyhtiössä oli tuollaista harrastettu myös vuosikaudet, kyseessä oli taloyhtiön hallituksen pj, joka oli vapautettu kokonaan mm. vesimaksuista.
    Ei tuo ole luvallista, me lopetimme kertakaikkiaan homman. Nykyinen pj saa laskuttaa kulukorvauksia.
    Meillä on taslossa myös näitä "nurmikonleikkaajia" (osa-aikainen talonmieskin on), jotka rynnisvät hommiin vapaaehtoisesti ja valittavat sitten hirveästi, kun esim. ei-talossa´-asuvat eivät osallistu talkootöihin.
    Epäilen kolehtinkeruuta: ei siitä paljon kerry. Järkevintä olisi maksaa ihan reilusti palkkaa sille, joka hommat tekee, periä verot sun muut. Kaikki osallistuvat silloin makasamiseenkin.
    Suhmurointisysteemien aika on auttamatta ohi.

    Äänestä

saaja maksaa verot

Äänestä
  • Periaatteessa veroriski on edun saajalla vaikka taloyhtiö siitä voikin suoraan joutua vastuuseen verottajan suuntaan.

    Periaatteessa tilanne, jossa osakas saa alennusta tai vapautuksen vastikkeesta on hankala. Jos halutaan korvata joku työ niin maksetaan se reilusti palkkiona tai vaikka kilometrikorvauksena. Tilinpäätökseen pitää eritellä maksetut palkat ja palkkiot joten sieltä pitäisi käydä ilmi myös tällainen "luontoisetu".

    Äänestä

... että isännöitsijä on hyväksynyt kyseisen järjestelyn ja kertonut sen jopa olevan yleistä paikkakunnalla (maalaiskunta Kaakkois- ja Keski-Suomen välimailla).
Sitä vastoin tilintarkastaja on ollut asiaa vastaan jo vuosia kertoen siinä piilevän vaaran, koska menettely on lainvastainen.

Äänestä

Lakia tässä rikotaan selkeästi - sekä ruohonleikkaaja että yhtiö. Maksamaton yhtiövastike on veronalaista tuloa. Jos verottaja saa tietää asiasta, olette kaikki liemessä.

Jos palkka/palkkio maksettaisiin suoraan henkilölle tavalla tai toisella, siitä olisi perittävä ennakko, maksettava sotut, otettava tapaturmavakuutus ym. Jos ko. osakas kuuluisi ao. toimialan osalta ennakonperintärekisteriin, hän hoitaisi itse ko. velvoitteet. Tuskinpa osakas kuitenkaan on ruohonleikkualan yrittäjänä ennakonperintärekisterissä.

Toinen vaihtoehto on tietysti se, että summa on niin pieni, että ennakonpidätystä ei tarvitse tehdä. Tällöin henkilö itse ilmoittaa verottajalle tienestinsä. Tämä tuloraja on vaihdellut vuosittain. Eläkemaksut olisi yhtiön kuitenkin pitänyt maksaa.

Ehdotan aitoa talkootyötä, johon mutkin osallistuvat. Muut vaihtoehdot ovat kalliita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jallu m. kirjoitti:

Pienessä rivitaloyhtiössä muuan osakas on tehnyt pieniä tehtäviä, mm. ajanut ruohoa siten että hänet on vapautettu vuodessa kahden kuukauden yhtiövastikkeesta. Tästä ei ole maksettu minkäänlaista veroa. Kokonaismäärä vuodessa on ollut noin 120 euroa.

Tätä on tapahtunut jo vuosien ajan. Sen ovat tienneet niin isännöitsijä kuin tilintarkastatkin, jotka molemmat ovat menetelmän hyväksyneet.

Ilmeisesti veroviranomaiset eivät ole joutuneet taloyhtiön asiakirjojen kanssa tekemisiin.

Kun olen itse joutunut hallitukseen, olen alkanut pelätä, ettei asia olekaan ihan yksinkertainen ja että hallituksen jäsenenä voin joutua vastuuseen verolain rikkomisesta.

Siirrytään kysymyksiin:

1. Onko kyseinen menettely luvallista ja/ tai tavallista?

2. Jos se ei ole ollut luvallista, onko mahdollista, että taloyhtiö joutuu maksamaan kuluneilta vuosilta - kuinka monelta? - osakkaalle antamastaan edusta korotetun veron?

3. Mikä voisi olla sopivampi menettelytapa ahkeran osakkaan palkitsemiseksi? (Sen ohella että maksetaan ja vero peritään normaalisti.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu