allergiaako?

Meidän 3,5kk poika on nyt kohta kuukauden ajan nukkunut yöt todella levottomasti ähisten (mahassa ilmeisesti kiertää tms). Jossain vaiheessa yötä ähinä muuttuu itkuksi ja otan pojan syliin. Sylissä ollessaan hän kakkaa heti aivan kamalat kakat joka on väriltään vihreää. (Kakka on ollut vihreätä kohta kuukauden ajan.) Kakkaamisen jälkeen olo helpottuu mutta sama ähinä alkaa heti taas syönnin jälkeen. (Ollaan täysimetyksellä). Tämä ähinä vaivaa vain öisin. Päivisin poika on ihan normaali eikä ähise. Kakkaa päivittäinen noin 2-5kertaa. Kasvoissa hänellä on poskissa punaista röhelmää samoin korvien takana ja kulmakarvoissa. Rasvailu ei tunnu tepsivän röhelmiin. Nyt on tullut pieniä punaisia kuivia laikkuja toiseen käteen kyynärtaipeeseen. Voisiko kyseessä olla jokin allergia? Molemmilla vanhemmista on allerginen nuha. En ole ottanut ruokavaliooni mitään uusia tuotteita ja syön monipuolisesti.

Aion kyllä jutella aiheesta neuvolassa ensi viikolla mutta olisi kiva kuulla jos jollakin olisi kokemusta samasta???
9528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuulostaa allergialta. Ensimmäisenä veikkaisin syylliseksi maitoproteiiniia tai viljojen proteiineja. Niitä erittyy rintamaitoon jos ruokavaliossasi on maitoa tai viljoja.

Äänestä

aikoinaan samat oireet,eli eikun lääkäriin,ti omatoimiselle välttödieetille.

Äänestä

Sinun pitää olla sitten dieetissäsi todella tarkkana. Miltein kaikessa on maitoproteiinia, lakstoosia, heraproteiinia jne. tai viljoja eri muodoissaan (korppujauho, maltodekstriini, vehnäproteiini, gluteiini jne.). Joudut olemaan salapoliisina selvittäessäsi ruokien koostumuksia.

Lapsen kehityksen kannalta allergiset reaktiot pitää saada loppumaan. Nyt voi käydä niin, että suuri osa ravintoaineista jää imeytymättä suoliston oireiden takia.

Äänestä

kirjoitit aivan kuin meidän tytöstä..minä epäilen maitoallergiaa, koska kokeilin korviketta niin siitä ne poskien röhelmät vain pahenivat ja korvan taukset aukesi..selkää nyt ilmestynyt kuivia pun laikkuja. Soitin neuvolaan ja käskivät olla antamatta korviketta jos helpottaa se riittää, poskiin sitten kortisoni kuuri.. 2vk.npäästä sitten katsotaan helpottaako (ja jos ei viikossa ala parata alotetaan maidoton dieetti) ja otetaan verikokeet näkyykö mitään.. kurjaa kyllä tuon ihon kanssa..meillä suolipuoli toimii kyllä ehkä ok, 5krt vrk kakka tehdään joskus vihertää silloin myös vauva levoton, tähän on kyllä huomattavasti auttanut Bioteekin Probiootti Baby.
Nyt vielä tunnustaa että pukliminen lisääntynyt, puklaa aina syötön jälkeen ainakin puol desiä jo pois, joskus oksentaakin ja kohta taas syödään, mutta lisääntyykö puklimäärät ruokamäärien lisääntyessä? Niin meillä tyttö 3kk..

Äänestä
  • Meillä ei pulauttelu ole lisääntynyt. Aina on pulautellut jonkin verran. Soitin eilen neuvolaan ja terveydenhoitaja kehoitti minua kokeilemaan maidotonta dieettiä. Tänään aloitin sitten sen dieetin ja rankalta tuntuu mutta mitäpä ei pojan takia tekisi. Meillä ollaan ihan täysimetyksellä enkä ole antanut korviketta joten mahdollinen yliherkkyys tulee siis äidinmaidosta. Meillä ihottuma on hieman parempi tänään. :) Vain enää kulmakarvat ja toinen poski hieman punoittaa. Toivotaan että olisi vain jokin ohimenevä vaihe eikä allergiaa millekään. Maanantaina neuvolakäynti ja siellä katsotaan asiaa uudelleen.

    Äänestä

  • mutter kirjoitti:

    Meillä ei pulauttelu ole lisääntynyt. Aina on pulautellut jonkin verran. Soitin eilen neuvolaan ja terveydenhoitaja kehoitti minua kokeilemaan maidotonta dieettiä. Tänään aloitin sitten sen dieetin ja rankalta tuntuu mutta mitäpä ei pojan takia tekisi. Meillä ollaan ihan täysimetyksellä enkä ole antanut korviketta joten mahdollinen yliherkkyys tulee siis äidinmaidosta. Meillä ihottuma on hieman parempi tänään. :) Vain enää kulmakarvat ja toinen poski hieman punoittaa. Toivotaan että olisi vain jokin ohimenevä vaihe eikä allergiaa millekään. Maanantaina neuvolakäynti ja siellä katsotaan asiaa uudelleen.

    ..kirjoitin tuon yllä mainitunkin. Että oliko teillä paha puhtianen iholla? Meillä oli tosi pahana ja jotenkin tuo jatkumoa sille, eli ne paikat missä puhtiainen oli pahin on röpelö ihottuma jäänyt ja samoin kaulan alue.. keholla olevat läikät ovat uusia..
    Mäkin toivoisin kovasti että olisi vain joku ohimenevä vaihe:)

    Äänestä

  • kysyä sulta kirjoitti:

    Anteeksi maalaisuuteni, mutta mikä on puhtiainen?

    Äänestä

  • mutter kirjoitti:

    Anteeksi maalaisuuteni, mutta mikä on puhtiainen?

    ihon puhti..vauvoilla tulee sellainen hormonaalinen näppyvaihe, yleensä 1kk iässä ja kestää n.1kk.. eli tulee ikään kuin minifinnilöitä kasvoille, jotku sanoo että mitä pahempi puhti sitä parenpi iho isona.. tali juttuja:)

    Äänestä

  • siis* kirjoitti:

    Ahaa, kiitos:) Joo kyllä meillä oli aika paha puhtiainen noin 2kk:n ikään asti. Iho pysy hyvänä sen jälkeen n. 2-3 viikkoa ja sitten tuli tuota röhelmää poskiin ja kulmiin. Kaula on ollut punoittava melkein koko ajan. Tänään on eka maidoton-dieetti päivä. Kyllä on ottanut lujille jo heti eka päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutter kirjoitti:

Meidän 3,5kk poika on nyt kohta kuukauden ajan nukkunut yöt todella levottomasti ähisten (mahassa ilmeisesti kiertää tms). Jossain vaiheessa yötä ähinä muuttuu itkuksi ja otan pojan syliin. Sylissä ollessaan hän kakkaa heti aivan kamalat kakat joka on väriltään vihreää. (Kakka on ollut vihreätä kohta kuukauden ajan.) Kakkaamisen jälkeen olo helpottuu mutta sama ähinä alkaa heti taas syönnin jälkeen. (Ollaan täysimetyksellä). Tämä ähinä vaivaa vain öisin. Päivisin poika on ihan normaali eikä ähise. Kakkaa päivittäinen noin 2-5kertaa. Kasvoissa hänellä on poskissa punaista röhelmää samoin korvien takana ja kulmakarvoissa. Rasvailu ei tunnu tepsivän röhelmiin. Nyt on tullut pieniä punaisia kuivia laikkuja toiseen käteen kyynärtaipeeseen. Voisiko kyseessä olla jokin allergia? Molemmilla vanhemmista on allerginen nuha. En ole ottanut ruokavaliooni mitään uusia tuotteita ja syön monipuolisesti.

Aion kyllä jutella aiheesta neuvolassa ensi viikolla mutta olisi kiva kuulla jos jollakin olisi kokemusta samasta???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu