Tuo järkyttävä sana, joka koko sisällöllään kuvaa puutetta ja tuskaa. Vain yksi sana, joka kertoo siitä, kuinka ihminen revitään kappaleiksi joka kuukausi. Se kertoo ihmisen noususta ja tuhosta. Siitä, kuinka toiveikas voi olla vielä tänään ja huomenna usko on kokonaan poissa. Jäljellä on vain itku ja kyyneleet. Lapsettomuus tuntuu. Se satuttaa, vihloo, kouraisee ja raastaa. Se on jokapäiväistä kamppailua oman itsensä kanssa. Välillä minusta tuntuu, että oma lapsi tuntuu niin kaukaiselta haaveelta vaikka se olisi täysin mahdollista. Tunteet vaihtelevat päivittäin toiveikkaasta epätoivoiseen. Aina kuun puolivälissä olo on positiivinen, "mitä jos nyt tärppäisi?" mutta kun testiin ilmestyy vain se yksi viiva, tunnen itseni jotenkin huonoksi. Olisi niin ihanaa kertoa miehelleni, "sinusta tulee isä".
Ajatuksiani lapsettomuudesta..
Annika24v
6618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hm...hienoja ajatuksia sulla.Ite oon päässy kertoo kaverille et susta tulee isä,eka kommentti oli et valehtelet...tein kolme testii ja vieläkään ei kaveri uskonu.Sitten kun tuli keskenmeno,sitten kaverilla sytty lamppu et kyllä se akka tais sittenkin olla paksuna.Miehiä kun ei aina jaksa ymmärtää!!! Mut täytyy kyl kertoo et tää lapsettomuus on niin raskasta et ihme ku yleensä oon elävien kirjoissa.Kait se johtuu siitä et haluun kuitenkin elää ja rakastaa toisia.Ja sisaruksien lapsia!
Hyvää kevään jatkoa!
Itse en voinut tietää ollenkaan tuskasta, jota lapsettomuudesta kärsivät voivat tuntea, ennenkuin jouduin läheltä näkemään mitä on todellakin lapsettomuus.
Mieheni ei voi saada lapsia ja se on hänelle aina ollut kova paikka. Pitää vielä lapsista kovasti ja lapset hänestä. Hänellä on edellinen avioliitto päättynyt lapsettomuuden takia. Itselläni on tytär edellisestä liitosta.
Oletteko käyneet tutkimuksissa, jospa jotain olisi tehtävissä?
Siis mulla alotettiin hormonilääkitys ja saa nähdä onko siitä apua tai kenties tärpännyt jo=)
Asiahan on juuri niin kuin kirjoitit.
Taas tuli se maahan vajoaminen ,kun kirotut kuukautiset alkoivat. Silloin on niin maassa, niin väsynyt, uupunut ja vihainen. se ensimmäinen päivä on aina pahin, sitten jostakin löytyy aina voimaa jaksaa taas...
Hyvä ja toimiva parisuhde on todella oleellista, että pysyy jotenkin kasassa. Siitä täytyy muistaa olla kiitollinen vaikeiden aikojen keskellä.
Ehkä voisi olla helpompi, jos kertoisi asiasta avoimesti, kyselyt ja vaivaantuneet vastaukset jäisivät, mutta itse ainakaan en siihen pysty. Asia on jotenkin liian henkilökohtainen jaettavaksi kaikelle kansalle.
Koitetaan vaan jaksaa.
Oon 36v. Viiden vuoden lapsettomuuden jälkeen luovuttiin koko asiasta.Toivosta. Oli se elämäni rankimpia, pimeimpiä aikoja. Piti väkisin yrittää ettiä elämään uutta sisältöä, tarkoitusta. Jollain tapaa tuo luovuttaminen kuitenkin toi helpotusta, se tuntui jotenkin lopulliselta, mutta hyväksyimme sen tosiasian,että omat lapset eivät kuuluisi elämäämme. Tilasimme ulkomaanmatkan, suunnittelimme opiskeluja ym. Ihmeeksemme kuukauden kuluttua tulin raskaaksi ja nyt on tyttö 2,5kk. Eli ihmeitä voi tapahtua, mutta elämähän ei vaan mee omien suunnitelmien mukaan...
joskus on mahdollisuusdet paremmat,kun kykenee unohtamaan tilanteensa toivottomuuden.
Itsekin tulin yllättäin raskaaksi vuonna 2002 ilman hoitoja ja ilman suunnittelua raskaaksi tulemisesta. Olihan mulle lääkärit sanoneet,että hyvin epätodennäköistä et saisin lapsia ainakaan luomusti.
Niinpä sitten vähitellen lopetin toivomisen.Ei kylläkään ihan heti tapahtunut mitään raskaustumista vaan reilu vuosi meni siinä,kunnes sitten huomasinkin olevani raskaana.
Lämpö oli koholla,poskia kuumotti ja alavatsaa vihloi,rinnat oli niin kipeet ettei mahallaan voinut maata,joten tein raskaustestin ja plussa sieltä tulla tupsahti. Lääkäriin menin sitten ultraan ja olihan siellä ihmisen alku 6:tta viikkoa kasvamassa,mutta kaksi päivää sen käynnin jälkeen alkoi spontaani keskenmeno.
Joulu oli pilalla,kun se km tapahtui 18.pvä joulukuuta. Sen jälkeen en ole onnistunut plussaa saamaan.
Onneksi onnellisiakin loppujan on näissä lapsettomuus tarinoissamme. Kyllähän stressittömyys asiaan varmasti auttaa,mutta stressistäkin pääsee eroon kukin omalla vauhdillaan.Se ei napin painalluksesta poistu,vaan ajan kanssa tilanne alkaa helpottaa.
Onnittelut adaZ:lle näin jälkikäteen tytöstä =)Kiva lukea,että saitte kokea syntymän ihmeen ja nyt teillä on siellä oma kullannuppu.Lämpöisiä ulkoilupäiviä perheellenne =)