Minä käperryn yksinäisyyteeni,
muutako en ole ansainnut.
Annan itseni antautua
itsesyytösten vangiksi.
Kuitenkin,
jossakin sisimmässäni toivon, että olkapäilleni laskeutuisi
anteeksiannon ja toivon enkeli, joka kuiskaisi minulle...
"jaksa, vaikka silmäsi ja katseesi
ovat nyt kyyneleiset sekä
mielesi lohduton.Jaksa, sillä jollekin olet tärkeä
ja hänelle on tärkeää miltä sinusta tuntuu ja
mitä elämä sinulle tekee.
ja hän ymmärtää, että
sinäkin olet olemassa omien tunteidesi kautta."
Olen kuitenkin yhä yksin ja odotan, itken ja mietin olenko tosiaan ansainnut tämän."
arvet käsissäni ja jaloissani kertoo
elämäni raadollisuudesta.
Viillot kuin hätähuuto
saada tuska pois sisimmästä,
saada tilaa hengittää.
Silitän arpiani miettien,
kuinka paljon kestää ihmismieli tuskaa ja pettymystä?
Miten kauan pärjää pimeässä?
Mistä saa voimaa sydän elämään ja onneen?
Kuka kertoisi elämän tarkoituksen?
Etsin vastausta edelleen, mutta yhden taisteluni olen voittanut, enää en viillä
-Annika-
Tulit luokseni silloin, kun suojavarustukseni oli ohuimmillaan.
et nauranut, et syyttänyt.
Olit turvanani, kun
kasvoni olivat lyödyimmät,
silitit ja puhalsit,
katsoit välittäen silloinkin.
Levitit suojaavat siipesi
ruhjotun ruumiini ja sieluni ylle
ja suljit minut hetkeksi pois kaiken pahuuden luota.
Olet ollut luonani myös silloin, kun
minun oli käytävä kivun silmään ja
kohdattava itseni, sen jälkeen kun elämän satuttamana en uskaltanut olla kuin arasti olemassa.
Kiitos sinulle ystäväni
muutako en ole ansainnut.
Annan itseni antautua
itsesyytösten vangiksi.
Kuitenkin,
jossakin sisimmässäni toivon, että olkapäilleni laskeutuisi
anteeksiannon ja toivon enkeli, joka kuiskaisi minulle...
"jaksa, vaikka silmäsi ja katseesi
ovat nyt kyyneleiset sekä
mielesi lohduton.Jaksa, sillä jollekin olet tärkeä
ja hänelle on tärkeää miltä sinusta tuntuu ja
mitä elämä sinulle tekee.
ja hän ymmärtää, että
sinäkin olet olemassa omien tunteidesi kautta."
Olen kuitenkin yhä yksin ja odotan, itken ja mietin olenko tosiaan ansainnut tämän."
arvet käsissäni ja jaloissani kertoo
elämäni raadollisuudesta.
Viillot kuin hätähuuto
saada tuska pois sisimmästä,
saada tilaa hengittää.
Silitän arpiani miettien,
kuinka paljon kestää ihmismieli tuskaa ja pettymystä?
Miten kauan pärjää pimeässä?
Mistä saa voimaa sydän elämään ja onneen?
Kuka kertoisi elämän tarkoituksen?
Etsin vastausta edelleen, mutta yhden taisteluni olen voittanut, enää en viillä
-Annika-
Tulit luokseni silloin, kun suojavarustukseni oli ohuimmillaan.
et nauranut, et syyttänyt.
Olit turvanani, kun
kasvoni olivat lyödyimmät,
silitit ja puhalsit,
katsoit välittäen silloinkin.
Levitit suojaavat siipesi
ruhjotun ruumiini ja sieluni ylle
ja suljit minut hetkeksi pois kaiken pahuuden luota.
Olet ollut luonani myös silloin, kun
minun oli käytävä kivun silmään ja
kohdattava itseni, sen jälkeen kun elämän satuttamana en uskaltanut olla kuin arasti olemassa.
Kiitos sinulle ystäväni
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.