Kummitus

Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta ajattelin että voikohan kummituksia houkutella taloonsa?:D
51029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kokeile spiritismia, esim lasin kanssa, tai sitten menet johonkin missä varmasti kummittelee ja houkuttelet ne mukaasi. Joskus voi myös saada kummituksen mukaansa kun ostaa jotain vanhaa antiikkista tavaraa. Voit myös kutsua niitä.

Varoitan kuitenkin tekemästä mitään näistä jos et ole kokeneempi kuin miltä vaikutat. Ei ole niin hauskaa saada kaikenlaisia henkiä kotiinsa sekoilemaan. Ja jos olisit kokeneempi niin sinulle ei tulisi mieleenkään tuollainen ajatus.

Äänestä

Voi toki. Itse ainakin osaan sen "taidon". Mutta sinun pitaa sitten varautua siihen, etta ne lahtevat pois silloin kun "huvittaa" tai eivat edes ihan vahalla lahde...

Osa uskoo "puhetta", osa ei valttamatta ainakaan ihan heti...osasta tulee jopa suoranaisia ongelmia...

Äänestä

aaveita ja henkiä on piirtää lattialle sokerilla (ripottelemalla) soikio jonka sisään laittaa lasin jossa on vettä ja hopealusikka lusikkapuoli ylöspäin (siis kahva vedessä).
Noin tunnin kuluttua lusikka on siirtnyt lasin toiselle reunalle missä se alunpitäen oli, seuranasi on nyt henki tai henkiä.

Jos lusikka on pudonnut pois lasista pyyhi sokeri kiireesti lattialta ja vaihda se suolaan (suolasoikioon).

Äänestä
  • Kerrotko vähän tempun taustoja??

    Äänestä

  • hghfghfgh kirjoitti:

    Kerrotko vähän tempun taustoja??

    Kiitos vinkeistä!:) lisää vaan tulemaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


haavi.. :P kirjoitti:

Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta ajattelin että voikohan kummituksia houkutella taloonsa?:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu