Moraalipoliisit

tappaa koko Suomussalmi-keskustelun.
Ilmeisesti he haikailevat vanhaa kunnon
Itä-Saksaa siirrettäväksi Suomussalmelle.
Mutta kuitenkin me elämme Suomessa 2000-
luvulla,jossa on oikeus ja jopa velvollisuus
arvostella päättäjiä ja virkamiehiä jos
siihen on aihetta. Ei Ylä-Kainuu lehti
uskalla arvostella ketään vaikka toimittajat tietävät varmasti paljonkin mielenkiintoista,joka pitäisi saattaa kuntalaisten tietoon.
Eri asia tietenkin on asiattomuuksiin meno
ja aivan tavallisten kuntalaisten häpäisy.
6622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aivan oikein ettei lehdissä julkaista sellaista tietoa, joka ei ole varmistettu.

Äänestä
  • Kirjoitellaan tosiasioista, eli niistä mitä on todella tapahtunut. Ei huhuja eikä luuloja tai epäilyjä, ei varsinkaan henkilöistä tai yrityksistä.
    Siitä koituu vahinkoa kirjoittelujen kohteille ja kirjoittajalle, mikäli hän ei pysty todistamaan väitettään oikeaksi. Kirjoittipa sitten omalla nimellään tai nimimerkillä, kuten minä.

    Epäkohdista saa ja pitäkin kirjoitta, mutta asiallisesti ja VAIN totuuksiin perustuen.

    Äänestä

ammatti ole suojattu sen enempää kuin tavan tallaaja noilta kunnianloukkaussyytteiltä. Kummaa lietsontaa kun pitäs leipätyön menettämisen uhalla alkaa joka juorua kyliltä avviisiin painamaan. Kysymys ei ole uskaltamisesta vaan hyvästä journalistisesta tavasta.

Sitä paitsi, minusta on kummaa että päättäviin elimiin mukaan lähteneet ei ennää ole "tavan ihmisiä"... Eikös se ihmisyys ja yksityisyys koske heitä ollenkaan? Samalla lailla syövät ja huusissa käyvät kuin muutkin. On se jokaisella mahollisuus tuonne hallintoon pyrkiä. Alakaa vain kampanjaa kasata. Pikku vinkki: toisia herjaamalla ei taho suomalaiselta ääniä herua...

Äänestä

Nyt keskustellaan.

Äänestä

Ylä-kainuu on kepulehti

Äänestä

Pitäisikö siis lehtien palstoille tuoda esiin tämän sivuston ongelmat? Nehän ovat faktaa eli julkaistavissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrittävät kirjoitti:

tappaa koko Suomussalmi-keskustelun.
Ilmeisesti he haikailevat vanhaa kunnon
Itä-Saksaa siirrettäväksi Suomussalmelle.
Mutta kuitenkin me elämme Suomessa 2000-
luvulla,jossa on oikeus ja jopa velvollisuus
arvostella päättäjiä ja virkamiehiä jos
siihen on aihetta. Ei Ylä-Kainuu lehti
uskalla arvostella ketään vaikka toimittajat tietävät varmasti paljonkin mielenkiintoista,joka pitäisi saattaa kuntalaisten tietoon.
Eri asia tietenkin on asiattomuuksiin meno
ja aivan tavallisten kuntalaisten häpäisy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu