syndrooma?

Oletko koskaan saanut niin syvää tunnetta taiteesta että itku on tullut? Itselleni on käynyt niin kun ensimmäisen kerran näin Rembrandtin maalauksia livenä, toinen kerta oli kun näin F.A. Malyavin`n maalauksia Pietarin venäläisen taiteen museossa. Ja vielä sokerina pohjalla: Josef Beuys, jonka työt järisyttivät niin ettei sanoja löydy sitä tunnetta kuvaamaan. Ei ollut ennakkoaavistuksia(tiesin kyllä hänen töistään, tottahan toki) ei edes kovin suurta mielenkiintoa, mutta jokin niissä kosketti ja kovaa. Siellä minä seisoin keskellä museota ja itkin.
2311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa hieman samanlaiselta kuin Stendhalin syndrooma. Vaikka se tuskin on kyseessä, jos "oireena" on pelkkä itku.

"Stendhalin syndrooma, jossa yliannoksen kaunista taidetta kokenut potilas kärsii sydämentykytyksistä, pyörrytyksestä, huimauksesta ja on hiukan sekaisin. Stendhal kuvaili oireita tarkasti käytyään Firenzessä. Vaiva määriteltiin psykosomaattiseksi syndroomaksi vuonna 1979, ja se vie kuukausittain potilaita sairaalahoitoon Firenzessä."

Äänestä

Oltiin toss pari vuotta sitten pietaris eremitaasissa ja tuli kyll itkeskeltyä niitä töitä ihan tuntemattomia marmoripatsaita kun ne oli niin kauniita ja sit van gogh puolen metrin päässä oli mulle liikaa. ja niistä kun rauhottui niin sit picasso sai taas kyynelkanavat auki:)et aika itkuisia on ainakin mun museokäynnit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miiskuliinu kirjoitti:

Oletko koskaan saanut niin syvää tunnetta taiteesta että itku on tullut? Itselleni on käynyt niin kun ensimmäisen kerran näin Rembrandtin maalauksia livenä, toinen kerta oli kun näin F.A. Malyavin`n maalauksia Pietarin venäläisen taiteen museossa. Ja vielä sokerina pohjalla: Josef Beuys, jonka työt järisyttivät niin ettei sanoja löydy sitä tunnetta kuvaamaan. Ei ollut ennakkoaavistuksia(tiesin kyllä hänen töistään, tottahan toki) ei edes kovin suurta mielenkiintoa, mutta jokin niissä kosketti ja kovaa. Siellä minä seisoin keskellä museota ja itkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu