Olen lukenut näitä lapsettomuus -juttuja tässä ja tullut siihen tulokseen että lapsettomuus voi näköjään tehdä ihmisestä erittäin epävakaan psyykkisesti. Täällä on niin ahdistuneita kuvauksia siitä mitä nainen on valmis tekemään saadakseen lapsen että minun on välillä oikein jäätävä miettimään että luenko oikein.
Aika järkyttävää.
Otan todella syvästi osaa näiden naisten puolesta ja toivon että voima heidän sisällään jossain vaiheessa nostaa päätään ja tekee lopun syöksykierteestä jossa nainen elää lisääntymisviettinsä kanssa. Nainen piiskaa itseään epäonnistumisen tuomalla tuskalla. En halua nyt yleistää. Ei pidä paikkaansa että jokainen lasta haluava ja siihen kykenemätön romahtaisi psyykkisesti, mutta kysyn että onko näille romahduksen partaalla oleville naisille olemassa tukea ja millä tavoin heitä kohdellaan lapsettomuushoidoissa ja sen jälkeisessä elämäntilanteessa jos hoito ei onnistu?
Terveisin,
"Huolestunut ja aivan rennosti lapseton"
Aika järkyttävää.
Otan todella syvästi osaa näiden naisten puolesta ja toivon että voima heidän sisällään jossain vaiheessa nostaa päätään ja tekee lopun syöksykierteestä jossa nainen elää lisääntymisviettinsä kanssa. Nainen piiskaa itseään epäonnistumisen tuomalla tuskalla. En halua nyt yleistää. Ei pidä paikkaansa että jokainen lasta haluava ja siihen kykenemätön romahtaisi psyykkisesti, mutta kysyn että onko näille romahduksen partaalla oleville naisille olemassa tukea ja millä tavoin heitä kohdellaan lapsettomuushoidoissa ja sen jälkeisessä elämäntilanteessa jos hoito ei onnistu?
Terveisin,
"Huolestunut ja aivan rennosti lapseton"
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eri asia on tietysti se, että kieltääkö ne surun tunteet vai onko rehellisesti paniikissa ja surullinen, kun lasta ei tule. Olet oikeassa, että
hyvinkin epävakaaksi elämä menee. Monet raivoavat täällä netissä ja purkavat turhautumistaan. Se on usein väärin, jos se kohdistuu vaikka niihin, joilla
niitä lapsia on.
Pahaltahan se lapsettomuus tuntuu, mutta elämä jatkuu. Nyt en kirjoita enempää, koska vannoin itselleni jättäväni tämän palstan.
kyllähän se hermoja koittelee,kun kipeä asia napsahtaa omalle kohdalle. Monilla kuitenkin jo hyvinkin nuoresta olemassa se hoivavietti ja äitiyden haaveet tai yhtä hyvin isyydenkin haaveet.
Sitten se lapsensaanti osoittautuukin suossa rämpimiseksi,niin kyllähän se voimille ottaa jossain vaiheessa.Itselle tuli silloin aikoinaan,kun oma lapsettomuuteni oli ihan tuore uutinen,niin sellanen tunne et tipahdin jotenkin ulkopuoliseksi tai niin kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.Ja tukeva tuttu lattia muuttuikin syväksi suoksi joka pitää otteessaan.
Oli petetty olo ja monia kysymyksiä tyyliin,mitä pahaa olen tehnyt niin paljon etten ansaitse lupaa tulla äidiksi? Vertailin itseäni jo lapsellisiin vanhempiin ja mietin epäkohtia joita näin heidän tekevän lastensa kohtelussa tms. ja itsekseni pohdin miksi tollaset ihmiset on muka etuoikeutetumpia saamaan lapsia kuin minä?
Tai etten ole edes nainen kun en lastakaan aikaiseksi saa,olen tyhjä maho jonka elämä on pelkkä piirakan kuori ilman lapsia.Hirveitä katkeruuden ja kateuden puuskia päivästä toiseen ja ystävät joilla oli lapsia olivat kidutusta ja välttelin heidän seuraansa vaikeimpina aikoina.
Töissä kävin välillä vessassa itkemässä,kun joku päiväkodin naisista olikin saanut plussan tai jonkun äiti käveli käytävällä vastaan vatsa pystyssä onnellisesti odottaen.
Kotona raivosin,itkin ja huusin.Käperryin itseeni ja olin vähän vihamielinen jokaista sen asian tiimoilta tungettelevaa kohtaan.Jopa silloista kumppaniani,joka ei ollut moksiskaan lapsettomuudesta.Eikä kyllä mistään muustakaan,mutta se on sitten jo toinen tarina.
Lapsettoman ihmisen alku shokki ja järkytys voi olla pahimmasta päästä järkytyksiä ja se voi kääntää oikeasti koko elämän ylösalaisin.Se voi tuntua pahimmalta mahdolliselta loukkaukselta mitä vastaan maailmalta on koskaan tullut.
Se on mustaa myrkkyä,mikä sumentaa ajatukset ja pitää otteessaan ja lyö lyömistään tavalla jos toisellakin yhä uudestaan ja uudestaan.
Kunnes koittaa se päivä,kun olet tarpeeksi mankeloitunut lapsettomuutesi kanssa ja enempää ei juuri voisi mikään sattua tai siltä se voi silloin tuntua ja olo alkaa olla turta.
Turtumisen jälkeen ei ole enään monta askelta siihen olotilaan kun alat hyväksyä tilanteesi ja alat kasvaa ihan uudeksi ihmiseksi ja vahvistua heikkoutesi edessä. Pian siitä puhuminen ei ole maailman loppu,eikä raskaana olevat naiset pahin piinaajasi eikä naiseutesi roiku enään äitiyden syrjässä kiinni.
Huomaat olevasi vahvempi kuin ehkä koskaan ennen,et syyllistä itseäsi asioista joille et mitään mahda. Voit vihdoin huomata ne pienet ihanat asiat elämässäsi,jotka saavat sinut hyvälle tuulelle ja ovat tärkeitä.Lapsettomuus on ehkä arpi sielussasi,mutta saatat olla vahvempi ja tuntea itsesi entistäkin paremmin kaiken kokemasi jälkeen.
Nämä ovat oman lapsettomuuteni repaleita,joita tässä kirjoittelin.Uskon,että kovin moni käy näitä samanlaisia asioita mielessään läpi monet kerrat ennen kuin alkaa olla lopulta asiansa kanssa sinut.
Tai onko koskaan ihan sinut,mutta vahvempi sanotaan näin.
Kyllähän se lapsettomuus on ihmisen henkinen torpeido tai hurrikaani ja tunnen ihmisiä joille se ei ole ollut kuin pieni tuulen puhallus.Kaikki me koemme asioita niin yksilöllisesti,vaikka perustuntemuksiin varmasti kuuluukin pettymisen,katkeruuden ja epäoikeuden tunteet.
Toivotan koko sydämestäni teille henkisen helvetin läpi käyneille tai parhaillaan sen kanssa kamppaileville voimia ja sisua selvitä lapsettomuuden kylmistä pyörteistä.Toivon myös,että kaikilla olisi se tukipilari johon nojata ja hengähtää kun voimat ovat vähissä.
Hieno kirjoitus Jaki Karhu! Kiitos.
Todella hienosti kirjoitettu! Tunnistin itseni joka ikisesta kohdasta.
Annoin vaan tulla kaiken rinnastani ulos mitä sydämmelläni tunnen ja olen tuntenut ko.asian tiimoilta. =D Arvelinkin,että aika monen kanssa sisaren ja veljen tuntemuksia tekstistäni löytyy.
Vaikka tälläsiä tunteita ei kellekkään todellakaan toivo missään tilanteessa,niin on ollut suuri helpotus jakaa tuntemuksiaan muiden samojen asioiden parissa painivien kanssa.
Teille ei tarvitse vääntää asioita rautalangasta eikä laatia suuria esitelmiä aiheesta.
Kun avaan tietokoneeni ja tämän sivun,luen viestejänne huomaan jonkun viestissä,kuinka surullinen hän on tai että joku on vasta saanut huonoja uutisia vasten kasvojaan ja hänellä on surutyö edessään,kun taas toiset meistä on jo vähän pidemmällä tällä vaikeasti sulateltavalla taipaleellaan.Tunnen kuinka sielussa riipaisee ja kylmä värähdys hiipi selkäpiitä pitkin.
Samassa muistan kaikki läpikäymäni tunteet omalta taipaleeltani lapsettomuuteni kivisillä poluilla ja tunnen suurta myötätuntoa ja yhteenkuuluvuutta teidän kanssanne.Olette minulle täysin vieraita ihmisiä,mutta silti niin tuttuja.Ja tiedän,että tälläisen rämeen läpi rämmittyään,meistä jokainen voi tulla vaan vahvemmaksi.
Mukavaa kevättä ja onnellisempaa huomista meille ihan kaikille =)
Kiitos sinulle Jaki karhu todella osuvista ja koskettavista sanoista.
Itse olen myös tätä palstaa lukiessani monesti miettinyt, että tässä lapsettomuudessa tänne palstalle kirjoittavat ovat eri vaiheissa, itse hyvin tarkkaan muistan sen vaiheen kun itse kävin ekoja kertoja näillä palstoilla, ja miten tuntui että kaikki termit (pp, ivf, inssi...) on niin hepreaa, ettei ymmärtänyt yhtikäs mitään.
Kummasti sitä sitten tulee sinuiksi eri hoitomuotojen kanssa, ja samalla myös lapsettomuuden käsittely muuttuu. Itse olen kokenut, että tässä lapsettomuudessa pätee yleensäkin kriisitilanteessa tulevat vaiheet: ensin on shokkivaihe (mitä, enkö tulekaan helposti raskaaksi?), sen jälkeen kieltäminen (ei meillä VOI olla ongelmia, tässä on nyt joku väärinkäsitys), sen jälkeen sitten pikku hiljaa oppii hyväksymään asian ja elämään sen kanssa, ja vähitellen huomaa että elämässä on kuitenkin muutakin kuin lapsettomuus, mukavia asioita elämässä tapahtuu tästä lapsettomuudesta huolimatta. Olen huomannut myös sen, että muutama kuukausi sitten minulla oli tarve kertoa tästä aika monellekin ystävälleni ja prosessoida asiaa, mutta nyt taas en juuri halua puhua tästä kavereideni kanssa, vaan mieluummin annan asioiden edetä "hiljaisuudessa" ja katsoa mitä tuleman pitää. Ja keskittyä elämän mukaviin asioihin, koska en tätä elämääni halua elää niinkään, että elämä menee lapsettomuutta surressa ohi, kun vaan odottaa sitä päivää kun saa sen kauan kaivatun oman vauvan. Vaikka se, tottakai, onkin suurin haaveemme.
Sama homma tääläkin. Nyt vaan omalla painollaan mennään ja katsotaan mitä tuleman pitää.
Meillä on suunnitteilla kaikenlaista muutakin kevät projektia,jotka pitävät ajatukset mukavasti koossa. Yksi joka vuotinen "pakkomielteemme" on tuo puutarhan kunnostus ja uusien asetelmien suunnittelu.
Siinä menee kevät ja kesääkin mukavasti kukkiin uppoutuen =)
Muistan tosiaan itsekin,kuinka hurjia sanahirviöitä noi kaikki termit olivat.Toisaalta nyt on taas noi hedelmöityshoidoissa käytetyt lääkkeet mulle uudempia juttuja.Etenkin pistoshoidot vasta nyt ekan kerran läpi käyneenä tuntuu,että jotain alkaa niistäkin ymmärtämään.
Tosin en tiennyt sitäkään,eikä ilmeisesti sairaanhoitajakaan(ei ainakaan maininnut asiaa),että ampullissa on ylitäyttöä.Eli lääkettä käytettäväksi enemmän kuin ampullissa lukee.Niinpä menin tietämättömyyttäni heittämään hyvää lääkettä hukkaan,kun uskoin vaan hoitajan kertomiin pistoskertoihin joita ampullista saa yhteensä.
Toiselta lapsettomuusasioitakin käsittelevältä palstalta sitten sain tämän arvokkaan tiedon,että niissä tosiaan on pikkasen ylimmääräistä ainetta käytettäväksi.Noh,joka päivä oppii uutta =)Ja nyt en enään heitä hukkaan kallista lääkettä =)
Kyllä vaan shokkivaiheet ovat samat kuin yleensäkin kriisitilanteissa.Olet todella oikeessa.Muistuu hyvin elävästi mieleen kun itse sain sen shokeeraavan uutisen,etten ehkä koskaan tulisi saamaan lapsia ja etten ainakaan luomusti.
Se oli kyllä elämäni suurin pommi mitä vastaan oli koskaan tullut.Siitä on kulunut jo useita vuosia,mutta kyllä se asia vieläkin aika ajoin kirvelee suolana jo aika hyvin parantuneissa haavoissa.Tosin nyt se enään kirpasee hetken,kun ajatukset jo lähtee siitä seuraavaan ajatukseen.
Eikä enään imaise mukaansa,niin kuin ennen.
Kirjoituksestasi muuten huomaa,että sulla alkaa olla se tilanteesi hyväksyminen jo plussan puolella,kun kykenet erottamaan elämästäsi ne mukavatkin asiat etkä ole valmis uhraamaan elämääsi sen varjopuolille.=)Hienoa edistystä,mikä varmasti tekee olostasi paljon kevyemmän,vaikka varmasti lapsettomuus koittaakin aika ajoin nostella rumaa päätään.
Voi tuntua vähän oudolle,kun vieraana ihmisenä sulle tällästä kirjoitan. Mutta mulla nousi äsken hymy huulille kun lukiessani tajusin,että olet saanut taakkaasi vähemmäksi ja oloasi paremmaksi keskittymällä elämäsi hyviin puoliin.Se on kohtalotoverille puoli voittoa,kun huomaa että sieltä niitä nousee suolla rämpineitä,kipeitä kolhuja saaneita kanssasisaria ja kanssaveljiä entistä vahvempina ja päättäväisinä tavoitellen ohjaksia omiin käsiinsä. Näyttäen mieltä myrkyttävälle surulle ja epätoivolle pitkää nenää.
Ei muuta kun liput korkealle ja tuulta purjeisiin,hymyä huuliin ja elämän myötätuuliin!Pohjalta ei voi kun nousta ylöspäin.
Eräs ystäväni tapaa tätä mulle aina sanoa,kun olen alla päin.Jossain vaiheessa kun mieli oli musta ja ajatukset solmussa ,se vain loukkasi hieman tekopirteellä värssyllään,mutta nyt siihenkin jo suhtautuu leppoisasti itsekin. =)
...on vielä aivan pakko vastata, että olen kirjoitellut samalle ellien palstoille IVF/ICSI/PAs-ketjuun, nimimerkillä Krisse_77, joten siellä varmaan törmäillään enemmänkin. Pitäisi varmaan tämäkin Yikru nimimerkki vaihtaa Krisseen, ehkäpä teen sen samantien :=)
En saanutkaan tuota nimimerkkiä muutettua, joten käytän tästä lähtien samaa nimimerkkiä Krisse_77 kaikilla palstoilla.
Viikonloppuja :=)
kirjoitettu. Muiden ihmisen on niin vaikea ymmärtää miten vaikea asia tämä lapsettomuus on. On helppo lähteä arvostelemaan sellaisesta mistä itse ei tiedä mitään. Sitten ihmettelen aina noita mielipiteitä, joissa meitä pidetään hulluina. Tottakai tämä laittaa päätä sekaisin, mutta tottakai meistä jokainen käy asiaa läpi jossain ja tämä palsta on yksi tapa pitää itseään koossa. Jos emme kirjoittaisi tänne ja purkisi mielipahaamme, niin sitten uskoisin, että voisimme "tulla hulluiksi". Terapeuttini on aina sanonut, että silloin ihminen on terve kun pystyy sanomaan tunteensa ääneen, silloin ne ei jää mielen koloon ja aiheuta pahempia asioita.
Otan esimerkin. Joskus kun menee koiran kanssa totaalisesti hermot ja tekisi mieli nirhata se siihen paikkaan, niin parempi on, että uskallan tuoda nämä ajatukset mieleeni kun se, että jättäisin ne sisälle, sillä silloin olisi suurempi riski, että sen toteuttaisin. No en tiedä oliko tämä paras esimerkki, mutta oli pakko kirjoittaa jotain.
Heippa vaan Krisse_77!!=D Kiva löytää sinut täältä samalta palstalta. Ellien palstalla poikkeilen välillä enemmän ja toisinaan vähemmän.
Näissä hoidoissa kun tuntuu ettei aika etene millään! Niin sitä katteleepi vähän joka sivustolle,mitä mihinkin kuuluu. Elleissä onkin porukka vähän pidemmällä näissä hoidoissa kuin minä.Kerran sinne ihan tsäkällä eksyin ja tuntui sen verran mukavalle porukalle,että ajattelin viihtyä siellä pidempääkin.=)
Kuinkas sulla Krisse hommat etenee siellä päin?
paljon on porukkaa,joiden mielestä liikumme hulluuden rajamailla. Ja kyllä se joskus itestäkin on sisltä tuntunut,kun on tilannettaan pohtinut.
Niin se vaan on,että parempi purkaa tuntojaan kun kerätä niitä sisäänsä ja voida entistäkin pahemmin.
Onneksi suurin osa kuitenkin tuntuu ymmärtävän oikein hyvinkin mitä tällänen lapsettomuus prosessi on ja miltä koko homma tuntuu.
Ja on ihan selvää ettei tässäkään lapsettomuus asiassa ole muita konsteja toipua ja elpyä ,kuin mennä ennemmin tai myöhemmin kohti punaista liinaa ja kohdata tosiasiat.
Kaikilla on varmasti se vaihe ja tunne ettei tästä pahasta olosta ja pettymyksestä varmaan selviä koskaan. Ja tosi kauan voi mennäkkin ennen kuin toipuminen alkaa.Sitten vielä ne ihmisen yksilölliset ominaisuudet ja kyvyt/tavat sulatella asioita sanelee hyvin pitkälti kuinka pian tilanne alkaa helpottaa.
Se on niin mahdottoman monen asian summa,vaikka ulkopuolisesta se monesti varmaan näyttää ihan simppelille jutulle."- Lapsia ei tule niin ei tule,mitä siitä meltoamaan."No, me itse niiden asioiden parissa painineet tiedämme jokainen,ettei se ole ihan niin simppeli juttu.
Mulla itseasiassa on itselläkin välillä pinna kireellä millon mistäkin asiasta ja tulee murahdeltua koiralle ja kisuillemme. Yleensä kyllä heti pamahtaa katumus päälle ja on ihan pakko hyvitellä niitä omasta kiukunpuuskasta.
Ne on kuitenkin niin mahtavia kavereita ja veijareita,että monet kerrat on kyyneleet vaihtuneet nauruksi niiden esiintymistä katsellessa.Eläimillä on kumma kyky huomata milloin isäntäväki kaipaa piristystä.Ja ainakin meillä on niiden show aina tehonnut.=D
Monesti appelassa käydessämme he kysyvätkin,että mitäs niille teidän karvaisille lapsillenne kuuluu.Noh,lemmikkejähän ne on,mutta kyllä ne joskus kieltämättä ajavat sitä lapsen roolia meidänkin perheessä.
Tänään taas näin sellaisiakin sukulaisia,joita ei näe kuin häissä ja hautajaisissa. Ja tänään tosiaan oli mun mummoni hautajaiset aamupäivästä.
Ihmeekseni kukaan ei tullut kysyneeksi onko teillä lapsia tai kenties tulossa! Muuten kyllä juttelivat kovastikin.
Jollain tapaa olin jo varautunut,että kyllä sitä varmaan joku meiltä kysyy. Mutta ei ihmeeksemme kysynytkään =)No,sikäli minua on siunattu hyvillä puhujan lahjoilla,joten tilanne olisi ollut hallussa,vaikka joku olisi enemmänkin udellut.
Mutta nyt on niin hieno sää,että taidan ottaa tuulipukuni kaapista esiin ja mennä ulos isännän ja koiran kanssa kevättä ihastelemaan.Palaillaan asiaan ja mukavaa aurinkoista viikonloppua Elmerille ja Krisselle,sekä muillekkin lukijoille tasapuolisesti =)
..ja parasta tässä palstassa on se että ihmiset ovat aitoja ja vailla rooli naamareita. Rooli naamarit päässä ihmiset yleensä kohtaa toisiaan, ja kun kysytään, miten menee? Vastaus on aina mitä tässä. Varsinkin työpaikoilla ihmisillä on nämä kovat rooli panssarit . Puhutaan vaan pinnallisesti, meillä menee hyvin tyyliin, ei paljasteta mitään itsestä eikä todellisista tunteista.Työpaikoilla roolit on tarpeellisia, mutta välistä kaipaa tälläistä ihmisten aitoa kohtaamista livenä, muutoinkin kun netissä. Ulkopuoliset jotka tulevat palstalle voivat säikähtää sitä aitoutta miten ihmiset täällä tunteistaan puhuvat. Ollaan niin totuttu että ollaan hyvin menee-rooleissa. Ulkopuoliset eivät ehkä myöskään ymmärrä sitä tunne mylläkkää mitä yleensä raskaaksi tuleminen tai sen yrittäminen ihmisessä synnyttää. Siihen jo vaikuttaa hormonaaliset tekijätkin. Ollaan sentään hyvin intiimin asian kanssa tekemisessä. Kysymys ei ole siitä että yrittäisi kasvattaa hiuksia tai kynsiä pidemmiksi, vaan paljon suuremmista ihmisyyteen liittyvistä asioista.
Minulla on myös kaksi kissaa ja puhun niille ihan yleisesti että äiti antaa ruokaa yms. Olen aina puhunut niin niille.Eräs lapsi sanoikin kerran minua kissojen äidiksi.
kivaa,että joku muukin tunnustautuu kutsumasta itseään kisujen äidiksi.=) Meillä on puhuttu aina miehestä isukkina ja minusta äiskänä mitä lemmikkeihimme tulee.
Koira on mamin muru kulta palleroinen ja 4 kissaamme on myöskin mamin pieniä "sintti-simpukoita" hellyyttelynimi. Niitä on aina ikäväkin kun päivän on poissa kotoa.
Olin tossa viime vuoden puolella pariin otteeseen kuntoutuksessa Reumalla ja kyllä oli hankalaa olla monta päivää erossa miehestä ja karvaisista lapsista. =( Valokuvia oli pinkka mukana ja puhelimessa joka päivä tuli joristua pitkät pulinat ja mies kävi sitten katsomassakin.
Olet kanssasi samaa mieltä,tämä palsta on hyvä palsta. Kummasti tulee päivittäin katsottua,mitä tänne on ihmiset kirjoitelleet päivän aikana.Samalla pystyy käymään omiakin tuntojaan läpi lukiessaan ja vastaillessaan kirjoituksiin.
Mulla on muutama tosi läheinen työkaveri ollut menneissä paikoissa,joille ei ole onneksi tarvinut vetää mitään roolia. Olen itseasiassa aika surkea pitämään roolia,koska paljastan aina perimmät ajatukseni,koska en tykkää sanoa muuta kuin mitä todella ajattelen.
On tietty ihmisiä,joiden kanssa ei kykene olemaan luontevasti oma itsensä,mutta niitä on loppujen lopuksi aika vähän vastaan tullut.Mutta välillä on sitten ollut isojakin erimielisyyksiä =/
Niin,on totta ettei tosiaan asioita kuten lapsettomuus ja sairaudet, voi verrata hiuksien tai kynsien kasvatteluun.
auttaa suunnattomasti nuo lemmikit joita meillä on. Meillä on kissa ja koira. Olen erittäin aktiivinen koirayhdistyksen jäsen ja se antaa minulle voimia, vaikka ei toki lapsi asiaa korvaakkaan täysin. Ne ovat kuitenkin kuin lapsia ja niihin kiintyy aivan suunnattomasti. Onneksi on sentään nuo eläimet, joita voi helliä ja hoivata. Taitavat olla aika hemmoteltuja.
Mukavaa ensi viikkoa teille kaikille ja nautitaan näistä aivan mahtavista ilmoista karvapalleroiden kera.
että saamme purkaa hellyyttämme ja hoivaamisviettiämme kuitenkin noihin omiin karvapalleroihimme =) Lellivauvoja nuo meidänkin karvakamumme ovat ja tuntuu tosi hyvälle antaa rakkaalle lemmikilleen paljon huomiota ja hellyyttä osakseen.
Sama täällä Elmeri77,ei nuo karvakamut täysin korvaa lasta,mutta helpottaa suunnattomasti lapsettomuuden tuskaan. Niistä tulee perheenjäseniä,vaikka ei sentään ruokalautasia kateta pöytään,mutta kyllä ne vaan ovat korvaamattomia yksilöitä jokainen.