Office Homen

Ostin Windows Vista Premium koneen ja sen mukana Office Home paketin. Kumma kyllä en saanut Office Homen asennusmediaa mukana, ei kuulemma anneta enää.

Mutta lisenssinumeroa vastaan sen saa tilattua Microsoftilta postikulut maksamalla.

Mutta edes tyhjää mediapakkausta en saanut jossa tämä lisenssiavain olisi ollut. Myyjä tosin väitti, että pakkaus olisi ollut mukana. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koneita otettiin kaksi ja toinenkin henkilö totesi omassa paketissaan saman median puuttumisasian.

Kysyisin, millä ohjelmalla lisenssinumeron saisi selville vai näkyykö se muuten jossain?
Tämä siksi, että voisi siis tilata asennusmedian, jos vaikka joutuisi joskus asentamaan Officen uudelleen.
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kulloisenkin ohjelman lisenssitiedot löytyvät Ohje-valikosta, kohdasta Tietoja (lienee useimmiten alimpana valikossa). Tai Help-valikon/About.

Äänestä
  • niinpä näkyykin olevan.
    Mutta harvoin joutuu perumaan sanansa, mutta nyt kävi näin.
    Nimittäin väitteistäni huolimatta se tyhjä asennusmediakotelo oli sittenkin pakkauslaatikossa tosin hieman ikäänkuin "piilossa".
    Siinä oli sitten ohjeet ja se lisenssinumerosarja Offficen asennus CD:n tilaamiseksi netin kautta Microsoftilta.
    Maksaa muuten 15€ alv sisältäen myös postikulut.
    Maksaa täytyy etukäteen tilisiirrolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisenssiavain kirjoitti:

Ostin Windows Vista Premium koneen ja sen mukana Office Home paketin. Kumma kyllä en saanut Office Homen asennusmediaa mukana, ei kuulemma anneta enää.

Mutta lisenssinumeroa vastaan sen saa tilattua Microsoftilta postikulut maksamalla.

Mutta edes tyhjää mediapakkausta en saanut jossa tämä lisenssiavain olisi ollut. Myyjä tosin väitti, että pakkaus olisi ollut mukana. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koneita otettiin kaksi ja toinenkin henkilö totesi omassa paketissaan saman median puuttumisasian.

Kysyisin, millä ohjelmalla lisenssinumeron saisi selville vai näkyykö se muuten jossain?
Tämä siksi, että voisi siis tilata asennusmedian, jos vaikka joutuisi joskus asentamaan Officen uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu