Dobberipennun kasvattamisesta

Saana100

Meillä on 5kk dobermanni uros, joka on meille rotunsa puolesta ensimmäinen lajissaan (saksanpaimenkoiria aiemmin perheessä ollut).

Aivan mahtava perheenjäsen ollaan kyllä porukkaan saatu, mutta joissakin asioissa jo pentuvaiheessa "nostanut päätään" ja tarvitsenkin nyt apuja sekä kommenteja dobberin omistajilta.


-Miten te esim maalla asuvat ehkäisitte pentuvaiheessa pennun karkailun naapuriin omasta pihasta? Tuntuu, että niillä makupaloilla kotiin houkuttelu alkaa olla koiralle jo hupia..

-Koiralle on tullut selväksi, että minä ja puolisoni olemme lauman kärjessä, mutta lapsien kohdalla on selkeästi näkyvissä paikan hakemista> miten ohjeistaa lapsia toimimaan, muuta kuin "poistuminen koiran leikistä" ja kieltäminen?

-Pehmeä vai kova linja kasvatuksessa - kumpi tehoaa paremmin, vai onko yksilöllistä? Ja kovalla linjalla en tarkoita tietenkään mitään fyysistä. Uros koiramme kohdalla tuntuu, että joidenkin asioiden kieltäminen menee kerralla sinne "jakeluun", mutta jo kohta on taas samaa kiellettyä tekemässä

-luoksetuloon ja mukana kulkemiseen vinkkejä? Aiemmin kodin lähimetsässä kulkiessa vapaana karkasi heti tilaisuuden tullen useamman kerran takaisin kotitalollemme muusta porukasta välittämättä.

Varmaan lisääkin olisi, jota mielenpäällä välillä on, mutta jos näihin saisin vastauksianne, olisin todella kiitollinen!

Mukavaa kevättä!

1

680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääääää

      *kiellät sitä menemästä sinne naapurin pihaan. tunge ne makupalas omaan suuhun ja jos koira menee sinne ja ei tule kutsusta niin jätät tantereelle. voit myös ohjeistaa naapureita, että häätäävät sen vaikka sieltä hevonkuuseen esim.. paineilmapumpulla,kylmällä vesisuihkulla. nämä nyt vaan ehotuksia, en ole itse kokeillut, mutta meillä mökillä naapuri ihan vieressä. koira meni kerran sinne,kutsuin kerran,kuitsuin toisen kerran..kun koira ei heti tullut ja kun VIHDOINKIN saapui tiukalla äänellä sanoin: "MISSÄS HELVETISSÄ SINÄ VIIVYIT" ja sen jälkeen ei ole mennyt. Eipä se tietty suomenkieltä ymmärrä, mutta jotenkin se vaan ymmärti pysyä sieltä poissa..sitten tietty olemassa on kauko-ohjattava sitruunapanta..
      helpoin tietty rakentaa aita.

      *lapsi ei voi olla koskaan koiraa ylempänä!!TE TEETTE SELVÄKSI ETTÄ LAPSET OVAT LAUMANJOHTAJIEN ERITYISSUOJELUKSESSA. Lapsen ei kannata mennä käskemään koiraa, ei alimmat niin tee. kuhan te teette selväksi,e ttä ne LAPSEN ON SIINÄ TEIDÄN ERITYISSUOJELUKSESSA niin koira ei niille te mitään.

      *pehmee ja kova..ai että vihaan noita sanoja.pehmeä on "linja" jota ei kannata käyttää paljon koskaan. kova taas on "linja" jota ei saa käyttää ikinä. oikea koulutus on sellaista joka ottaa huomioon koiran henkisen kantin ja tominta on sen mukaista.

      *jos johtajuus kunnossa ja koira on tuntee kuuluvansa laumaan niin laumahäätö olisi hyvä juttu..mutta kerta se karkailee niin ei ole kovin hyvällä mallilla asiat. kuka nyt lähtisi pomon luolta pois kun sen luona on turvassa??Niin koira piti teitä pomona?

      www.koiraneuvola.fi siellä osaavat kertoo enemmän

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe