pappi,lukkari(suntio),talonpoika(isäntä/emäntä)/,kuppari/terveydenhuollon ammattilainen ja vaihtoehto astrologi,kuka heistä eniten kiehtoisi sinua?Miksi?Vain ammatin perusteella valittuna.Unohdetaan nyt luonne;) näkö ja tavat.:D
Jos valikoima olisi
SerpeNTiina
471372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
tietenkin. Nythän on muutenkin astrologien uusi vuosi.
Sehän alkaa kevätpäiväntasauksesta, joka tänään on. Ei siis ole vaikea päättää.
Ja voisiko muutenkaan olla kiehtovampaa ammattia, jos sillä vielä ehkä tulisi toimeenkin?
Jos niitä kaksi sopii tälle reviirille. Tietenkin tulee suuria periaatteellisia erimielisyyksiä ja näkemyseroja tähtikarttojen merkityksestä ja eri tähtien vaikutuksesta kun on kaksi ennustajaa;) mutta jos yritetään sovitella näkemyksiä ja ennusteita, eikä julkaista mitään ennen kuin ollaan yhtä mieltä.
että tein urotyön, ja loin nicin. Oli tosi kivulias synnytys, kun ei tuntunut mikään olevan vapaa. Vihdoin muistin tuon gaalan, josta otin G-kirjaimen. Nyt vain toivon, ettei kukaan luulisi minua gayksi, muuten kyllä muutan sitä? :-O
Oikein kivahan tuo on, viehättävä suorastaan. Ei minulle sellaista ajatusta tullut mieleen. Ajattelin kyllä sen merkitystä mutta enemmän kallistuin arvailemaan jotain naisen nimeä. En kyllä keksinyt, odotinkin että ehkä sä kerrot ja vau! sä kerroit.
En mä tosiasiassa usko että erimielisyyksiä tulee. Mä makailen vain syksyisteniltojen aikaan laavunuotiolla ja tutkin siitä tähtitaivasta ja ajattelen sinisiä ajatuksia. Varmaan muistan kivoja juttuja ja sattumuksia mitä täälläkin kokemuksiin tulee.
ei koskaan unohdu eräs yö mökillä. Oli kova pakkanen, ja tähtitaivas täynnänsä tähtiä.
Kun niitä sai katsella, ilman lähiön, vaikkakin pienen, valosaastetta, se ei koskaan unohdu. Siinä sitä tunsi ihminen oman pienuutensa.
Voi, saisipa asua maalla, kaukana kavala maailma.
ei tähdet oikein näy. Minä kun olen samoillut ja patikoinut jonkun verran tuolla luonnossa niin niiltä ajoilta on muistoja. Hiljaisuus ja rauha, ehkä jotenkin se alkukantainen selviytyminen kiehtoo sekä tietenkin luonto kaikkineen.
Kyllä maalla oli mukavaa...
kiinnostas..tai kiinnostaa.
Oletko rekannu nikin itellesi?:)
vihdoin tehtyä. Tuntuu vain kangistavan kieltä. ;)
Jospa siihen ajan myötä tottuu.
että kun kirjoittaa rekatulla niin tuntuu että ei osaa kirjoittaa mitään..tuntuu jotenkin vapaammalta kirjoittaa rekkaamattomana tai jollain muulla nikillä..:)
Varmaan sama tunne Wenlalla, sinulla ja minullakin. Jotenkin sitä vain (ainakin minä) haluaa ettei kaikkia varsinkaan vahingossa tehtyjä "mokia" liitetä persoonaan, sitä kun voi tulla toisiinkin aatoksiin perehdyttyään johonkin asiaan paremmin. (Seliseli minulta) Mutta pitää vain yrittää uudestaan. Toisaalta on kyllä kivakin että jotenkin tunnistaa nämä anonyymit ihmisetkin:)
Kauris on vakavamielinen vitsiniekka. Kauriin hallitseva planeetta on Saturnus. Kauris nainen on upeanainen jonka hyvään käytökseen voi aina luottaa. Hän on joustava ja aina tilanteen tasalla. Hän osaa keskustella älykkäästi ja viehättävästi kaikesta mahdollisesta. Tällainen on kauris nainen! Pakko tunnustaa että hyvin osuu moniin täällä kirjoittaviin viehättäviin kauris naisiin:)
minua ainakin hymyilyttää tuo hyvä käytös, siis itseäni ajatellen. :)
Täällä meitä kauriita tuntuu tosiaan riittävän.
Mikä se muuten sinä olitkaan? Oletkos sitä meille kertonutkaan, vai onko liian henk.koht. kysymys?
vissiin on...ja jos kirjoittaa rekattuna jotain jonkun mielestä typerää niin tuntuu että ei uskalla enään kirjoittaakaan rekatulla mitään..:)
Ja onhan se siinä mielessä kiva että tietää kenen kanssa juttelee kun käyttää samaa nikkiä:)
eikä salaisuus. Vesimies mä olen (aquarius)
No hyvä on hyvä, mitä olen nähnyt ja lukenut lähinnä.
se olikin. Luin pitkän kuvauksen, ja päällimmäisiksi sanoiksi jäivät merkittävät älylliset lahjat, ja sangviininen. Piti ihan tarkistaa, mitä se merkitsee.
En mä tiedä älyllisistä jutuista...tuntuu että jos niitä on niin eine ainakaan minulla käytössä ole ;) tulee niin paljon mokailtua. Mutta sangviinikko varmaankin aika pitkälle olen, pitää se paljastaa. Sekä varmaan kait vapaus kaipuuta ja eräänlaista taivaanrannan maalarin unelmaa:)
Kauris on kauneuden tajuinen, vilpitön ja huolehtivainen. Osoittaa rakkauttaan mieluusti pienillä eleillä ja teoilla. Kauris on käytännön romantikko ja myös järkevä idealisti joka on yhteistä vesimiesten kanssa.
sitten tuo meidän erikoisala, astrologia, hyvinkin tietää. Itsekin tunnistat sieltä itsesi.
Minussa todellakin pitää paikkansa ainakin tuo realismi. Eräs tuttavani sanoikin joskus vuosia sitten, että olen liian realisti.
Realismi, todella hyvä. Olenkin juuri tuon kuvan saanut sinusta näiden muutamien viestien aikana kun olen kiinnittänyt huomioni sinun kirjoittamiin juttuihin. Vähän kokemusta mutta kuitenkin, ja haluan kyllä positiiviset ajatukseni sinusta sanoa, miellyttävästi ja kivasti kirjoitat:)
vain erehtyvät luulemaan, että realisti on sitten myös ikävä, mielikuvitukseton tiukkapipo. Noista ominaisuuksista minä irtisanon itseni.
Realismini olen perinyt äidiltäni, joka oli rehellinen ja luotettava kuin kallio. Isä sitten olikin usein kaikkea muuta, silti rakas omana itsenään.
Kyllä täällä monista luo "luonneanalyysejä", joissa lienee myös jotain perääkin.
Noin minustakin. Jokainen itse päättää mikä on oikea tulkinta omasta luonneanalyysistä. En minäkään voi hyväksyä sellaista joka tuntuu täysin vieraalta, ja sanonkin sen varmasti suoraan. Ei realismiin minustakaan liity nuo, enkä sinua ole sellaisena nähnyt, päinvastoin. Aivan mielenkiintoisena, kivana ja suvaitsevana sinut tunnen.
ilman muuta. No doubt.
Ja sillä muutama sata hehtaaria viljeltyä
ja toinen mokoma hakkukelposta mehtää =)
nimittäin tuomari,meikäläinen on aina ollut toisten kurmootettavana.
Kerrankin tuntuis kivalta olla voiman oikealla puolella
tietenkin..olisi kotoinen olo :)
Saisin terveystietoa, joka minua kiinnostaa, ja siinä olisi yksi elementti jokapäiväiseen elämään, kun saisi pohtia mikä on terveellistä. (Tietysti tässä painaa myös se, että suurin osa näistä on naisia, ja minä olen mies).
että romantiikka kukkis jos toisella olis sarvet persuksis?
olisi kiva olla. Maalla on hieno seurata elämän kiertokulkua. Ja näin keväällä erityisesti... Talon pitäisi olla oikein iso (kartano ehkä) ja henkilökuntaa riittävästi pitämään käytännön hommista huolen. Nauttisin vaan maalla olon ihanuudesta. Kävisin ratsastamassa tammilehdossani. Ilmeisesti siis maatilani pitäisi olla rannikolla. Hmmm - eipä taida kukaan kartanonherra ottaa tällaista köytää, ylipainoista kumppanikseen...
kyllä mullekin..:))
Kuinka noon tärkiä ja tarpehellinen "virkamies" on jätetty kokonansa huomiotta ku Seppä? Yks seppä on paree ku kymmenen pappia ja pakanaki tuloo papitta toimehen vaan ei sepättä. Seppähä soon tarpehellinen ja oikeen kamariis syötettävä hantvärkkäri ja tuliisen pajanahajoon hoitaja ja päämies. No joko se tuli kissinhäntä nostettua? Ja elekää ny vain kukaan alako väittämähän vastahan, eikä liioon trossaamahan tämän näin kovasti tärkiän asian päältä. Ja jos että usko niin kysykää vaikka pieneltä Tiitulta, soon tuolla ny pahavilaatikoos ja häsyys, valamiina vastaamahan. terv. seppä ja pieni varhaanen Tiitu-kani.
sammoo mieltä, iliman muuta.
Onhan se seppä, tai ainakin ennen oli tärkee mies kylässään, mutta liekö sepällä perinteisessä mielessä ennee mittää virkkoo..:))
Huviksseen vain rautoja kilikuttaavat, ja on semmonen suojelukohe, perinnekalu.
*suuttukohan Seppä*
Ohan se myönnettävä notta seppä, suutari ja räätäliki on kärsiny inflaation konehien kans. Vaikka kyllä me isän kans kesääsin teherähän oikeeta sepän töitäki. Oon mä takonu puukoonteriä ovehen saranoota ja hakoja. Sillälaalla vain omaksi ilooksi ja ku isävanha tykkää. En tierä onnistuusko minulta rauraankeitto ahajoos yhtehen, vaikka vaarivainaa sen opettikin, pitääs joskus kokeella. Oon mä ollu nuas kesätapahtumiis jotaan takomaski, kenttä ahajoon kans. Sellaasta soon kuitenki enee seurustelua ihimisten kans. Kyllä mä puukoonterän osaan teherä ja karkaasta ja päästääkki sen. Oon mä teheny kymmeniä puukkoja ja ihan hyviäki joukoos, on tuolla kaapiis niitä. Tupet oon liioon teheny nahaasta niihin. Toissa talavena oon teheny viimeeset. Pitääs taas nuas kesätapahtumiis kesällä takoa muutama terä malliiksi. Ihimiset tykkää ja ku vielä siinä puhua pärvöötän koko ajan niin kohtahan siinä on porukkaa ympärillä kattomas ja kuulemaski ihan ilimi elävää seppää. Sitte välihin oon vielä pitäny tuata klanikkaa mukanani ja puhaltanu kesäpäivän ratoksi oikian sepänsoiton. "Voi jos oisit saanu olla mukana"
vasta äsken ohjelma samantapaisesta "sepästä", joka kiersi kesätapahtumilla ja myi sitten siinä ohessa tuotteitaankin, taisi se hänen elantonsa tullakin enempi siitä käsityöstä.
Näihin tapahtumiin perhe pukeutui sen ajan nmukaisiin asuihin.
Eksotiikkaahan se alkaa olla nykynuorille perinteisen käsityöläisen työskentelytapojen näkeminen, ja itse tekeminen ainakin.
Käsintehdyt puukot ovat hienoja; tykkäisin ostaa niitä, ovat vaan melkoisen arvokkaita, - ja niinkuin käsityön pitää ollakin.
Kaikki käsin tehty on hienoa, oli se mistä materiaalista tahansa, - pitseistä puukkoihin ja kaikkea siltä väliltä.
Terveydenhuollon ammattilainen tai Astrologi.:)
Ensimmäinen sanoo:Voi taivas mikä V....u.
Toinen taas:Voi V....u mikä taivas.
Näyttää olevan niin monta. Minä alan sitten
lukkariksi. Ei sittenkin alan kuppariksi, ilman muuta kuppariksi. Saa auttaa toisia ihmisiä
tuottaa heille iloa ja hyvinvointia.:)))
Niin paljon kuin niitä löytyy. Tähtiä riittää ja aurinkomerkkien tulkinnassa riittää vivahteikkuus skaalaa jokaiselle. Amerikkalaisen astrologin mukaan syntymähetken perusteella määritelty luonnearvio voi heittää vain noin kymmenen- tai kaksikymmentä prosenttia. Tämä kuulemma riittää omaksi ilokseen horoskooppeja tutkiskelevalle kotiastrologille.
täällä meistä astrologeista tietää ihan tarkan syntymäaikansa, vai tietääkö kaikki?
Itse olen syntynyt 23.19. ;-)
Minä en muista..! Kyllä äiti sen kertoi joskus mutta mä olen sen unohtanut...enkä voi enää uudelleen kysyä, Paljon jäi muitakin mielenkiintoisia asioita kysymättä mun sukuni vaiheista. Hänellä oli erinomaisen hyvä muisti aivan loppuun asti ja kertoi mielellään kun vain hieman kyseli niistä.
tuossa kiinalaisessa horoskoopissa tuo tarkka syntymäaika määrittelee horoskoopin. Mä olen rotta siellä sen tiedän mutta en tunne sitä sen kummemmin.
sitä, mutta eräällä toisella foorumilla sitä todellista horoskooppia joskus mietittiin, ja netistä kyllä löytyy ihan vapaita osotteita, joissa se voidaan laskea.
Astrologia on se mielenkiintoisin ala.
"Huulena"vaan heitin tuon kupparin.:)
Kysyin vain muuten pelkästään uteliaisuuttani ja kivaahan noita on ajatella.
Kuppaaminen oli kai varhaisina aikoina eräänlaista shokkihoitoa ja siihen olivat kouliintuneet todella harvat lähes "shamaaniin" verrattavat parantajat.
On kyllä monesti mielessä ollut että kuppausta
voisi kokeilla, siis itse mennä kupattavaksi.
Ei ole vaan tiedossa luotettavaa kuppaajaa.
Eikä ole paremmin tullut asiaan perehdyttyä.
Ihan kenelle tahansa en kyllä menisi.
luovuttamaan verta. Sen lisäksi, että se on ensiarvoisen tärkeää saajalleen, se saa luovuttajalle erittäin terveellisiä vaikutuksia aikaan.
Ihan sama asiahan se ei ole, mutta lähellä kuitenkin.
Minullakin. Veri ei kelpaa. Tulisi hyvään
tarkoitukseen.
sitten vielä jatkuu...rikas,rakas,köyhä,varas.Tai Rikasvaras,Köyhärakas!;)))