Se ois jo torstai enkä oo saanut oikein mitään aikaiseksi, noh raittiina kuitenkin tämäkin päivä.
22.3-07 Torstai
8
708
Vastaukset
- Cettuz!
mutta raittiina. voi voi siitä kun jumituin taas nettiin? on niin pal asioita netissä?
- ollaan
En nukkunut koko yönä, kun kirjoitin novellia aiheesta, josta luulin etten ikinä saa juttua.
Kiitokseksi muija kävi kolmen jälkeen ovella sanomassa: Tällähän se meidän alkoholisti...
Ja vittu kun talossa ei ole viinan pisaraakaan. Minun vain pitäisi juomattomuuden lisäksi sopeutua hänen vuorokausirytmiinsä.
Perkeleen kuustoista. Pitäisikö sitten taas alkaa ryypätä? Saisihan muija todellisen syyn millä lyödä. Mutta kun se ei tajua, että mä en pysty päivällä kirjoittaan.
Mutta kun en viitti muijan kiusallakaan tappaa itseeni juomalla. Lopetan syömisen. Katotaan kuinka pitkään pää keikkuu.
Tää elämä on nähty, joten joudan kyllä kuolemaan, jos siellä saisi nähdä mun nuorimmaisen. Se kun lähti täältä kolme vuotta sitten varoittamatta. Isän tyttö.
Ai niin, tipatta ollaan ainakin nyt. - raitistelijasuo
Jos ressin ja situtuksen saisi pois viinalla, örveltäisin koko ajan kännissä. Minulla on ihan Oikeita Huolia ja tuntuu että taakka on liian raskas kantaa. Muttamutta ei viinalla saa kuin kaksinkertaisen taakan. Joten raitiina tänään.
- minua lohduttanut
kulunut sanonta: paistaa se aurinko risukasaankin. Raittiina tänään, hyvää raittiutta sinulle!
- ainakin joskus.
Noinhan se on. Vaan joskus on aiwan se ja sama mitä tekee, päin palsternakkaa menee kumminkin. Mutta kun on asiallisia asioita hoideltavana niin ne on hoideltava asiallisesti. Muuten päätyy spuge-ossalle hokemaan jotain kummallista.
- veska58
puolpäivää.Raittihina ollahan etelleen.Kattelin
tossa eilistä tv-ohjelmaa Taivaan tulet,niin tu-
li mieleen,että tollasta örveltämistä se meikä-
läisenki elo oli tossa 1,5 vuotta sitten.Tässä
raittiudessa mulla on ollu hyvät tukivoimat apu-
na.Perhe,sukulaiset ja uudet ystäväni,joita olen
saanut vertaistukiryhmässä käydessäni.Eipä muu-
ta ku eteenpäin kuin mummu lumessa.HEI !!! Käväisin tuossa mökillä , olipa muuten lunta tarpeellinen määrä. Pörrille voin sanoa näin iso-kissan jäljet, olivat muuten oravan kansan mennet melko lujaa. Raitista päivää kaikille.
- Papio1
Se on raitis torstai tänään eikä mitään muuta ole mennyt kuin Lidlin vichyä ja jäätelöä. Jälkimmäinen pitää lopettaa saman tien. Puntari näyttää jo nousujohteista lukemaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1387617Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.282918Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3261779Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422681465Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1131265- 1001159
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371062Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com19966Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j20936Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82921