Synkistelyä xD

Olen aika usein miettinyt (mietin aivan liikaa, se lienee ongelmien perimmäinen syy), että ehken haluakaan olla onnellinen. Pohjimmiltaan. Teen onnellisuuden itselleni niin vaikeaksi kuin vain mahdollista, vaikkakaan en tahallisesti (ainakaan tietoisesti).

Jos nyt ylipäätään voidaan sanoa sellaisen asian, kuin onnellisuus, olevan olemassa. Ehkei kukaan voi koskaan tuntea itseään sillä tavalla täydeksi, kuin mitä kokonaisvaltainen onnellisuus käsitteenä merkitsee, mutta kai edes pieniä hippuja voi löytää, jos haluaa etsiä sieltä, missä tietää niitä olevan...

Synkistelyssä ja surumielisyydessä on jotain suloista ja kiehtovaa. Omassa katkeruudessaan on ehkä jopa mukava kieriskellä, koska miksi sitä muuten jäisi niin pitkäksi aikaa miettimään. Tuntuu siltä, ettei kenestäkään muusta voi tuntua samalta, mikä ei ole lohdullista, ei sinne päinkään, mutta antaa tunteen jonkinasteisesta ainutlaatuisuudesta, jota ainakin itse koen tarvitsevani.

Typeriä väsyneen ajatuksia, jotka enne pitkää kiertäisivät ympyrää, jos antaisin niiden jatkua. Siksipä lopetankin tähän.

Ehkä jostain tuntuu edes vähän samalta? (se siitä ainutlaatuisuudesta)
3749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pidän sitä slaavilaisena piirteenä itsessäni.

"Synkistelyä xD
Kirjoittanut: tdark 22.3.2007 klo 02.34

   Olen aika usein miettinyt (mietin aivan liikaa, se lienee ongelmien perimmäinen syy)"

Ongelmien perimmäinen syy on tämä fašistinen yhteiskuntamme ja sitä teinitytön lailla fanittavat ääliösuomalaiset.

Mutta ei minun olisi pitänyt kertoa, nyt sinä et voi pohtia sitä enää.

"Pohjimmiltaan. Teen onnellisuuden itselleni niin vaikeaksi kuin vain mahdollista, vaikkakaan en tahallisesti (ainakaan tietoisesti). "

En usko omiin kykyihini. Lisäksi minua kalvavat syyllisyys ja häpeä. En usko, että minun kuuluu olla onnellinen. Synnintekijän pitää olla allapäin ja katua syntejään. Onnellisuus on kuin piparipurkki lapsena. Kun sen löytää, niin on onnellinen, mutta aina kuitenkin tietää saavansa lopulta selkäänsä.

"Ehkei kukaan voi koskaan tuntea itseään sillä tavalla täydeksi, kuin mitä kokonaisvaltainen onnellisuus käsitteenä merkitsee, mutta kai edes pieniä hippuja voi löytää, jos haluaa etsiä sieltä, missä tietää niitä olevan... "

Jos haluat etsiä onnellisuutta, katso Kamrat perjantaina, kun kerta missasit sen keskiviikkona. Siinä sanoo teatteriohjaaja, ettei ole koskaan tavannut onnellista suomalaista.

"Synkistelyssä ja surumielisyydessä on jotain suloista ja kiehtovaa. Omassa katkeruudessaan on ehkä jopa mukava kieriskellä, koska miksi sitä muuten jäisi niin pitkäksi aikaa miettimään. "

Synkistely on älyllistä. Synkkyyttä on erilaista. Tiedän ihmisiä, jotka ovat olleet onnellisia, mutta joiden elämässä on ollut pahoja tragedioita.
Minun elämäni taas on kuin talvi Siperiassa: pitkä, tylsä, lohduton ja loputon.

Kurja elämä, väsyneisyys elämään, elämänhalun puute, apatia. Vanhuksilla tapaa sellaista lähinnä.

Äänestä

on in. On sitten hyvinkin taiteellisen tuskastunut tai vain elämää liikaa nähnyt jo parikymppisenä, tuska on ihanaa. Se saa elämän maistumaan juuri sopivan kitkerälle ja voi sanoa vittu ennen huomenta koska elämä vain on perseestä.
Onni ei ole luova tila, siinä lillutaan ja lökötellään. Pieni piikki pitää olla lihassa että saa ajatukset kimpoilemaan oikealla tavalla.
Kenenkään onni ei ole mielenkiintoinen asia.

Äänestä

Omaan luonteeseeni kuuluu olla synkkä ja usein surumielinen. Nuorempana minulla oli masennus, mutta nykyisin olen jo päässyt (luojan kiitos!) siitä eroon. Synkistelen silti usein ja tavallaan nautin siitä, koska se on kuitenkin huomattavasti lievempää ja erilaista kuin oikea masentuneisuus, joka jatkuvana on todella, todella raskasta ja kuluttavaa. Kerrassaan kamalaa.

Rakastan sateista, sumuista säätä. Kirkas auringonpaiste sen sijaan saa minut ärtyneeksi, ei tosin aina. Syksy on suosikkivuodenaikani ja kun jotkut potevat syysmasennusta, minä tunnen itseni pirteäksi ja iloiseksi. Tässä on mielestäni selvä yhteys omaan luonteeseeni, synkkyyteen ja muuhun sellaiseen.

Rakastan elämää (ainakin useimmiten..) ja kaikki sen pienet ihmeet (kevääntulo jne..) saavat minut joka vuosi hämmästymään yhä uudestaan ja uudestaan. Eli kyllä minä positiivinenkin osaan olla, mutta sielultani olen kuitenkin enemmän sellainen synkkä pohtija. Ja minä pidän siitä itsessäni. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tdark kirjoitti:

Olen aika usein miettinyt (mietin aivan liikaa, se lienee ongelmien perimmäinen syy), että ehken haluakaan olla onnellinen. Pohjimmiltaan. Teen onnellisuuden itselleni niin vaikeaksi kuin vain mahdollista, vaikkakaan en tahallisesti (ainakaan tietoisesti).

Jos nyt ylipäätään voidaan sanoa sellaisen asian, kuin onnellisuus, olevan olemassa. Ehkei kukaan voi koskaan tuntea itseään sillä tavalla täydeksi, kuin mitä kokonaisvaltainen onnellisuus käsitteenä merkitsee, mutta kai edes pieniä hippuja voi löytää, jos haluaa etsiä sieltä, missä tietää niitä olevan...

Synkistelyssä ja surumielisyydessä on jotain suloista ja kiehtovaa. Omassa katkeruudessaan on ehkä jopa mukava kieriskellä, koska miksi sitä muuten jäisi niin pitkäksi aikaa miettimään. Tuntuu siltä, ettei kenestäkään muusta voi tuntua samalta, mikä ei ole lohdullista, ei sinne päinkään, mutta antaa tunteen jonkinasteisesta ainutlaatuisuudesta, jota ainakin itse koen tarvitsevani.

Typeriä väsyneen ajatuksia, jotka enne pitkää kiertäisivät ympyrää, jos antaisin niiden jatkua. Siksipä lopetankin tähän.

Ehkä jostain tuntuu edes vähän samalta? (se siitä ainutlaatuisuudesta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu