Mahtaisiko kellään olla hyvää vinkkiä minkä tyylistä balettiesitystä kannattaisi jahdata ollakseni ensikertalainen ja aikuinen. Lienee outo kysymys, mutta en halua joutua ensin johonkin todella outoon esitykseen jota en edes ymmärrä ja sitten kiinnostukseni lopahtaa. Nautin erilaisten tanssiesitysten, jäätanssin jne. tyylisistä jutuista ja mietin että olisi korkea aika tutustua balettiinkin kun pikkutyttö jo kovasti balettiasioista puhuu...Ja kyllä lapsillekin suunnatut esitykset kiinnostaa. En oikein osaa etsiä kuin näistä isoimmista teattereistamme Helsingin seudulla. Kaikki vinkit otetaan vastaan. nimim. Oopperaa kerran kokeillut ja siihen kertaan jäi....
Vastaukset 4
- kokemus on
kyseessä balettia harrastavia, nuoria ja toki varttuneemmpiakin. Aivan upea kokemus!
Esitykset eivät olleet vain klassista balettia vaan mukana modernia myös. Osa esityksistä eivät varsinaisesti olleet edes balettia vaan tanssia, jota balettia harrastavat esittivät. Käyhän se niinkin.
Tuohon kun lisää musiikin ja värivaloja sekä pimeän katsomon, niin kyllä siinä ajatus ja silmä lepäsi parin tunnin ajan.
Katseleppa siis alueeltasi tanssiseuroja ja opistoja, joissa opetetaan balettia(kin). Niiden oppilasnäytökset tai muut esitykset.
Voisin mainita parikin, mutta eivät sijaitse Helsingin seudulla. Eli jäisivät kiusaamaan mieltäsi. On teillä vastaavanlaisia jossakin.
Taso ei ole ammattilaisten tasoa, mutta tuoreus ja yllätyksellisyys ja kaavoihin kangistumattomuus korvaavat katsojalle sen, mitä menettää hyppyjen ilmavuudesta ja sinfoniaorkesterista ja prameista puitteista. Nuo harrastajien esitykset tulevat sydämestä.
Ja noista harrastajista osa pyrkii ja pääsee jatko-opiskelemaan alaa elämänsä ammatiksi. Vielä hiomattomia timantteja siis.
Alapa googlettaan "balettiopisto", "tanssiopisto" ja muita hakusanoja. Ja lue lehtien pieniä mainoksia, seuraa pikkujulisteita kirjaston aulassa ja eteisessä ja lähikaupan ilmoitustaululla, kilauta kaverille jne. Löytyy!
viihtyisää kokemusta!!! - furies
Totuushan on se, että ainoa AMMATTItason balettiryhmä Suomessa on Kansallisoopperan baletti. Jos nimenomaan ainoastaan klassisen baletin katsominen kiinnostaa, suosittelisin antamaan Oopperalle vielä uuden mahdollisuuden. Kannattaa mennä aluksi katsomaan selkeitä juonellisia baletteja. Ensimmäisenä mieleen tulevat Tsaikovskin säveltämät baletit Prinsessa Ruusunen (taitaa olla juuri nyt oopperan ohjelmistossakin), Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi, jotka ovat kansainvälisesti ehkä eniten esitettyjä ja tunnettuja balettiteoksia. Ainakin nämä kolme ovat mielestäni sellaisia, joita myös aloittelevan aikuisen baletinkatsojan ja kouluikäisten lasten on miellyttävää seurata. Baleteissa on selkeä juoni, perinteistä pukuloistoa ja musiikki tunnettua. Jos menee aloittelijana katsomaan modernimpaa balettiesitystä, odotukset ja esitys eivät välttämättä kohtaa. Juuri siitäkin syystä kannattaa käydä katsomassa toisenlainen esitys, eikä tehdä johtopäätöksiä vain yhden kokemuksen perusteella. Oopperan lipunmyyntikin varmasti vastaa mielellään kysymyksiin ja kertoo, minkätyyppisestä koreografiasta on kyse.
Sitten pk-seudun ammattitanssiteattereihin. Pienemmissä tanssiteattereissa (mm. Raatikko ja Hurjaruuth) tehdään myös laadukkaita esityksiä, tosin paljon pienemmällä tuotantokoneistolla ja budjetilla kuin Oopperassa. Tanssillinen lähtökohta tanssiteattereissa on nyky/modernin tanssin liikekieli, klassista balettia nähdään hyvin harvoin. Tanssiteatterit tekevät myös lapsille suunnattuja tanssisatuja, jo 4-vuotiaan voi tuoda esitykseen ihan huoletta. Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän ohjelmisto on mielestäni enemmän absrakti kuin juonellinen, joten en ehkä suosittele ihan kokemattomalle katsojalle.
Tässä muutama linkki
http://www.operafin.fi/
http://www.raatikko.fi/
http://www.hurjaruuth.fi/
http://www.rollo.fi/
http://www.hkt.fi/tanssiryhma/
http://www.zodiak.fi/
Toivottavasti näistä oli apua! Toivottavasti kiinnostuksesi heräsi ja löydät tiesi takaisin tanssin katsomoihin! :)- alkuperäinen kirjoittaja
Kiitos! Varasin nyt sitten Pähkinänsärkijään liput...odotan innolla, on vasta Joulun alla..Olen kyllä jo silmäillyt muitakin..Niin, en ole koskaan tanssista mitenkään erkaantunut...se oli ooppera-esitys mikä oli aika kamala kokemus - peffa puutui...
- furies
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Kiitos! Varasin nyt sitten Pähkinänsärkijään liput...odotan innolla, on vasta Joulun alla..Olen kyllä jo silmäillyt muitakin..Niin, en ole koskaan tanssista mitenkään erkaantunut...se oli ooppera-esitys mikä oli aika kamala kokemus - peffa puutui...
Odotus varmasti kannattaa, tuota balettia tekisi itsekin mieli mennä sitten joulun alla katsomaan!
Nyt ymmärrän tuon aloitusviestin loppukommentinkin paremmin, jotkut megapitkät oopperaesitykset saattavat monesti olla todella puuduttavia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43611
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 35473
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421