Tilanne on seuraavanlainen:
Tulin irtisanotuksi vakituisesta työstäni reilut 4v sitten, firma kun teki konkurssin. Sen jälkeen ei ole löytynyt vakituista työtä. Olen kuitenkin tehnyt pätkiä aina kun sellainen on löytynyt, usealta eri alalta.
Tällä hetkellä olen erään vuokrafirman listoilla ja työtunteja on ollut reilut 6kk aina yli tuon 18t/vko, mikä kerryttää työssäoloehtoa.
Olen siis tippunut pois ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle (jota en koskaan tosin ole saanut tai nostanut, koska palkkatuloni ovat aina ylittäneet ko. tulorajat).
Muutaman viikon päästä tuo paluuehto tosin taas täyttyy ja tulen jälleen ansiosidonnaisen piiriin.
Yhteistyö työvoimatoimiston kanssa on tähän asti sujunut aina asiallisesti ja olen kokenut, että homma pelaa ok ja olen itse yrittänyt aina olla aktiivinen (haen koko ajan sitä vakituista kokopvätyötä, lähettelen hakemuksia), sekä olen pyrkinyt usemmallekin työvoimatoimiston järjestämälle kurssille, mutta en ole tullut valituksi.
Nyt olen saanut parin kk aikana kaksi tiedotetta mahdollisista palkkatuki-työpaikoista. Kummassakaan ei ole ollut kyse kokopvätyöstä, eikä vakituisesta pestistä. Toinen vastasi alaani, jälkimmäinen ei tippaakaan. Lähetin ensimmäiseen hakemuksen ja kävin haastattelussa, mutta en tullut valituksi, toiseen en hakenut koska olen jo tässä vuokrafirman hommassa ja pidän sitä parempana kun ko. määräaikaista pestiä.
Mikä lappu tulikaan sitten kotiin... sain tiedotteen, että 'koska en ole hakenut kyseistä työpaikkaa, en ole 5kk ajan enää oikeutettu soviteltuun päivärahaan'. Siis mitä ihmettä??
Enkö ole työvoimatoimiston mielestä työssä käyvä ihminen, jos viikottainen työaikani on yli 18t/vko???
Työtuntini ja bruttopalkkani on suurempi mitä kyseisessä palkkatukityössä olisi ollut, samoin vuokratyösuhteeni on voimassa toistaiseksi, ei määräaikainen.
Missä on siis maalaisjärki? Eikö ole hyvä että olen työssä? Olisiko minun nyt pitänyt irtisanoutua vaivalla hankitusta oman alani osapvätyöstä? Olisiko pitänyt ottaa vastaan määräaikainen palkkatukityö alalta joka on minulle täysin vieras, jossa työtunteja/vko on vähemmän kun nykyisessä työssäni ja palkka alle puolet siitä mitä nyt? Lisäksi tämän palkkatukijakson jälkeen olisin taas työtön, koska tuskin enää saan nykyistä paikkaani takaisin 8kk jälkeen. Tätäkö on järkevä ja työllistävä politiikka?
Olen pyytänyt kirjallista selvitystä asiaani, oikeustajuni ja maalaisjärkeni ei pysy enää perässä!
Laki on tietenkin laki, olen varmasti kansioissa leimalla 'pitkäaikastyötön', mutta eikö sillä ole merkitystä että minulla ON nyt työpaikka, vaikkakin osapäiväinen?
Olisi kiva jos joku viranomainen vastaisi, missä on vika, laissa vai sen tulkinnassa?
Tulin irtisanotuksi vakituisesta työstäni reilut 4v sitten, firma kun teki konkurssin. Sen jälkeen ei ole löytynyt vakituista työtä. Olen kuitenkin tehnyt pätkiä aina kun sellainen on löytynyt, usealta eri alalta.
Tällä hetkellä olen erään vuokrafirman listoilla ja työtunteja on ollut reilut 6kk aina yli tuon 18t/vko, mikä kerryttää työssäoloehtoa.
Olen siis tippunut pois ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle (jota en koskaan tosin ole saanut tai nostanut, koska palkkatuloni ovat aina ylittäneet ko. tulorajat).
Muutaman viikon päästä tuo paluuehto tosin taas täyttyy ja tulen jälleen ansiosidonnaisen piiriin.
Yhteistyö työvoimatoimiston kanssa on tähän asti sujunut aina asiallisesti ja olen kokenut, että homma pelaa ok ja olen itse yrittänyt aina olla aktiivinen (haen koko ajan sitä vakituista kokopvätyötä, lähettelen hakemuksia), sekä olen pyrkinyt usemmallekin työvoimatoimiston järjestämälle kurssille, mutta en ole tullut valituksi.
Nyt olen saanut parin kk aikana kaksi tiedotetta mahdollisista palkkatuki-työpaikoista. Kummassakaan ei ole ollut kyse kokopvätyöstä, eikä vakituisesta pestistä. Toinen vastasi alaani, jälkimmäinen ei tippaakaan. Lähetin ensimmäiseen hakemuksen ja kävin haastattelussa, mutta en tullut valituksi, toiseen en hakenut koska olen jo tässä vuokrafirman hommassa ja pidän sitä parempana kun ko. määräaikaista pestiä.
Mikä lappu tulikaan sitten kotiin... sain tiedotteen, että 'koska en ole hakenut kyseistä työpaikkaa, en ole 5kk ajan enää oikeutettu soviteltuun päivärahaan'. Siis mitä ihmettä??
Enkö ole työvoimatoimiston mielestä työssä käyvä ihminen, jos viikottainen työaikani on yli 18t/vko???
Työtuntini ja bruttopalkkani on suurempi mitä kyseisessä palkkatukityössä olisi ollut, samoin vuokratyösuhteeni on voimassa toistaiseksi, ei määräaikainen.
Missä on siis maalaisjärki? Eikö ole hyvä että olen työssä? Olisiko minun nyt pitänyt irtisanoutua vaivalla hankitusta oman alani osapvätyöstä? Olisiko pitänyt ottaa vastaan määräaikainen palkkatukityö alalta joka on minulle täysin vieras, jossa työtunteja/vko on vähemmän kun nykyisessä työssäni ja palkka alle puolet siitä mitä nyt? Lisäksi tämän palkkatukijakson jälkeen olisin taas työtön, koska tuskin enää saan nykyistä paikkaani takaisin 8kk jälkeen. Tätäkö on järkevä ja työllistävä politiikka?
Olen pyytänyt kirjallista selvitystä asiaani, oikeustajuni ja maalaisjärkeni ei pysy enää perässä!
Laki on tietenkin laki, olen varmasti kansioissa leimalla 'pitkäaikastyötön', mutta eikö sillä ole merkitystä että minulla ON nyt työpaikka, vaikkakin osapäiväinen?
Olisi kiva jos joku viranomainen vastaisi, missä on vika, laissa vai sen tulkinnassa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
kumpainenkin Sinulle tarjottu palkkatukipaikka oli osa-aikainen, joten työvoimatoimiston virkailija kai oletti, että pystyt jommankumman niistä ottamaan vastaan ja jatkamaan nykyisessä osa-aikatyössä myös.
Opimme tästä, että työvoimatoimistosta kirjallisin tiedottein ilmoitettuihin työhönosoituksiin pitää aina reagoida kyseisiä paikkoja hakien.
Ilmeisesti päiväraha voidaan todella evätä tällaisessa tilanteessa. Mutta voisitko ottaa vieläkin yhteyden siihen laiminlyömääsi paikkaan ja kysyä ns. hattu kourassa, olisiko heillä Sinulle nykyisen osa-aikatyösi kanssa yhteen soviteltavaa muuta työtä?
Jonkin aikaahan ihminen voi työskennelle - jos ei vallan aidan vitsaksena - niin ainakin työpaikassa, jossa tehtävät ovat asiallisia (vaikkakaan eivät ehkä jokaiselle mitä mieluisimpia), palkanmaksu ja työsuojelu hoituvat.
Ihan eri juttu ovat muun muassa pelkästään provisopalkkaista myyntityötä tarjoavat yritykset, joiden hommissa ei kuka tahansa kerta kaikkiaan tee tulosta eikä siis ansaitse ropoakaan. Niihin ei mielestäni voida ketä tahansa työnhakijaa vaatia menemään päivärahaepuin uhaten.
että jos työkkäristä tulee TIEDOTE niin niihin paikkoihin ei ole pakko hakea mut jos sieltä tulee työhön OSOITUS niin niihin on pakko hakea vaikka olisi kuinka *PIIP* duuni. Ilmoitteleppa ku saat selvityksen asiaasi. Ihan mielenkiinnosta haluan kuulla mitä tarinoita ne siel on kehittäny.
ettei valitusaika ehdi umpeutua. ota yhteys työttömien asiamieheen-saat neuvoa. mollin sivuilta löydät. on se perkele, että joutuu itse työtön tai työvoimatoimistossa asioiva hoitamaan asiat, kun ei pätevää henkilökuntaa lain tuntevaa ole työvoimatoimistossa. pidä pintasi tunne oikeutesi-älä anna niitä polkea.
Lisäystä vielä aloitukseeni:
Molemmat hommat olivat siis määräaikaisia ja osapäivisiä palkkatuki tiedotteita (ei osoituksia).
Siihen johon en hakenut, en olisi voinut sovitella omaa nykyistä työaikaani, eli molempien tekeminen yhdessä olisi ollut mahdotonta. Olisi siis pitänyt molemmissa tapauksissa irtisanoutua ensin tästä nykyisestä työstäni.
Ihmetykseni onkin lähinnä se tulkinta, milloin työnhakijaksi ilmoittautuneet katsotaan olevan työssä? Onko se vähintään 18t/vko vai esim 40t/vko? Eikö toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ole parempi kun määräaikainen?
Jotain järjellistä selitystä nyt sitten odotan virastolta ja perusteluja tuohon 5kk sovitellun rahan karenssiin. Niin ja muuten, nuo sovitellun työmarkkinatuen (jota en ole nostanut euroakaan) pvät nollaantuvat kenties juuri vkoa ennen kun tuo toinen määräaikainen työ alkaisi, eli en silloin olisi enää edes oikeutettu ko. palkkatukeen?
Olisiko muuten ollut kaikkein parasta irtisanoa itsensä työkkäristä kun aloitin osapvätyön ja vasta kun ansiosidonnaisen raja taas täytyy ilmottautua? Silloin ei olisi tullut tätä naurettavaa sotkua. Hölmönä kun ajattelin, että on hyvä pitää kuitenkin työnhaku voimassa, jos jotain pysyvää tai parempaa ilmaantuisi.
...Molemmat hommat olivat siis määräaikaisia ja osapäivisiä palkkatuki tiedotteita (ei osoituksia).
Siihen johon en hakenut, en olisi voinut sovitella omaa nykyistä työaikaani, eli molempien tekeminen yhdessä olisi ollut mahdotonta. Olisi siis pitänyt molemmissa tapauksissa irtisanoutua ensin tästä nykyisestä työstäni...
Tuon perusteella jutun pitäisi kyllä mennä kumoon ilman muuta. Tee siis oikaisuvaatimus työvoimatoimikunnalle, jolloin se voisi nopeimmin ratketa. Ellei ratkea, niin toimi edellisen vastauksen mukaisesti.
...Ihmetykseni onkin lähinnä se tulkinta, milloin työnhakijaksi ilmoittautuneet katsotaan olevan työssä? Onko se vähintään 18t/vko vai esim 40t/vko? Eikö toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ole parempi kun määräaikainen?...
Jotta on oikeus työttömyysturvaan, niin täytyy hakea kokoaikatyötä. Nyt kuitenkin sinulle tarjottiin osa-aikatyötä, joten niiden hakeminen ei olisi tilannettasi parantanut. Joten työkkärin rangaistustyössäoloehto järjetön.
...Olisiko muuten ollut kaikkein parasta irtisanoa itsensä työkkäristä kun aloitin osapvätyön ja vasta kun ansiosidonnaisen raja taas täytyy ilmottautua?...
Tuo olisi ollut ihan järkevää, koska et mitenkään työkkärin kirjoilla olosta hyötynyt, vaan sait vain harmia.
....Hölmönä kun ajattelin, että on hyvä pitää kuitenkin työnhaku voimassa, jos jotain pysyvää tai parempaa ilmaantuisi....
Moni muukin ajattelee noin, ennen kuin karu totuus yllättää. Ei työkkäreistä ole mitään hyötyä työttömälle. Ne ovat olemassa vain työttömän kyykyttämiseksi.
...kaksi tiedotetta mahdollisista palkkatuki-työpaikoista...
Olisitko kuitenkin saanut osoituksen palkkatukipaikkaan? Tiedotteen ei pitäisi olla velvoittava ja siis sanktioita ei pitäisi sen vuoksi olla tulossa.
...vuokrafirman listoilla ja työtunteja on ollut reilut 6kk aina yli tuon 18t/vko, mikä kerryttää työssäoloehtoa...
...jota en koskaan tosin ole saanut tai nostanut, koska palkkatuloni ovat aina ylittäneet ko. tulorajat...
Olisikohan tuossa nyt virkaintoinen työkkärin virkailija mokaillut? Jos et kerran ole koskaan saanut soviteltua tukea, niin ei käsittääkseni työkkäri voisi sinulta mitään evätä.
Toinen juttu on sitten se, että koska olet ollut työssäoloehtoa kerryttävässä työssä, niin tuossa 5 kk:n rangaistustyössäoloehdossa ei ole mitään järkeä, sehän on menossa kumoon ilman muuta tuon työssäoloehdon kertymisen vuoksi, sillä jo viisi kuukautta työssäoloehtoa kerryttävää työtä kumoaa tuon rangaistustyössäoloehdon. Ja sinullahan on täyttymässä paluuehto, joten 8 kk on täyttymässä.
Työkkäreissa taidetaan tavailla lainsäännöksiä vähän miten sattuu, mutta jos tuo tilanne on sellainen kuin minkä käsityksen minä siitä saan, niin huippuunsa viritetystä mokailusta työkkärin taholta on mielestäni nyt kyse. Siinä on joku työkkärin muija vain halunnut kyykyttää työtöntä.
Olet ilmeisesti saanut vasta työvoimatoimikunnan lausunnon asiasta. Siitä ei voi varsinaisesti valittaa, mutta voi tehdä kyllä oikaisuvaatimuksen. Luulisi, että työvoimatoimikunta sinun näkemykseesi perehdyttyään tulee järkiinsä.
Tosin niin ei välttämättä tapahdu. Nämä työvoimatoimikunnan jäsenet ovat vain luottamushenkilöitä, joten asiantuntemus ei siellä kukoista. Onhan siellä läsnä kyllä myös työkkärin edustaja, mutta usein hänkin on vain joku virkailija, jolla ei sen enempää ole tietoa laista kuin sen soveltamisestakaan. Joten heikoilla on työttömän oikeusturva.
Jos et siis vielä ole hakenut maksajan päätöstä (Kela sinun tapauksessasi), niin tee se. Siis työmarkkinatukihakemus Kelaan, vaikket sieltä olisi tulojesi perusteella mitään saamassakaan. Tavoitteena onkin vain saada tuo rangaistustyössäoloehto kumoon, se kun voi aiheuttaa ikävyyksiä myöhemmin. Työttömyysturvassa kun ei mikään vanhene.
Kelan päätöksen mukana saat valitusosoituksen, jossa selvitetään sinulle seuraava valitusaste, joka on työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta. Laita ohjeiden mukaan valitus sinne (huomaa ehdoton valitusaika 30 pv 7 pv Kelan päätöksen postituspäivästä). Laita valitukseen mukaan laskelmasi tuloistasi ja työssäoloehdon kertymisestä. Ja selitä työkkärin toiminta muutenkin tarkkaan. Mielellään, jos nuo työpaikoista kertovat tiedotteet ovat vie
lä tallella, niin ne valituksen liitteeksi. Ja tee selkoa työkkärin tarjoaman työn palkasta ja siitä, mitä olet saanut nykyisessä työssäsi.
Jos kuitenkin nuo palkkatukipaikat ilmoitettiin osoituksena, niin sitten tilanne on toinen. Kaikkia työkkärin lähettämiin osoituksiin täytyy reagoida, vaikka sitten olisi kuinka idioottimaisista jutuista kyse. Ja niitähän riittää.
Mutta vaikka olisi ollut kyse osoituksistakin, niin suosittelen valittamaan työttömyysturvalautakuntaan, koska et ole saanut soviteltua ja olet ollut työssä ja palkkasi ollut riittävä toimeentuloosi.
" sain tiedotteen, että 'koska en ole hakenut kyseistä työpaikkaa, en ole 5kk ajan enää oikeutettu soviteltuun päivärahaan'. Siis mitä ihmettä??"
..Niinistön Salelle. Niinistöhän useaan otteeseen julkisuudessa totesi, että työmarkkinoiden toimivuutta pitää lisätä antamalla enemmän työhönosoituksiin liittyviä sanktioita. Tähän huutoon on työvoimatoimistoiden taholta kiitettävästi vastattu.
Vähän samaa touhua aistittavissa tässä kuin siinä, kun Hannu Karpo esitteli telkassa takavuosina sitä, kuinka helposti alaikäiset saavat alkosta ostettua viinaa (tietenkin Karpo oli valinnut käyttämikseen koekaniineiksi todella vanhan näköisiä alaikäisiä, jotta lopputulos oli juuri sitä mitä Karpo halusi). Kyseisen ohjelman jälkeen Alkossa alettiin kysellä paperit myös kaikilta neli-viisikymmpisiltä ja tätä jatkui muistaakseni pitkään.
Oli saamasi kirje osoitus tai tiedoitus, niin eiköhän tuo mene jossain valitusasteessa nurin, kun asian selität. Toivoisi tosin jotain järkeä noiden älykääpiöämmien toimintaan, valitusruljanssi kuluttaa yhteiskunnan varoja ja asiakkaan hermoja ihan turhaan. Veljelleni tekivät taannoin suunnilleen vastaavanlaisen källin, onneksi se älyttömyys valituksella nurin loppujen lopuksi saatiin.
Kerro mitä työtä teet nyt ja miten paljon niitä tunteja on, miten paljon saat kk bruttona. Mikä olisi ollut se palkkatukityö ja paljon siihen luvattiin tunteja ja mikä olisi ollut palkka?
Olen ammatiltani kirjanpitäjä ja olen tilitoimistossa alaani vastaavassa työssä. Tunnit vaihtelevat asiakkaiden mukaan, mutta alle 25t/vko ei ole mennyt, välillä on ollut 35-40t/vko, kun tällä alalla tietyt kuukaudet ovat kiireisempiä kun toiset. Eli lähes kokopäivätyötä vastaava tuntimäärä joinakin viikkoina.
Toinen tiedoite palkkatukityöstä olisi ollut 5 tuntia/pvä, eli maksimissaan tuo 25t/vko, bruttopalkan jäädessä alle puoleen siitä mitä nyt tienaan.
Ja tuon tukityön kesto olisi ollut 8kk, eli määräaikainen. Nykyinen sopimukseni on toistaiseksi voimassa.
...25t/vko ei ole mennyt, välillä on ollut 35-40t/vko, kun tällä alalla tietyt kuukaudet ovat kiireisempiä kun toiset. Eli lähes kokopäivätyötä vastaava tuntimäärä joinakin viikkoina.
Toinen tiedoite palkkatukityöstä olisi ollut 5 tuntia/pvä, eli maksimissaan tuo 25t/vko, bruttopalkan jäädessä alle puoleen siitä mitä nyt tienaan....
Noilla tiedoin rangaistustyössäoloehto kyllä pitäisi mennä kumoon jo oikaisuvaatimuksella. Eli pane paperille tuo, mikä on tilanteesi ollut ja sitten se, mitä tarjottiin palkkatukityönä ja liitä mukaan palkkatodistukset ja toimita paperi työkkäriin ja pyydä työvoimatoimikunnalta uutta käsittelyä. Tuohan on ihan järjetöntä touhua työkkärinkin taholta. Tuossa on kyllä ollut joku täysi tonttu asialla.
Jos jostain ihmeen syystä ei mene kumoon tuolla, niin sitten aikaisemmissa vastauksissa selitetty valitustie käyttöön.
Rangaistustyössäoloehto on tärkeää saada kumoon sen vuoksi, että se voi haitata tulevaisuudessa, jos tulee jotain ongelmia työkkärin kanssa. Työkkärin rangaistukset eivät kärsittynäkään vanhene, vaan ne saattavat vaikuttaa myöhempään päätöksentekoon niin työkkärissä kuin valitusasteissakin.
En käsitä, että millä perusteella sulle on ylipäätään lähetetty mitään osa-aika-tukipaikka-tiedotteita! Sähän olet ollut liki täysipäiväisesti töissäkin.
En keksi muuta järkevää selitystä kuin sen, että työkkäriin et ole kertonut kuinka paljon olet töissä. Eli heidän tiedoissa on vain, että olet työttömänä etkä toistaiseksi voimassa olevaa työsopimustasi eikä työpäiviäsi ole työkkäriin ilmoittanut.
En kyllä kässää sitäkään, että miksi sulle on tehty joku kysely ja vielä määrätty työssäoloehto, kun ei sulle ole mitään työpaikkaOSOITUSTAkaan lähetetty. Osoitetun työpaikan haku on pakollista, tiedotteet voi heittää saunansyttykeeksi suoraan jos ei kiinnosta.
Sitä työssäoloehtoa ei voi ihan suoraan sulle määrätä, vaan ensin sulle on pitänyt lähettää selvityspyyntö, jossa sä itse kerrot miksi et jotain työpaikkaa katsonut voivasi hakea. Onko sulle tullut sellaista postia? Vasta sen selvitykssen jälkeen voidaan määrätä jokin sanktio, esim. työssäoloehto. Ei se nyt ihan yllättäen ja pyytämättä voi tulla kenelläkään.
Missä päin Suomea tämmöinen työkkäri toimii "omilla" ohejistuksillaan ja käytännöillään?
Kuten tiijetään, voi eri työkkäreiden käytännöt vaihdella paljonkin, riippuu ihan toimiston johtajan linjauksista. Mutta ei ne nyt ihan voimassaolevia lakeja sentään voi ohittaa. Yleensä.
Samaa mieltä kuin edellä. Sellaisia lausuntoja, jolla tulee mainitsemasi työssäoloehto, ei voi (siis ei edes pysty vaikka virkailija haluaisikin)tehdä kuin toimikunta. Ja toimikunta ei tee mitään ellei kukaan ole selvityspyyntöä tehnyt. Ja sitä ei ole tehty jos et sellaista ole saanut.
Ja tosiaan. Tiedote ei ole kuin tiedote. Se ei velvoita eikä voi aiheuttaa selvityspyyntöä, josta voisi seurata karenssia/työssäoloehtoa. Sitä paitsi et voi saada suoraan yhdestä kieltäytymisestä (jos siis osoitus) työssäoloehtoa, kun olet töissä ja siis et ole työmarkkinatuella.
Kyseessä joko väärinkäsitys (yleistä) tai provo.
Olen kyllä ilmoittanut tehdyt työtunnit joka kuukausi netissä olevan lomakkeen kautta ja ne ovat työvoimatoimiston tiedossa. Samoin heti kun sain tuon osapäivätyön (virallinen työnantajani on vuokratyöfirma), toimitin kyseisestä työsopimuksesta kopion. Eli kaikki paperit ja tiedot on varmasti ajan tasalla.
Oikaisupyynnön olen lähettänyt, ilmoitan tänne kyllä miten käy jatkossa.
Totaalisen ***** olen kyllä, koska olen aina kuvitellut, että itse asiallisesti ja aktiivisesti käyttäytymällä myös virastoissa asiat hoituu ok. Toivottavasti asia korjaantuu, olen valmis valittamaan niin ylös kun mahdollista.