Otsikossapa se kysymys jo tulikin. Uskovien kanta ja näkemys on tietenkin selvä, joten heidän vastauksiaan ei ole tarvetta erikseen kirjoittaa.
Osoitan kysymykseni niille palstan lukijoista jotka eivät erityisemmin usko jumalaan, käy jumalanpalveluksissa tai koe tarvitsevansa kirkon palveluita, mutta sinnikkäästi ovat kirkon jäseniä ja aikovat järjestää papin ristiäiset lapselleenkin.
Miksi haluatte liittää vauvanne kirkon jäseneksi?
T. Yksi nimiäiset viettänyt 330 euroa vuodessa säästävä :) vantaalainen äiti
Miksi haluat lapsesi
33
8318
Vastaukset
- osa ihmisistä
liittää lapsensa kirkkoon, koska itsekin kuuluu siihen tavan vuoksi. Jos kirkko ja valtio olisivat erossa toisistaan, tilanne olisi aivan toinen. Kirkkoon kuuluisi varmaan vain max. 20% väestöstä. Moni ei edes ajattele asiaa, kun kirkkoon on aina kuuluttu, vaikkei ollakaan uskovaisia.
- kirkko ja valtio
"Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyvin itsenäinen suhteessaan valtioon. Suomen perustuslain mukaan kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa, jonka sisällöstä päättää kirkolliskokous. Kirkko ja valtio tekevät yhteistyötä monin tavoin. Kirkko osallistuu monien myös yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitoon. Suomessa ei kuitenkaan ole valtionkirkkoa.
Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio on sitoutunut tiettyyn uskontunnustukseen ja hallintojärjestelmään tai jossa valtio muuten käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa kirkkoon liittyvissä asioissa. Suomessa valtiokirkkojärjestelmä oli olemassa Ruotsin vallan ja autonomiankin aikana, mutta vähitellen tämä järjestelmä on purettu kokonaan. Suomen luterilaista kirkkoa voi kutsua kansankirkoksi. Se on kiinteä osa kansan historiaa ja siihen kuuluu enemmistö suomalaisista." www.evl.fi - mape
kirkko ja valtio kirjoitti:
"Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyvin itsenäinen suhteessaan valtioon. Suomen perustuslain mukaan kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa, jonka sisällöstä päättää kirkolliskokous. Kirkko ja valtio tekevät yhteistyötä monin tavoin. Kirkko osallistuu monien myös yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitoon. Suomessa ei kuitenkaan ole valtionkirkkoa.
Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio on sitoutunut tiettyyn uskontunnustukseen ja hallintojärjestelmään tai jossa valtio muuten käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa kirkkoon liittyvissä asioissa. Suomessa valtiokirkkojärjestelmä oli olemassa Ruotsin vallan ja autonomiankin aikana, mutta vähitellen tämä järjestelmä on purettu kokonaan. Suomen luterilaista kirkkoa voi kutsua kansankirkoksi. Se on kiinteä osa kansan historiaa ja siihen kuuluu enemmistö suomalaisista." www.evl.fioleellisat lienee se, että valtion verolaitos kerää ja hoitaa kirkolliveron keräämisen eli sen ns jäsenmaksun seurakuntien puolesta. Aika selvä liitos ja erikoisasema muihin uskonnollisin yhteisöihin nähden?
Lisäksi on olemassa muita veroja joita esim teollisuus ja kauppa yms maksavat joista menee kirkolle eli yhteisövero.
Eli valtio ja kirkko on erillään muussa paitsi rahassa jonka valtio kerää kirkon puolesta..
- kirkkoon kuuluva
En tiedä, kuulutko sinä kirkkoon vai et, mutta jos nyt sitten kuuluisit, niin eroaisitko sinä siitä heti kun uskosi horjuu? Tarvitseeko uskoa Jumalaan, tarvitseeko käydä sunnuntaisin jumalanpalveluksissa, tarvitseeko lukea Raamattua iltalukemisenaan, tarvitseeko rukoilla tietyin väliajoin ollakseen kunnon kristitty? Ei tarvitse, koska se kuuluu meidän kulttuuriimme. Evankelisluterilaisuus ei velvoita meitä mihinkään.
Kuitenkin kristinusko on meidän suomalaisten elämässä mukana: vietämme joulua ja pääsiäistä, yli 90% suomalaisnuorista käy rippikoulun ja näiden nuorien konfirmaatiotilaisuuksissa käymme juhlimassa. Istumme kirkossa kun tuttavamme vihitään ja käymme saattamassa heidät vielä viimeiselle matkalleen, kun aika heistä jättää.
Nämä ovat suomalaisten perinteitä, ja en voi siirtää lapselleni kuin suomalaisten perinteitä.- ainoa syy?
Jos perhejuhlat ovat ainoa syy olla jäsenenä uskonnollisessa yhteisössä, huolimatta siitä että ei lainkaan usko ko. yhteisön opetukseen, ovat asiat aika heikolla pohjalla. :(
Siitä miten kauniit perhejuhlat vietetään perinteikkäästi, mutta ilman turhaa uskonnollisuutta, voi lukea osoitteesta:
http://www.pro-seremoniat.fi/ - jokaisella
ainoa syy? kirjoitti:
Jos perhejuhlat ovat ainoa syy olla jäsenenä uskonnollisessa yhteisössä, huolimatta siitä että ei lainkaan usko ko. yhteisön opetukseen, ovat asiat aika heikolla pohjalla. :(
Siitä miten kauniit perhejuhlat vietetään perinteikkäästi, mutta ilman turhaa uskonnollisuutta, voi lukea osoitteesta:
http://www.pro-seremoniat.fi/Mistä sinä uskonnottomien palvelujen markkinoija tiedät mikä kenenkin ainoa syy on? Jos kus voi tulla syitä, joita ei nyt ole, esim. tsunami tai Konginkangas, tai Estonia, tai syöpä, tai mikä muu tahansa, joka horjuttaa ihmisen nyt vankkumatonta uskoa itseensä. Usko on kuin turvaverkko, kun maalliset tuet pettää, silloin usko osoittaa voimansa. Yksinäisyys heikkona hetkenä on pahinta. Anna siis meidän pitää turvaverkkomme. Pappi tulee vaikka yöllä auttamaan, jos pyydän. Proseremoniat ei tule.
- ainoa oikea?
jokaisella kirjoitti:
Mistä sinä uskonnottomien palvelujen markkinoija tiedät mikä kenenkin ainoa syy on? Jos kus voi tulla syitä, joita ei nyt ole, esim. tsunami tai Konginkangas, tai Estonia, tai syöpä, tai mikä muu tahansa, joka horjuttaa ihmisen nyt vankkumatonta uskoa itseensä. Usko on kuin turvaverkko, kun maalliset tuet pettää, silloin usko osoittaa voimansa. Yksinäisyys heikkona hetkenä on pahinta. Anna siis meidän pitää turvaverkkomme. Pappi tulee vaikka yöllä auttamaan, jos pyydän. Proseremoniat ei tule.
Mikä näistä Suomessa toimivista uskonnollisista yhteisöistä on se oikea? Minkä jäseneksi sinä liität vastasyntyneen vauvasi? Oletko varma että olet valinnut oikein? Kaikkihan näistä eivät voi olla oikeassa koska uskovat täysin eri asioihin.
Löydätkö edes joukosta sen jonka uskonnollisesta liittymisseremoniasta tälläkin palstalla keskustellaan?
Ps. Sen kohdalla on *
----- http://www.uskonnot.fi/yhteisot/byreligion
Yhteisöt uskontoperinteen mukaan
ALKUPERÄISUSKONNOT JA UUSPAKANUUS
Kirkkaanvihreä ry
Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry
Pakanatieto-yhdistys ry
Pakanaverkko ry
Shamaaniseura ry
Suomalaisen kansanuskon yhdistys ry
Wicca ry
BUDHALAISUUS
Aro Gar Suomi
Bodhidharma ry
Buddhalainen Dharmakeskus
Dzogchen Tashi Palbar Ling
Finnish-Thai Buddhist Association ry
Helsinki Zen Center ry
Jyväskylä zen ry
Keltainen Buddha
Kotkan Zen harjoitusryhmä
Lahden zen-ryhmä
Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, FWBO ry
Nyingmapa-yhteisö
Oulun Zen-ryhmä
Rangjung Ösel
Rokpa Finland ry
Songtsen ry
Sumatikirti Buddhalainen Keskus
Suomalais-tiibetiläinen kulttuuriseura ry
Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunta
Tampereen Dharmaryhmä
Tampereen zen-ryhmä
Tarab Institute Association Finland ry
Timanttipolku-buddhalaisuus ry
Valkoinen Lumme ry
Zenshindojo ry
HINDULAISUUS
Ananda Marga Joogayhteisö ry
Ananda Seva ry
Astanga Jooga Oulu ry
Astanga Jooga Turku ry
Brahma Kumaris henkinen maailmanyliopisto
Helsingin Astanga Joogakoulu
Itsenäinen Yoga ja Meditaatiokoulu ry
Jayananda Joogakoulu
Joogakeskus Manipura
Joogakoulu Shanti
Kallion Astangasali Ky
Kansainvälinen Gaudiya Vedanta -yhdistys
Krishnaliike/ISKCON Suomessa
Natha ry
Osho Leela Meditaatioyhdistys
Pihasali Oy
Sahaja jooga
Sri Caitanya Sangha
Sri Chinmoy Centre ry
Sri Sathya Sai Baba center Finland ry
Suomen Amma-keskus ry
Suomen Henkiset Keskukset ry
Suomen joogaliitto ry
TM-liitto ry
Tanssi- ja Joogastudio Yama Oy
The Midnight Sun Ashtanga Yoga Retreat
Yoga Nordic Oy
ISLAM
Al-Risala Islamilainen Yhdyskunta
Anjuman-E-Islahul-Muslimeen of Turku
Espoon Islamilainen Yhdyskunta Suomessa
Helsingin Islamin Kutsu-seurakunta
Helsinki Islam Keskus
Islam ja Rakkaus
Islam ja Rakkaus Lahden seurakunta
Islamilainen Al-Hudaa Yhdyskunta Suomessa
Islamin Kutsu-Yhdyskunta
Keski-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Pohjois-Suomen Islamilainen yhdyskunta
Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Savon Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Bosnialainen Islam-yhdyskunta
Suomen Islam-Keskus
Suomen Islam-seurakunta
Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Shiiamuslimit
Tampereen Islamilainen seurakunta
Tampereen Islamin Yhdyskunta
The Islamic Rahma Center in Finland
Vaasan alueen Islamilainen Yhdyskunta
JUUTALAISUUS
Bnei Baruch-kabbalan opiskelun maailmankeskus
Helsingin juutalainen seurakunta
Turun juutalainen seurakunta
KIINAN JA JAPANIN USKONTOPERINTEET
Luonnon Keskus Oy
Mikao Usuin Reiki ry
Shaolin Wahnam Finland ry
Sukyo Mahikari Suomi
Suomen Aikidoliitto - Finland Aikikai r.y.
Suomen Chi Kung Yhdistys ry
KRISTINUSKO
Ortodoksiset kirkot
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta
Spaso Preobrazenskaja
Suomen Ortodoksinen kirkko
Protestanttiset kirkot ja yhteisöt
Adventismi
Finlands Svenska Adventkyrka
Seitsemännen Päivän Adventistit Uskonpuhdistusliike
Suomen Adventtikirkko
Anglikaaniset kirkot
Suomen Anglikaaninen kirkko
Baptismi
Alavuden Baptistiseurakunta
Finlands Baptistsamfund
Helsingin Baptistilähetys
Himanka-Kalajoki Baptistiseurakunta
Hirvikosken Baptistiseurakunta
Hyvinkään Baptistilähetys
Kannuksen baptistiseurakunta
Karkkilan vapaa lähetysseurakunta
Kaustisen baptistiseurakunta
Kokkolan Baptistiseurakunta
Lahden baptistilähetysseurakunta
Liedon Lähetysseurakunta
Pietarsaaren baptistiseurakunta
Porin Baptistiseurakunta
Suomen Baptistiyhdyskunta
Tampereen Perinteinen baptistiseurakunta
Helluntailaisuus
Alajärven helluntaiseurakunta
Alavuden helluntaiseurakunta
Anjalankosken helluntaiseurakunta
Auranmaan helluntaiseurakunta
Barents Missio-yhdistys ry
Bergö Taborförsamling
Borgå Filadelfiaförsamling
Ekenäs Betesdaförsamling
Elimäen helluntaiseurakunta
Enontekiön helluntaiseurakunta
Espoon Helluntaiseurakunta
Euran helluntaiseurakunta
Evijärven helluntaiseurakunta
Fida International ry
Finlands Svenska Pingstsamfund
Finmedia
Forssan helluntaiseurakunta
Överpurmo Salemförsamling
Kveekarit
Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit ry
Luterilaisuus
Initiatives of Change - Moraalinen varustautuminen (MRA) Suomessa
Evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat
Helsingin vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Karstulan vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Luterilainen Sanan Yhdyskunta
Marttilan vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
Suomen luterilainen tunnustuskirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Tampereen vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Vetelin vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Kirkolliset herätysliikkeet: evankelisuus
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
Kirkolliset herätysliikkeet: herännäisyys
Herättäjä-Yhdistys ry
Kirkolliset herätysliikkeet: karismaattinen liike
Hengen uudistus kirkossamme ry
Nokia Missio ry
Rukouspalvelu ry
Tampereen Palatsi ry
Kirkolliset herätysliikkeet: lestadiolaisuus
Esikoislestadiolaiset ry
Laestadius Seura ry
Lestadiolainen Uusheräys ry
Lähetysyhdistys Rauhan Sana
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry
Kirkolliset herätysliikkeet: rukoilevaisuus
Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry
Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys
Kirkolliset herätysliikkeet: viidesläisyys
Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä ry
Kansan Raamattuseura
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys
Suomen Raamattuopiston Säätiö
Muut kirkolliset liikkeet ja yhteisöt
Helsingin Raamattukoulusäätiö
Hiljaisuuden Ystävät ry
Paavalin Synodi
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto-Finlands Kristliga Studentförbund ry
Suomen Luther-säätiö
Tulkaa kaikki -liike
Tuomasyhteisö ry
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Suomen evankelis-luterilainen kirkko *
Svenska Olaus Petri -församlingen i Helsingfors
Metodismi
Finlands Svenska Metodistkyrka
Suomen Metodistikirkko
Pelastusarmeija
Suomen Pelastusarmeija
Vapaakirkollisuus
Missionskyrkan i Finland
Suomen Vapaakirkko
Tunnustuskuntiin sitoutumaton evankelikaalisuus
Campus Crusade for Christ International
Efrata ry
Elämä ja Valo ry
Full Gospel for All Nations
Helsingin Evankelioimisyhdistys ry
ICEJ
Idän Avustus ja Lähetys ry
Ilosanoman palvelukeskus
International Evangelical Church in Finland
Israelin Ystävät ry
Kaarneet ry
Mission Possible ry
Operaatio Mobilisaatio ry
Out of Africa ry
Patmos ry
Raamattu Kansalle ry
Raamattujen lahjalähetys ry
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry
Samaria ry
Seurakunnan kasvu ry
Stefanus-Lähetys ry
Suomen Gideonit ry
Suomen Karmel-yhdistys - Karmel Föreningen i Finland ry
Suomen Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliitto
Suomen World Vision ry
Turun Kaupunkilähetys ry
Wycliffe Raamatunkääntäjät ry
Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus
Cityseurakuntien yhteys ry
ComeGlory ry
Elämän Leipä ry
Elämän Sana ry-Livets Ord rf
Elävä Usko-seurakunta
Elävän Sanan Yhteys ry
Elävän veden keidas seurakunta -yhdistys ry
Elävät kivet-seurakunta
Forum Missio ry
Helsingin Cityseurakuntayhdistys ry
Iisalmen Cityseurakunta-yhdistys ry
Jyväskylän Cityseurakunta-yhdistys ry
Jyväskylän Elämän Tie ry
Järvi-Pohjanmaan Sana ja Ylistys ry
Kajaanin Cityseurakunta-yhdistys ry
Kansakunnat Kristukselle yhdistys ry
Kansallinen Aglow ry
Keravan Cityseurakunta
Kuopion Cityseurakunta
Lahden Elämän Lähde seurakunta ry
Lahden Kääntöpiiri ry
Majakka Seurakunta
Merilapin Missio ry
Mikkelin Cityseurakunta-yhdistys ry
Missionuoret - Youth with a Mission in Finland ry
Oulun Cityseurakunta
Porvoon Sanaseurakunta ry
Pyhäjärven keidas ry
Raahen Cityseurakunta-yhdistys ry
Raamattu puhuu ry
Redeemed Christian Church of God
Ristiretki-Via Dolorosa ry
Silmu-seurakunta
Suomen Elijah ry
Suur-Helsingin seurakunta
Tampereen Kristillinen Yhteisö ry
The River Seinäjoki
The River Tampere
Tulenkantajat Lähetys FbMission ry
Turun Cityseurakunta
Vaasan Cityseurakunta
Vaasan Keidas-seurakunta yhdistys ry
Varkauden Beetsaida seurakunta ry
Vörå frikyrkoförsamling
Word of Truth Ministry ry
Ylivieskan Cityseurakunta
Tunnustuskuntiin sitoutumattomat ekumeeniset yhteisöt
Helsingin Kaupunkilähetys ry
Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys
Sinapinsiemen ry
Suomen NMKY:n Liitto ry
Temppeliherrain Ritarikunta ry
Uudet ja luokittelemattomat yhteisöt
Helsingin Henótês-seurakunta
Helsingin Kristuksen Opetuslapset ry
Henòtês ry
Herran kansa ry
Itsenäinen ja Riippumaton Suomen Vanha Druid-Veljeskunta ry
Jehovan todistajat
Jumalan seurakunta
Kimbangun kirkkokunta
Kristillisen Tieteen Yhdistys - Christian Science ry
Kristillisten Tekojen Kirkko
Lasarus-veljet ry
Lohjan Henótês-seurakunta
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry
Porvoon Henótês-järjestö
Riippumattoman Odd Fellow -Veljeskunnan Suomen Suurloosi
Salon Henótês-seurakunta
Seurakunta-apu ry
Suomen Uusapostolinen Kirkko
Tampereen Henótês-seurakunta
Turun Henótês-järjestö
Turun seudun vapaiden seurakuntien viestintäyhdistys A&O ry
Länsimainen esoteerinen perinne ja new age
Esoteeriset liikkeet
Alice Bailey-yhdistys
Antroposofisen lääketieteen yhdistys ry
Azazelin tähti
Föreningen Ingri rf
Helsingin Summit Lighthouse ry
Ihmisyyden tunnustajat
Kaariportti Kappeli -yhdistys ry
Kaariporttiystävät
Kansainvälinen Yhteis-Vapaamuurarijärjestö Le Droit Humain Suomen Liitto ry
Kristosofinen Kirjallisuusseura ry
Lectorium Rosicrucianum ry
Nova Hierosolyma ry
Nuoret mystikot ry
Ordo Templi Orientis (OTO)
Ruusu-Risti ry
Ruusuristin Veljeskunta AMORC ry
Setin Temppeli
Suomen Gurdjieff-Seura ry
Suomen Kristiyhteisö
Suomen Spiritualistinen Seura ry
Suomen Suurloosi ry
Suomen antroposofinen liitto ry
Suomen astrologinen seura ry
Suomen vapaa katolinen kirkko
Teosofinen seura ry
Valkoinen Kotka-White Eagle ry
Via ry
New age ja henkisen kasvun yhteisöt
Bioterapia koulutus BTK ky
Center For Creative Change
Dave Oshana
Edgar Cayce - tiedotus Suomessa
Elämäntapayhdistys Valona ry
Harmoniahuone Harmony House Oy
Hämeenlinnan parapsykologinen seura ry
Jyväskylän parapsykologinen seura ry
Kultainen Sydän
Lapin parapsykologinen seura ry
Luontaihoitola Energiakeskus Indigo Oy
Mandalatalo
Namaste Oy
Nouseva Aurinko - Henkisen uudistumisen keskus ry
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
Porin Henkinen Keskus ry
Rajatiedon yhteistyö ry
Selfcon
Share Suomi ry
Suomen Roerich-keskus
Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry
Valon sydän - henkisen kehityksen keskus ry
Valonkantajat ry
Valorinki ry
Valosali ry
Ykseys ry
Modernit liikkeet
Bruno Gröningin ystäväpiiri
Forum Humanum ry
Foundation for International Spiritual Unfoldment - Suomen osasto ry
Ionowa-seura ry
Kansainvälinen Korkeimman Mestari Ching Hain meditaatioyhdistys ry
Silva-menetelmä
Suomen Bahá'í-yhdyskunta
Suomen Planetistien Seura ry
Suomen Scientologia-yhdistys ry
Suomen Urantia-seura ry
Suomen ufotutkijat ry
Totuuden Ystävät
Tähtitieto T:mi
UFO-Finland ry
Sikhiläisyys
Elan Vital ry
Sant Mat
Suomen Eckankar - tervetuloa..
jokaisella kirjoitti:
Mistä sinä uskonnottomien palvelujen markkinoija tiedät mikä kenenkin ainoa syy on? Jos kus voi tulla syitä, joita ei nyt ole, esim. tsunami tai Konginkangas, tai Estonia, tai syöpä, tai mikä muu tahansa, joka horjuttaa ihmisen nyt vankkumatonta uskoa itseensä. Usko on kuin turvaverkko, kun maalliset tuet pettää, silloin usko osoittaa voimansa. Yksinäisyys heikkona hetkenä on pahinta. Anna siis meidän pitää turvaverkkomme. Pappi tulee vaikka yöllä auttamaan, jos pyydän. Proseremoniat ei tule.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon (www.evl.fi) aloitussivulla:
Aina
Kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa,
Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: "Abraham, Abraham!" Abraham vastasi: "Tässä olen."
Herran enkeli sanoi: "Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi."
---
Tosiaan, tervetuloa jäseneksi..
Jos hyväntekeväisyyteen haluaa antaa rahaa niin kirkon vuosittain imaisemasta 300:sta eurosta menee hyväntekeväisyyteen ehkä 3-6 euroa jos sitäkään.
Huomattavasti tehokkaampaa on laittaa suoraan valitsemansa hyväntekeväisyysjärjestön tilille haluamansa summa. Kirkot hallitsevat maailman suurimpia varallisuuksia, joita hoitamassa on omat salkunhoitajat jotka sijoittelevat kirkkojen varoja. Eivät enää minun rahojani, kiitos. - arvaatkos
ainoa oikea? kirjoitti:
Mikä näistä Suomessa toimivista uskonnollisista yhteisöistä on se oikea? Minkä jäseneksi sinä liität vastasyntyneen vauvasi? Oletko varma että olet valinnut oikein? Kaikkihan näistä eivät voi olla oikeassa koska uskovat täysin eri asioihin.
Löydätkö edes joukosta sen jonka uskonnollisesta liittymisseremoniasta tälläkin palstalla keskustellaan?
Ps. Sen kohdalla on *
----- http://www.uskonnot.fi/yhteisot/byreligion
Yhteisöt uskontoperinteen mukaan
ALKUPERÄISUSKONNOT JA UUSPAKANUUS
Kirkkaanvihreä ry
Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry
Pakanatieto-yhdistys ry
Pakanaverkko ry
Shamaaniseura ry
Suomalaisen kansanuskon yhdistys ry
Wicca ry
BUDHALAISUUS
Aro Gar Suomi
Bodhidharma ry
Buddhalainen Dharmakeskus
Dzogchen Tashi Palbar Ling
Finnish-Thai Buddhist Association ry
Helsinki Zen Center ry
Jyväskylä zen ry
Keltainen Buddha
Kotkan Zen harjoitusryhmä
Lahden zen-ryhmä
Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, FWBO ry
Nyingmapa-yhteisö
Oulun Zen-ryhmä
Rangjung Ösel
Rokpa Finland ry
Songtsen ry
Sumatikirti Buddhalainen Keskus
Suomalais-tiibetiläinen kulttuuriseura ry
Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunta
Tampereen Dharmaryhmä
Tampereen zen-ryhmä
Tarab Institute Association Finland ry
Timanttipolku-buddhalaisuus ry
Valkoinen Lumme ry
Zenshindojo ry
HINDULAISUUS
Ananda Marga Joogayhteisö ry
Ananda Seva ry
Astanga Jooga Oulu ry
Astanga Jooga Turku ry
Brahma Kumaris henkinen maailmanyliopisto
Helsingin Astanga Joogakoulu
Itsenäinen Yoga ja Meditaatiokoulu ry
Jayananda Joogakoulu
Joogakeskus Manipura
Joogakoulu Shanti
Kallion Astangasali Ky
Kansainvälinen Gaudiya Vedanta -yhdistys
Krishnaliike/ISKCON Suomessa
Natha ry
Osho Leela Meditaatioyhdistys
Pihasali Oy
Sahaja jooga
Sri Caitanya Sangha
Sri Chinmoy Centre ry
Sri Sathya Sai Baba center Finland ry
Suomen Amma-keskus ry
Suomen Henkiset Keskukset ry
Suomen joogaliitto ry
TM-liitto ry
Tanssi- ja Joogastudio Yama Oy
The Midnight Sun Ashtanga Yoga Retreat
Yoga Nordic Oy
ISLAM
Al-Risala Islamilainen Yhdyskunta
Anjuman-E-Islahul-Muslimeen of Turku
Espoon Islamilainen Yhdyskunta Suomessa
Helsingin Islamin Kutsu-seurakunta
Helsinki Islam Keskus
Islam ja Rakkaus
Islam ja Rakkaus Lahden seurakunta
Islamilainen Al-Hudaa Yhdyskunta Suomessa
Islamin Kutsu-Yhdyskunta
Keski-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Pohjois-Suomen Islamilainen yhdyskunta
Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Savon Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Bosnialainen Islam-yhdyskunta
Suomen Islam-Keskus
Suomen Islam-seurakunta
Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Shiiamuslimit
Tampereen Islamilainen seurakunta
Tampereen Islamin Yhdyskunta
The Islamic Rahma Center in Finland
Vaasan alueen Islamilainen Yhdyskunta
JUUTALAISUUS
Bnei Baruch-kabbalan opiskelun maailmankeskus
Helsingin juutalainen seurakunta
Turun juutalainen seurakunta
KIINAN JA JAPANIN USKONTOPERINTEET
Luonnon Keskus Oy
Mikao Usuin Reiki ry
Shaolin Wahnam Finland ry
Sukyo Mahikari Suomi
Suomen Aikidoliitto - Finland Aikikai r.y.
Suomen Chi Kung Yhdistys ry
KRISTINUSKO
Ortodoksiset kirkot
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta
Spaso Preobrazenskaja
Suomen Ortodoksinen kirkko
Protestanttiset kirkot ja yhteisöt
Adventismi
Finlands Svenska Adventkyrka
Seitsemännen Päivän Adventistit Uskonpuhdistusliike
Suomen Adventtikirkko
Anglikaaniset kirkot
Suomen Anglikaaninen kirkko
Baptismi
Alavuden Baptistiseurakunta
Finlands Baptistsamfund
Helsingin Baptistilähetys
Himanka-Kalajoki Baptistiseurakunta
Hirvikosken Baptistiseurakunta
Hyvinkään Baptistilähetys
Kannuksen baptistiseurakunta
Karkkilan vapaa lähetysseurakunta
Kaustisen baptistiseurakunta
Kokkolan Baptistiseurakunta
Lahden baptistilähetysseurakunta
Liedon Lähetysseurakunta
Pietarsaaren baptistiseurakunta
Porin Baptistiseurakunta
Suomen Baptistiyhdyskunta
Tampereen Perinteinen baptistiseurakunta
Helluntailaisuus
Alajärven helluntaiseurakunta
Alavuden helluntaiseurakunta
Anjalankosken helluntaiseurakunta
Auranmaan helluntaiseurakunta
Barents Missio-yhdistys ry
Bergö Taborförsamling
Borgå Filadelfiaförsamling
Ekenäs Betesdaförsamling
Elimäen helluntaiseurakunta
Enontekiön helluntaiseurakunta
Espoon Helluntaiseurakunta
Euran helluntaiseurakunta
Evijärven helluntaiseurakunta
Fida International ry
Finlands Svenska Pingstsamfund
Finmedia
Forssan helluntaiseurakunta
Överpurmo Salemförsamling
Kveekarit
Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit ry
Luterilaisuus
Initiatives of Change - Moraalinen varustautuminen (MRA) Suomessa
Evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat
Helsingin vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Karstulan vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Luterilainen Sanan Yhdyskunta
Marttilan vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
Suomen luterilainen tunnustuskirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Tampereen vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Vetelin vapaa evankelisluterilainen seurakunta
Kirkolliset herätysliikkeet: evankelisuus
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
Kirkolliset herätysliikkeet: herännäisyys
Herättäjä-Yhdistys ry
Kirkolliset herätysliikkeet: karismaattinen liike
Hengen uudistus kirkossamme ry
Nokia Missio ry
Rukouspalvelu ry
Tampereen Palatsi ry
Kirkolliset herätysliikkeet: lestadiolaisuus
Esikoislestadiolaiset ry
Laestadius Seura ry
Lestadiolainen Uusheräys ry
Lähetysyhdistys Rauhan Sana
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry
Kirkolliset herätysliikkeet: rukoilevaisuus
Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry
Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys
Kirkolliset herätysliikkeet: viidesläisyys
Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä ry
Kansan Raamattuseura
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys
Suomen Raamattuopiston Säätiö
Muut kirkolliset liikkeet ja yhteisöt
Helsingin Raamattukoulusäätiö
Hiljaisuuden Ystävät ry
Paavalin Synodi
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto-Finlands Kristliga Studentförbund ry
Suomen Luther-säätiö
Tulkaa kaikki -liike
Tuomasyhteisö ry
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Suomen evankelis-luterilainen kirkko *
Svenska Olaus Petri -församlingen i Helsingfors
Metodismi
Finlands Svenska Metodistkyrka
Suomen Metodistikirkko
Pelastusarmeija
Suomen Pelastusarmeija
Vapaakirkollisuus
Missionskyrkan i Finland
Suomen Vapaakirkko
Tunnustuskuntiin sitoutumaton evankelikaalisuus
Campus Crusade for Christ International
Efrata ry
Elämä ja Valo ry
Full Gospel for All Nations
Helsingin Evankelioimisyhdistys ry
ICEJ
Idän Avustus ja Lähetys ry
Ilosanoman palvelukeskus
International Evangelical Church in Finland
Israelin Ystävät ry
Kaarneet ry
Mission Possible ry
Operaatio Mobilisaatio ry
Out of Africa ry
Patmos ry
Raamattu Kansalle ry
Raamattujen lahjalähetys ry
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry
Samaria ry
Seurakunnan kasvu ry
Stefanus-Lähetys ry
Suomen Gideonit ry
Suomen Karmel-yhdistys - Karmel Föreningen i Finland ry
Suomen Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliitto
Suomen World Vision ry
Turun Kaupunkilähetys ry
Wycliffe Raamatunkääntäjät ry
Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus
Cityseurakuntien yhteys ry
ComeGlory ry
Elämän Leipä ry
Elämän Sana ry-Livets Ord rf
Elävä Usko-seurakunta
Elävän Sanan Yhteys ry
Elävän veden keidas seurakunta -yhdistys ry
Elävät kivet-seurakunta
Forum Missio ry
Helsingin Cityseurakuntayhdistys ry
Iisalmen Cityseurakunta-yhdistys ry
Jyväskylän Cityseurakunta-yhdistys ry
Jyväskylän Elämän Tie ry
Järvi-Pohjanmaan Sana ja Ylistys ry
Kajaanin Cityseurakunta-yhdistys ry
Kansakunnat Kristukselle yhdistys ry
Kansallinen Aglow ry
Keravan Cityseurakunta
Kuopion Cityseurakunta
Lahden Elämän Lähde seurakunta ry
Lahden Kääntöpiiri ry
Majakka Seurakunta
Merilapin Missio ry
Mikkelin Cityseurakunta-yhdistys ry
Missionuoret - Youth with a Mission in Finland ry
Oulun Cityseurakunta
Porvoon Sanaseurakunta ry
Pyhäjärven keidas ry
Raahen Cityseurakunta-yhdistys ry
Raamattu puhuu ry
Redeemed Christian Church of God
Ristiretki-Via Dolorosa ry
Silmu-seurakunta
Suomen Elijah ry
Suur-Helsingin seurakunta
Tampereen Kristillinen Yhteisö ry
The River Seinäjoki
The River Tampere
Tulenkantajat Lähetys FbMission ry
Turun Cityseurakunta
Vaasan Cityseurakunta
Vaasan Keidas-seurakunta yhdistys ry
Varkauden Beetsaida seurakunta ry
Vörå frikyrkoförsamling
Word of Truth Ministry ry
Ylivieskan Cityseurakunta
Tunnustuskuntiin sitoutumattomat ekumeeniset yhteisöt
Helsingin Kaupunkilähetys ry
Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys
Sinapinsiemen ry
Suomen NMKY:n Liitto ry
Temppeliherrain Ritarikunta ry
Uudet ja luokittelemattomat yhteisöt
Helsingin Henótês-seurakunta
Helsingin Kristuksen Opetuslapset ry
Henòtês ry
Herran kansa ry
Itsenäinen ja Riippumaton Suomen Vanha Druid-Veljeskunta ry
Jehovan todistajat
Jumalan seurakunta
Kimbangun kirkkokunta
Kristillisen Tieteen Yhdistys - Christian Science ry
Kristillisten Tekojen Kirkko
Lasarus-veljet ry
Lohjan Henótês-seurakunta
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry
Porvoon Henótês-järjestö
Riippumattoman Odd Fellow -Veljeskunnan Suomen Suurloosi
Salon Henótês-seurakunta
Seurakunta-apu ry
Suomen Uusapostolinen Kirkko
Tampereen Henótês-seurakunta
Turun Henótês-järjestö
Turun seudun vapaiden seurakuntien viestintäyhdistys A&O ry
Länsimainen esoteerinen perinne ja new age
Esoteeriset liikkeet
Alice Bailey-yhdistys
Antroposofisen lääketieteen yhdistys ry
Azazelin tähti
Föreningen Ingri rf
Helsingin Summit Lighthouse ry
Ihmisyyden tunnustajat
Kaariportti Kappeli -yhdistys ry
Kaariporttiystävät
Kansainvälinen Yhteis-Vapaamuurarijärjestö Le Droit Humain Suomen Liitto ry
Kristosofinen Kirjallisuusseura ry
Lectorium Rosicrucianum ry
Nova Hierosolyma ry
Nuoret mystikot ry
Ordo Templi Orientis (OTO)
Ruusu-Risti ry
Ruusuristin Veljeskunta AMORC ry
Setin Temppeli
Suomen Gurdjieff-Seura ry
Suomen Kristiyhteisö
Suomen Spiritualistinen Seura ry
Suomen Suurloosi ry
Suomen antroposofinen liitto ry
Suomen astrologinen seura ry
Suomen vapaa katolinen kirkko
Teosofinen seura ry
Valkoinen Kotka-White Eagle ry
Via ry
New age ja henkisen kasvun yhteisöt
Bioterapia koulutus BTK ky
Center For Creative Change
Dave Oshana
Edgar Cayce - tiedotus Suomessa
Elämäntapayhdistys Valona ry
Harmoniahuone Harmony House Oy
Hämeenlinnan parapsykologinen seura ry
Jyväskylän parapsykologinen seura ry
Kultainen Sydän
Lapin parapsykologinen seura ry
Luontaihoitola Energiakeskus Indigo Oy
Mandalatalo
Namaste Oy
Nouseva Aurinko - Henkisen uudistumisen keskus ry
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
Porin Henkinen Keskus ry
Rajatiedon yhteistyö ry
Selfcon
Share Suomi ry
Suomen Roerich-keskus
Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry
Valon sydän - henkisen kehityksen keskus ry
Valonkantajat ry
Valorinki ry
Valosali ry
Ykseys ry
Modernit liikkeet
Bruno Gröningin ystäväpiiri
Forum Humanum ry
Foundation for International Spiritual Unfoldment - Suomen osasto ry
Ionowa-seura ry
Kansainvälinen Korkeimman Mestari Ching Hain meditaatioyhdistys ry
Silva-menetelmä
Suomen Bahá'í-yhdyskunta
Suomen Planetistien Seura ry
Suomen Scientologia-yhdistys ry
Suomen Urantia-seura ry
Suomen ufotutkijat ry
Totuuden Ystävät
Tähtitieto T:mi
UFO-Finland ry
Sikhiläisyys
Elan Vital ry
Sant Mat
Suomen EckankarPsalmit 119:160 Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. (Raamatun käännös 1933/-38)
- perustus
Väitteesi että suomalaisnuorista yli 90 % (Huom! Yli) on käynyt riparin, vaikuttaa hatusta vedetyltä. En löytänyt kuin viimeisimmän vuoden 2002 tilastosta tukemaan väitettäsi, sitten v. 2003 luku onkin 89,2 % ei löydy myöhempiä. Eikö tilannetta halutakaan huomattavan? Liekö kehitys parempaan suuntaan, kun ev.lut.kirkkoon kuuluvia on vuoden 2008 lopussa 80,6 prosenttia suomalaisista?
Mainitsit "Evankelisluterilaisuus ei velvoita meitä mihinkään." Niin juuri, kun ei haluta sitoutua mihinkään, niin miten sellaiselle perustukselle jotain rakennat?
- nimiäisetkin tarjolla
Evankelisluterilaisen sivuilta
--
Seurakunta voi seistä koko kastetoimituksen ajan. Mikäli seurakunta istuu, se nousee seisomaan ainakin kohdissa 12 (Uskontunnustus) ja 13 (Kaste). Lasten evankeliumin (Mark.10:13-16) edellä voi esimerkiksi isovanhempi, kummi tai joku sisaruksista lukea muita sopivia raamatunlukukappaleita. Lasta siunattaessa kättenpäällepanemisella voivat vanhemmat, kummit ja kastetun sisarukset osallistua siunaamiseen yhdessä papin kanssa.
Kastetoimituksen kulku:
* Virsi
* Alkusiunaus
* Johdantosanat
* (Psalmi, vapaaehtoinen)
* Kysymykset tai kehotus
* Ristinmerkki
* Rukous
* Raamatunluku (Mark.10:13-16, Lasten evankeliumi; lisäksi voidaan lukea muitakin kohtia)
* Puhe
* (Virsi tai muuta sopivaa musiikkia, vapaaehtoinen)
* Kastekäsky (Matt.28:18-20)
* Uskontunnustus (seurakunta seisoo)
* Kaste (kastamiseen liittyy lapsen siunaaminen kättenpäällepanemisella, seurakunta seisoo)
* (Kastekynttilän sytytys; Lapsen syliin ottaminen, vapaaehtoinen)
* (Virsi tai muuta sopivaa musiikkia, vapaaehtoinen)
* Yhteinen esirukous
* Isä meidän
* Siunaus
* Virsi
Lapsi saa kasteesta kastetodistuksen muistoksi. Samoin kummeille annetaan kummitodistukset kastetilaisuuden jälkeen. Kaste voidaan myös merkitä vihki- tai perheraamattuun. Kasteen jälkeisenä sunnuntaina lapsen nimi luetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa ja hänen puolestaan rukoillaan. Kastetun vanhemmat, sisarukset, kummit ja muu suku ovat erityisen tervetulleita tähän jumalanpalvelukseen.
---
Tuntuuko uskonnollisen kastetoimituksen kulku omalta? Edustaako sinua, sinun näkemyksiäsi ja ajatuksiasi. USKOTKO tähän? Itse äitinä nimiäiset viettäneenä kun pelkkä ajatuskin virsistä ja rukouksista saa ahdistuneeksi :)
Jos ei, jätä suosiolla väliin ja järjestä mielummin oman perheesi näköiset nimiäiset.
Uskonnolliseen yhteisöön kastaminen on tarkoitettu asiaan uskoville, samaa kaavaa käyttävät niin lestadiolaiset kuin muutkin joilla syvä usko. Jotenkin heitäkin kohtaan loukkaavaa kuinka paljon ei uskovia eikä koko asiasta perustavien ristiäisiä kuitenkin vietetään. Kun järkevintä olisi erota kirkosta. - haisee pahasti
Tämä maailma haisee. Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, uskoi siihen tai ei. Ei kai siitä haittaakaan ole?
Ei vaan... tavan vuoksi. Siksi, että joutuisi selittelemään, jos tekisi jotenkin muuten. Siksi, että lapsi itse kuuluisi vähemmistöön ja joutuisi selittelemään sitä vuorostaan. Tiedän, ettei tämä ole kovin muutoshakuinen ajattelutapa, mutta se on helpoin tapa. Ja joka saralla ei jaksa maailmaa parantaa :D- usko heitto
***Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, uskoi siihen tai ei. Ei kai siitä haittaakaan ole?***
Tyhjän saa pyytämäti.
*** Siksi, että lapsi itse kuuluisi vähemmistöön ja joutuisi selittelemään sitä vuorostaan. ***
Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?! - edellinen kirj.
usko heitto kirjoitti:
***Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, uskoi siihen tai ei. Ei kai siitä haittaakaan ole?***
Tyhjän saa pyytämäti.
*** Siksi, että lapsi itse kuuluisi vähemmistöön ja joutuisi selittelemään sitä vuorostaan. ***
Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?!Enpä arvannutkaan, että täällä on näin vainoharhaista ja negatiivista sakkia.
"Tyhjän saa pyytämäti."
-- Jos oletkin (ja minäkin olen) väärässä sen tyhjän suhteen, pyyntö ei ole ollut iso toimenpide lapsen hyväksi.
"Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?!"
-- Eihän tässä kukaan kiusaamisesta ole puhunut. Ihme johtopäätös? On vain vielä toistaiseksi kohtalaisen harvinaista Suomessa, ettei lapsi kuulu mihinkään uskontokuntaan. Esimerkiksi oma aviomieheni on tällainen: ei häntä kiusattu ole, mutta on hän joutunut asian ja sen perusteet selittämään monesti kavereilleen, tyttöystävilleen, opettajilleen ja niin edelleen. Eihän sitä ongelmana näe, mutta sanoo, että esimerkiksi kouluiässä ja ripariaikaan olisi ollut yksinkertaisempaa kuulua johonkin jostain syystä. - kehitys
edellinen kirj. kirjoitti:
Enpä arvannutkaan, että täällä on näin vainoharhaista ja negatiivista sakkia.
"Tyhjän saa pyytämäti."
-- Jos oletkin (ja minäkin olen) väärässä sen tyhjän suhteen, pyyntö ei ole ollut iso toimenpide lapsen hyväksi.
"Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?!"
-- Eihän tässä kukaan kiusaamisesta ole puhunut. Ihme johtopäätös? On vain vielä toistaiseksi kohtalaisen harvinaista Suomessa, ettei lapsi kuulu mihinkään uskontokuntaan. Esimerkiksi oma aviomieheni on tällainen: ei häntä kiusattu ole, mutta on hän joutunut asian ja sen perusteet selittämään monesti kavereilleen, tyttöystävilleen, opettajilleen ja niin edelleen. Eihän sitä ongelmana näe, mutta sanoo, että esimerkiksi kouluiässä ja ripariaikaan olisi ollut yksinkertaisempaa kuulua johonkin jostain syystä.Tuo mainittu ongelma tuskin tulee niinkään nyt syntyvää sukupolvea koskemaan.
Vuoden 2008 alussa evlut-kirkkoon kuuluu enää n. 81% suomalaisista, määrä vähenee tällä hetkellä n. prosentilla joka vuosi. Näin ollen oman lapseni ollessa parikymppinen, on realistista arvioida että evlut-jäseniä on enää n. 60-65% suomalaisista.
Suurissa kaupungeissa jäsenyydet lienee asilloin enää 50% tuntumassa (nyt Helsingissä 63%), maaseudulla vähän enemmän. Tässä tilanteessa tuskin tarvitsee enää mitään selitellä :) Kirkkoon kuuluminen miellettäneen siinä vaiheessa enää vanhemman polven ja eläkeläisten jutuksi.
Toki mitä useampi ei-uskova liittää vauvansa kirkkoon sitä hitaammin kehitys etenee, sikäli toivoisi selkärankaa vanhemmilta.
- Wazaaaa
olen entistä vahvemmin sitä mieltä että 18 tyätettyäni eroan kirkosta niinkuin veljenikin (tapa kristitty). Elämän avoin katsominen ja vapaus tässä muutenkin "itse ajattelevassa" yhteiskunnassa on helppoa ja suosittua.
Ja olen käynyt protun rippikoulun lisäksi ja voin anoa että taso oli vapaa ajallakin huomattaasti korkeammalla. SUOSITTELEN!
voi tosin johtua siitä että se on täysin vapaa ehtonen ja maksullinenkin leiri niin kaikki on asennoituneita. - pakottaminen
Itse en olisi halunnut liittää lapsiani kirkkon, mutta mies täällä perhessä jyrää.. Syy on miehellä se ettei halua suututtaa äitiään, joka on vanhoillinen näissä asioissa. Minä olen jo suututtanut anopin niin monta kertaa ettei tämä yksi olisi ollut sen kummempi muiden joukossa. Mies alkaa väkivaltaiseksi jos asiat ei mene hänen mukaansa :(..
- oooooppppp
Lapsi kirkon jäseneksi (no siksi kun itsekkin olemme) mutta lapsi saa itse päättää sitten eroaako kirkosta vai ei.Koska eroaminen on hiukan helpompaa kuin kirkkoon liittyminen.Itse en usko kirkko höpinöihin,vaan olen ateisti (vaikka en nyt kirkosta ole eronnutkaan),mieleltäni siis olen ateisti.Silti ymmärrän jos joku uskoo.Se on ihmisen oma asia mihin uskoo ja mihin ei.
- uuuu
oooooppppp kirjoitti:
Lapsi kirkon jäseneksi (no siksi kun itsekkin olemme) mutta lapsi saa itse päättää sitten eroaako kirkosta vai ei.Koska eroaminen on hiukan helpompaa kuin kirkkoon liittyminen.Itse en usko kirkko höpinöihin,vaan olen ateisti (vaikka en nyt kirkosta ole eronnutkaan),mieleltäni siis olen ateisti.Silti ymmärrän jos joku uskoo.Se on ihmisen oma asia mihin uskoo ja mihin ei.
..aikalailla samat syyt kastaa lapsi kirkkoon kuin edellisellä.Siis saa laspsi sitten itse päättää mitä tekee.
Jokaisen oma asia mihin uskoo. - pööö
uuuu kirjoitti:
..aikalailla samat syyt kastaa lapsi kirkkoon kuin edellisellä.Siis saa laspsi sitten itse päättää mitä tekee.
Jokaisen oma asia mihin uskoo...sanat kui edellisillä, siis lapsi saa itse päättää mitä tekee,eroaako vai pysyykö.
Ja muistan itse miten kiva oli käydä kaikenlaisissa seurakunnan kerhoissa lapsena, vaikka en siellä minkään uskonnon takia käynytkään kun en ajatellut sitä niin.Vaan kävin sen vuoksi kun ystävätkin kävivät.Ja kun niissä oli yleensä niin,että vihkoon kerättiin tarroja, ja aina kun oli tullut 10 tarraa lisää, sai jonkun palkinnon.Tarroja sai siitä kun kävi, tai kun teki jonkun ns.hyvän asian..esim.auttoi ystävää jossain.
Ja voi sitä riemua kun sai esittää joulujuhlissa enkeliä, ja pukeutua kauniisti.En siinäkään ajatellut että se liittyisi jotenkin uskontoon, vaan halusin vain esiintyä.Vanhempani eivät ole ikinä pakottaneet mihinkään tuollaiseen, eivätkä ole itse ikinä uskoneet vaikka kirkkoon kuuluvatkin.Mutta lapsen pitää saada olla lapsi, ja minusta on väärin jos vanhemmat päättävät että lapsi ei saa kokea sitä mitä monet muutkin lapset.Ehkä siitä on jopa haittaa myöhemmin..tämä on vain minun mielipiteeni.Eikä muiden tarvitse olla samaa mieltä. - Eräs lukija
Suosittelen lämpimästi hakemaan apua ja pian, ennen kuin tilanne pahenee. Kenenkään ei kuulu elää tossun alla, saati sietää väkivaltaa! Tuo on lapsenkin etu kasvaa tasapainoisessa perheessä, eikä joutua pelkäämään toisen vanhempansa suututtamista tai elää tämän diktatuurin alla.
- käsi sydämellä
Eräs lukija kirjoitti:
Suosittelen lämpimästi hakemaan apua ja pian, ennen kuin tilanne pahenee. Kenenkään ei kuulu elää tossun alla, saati sietää väkivaltaa! Tuo on lapsenkin etu kasvaa tasapainoisessa perheessä, eikä joutua pelkäämään toisen vanhempansa suututtamista tai elää tämän diktatuurin alla.
Olemme tavallinen perhe. Kaksi lasta , asuntolainaa jne...Molemmat ollaan kastettu , käyty rippikoulu ja menty kirkossa vihille. Miksi emme soisi lapsillemme samaa? Muutaman kerran olen vaikeassa elämäntilanteessa rukoillut. Lähinnä sairauden ja kuoleman edessä. Mitään paremmuutta tai huonommuutta tähän ei liity. Lapsemme tekevät sitten aikuisina omat valintansa. Ystäväpiirissä on molempia enkä anna ainakaan tällaisen valinnan tulla ihmisuhteissa väliin.
- Kolmiseiska
pööö kirjoitti:
..sanat kui edellisillä, siis lapsi saa itse päättää mitä tekee,eroaako vai pysyykö.
Ja muistan itse miten kiva oli käydä kaikenlaisissa seurakunnan kerhoissa lapsena, vaikka en siellä minkään uskonnon takia käynytkään kun en ajatellut sitä niin.Vaan kävin sen vuoksi kun ystävätkin kävivät.Ja kun niissä oli yleensä niin,että vihkoon kerättiin tarroja, ja aina kun oli tullut 10 tarraa lisää, sai jonkun palkinnon.Tarroja sai siitä kun kävi, tai kun teki jonkun ns.hyvän asian..esim.auttoi ystävää jossain.
Ja voi sitä riemua kun sai esittää joulujuhlissa enkeliä, ja pukeutua kauniisti.En siinäkään ajatellut että se liittyisi jotenkin uskontoon, vaan halusin vain esiintyä.Vanhempani eivät ole ikinä pakottaneet mihinkään tuollaiseen, eivätkä ole itse ikinä uskoneet vaikka kirkkoon kuuluvatkin.Mutta lapsen pitää saada olla lapsi, ja minusta on väärin jos vanhemmat päättävät että lapsi ei saa kokea sitä mitä monet muutkin lapset.Ehkä siitä on jopa haittaa myöhemmin..tämä on vain minun mielipiteeni.Eikä muiden tarvitse olla samaa mieltä.Onpas naurettavia kirjoituksia: "Liitin lapseni kirkkoon, jotta hän saa itse valita, haluaako kuulua kirkkoon". Mitä tuubaa tuo on? Siinähän se lapsen valinta jo meni. Valitsit, että hän kuuluu kirkkoon, ja lisäksi valitsit, mihin kirkkoon hän kuuluu. Eikö kannattaisi jättää liittämättä ja antaa lapsen ihan oikeasti valita? Nyt sinä valitset, että lapsesi saa koulussa tunnustuksellista uskonnon opetusta. Hän voisi saada avointa elämänkatsomustietoa, mutta eihän se käy. Hänelle pitää takoa kristinusko päähän jo pienenä, jotta hän voin myöhemmin valita, että kuuluu kirkkoon.
- rtyrtyrtyuuuuuu
Kolmiseiska kirjoitti:
Onpas naurettavia kirjoituksia: "Liitin lapseni kirkkoon, jotta hän saa itse valita, haluaako kuulua kirkkoon". Mitä tuubaa tuo on? Siinähän se lapsen valinta jo meni. Valitsit, että hän kuuluu kirkkoon, ja lisäksi valitsit, mihin kirkkoon hän kuuluu. Eikö kannattaisi jättää liittämättä ja antaa lapsen ihan oikeasti valita? Nyt sinä valitset, että lapsesi saa koulussa tunnustuksellista uskonnon opetusta. Hän voisi saada avointa elämänkatsomustietoa, mutta eihän se käy. Hänelle pitää takoa kristinusko päähän jo pienenä, jotta hän voin myöhemmin valita, että kuuluu kirkkoon.
..Sinulle vastaus "Kolmiseiska".Lapsen on helpompi erota kirkosta, kuin mennä kaikki uskontunnustus löpinät yms. läpi jos haluaa liittyä kirkkoon (siis olettaen ettei kuuluisi).
Valinta ei siis ole hävinnyt minnekkään..ja vaikka lapsi kuuluu kirkkoon,voi vanhemmat päättää onko hänen osallistuttava uskonnon tunnille vai ei.Mutta minun kokemuksieni mukaan lapsi on mielellään OMASTA tahdosta tunnilla,etenkin pienenä.
Tuttavani kuuluvat kirkkoon, mutta lapsi ei käy uskonnon tunneilla. - Kolmiseiska
rtyrtyrtyuuuuuu kirjoitti:
..Sinulle vastaus "Kolmiseiska".Lapsen on helpompi erota kirkosta, kuin mennä kaikki uskontunnustus löpinät yms. läpi jos haluaa liittyä kirkkoon (siis olettaen ettei kuuluisi).
Valinta ei siis ole hävinnyt minnekkään..ja vaikka lapsi kuuluu kirkkoon,voi vanhemmat päättää onko hänen osallistuttava uskonnon tunnille vai ei.Mutta minun kokemuksieni mukaan lapsi on mielellään OMASTA tahdosta tunnilla,etenkin pienenä.
Tuttavani kuuluvat kirkkoon, mutta lapsi ei käy uskonnon tunneilla.Valinta meni jo siinä vaiheessa, kun lapsi kastettiin. Miten voit kirkkain silmin väittää, että lapsi voi valita kirkkoon kuulumisestaan, jos sinä jo teit sen valinnan? Ja, kuten jo kirjoitin, sinä valitsit senkin, mihin kirkkoon hänen on kuuluttava. On minusta tekopyhää liittää vastasyntynyt kirkkoon ja antaa hänelle valintamahdollisuus 18-vuotiaana. Uskoisin, että annat hänen valita 18-vuotiaana vain siksi, ettei sinulla enää sen jälkeen ole mahdollisuutta pakottaa häntä haluamaasi kirkkoon. Ärsyttää tuollaiset selittelijät, jotka selittävät yhtä mutta tekevät toista.
- sama ku ennenki
Kolmiseiska kirjoitti:
Valinta meni jo siinä vaiheessa, kun lapsi kastettiin. Miten voit kirkkain silmin väittää, että lapsi voi valita kirkkoon kuulumisestaan, jos sinä jo teit sen valinnan? Ja, kuten jo kirjoitin, sinä valitsit senkin, mihin kirkkoon hänen on kuuluttava. On minusta tekopyhää liittää vastasyntynyt kirkkoon ja antaa hänelle valintamahdollisuus 18-vuotiaana. Uskoisin, että annat hänen valita 18-vuotiaana vain siksi, ettei sinulla enää sen jälkeen ole mahdollisuutta pakottaa häntä haluamaasi kirkkoon. Ärsyttää tuollaiset selittelijät, jotka selittävät yhtä mutta tekevät toista.
.."kolmiseiska":lle vastausta.
Annan lapseni valita HETI kun hän niin itse tahtoo! Tiesitkö että lapsi voi erota kirkosta vanhempien luvalla ala-ikäisenäkin! Et ilmeisestikkään tiennyt.Otin asiasta KUNNOLLA selvää ennen kuin aloin kastamaan lastani kirkkoon!Se on helppoa erota; nimet alle ja lapsi ei ole enää kirkon jäsen! Jos lapseni niin haluaa, niin se on hänen oma päätöksensä! Enkä ala tosiaankaan hänelle mitään jeesus/jumala löpinöitä opettamaan,kun en itsekkään usko.Mieleltäni olen ateisti!
Taidat itse olla se selittelijä joka ei anna lapsen valita itse mitä haluaa tehdä? kun noin muita syyttelet! - Kolmiseiska
sama ku ennenki kirjoitti:
.."kolmiseiska":lle vastausta.
Annan lapseni valita HETI kun hän niin itse tahtoo! Tiesitkö että lapsi voi erota kirkosta vanhempien luvalla ala-ikäisenäkin! Et ilmeisestikkään tiennyt.Otin asiasta KUNNOLLA selvää ennen kuin aloin kastamaan lastani kirkkoon!Se on helppoa erota; nimet alle ja lapsi ei ole enää kirkon jäsen! Jos lapseni niin haluaa, niin se on hänen oma päätöksensä! Enkä ala tosiaankaan hänelle mitään jeesus/jumala löpinöitä opettamaan,kun en itsekkään usko.Mieleltäni olen ateisti!
Taidat itse olla se selittelijä joka ei anna lapsen valita itse mitä haluaa tehdä? kun noin muita syyttelet!Olet vielä naurettavampi, kun väität olevasi mieleltäsi ateisti. Millainen ateisti liittää lapsensa kirkkoon? Vastaus on: tekopyhä. Minua suututtaa ihmiset, jotka ovat olevinaan yhtä (kuten sinä ateisti), mutta toiminnallaan kertovat kuitenkin olevansa toista. Vai oletko siksi kirkossa jäsenenä, ettet uskalla olla erilainen kuin suurin osa suomalaisista? Oletko ajatellut, että jos sinun kaltaisesi uskaltaisivat jättää lapsensa kastamatta, kirkon valta supistuisi siihen, missä sen kuuluukin olla. Nyt kirkko voi perustella tiettyjä oikeuksiaan sillä, että niin moni kuuluu kirkkoon. Sinä ja muut, jotka eivät uskalla olla julkisesti eri mieltä asioista, pönkittävät tuota kirkon valtaa.
Tämän vuoksi syyttelen. Lapseni saa uskoa, mihin haluaa. Jos minä olisin saanut päättää, hän ei kuuluisi kirkkoon, mutta Suomessa äiti päättää, joten en voi mitään. - naurettavako muka?
Kolmiseiska kirjoitti:
Olet vielä naurettavampi, kun väität olevasi mieleltäsi ateisti. Millainen ateisti liittää lapsensa kirkkoon? Vastaus on: tekopyhä. Minua suututtaa ihmiset, jotka ovat olevinaan yhtä (kuten sinä ateisti), mutta toiminnallaan kertovat kuitenkin olevansa toista. Vai oletko siksi kirkossa jäsenenä, ettet uskalla olla erilainen kuin suurin osa suomalaisista? Oletko ajatellut, että jos sinun kaltaisesi uskaltaisivat jättää lapsensa kastamatta, kirkon valta supistuisi siihen, missä sen kuuluukin olla. Nyt kirkko voi perustella tiettyjä oikeuksiaan sillä, että niin moni kuuluu kirkkoon. Sinä ja muut, jotka eivät uskalla olla julkisesti eri mieltä asioista, pönkittävät tuota kirkon valtaa.
Tämän vuoksi syyttelen. Lapseni saa uskoa, mihin haluaa. Jos minä olisin saanut päättää, hän ei kuuluisi kirkkoon, mutta Suomessa äiti päättää, joten en voi mitään...miten niin naurettava? Tiedän monta jotka ovat todellakin erilaisia; elikkä kuuluvat kirkkoon,mutta mieleltään ovat todellakin ateisteja.Eivät käy kirkossa,eivätkä usko kirkkoon,mutta kuuluvat siihen.Ja muuten vain kuuluvat.Itse kuulun,mieheni ei..lapset kastettu,TODELLA pitkän harkinnan jälkeen (koko raskaus aika kastajaispäivän päättämiseen saakka) ja kun on otettu asiat selville että kumpi on helpompaa,erota vai liittyä.Ja erota on helpompi: nimet alle ja lapsi ei ole enää kirkon jäsen
Ja meillä sama ; lapsi saa erota heti kun/jos tahtoo itse niin..vaikka olisi kuinka nuori tahansa..se riippuu ihan lapseni omasta tahdosta.
- jeesus6
https://www.youtube.com/watch?v=6jPemVa3H0Q&index=7&list=PL186AF68DBC33BA6D älkää välittäkö otsikosta, tässä informaatiota jeesuksen syntymästä ja alkuperästä, lähteet kaiveltavissa. kristinusko=pakanismia :)
- aina ateisti
Lapsen kastaminen on uskonnollista väkivaltaa. Mistään mitään tajuamaton pienokainen liitetään häneltä itseltään lupaa kysymättä kulttiin, josta ei saa erota kuin vasta täysikäisenä. Lapsensa kastavat vanhemmat ovat laumassa kulkevia idiootteja. Odottaisivat edes siihen asti, kunnes lapsen älyllinen toiminta ylipäätään riittää uskonnon pohtimiseen.
Hei aina ateisti,
aika kovaa tekstiä!
Aika monta kastevanhempaa tavanneena voin todeta, etteivät he todellakaan ole "laumassa kulkevia idiootteja". Nimiäiset ovat jo niin tavallisia, että lapsen kastaminen on aina tietoinen valinta. Ja uskonnossa on paljon kyse tunteista ja sisäisistä asioista, se on paljon muuta kuin älyllistä pohdintaa.
Sinikka-pappi- agnoagnes
Olen lähinnä agnostikko, en mikään vakaumuksellinen ateisti. Kirkon opetuksessa on minusta pointtia, kyllä minulle kävisi että on olemassa sellainen Jumala josta kirkko puhuu, mutta en kumminkaan oikein usko että olisi. Tämä riittää minulla perusteeksi kirkkoon kuulumiselle. En myöskään ole niin pihi, etten voisi kirkollisveroa maksaa. Juuri tässä taannoin näin, kuinka paljon apua ystäväni (ei mikään uskis) sai sairaalateologilta isänsä kuoltua. Sellaista toimintaa haluan olla rahoittamassa.
Lapseni olen halunnut viedä kasteelle. Saavat sitten tietysti itse päättää, haluavatko kuulua kirkkoon vai eivät. Mutta helpompaahan se sitten on kun ovat jo kastettuja. Eroon pääsee nettilomakkeella, mutta kirkkoon liittymiseksi pitää käydä kasteella, lausua siinä uskontunnustus ym. mikä olisi ainakin minulle vaikeaa. Toisin kuin vakaumukselliset ateistit väittävät, kaste siis lisää valinnanvaraa.
Minusta on muuten hassua se, että vakaumukselliset ateistit ja kiihkouskikset löytävät toisensa siinä että kumpikin ajattelee että kirkkoon pitäisi kuulua vain tosiuskovien. Kumpikin on sulassa yhteisymmärryksessä heittämässä kaltaistani epäilijää pellolle. Mutta eivätpä onnistu :) - agnoagnes
Piti vielä jatkaa, että miksi nimiäiset ja kaste tällä tavoin asetetaan toistensa vaihtoehdoksi? Meillä ei vietetty nimiäisiä, mutta ihan hyvin kyllä olisi voitu, sillä meidän lapsilla oli tietenkin nimet jo ennen kastetta. Eihän kaste mikään nimenantojuhla ole, vaan siinä liitetään kirkon jäseneksi. Jos vielä saisin lapsia (mikä on hyvin epätodennäköistä), niin varmaan pidettäisiin kummatkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1081095- 571081
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161076Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46959