Muutama sananen riitti taas kerran sekoittamaan päiväni ja nostamaan mielialani harmaasta, loskaisesta apatiasta suoranaiseen euforiaan. Vain muutama sana, muutama huomioiva katse riitti nostamaan sydämeni sykkeen tiheäksi ja saamaan kasvojeni ihon kuumaksi.
Silti, tänäkin iltana joudun pakottamaan itseni unohtamaan sinut taas, sillä olet edelleen saavuttamaton, edelleen perheellinen, edelleen naimisissa. Ja siten tulet pysymään.
Silti, tänäkin iltana joudun pakottamaan itseni unohtamaan sinut taas, sillä olet edelleen saavuttamaton, edelleen perheellinen, edelleen naimisissa. Ja siten tulet pysymään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yhtä aikaa kamalaa ja ihanaa
päivän kohokohtia jokainen katse ja jokainen ele minkä luot mun suuntaan senkin ruskeasilmäinen punastelija ;)
Hahaa ;) Silmäni ovat kyllä enemmänkin vihreät mutta ruskeahkoiksikin on näitä luonnehdittu :)
Ei kyllä kannattaisi fall in lööv työkaverin kanssa, ei varsinkaan varatun. Itse vastaanotin kuukausien ajan voimakasta flirttailua ja kaikenlaisia huomionosoituksia, silmiinpistävää avuliaisuutta ja muuta selkeää kiinnostusta kohtaani. Jossain vaiheessa hän pyysi minua vapaa-aikanamme tapaamaan kanssaan, jonka aikana asiat sitten vähän riistäytyivät käsistä molempien taholta. Olin ihan pilvissä sen jälkeen, mutta tiesin, ettei se voisi kestää pitkään. Sen jälkeen välit ovat olleet vähän etäisemmät, mutta ystävälliset kyllä. Hän kai tajusi, ettei halua vaarantaa perhettään, eikä voi leikkiä kanssani loputtomiin. Hän ei pidä mitään yhteyttä vapaa-aikanamme enää. Itse olisin valmis näkemään häntä edes ystävänä tai kaverina, mutten viitsi alkaa tyrkyttäytymään, jos toinen ei selvästi enää halua / voi.
En vain pysty unohtamaan ihania hetkiä, jotka olen hänen kanssaan kokenut, enkä voi unohtaa, miltä hänen sylinsä tuntui kerran. En tiedä miten käyttäytyä hänen seurassaan, enkä tiedä miten saan tunteeni häntä kohtaan selväksi. En voi ottaa kontaktia, tai en ainakaan tiedä miten voisin ottaa asiani ja tunteeni esille. Samalla on niin kovin vaikeaa olla töissä hänen lähellään! Katson kun hän kävelee ohi, katson kun hän puhuu jonkun kanssa, ja miten tahtoisinkaan koskettaa hänen ihoaan, tahtoisin kertoa mitä hän minulle merkitsee. Mutta kannattaisiko se???
En ole pessimisti, mutta pako näin sanoa. Jollet sitten halua kokea sitä selän katselua aina uudelleen ja uudelleen. Menee ympyrässä kiertämiseksi koko elämä eikä se sykli tunnu kovinkaan hyvältä.
Itse yritän antaa hänen elää nyt elämäänsä valitsemansa puolison kanssa, vaikka se musertaa minut. Jos ei muuten, niin tämä saa minut turraksi, syvään jäähän - pakon edessä.
sitten ollut useampiakin työpaikkajuttuja? Yksi mun mielestä on täysin ok, mutta jos tulee tavaksi niin...
vaikkei olisikaan. Yksi vain, mutta ympyrässä on menty. Enää ei mennä missään.
Menneisyydessä on ollut yksi ennen tätä, ei sen enempää, mutta se oli joka mittarilla mitattuna aivan eri asia.
kaverina olemisen?
ettei mikään. Jokin estää ja ei estä. Haluaisin kyllä olla sitäkin kovasti. Nyt vain tuntuu, että feikkailen, kun en voi puhua niistä asoista, joista haluaisin puhua. Ja sitten tuntuu, etten voi puhua mitään järkeviä mistään.
Tosiasia on kait se, että pelkään, että ympyrän vain toistavan itseään. Ja toisekseen, minuun sattuu enkä voi sitä näyttää. Kolmanneksi, minusta on alkanut tuntua, ettei hän ehkä edes halua olla ystäväni/kaverini enää.
tietenkään tiedä tilanteestasi mitään, mutta saattaahan hänkin kärttyillä juuri siksi kun arvaa sinun feikkaavan?
Olen tuotakin pohtinut, mutta minkäs teet. Pattitilanne - luulen.
Olen yrittänyt joka kerta aiemmin puhua asiat läpi tässä. Ei se ole kuitenkaan mitään auttanut tai muuttanut. Hän ei voi sanoa minulle ajatuksiaan yhtään sen avoimemmin. tai ainakin olen siihen käsitykseen jäänyt.
Voi olla, että olen väärässä. Minusta pallo on nyt kuitenkin hänellä. Ei sillä, että se olisi itsetarkoitus. olen pohtinut jo monta päivää, että pitäisikö ottaa asia puheeksi vai ei. Toistaiseksei olen estanyt itseäni viime hetkessä lähettelemästä mitään viestejä, kyselemästä mitään - kun olen palauttanut sen pahan olon mieleeni, joka on seurannut, kun on asioista puhuttu. Ensin on hyvä olo, mutta sitten aivan karmea olotila, kun en voi jatkaa vuoropuhelua. Tai olen minä yrittänyt, mutta se on aika selvää, ettei se ole ollut suotavaa.
että sun kannattaisi vielä yrittää puhua asiat selväksi. Ole omalta puoleltasi rehellinen, mutta älä missään nimessä tarjoa itseäsi hänelle kynnysmatoksi, salarakkaaksi tms.!
Jos tilanne tosiaan on niin herkkä että puhuminen on vaikeaa, niin ehkä kirjoittaminen on sitten parempi vaihtoehto. Kaveruutta varmasti on hankalaa rakentaa toisenlaisten tunteiden raunioille, mutta jos te oikeasti olette toisistanne välittäneet niin luulisi olevan sen arvoista, vaikka se veisikin vielä kauan aikaa. Toisaalta, jos hän ei pysty tai halua niin sille ei sit mitään voi.
Tuota mä en kylläkään itse hyväksy, että omat ihmissuhteet pitäisi hyväksyttää muilla työkavereilla. Mitäs se heille kuuluu mitä te teette? Juoruaminen nyt kuuluu jokaisen työpaikan kuvioihin, mutta pelkkää ajankuluahan se ihmisille on. Tuskin he edes tajuavat miten vakavissaan heidän hölynpölynsä otat.
Tsemppiä sinulle!
Jollakin lailla olisi hyvä jos saisit asiat selkiytettyä.Voi tulla todella raskaaksi olla matala mielellä töissä. Jos hänen puheensa antaa ymmärtää kiinnostusta, mutta teot ristiriidassa, kannattane edetä harkiten ettet kolaroi itseäsi. Jos leikittelee ajatuksella, mutta ei tosissaan kuitenkaan, tulee loppulasku aina sinulle, jonka sydän pakahtua.
Nähtävästi siis muillakin on vastaavia tilanteita...Ketjusta päätellen. Minäkään en tosiaan tiedä, miten voisin saada selvitettyä asiat ja kannattaisiko se missään muodossa. Toisaalta vihloo nähdä häntä ja olla virallisissa kuvioissa tekemisissä, kun itse ainakin tuntee paljon muutakin. Hän on kertonut minulle, että jos olisi vapaa, ei epäröisi hetkeäkään suhteeni. Mutta asioiden ollessa mitä ovat, ei meillä ole mitään tehtävissä. Tiedän että hänellä on perheensä, enkä väliin toki tahtoisikaan. Mutta pohjimmiltani tuntuu, että lähes rakastan häntä. Enkä siis voi sitä kuitenkaan hänelle ilmaista. Vai voinko...