Onko oikeutta

Meiltä kuoli isä 4kk sitten. Isän vaimo oli teillä tietämättömillä ja riidoissa isän kanssa jo vuoden eivätkä tuona-aikana olleet yhteydessä. Isämme olisi halunnut puheidensa mukaan jättää maat lapsille (4), mutta leskihän tuli kun kuuli isämme kuolleen heti paikalle "suremaan".
Isällä ei tietenkään testamenttia. Nyt leski vaatii kaikista puolta ja isämme asuntoon asumisoikeutta, jossa on virallisesti kirjoilla. Olemme hänelle ehdottanut asuntoa ja rahaa, mutta ei käy vaan pitää saada maistakin puolet, kun lesken asumisoikeudella kuulemma saa jo asua asunnossa. Eikä ilmeisesti mitään merkitystä että isä omisti kaiken yksin.
141355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ilmeisesti ei ole avioehtoa tehty, eikä isäsi ole saanut maita ehdollisena lahjana/perintönä.

Lähtökohtaisesti leskellä on asumisoikeus yhteiseen asuntoon ja avio-oikeus puoleen pesän omaisuudesta. Leskellä ei taida olla omaa omaisuutta nimeksikään. Tälläinen näppituntuma on.

Äänestä
  • ei ollut avioehtoja eikä ehdollisia rajoituksia, eikä leskellä mitään mainittavaa omaisuutta.

    Äänestä

//Nyt leski vaatii kaikista puolta / Eikä ilmeisesti mitään merkitystä että isä omisti kaiken yksin//

Ellei avioliitto ollut aivan lyhyt, leski saa oman omaisuutensa lisäksi avio-oikeuden nojalla miesvainajansa pesästä tasinkoa niin paljon, että nettovarallisuuden osalta puntit ovat tasan.

Nyt leski vaatii ... isämme asuntoon asumisoikeutta, jossa on virallisesti kirjoilla.

Perintökaaren 3 luvun 1a §:n 2 momentin mukaan

"Rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan."

Oliko isänne asunto puolisoiden "yhteisenä kotina käytetty", jos puolisot välien rikkoutumisen takia olivat viimeisen vuoden ajan asuneet erillään? Nähdäkseni näin ei voida katsoa olevan. Se, että vaimo oli edelleen kirjoilla tuossa asunnossa, ei mielestäni ole ratkaisevaa, vaan tosiasiallinen asuminen. Jos asia tulkittaisiin katsomallani tavalla, leskellä siis ei olisi PK 3:1a.2:ssa tarkoitettua asunnon hallintaoikeutta.

Äänestä
  • Niin, ja toisekseen ymmärtääkseni perilliset voivat halutessaan maksaa leskelle tasingon haluamallaan tavalla, vaikka rahana tässä tapauksessa kun omaisuus on ollut yksinomaan perittävän nimissä.

    Äänestä

  • on se sitten hyvä, kun meillä on täällä kaiken osaava ja tietävä "yx tavallinen". Ilmän hänen tietämystään emme tulisi toimeen. Todellinen ylipappi.

    Äänestä

  • lexander kirjoitti:

    on se sitten hyvä, kun meillä on täällä kaiken osaava ja tietävä "yx tavallinen". Ilmän hänen tietämystään emme tulisi toimeen. Todellinen ylipappi.

    Mitä väärää aktiivisessa vastailemisessa on? Itse teet samaa! Erona vain se että olet asiattoman hyökkäävä nimimerkin "Yx tavallinen" kaltaisia "kilpailijoitasi" kohtaan ja että vastauksesi sisältävät enemmän vakavia virheitä.

    Äänestä

  • Hoh! kirjoitti:

    //Erona vain se että olet asiattoman hyökkäävä nimimerkin "Yx tavallinen" kaltaisia "kilpailijoitasi" kohtaan ja että vastauksesi sisältävät enemmän vakavia virheitä.//

    Yhdyn mielipiteeseesi muutoin, mutta korjaan sitä yhden ylimääräisen sanan osalta. Tuo tarpeeton ja pois joutava sana on "enemmän". (Taisi sinulta lipsahtaa vahingossa.) Minun vastaukseni kun eivät sisällä lainkaan vakavia virheitä - tai muunkaan laisia virheitä. (Tämä toteamus varmasti taas sohaisee muutamat äkäiset "Joukot" toteuttamaan itseään. Mutta kun se on fakta, niin minkäs sille teet.)

    Äänestä

  • Pelkästään avioliiton lyhyt kesto ei riitä osituksen sovittelun perusteeksi.

    Koska leski on ollut kirjoilla asunnossa, se joka väittää muuta, todistakoon. Kun ei pysty todistamaan -> tuomio: kyseessä on yhteinen koti.

    Äänestä

  • oikaisija. kirjoitti:

    Pelkästään avioliiton lyhyt kesto ei riitä osituksen sovittelun perusteeksi.

    Koska leski on ollut kirjoilla asunnossa, se joka väittää muuta, todistakoon. Kun ei pysty todistamaan -> tuomio: kyseessä on yhteinen koti.

    no niin, tässä se nähtiin, että yx tavallisen vastaukset ovat sammalla tavalla vääriä kuin monen muunkin.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000 000000008&conference=4500000000001733&posting=220000000 24162655

    Ainakaan nyt tuosta linkistä ei aukea muuta kuin tämä:

    //Valitettavasti tämä keskustelupalsta ei ole juuri tällä hetkellä käytössä. Ole hyvä ja yritä hetken kuluttua uudelleen. Takaisin Keskusteluiden etusivulle.//

    Tämä klo 16.40 "nikkivaras asialla" otsikoitu juttu on nikkivaras lexanderin tempauksia.

    Ikävää, että keskusteluun tarkoitettu palsta on muuttunut tämän kestohäirikön temmellyskentäksi.

    Äänestä

  • oikaisija. kirjoitti:

    Pelkästään avioliiton lyhyt kesto ei riitä osituksen sovittelun perusteeksi.

    Koska leski on ollut kirjoilla asunnossa, se joka väittää muuta, todistakoon. Kun ei pysty todistamaan -> tuomio: kyseessä on yhteinen koti.

    Kuten odotinkin, Joukot ("Joukossa tyhmyys tiivistyy") ovat rientäneet ampumaan minua alas. Mutta yritykseksi jäi nyt, kuten ennenkin.

    1) //Pelkästään avioliiton lyhyt kesto ei riitä osituksen sovittelun perusteeksi.//

    Olenko muka väittänyt, että pelkästään avioliiton lyhyt kesto riittäisi sovittelun perusteeksi. En. Kerroin lyhyesti osituksen pääperiaatteen. Tarkoitus ei ollut lähteä tekemään enempää selkoa osituksen sovittelusta, mikä olisi vienyt sivuun pääasiasta. (Sovittelun edellytyksiäkin olen kyllä muissa yhteyksissä selvitellyt täällä varmasti perusteellisemmin kuin kukaan muu.) - Mutta jos avioliitto todella on ollut "AIVAN LYHYT", kuten kirjoitin, todennäköisyys, että ositusta sovitellaan, on varsin suuri. Tällöin nimittäin tuskin on olemassa suuremmassa määrin "puolisoiden toimintaa yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi", mikä, avioliiton keston ohessa, lain mukaan on ERITYISESTI otettava huomioon osituksen sovittelua harkittaessa. (Ks. AL 103b.1 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234?search[type]=pika&search[pika]=avioliittolaki)

    Kysymys:
    ""//Nyt leski vaatii kaikista puolta / Eikä ilmeisesti mitään merkitystä että isä omisti kaiken yksin//""

    Vastaus:
    ""Ellei avioliitto ollut aivan lyhyt, leski saa oman omaisuutensa lisäksi avio-oikeuden nojalla miesvainajansa pesästä tasinkoa niin paljon, että nettovarallisuuden osalta puntit ovat tasan.""

    2) //Koska leski on ollut kirjoilla asunnossa, se joka väittää muuta, todistakoon. Kun ei pysty todistamaan -> tuomio: kyseessä on yhteinen koti.//

    Todistettavahan se on. Mutta kuka sen on sanonut, että "ei pysty todistamaan"? Ei kukaan. Kun on vuosikin jo asuttu välien rikkoutumisen takia erillään, niin ehkäpä näyttöäkin on saatavissa (sukulaisetkin kelpaavat todistajiksi, eivät kuitenkaan vainajan lapset omassa asiassaan).

    Mutta minä en ole ottanut mitään kantaa näyttökysymykseen; se on oma asiansa. Otin kantaa ainoastaan siihen, onko miehen asuntoa pidettävä puolisoiden yhteisenä kotina PK 3:1a:n tarkoittamalla tavalla silloin, jos jos vaimo on välien rikkoutumisen takia asunut viimeisen vuoden ajan muualla. Olin sitä mieltä, että ei ole, ja kannassani pysyn edelleen.

    Se noista "korjauksistasi". Mielipiteesi voit esittää, mutta "oikaisuiksi" niistä ei ole.

    Äänestä

  • putte kirjoitti:

    Niin, ja toisekseen ymmärtääkseni perilliset voivat halutessaan maksaa leskelle tasingon haluamallaan tavalla, vaikka rahana tässä tapauksessa kun omaisuus on ollut yksinomaan perittävän nimissä.

    muutenkin maatilat pyritään nykyään pitämään kokonaisuuksina eli muistan jopa kunnan hävinneen etuosto-oikeuden maatilalainsäädännön tähden, kun lähistöllä ollut maatila tarvitsi maita pysyäkseen elinkelpoisena...

    Se ei tietysti liity perintöön muuten kuin jos on joku joka omaa virallisen EU:n jatkaja kelpoisuuden, kuten esim. minä.

    Äänestä

  • yx tavallinen (alkup.) kirjoitti:

    Kuten odotinkin, Joukot ("Joukossa tyhmyys tiivistyy") ovat rientäneet ampumaan minua alas. Mutta yritykseksi jäi nyt, kuten ennenkin.

    1) //Pelkästään avioliiton lyhyt kesto ei riitä osituksen sovittelun perusteeksi.//

    Olenko muka väittänyt, että pelkästään avioliiton lyhyt kesto riittäisi sovittelun perusteeksi. En. Kerroin lyhyesti osituksen pääperiaatteen. Tarkoitus ei ollut lähteä tekemään enempää selkoa osituksen sovittelusta, mikä olisi vienyt sivuun pääasiasta. (Sovittelun edellytyksiäkin olen kyllä muissa yhteyksissä selvitellyt täällä varmasti perusteellisemmin kuin kukaan muu.) - Mutta jos avioliitto todella on ollut "AIVAN LYHYT", kuten kirjoitin, todennäköisyys, että ositusta sovitellaan, on varsin suuri. Tällöin nimittäin tuskin on olemassa suuremmassa määrin "puolisoiden toimintaa yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi", mikä, avioliiton keston ohessa, lain mukaan on ERITYISESTI otettava huomioon osituksen sovittelua harkittaessa. (Ks. AL 103b.1 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234?search[type]=pika&search[pika]=avioliittolaki)

    Kysymys:
    ""//Nyt leski vaatii kaikista puolta / Eikä ilmeisesti mitään merkitystä että isä omisti kaiken yksin//""

    Vastaus:
    ""Ellei avioliitto ollut aivan lyhyt, leski saa oman omaisuutensa lisäksi avio-oikeuden nojalla miesvainajansa pesästä tasinkoa niin paljon, että nettovarallisuuden osalta puntit ovat tasan.""

    2) //Koska leski on ollut kirjoilla asunnossa, se joka väittää muuta, todistakoon. Kun ei pysty todistamaan -> tuomio: kyseessä on yhteinen koti.//

    Todistettavahan se on. Mutta kuka sen on sanonut, että "ei pysty todistamaan"? Ei kukaan. Kun on vuosikin jo asuttu välien rikkoutumisen takia erillään, niin ehkäpä näyttöäkin on saatavissa (sukulaisetkin kelpaavat todistajiksi, eivät kuitenkaan vainajan lapset omassa asiassaan).

    Mutta minä en ole ottanut mitään kantaa näyttökysymykseen; se on oma asiansa. Otin kantaa ainoastaan siihen, onko miehen asuntoa pidettävä puolisoiden yhteisenä kotina PK 3:1a:n tarkoittamalla tavalla silloin, jos jos vaimo on välien rikkoutumisen takia asunut viimeisen vuoden ajan muualla. Olin sitä mieltä, että ei ole, ja kannassani pysyn edelleen.

    Se noista "korjauksistasi". Mielipiteesi voit esittää, mutta "oikaisuiksi" niistä ei ole.

    Jos leski on tosiasiassa asunut muualla kauankin niin varmaan on postikin käännetty (postin osoitetiedot ovat yleensä ajan tasalla) vai onko leski aina hakenut postinsa "kotoa"? Voihan sitä, jonka asunnossa leski on asunut, pyytää todistamaan (valaehtoisesti) asumispaikasta. Toivottavasti näin pitkälle ei tarvitse mennä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

veli vikkelä kirjoitti:

Meiltä kuoli isä 4kk sitten. Isän vaimo oli teillä tietämättömillä ja riidoissa isän kanssa jo vuoden eivätkä tuona-aikana olleet yhteydessä. Isämme olisi halunnut puheidensa mukaan jättää maat lapsille (4), mutta leskihän tuli kun kuuli isämme kuolleen heti paikalle "suremaan".
Isällä ei tietenkään testamenttia. Nyt leski vaatii kaikista puolta ja isämme asuntoon asumisoikeutta, jossa on virallisesti kirjoilla. Olemme hänelle ehdottanut asuntoa ja rahaa, mutta ei käy vaan pitää saada maistakin puolet, kun lesken asumisoikeudella kuulemma saa jo asua asunnossa. Eikä ilmeisesti mitään merkitystä että isä omisti kaiken yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu