Lueskeltuani näitä juttuja ajattelin kysyä yksinkertaisen kysymyksen.
Onko teidän mielestä passatissa onnettomat lyhyet edellinen autoni oli focus ja siinä valot aivan eriluokkaa. Valot on suunnattu kahteen eri otteeseen ja silti tuntuu että valokenttä on aivan onneton pitkä on ihan riittävät mielestäni.
Onko teidän mielestä passatissa onnettomat lyhyet edellinen autoni oli focus ja siinä valot aivan eriluokkaa. Valot on suunnattu kahteen eri otteeseen ja silti tuntuu että valokenttä on aivan onneton pitkä on ihan riittävät mielestäni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
itsellä -97-> mallissa on lyhyet mielestäni kohtuullisen hyvät, en sanoisi surkeiksi. Esim. Golf IV:ssa on kyllä hiukan paremmat (passatissani alkaa kyllä olla muovilasi kiveniskuinen ja lisäksi näyttävät pidemmälle kuin golfissamme, joten valoteho jakautuu suuremmalle alalle). Uusista Passateista ei pimeäkokemusta.
Joo, hommasin 2001 mallisen Passatin marraskuussa ja kun eka kertaa ajoin katuvalottomalla tiellä, niin olipa melkoinen yllätys, lähivalojen kantama on todella surkea. Luulin ensin että valojen korkeussäätö oli vahingossa siirtynyt/jäänyt siihen toiseen ääriasentoonsa (kuormaa takana), mutta näin ei ollut. Säädin oli ihan normaaliasennossaan.
Asian toteaa helposti ajamalla autoa pimeillä ja varsinkin kosteilla teillä. Golfin valot ovat selvästi paremmat.
Maantiellä havaitsee vastaantulevan auton jo kaukaa Passatiksi, niin kapean ja heikonnäköinen tuikku siinä on. Sääli vaan pieni hankala yksityiskohta hyvässä kokonaisuudessa.
Onko sama homma vielä 2003:n mallissa vai onko asiaan tullut jotain parannusta?
Mulla on -99 mallinen Passat ja heikot on valot.
Kaipaisin kommentteja Passatin Xenon valoista,onko jollain kokemusta?
Mulla -01 normaalivaloilla. Edellinen oli Mondeo -97, jossa oli huippuvalot. Paljon ei jää Passatti nyt, kun valot on säädetty kohdalleen, ja kuormituksen mukaan säätää valoja. Jos perä alhaalla, valot paistavat taivaaseen, eikä tiehen osu valoa, vain vastaantulija häikäistyy!
... Superbista. Eiköhän Passatissa olisi lähes samanlaiset. Bi-Xenonit ovat tosi hyvät. 200 metrinen pimeä katuvaloton metsätiensuora kylpee valossa koko matkaltaan, kun ajelee pitkät päällä. Lyhyetkin ovat loistavat, vetävät vertoja huonoille pitkille. Erikoista noissa on se, että valon yläreuna on erittäin terävä ja valot eivät näytä ylöspäin hajavaloa, esim. liikennemerkit eivät heijasta lainkaan saati katujen yläpuolella olevat opasteet. Tämä voi olla hyvä ominaisuus sumussa ajettaessa. Ainoa huono puoli noissa Xenoneissa on polttimon hinta (vielä?), n. 180 euro/kpl. eikä sitä pysty vaihtamaan itse. Pitää tehdä perussäätö huollon tietokoneella. Kestoiäksi lupasivat tosin 4-5 kertainen H4:ään verrattuna. Toivottavasti pitää paikkansa.
Itselläni on vm 98 passat ja lähivalot on SURKEAT! Meillä on kakkosautona vm 91 sierra ja siinäkin on paremmat lähivalot kuin volsussa!
Hämmästyttävän onnettomat valot Passateissa, varsinkin kontrasti pitkiltä lyhyille vaihdettaessa. Vennon kirkkaisiin tottuneena ihmettelin kovasti heikkojen valojen ja tuulilasin pyyhkimien heikentämää näkyvyyttä.