mieli tekisi..jos vaan pääsis sisään. kertokaa millaista opiskelu on? millaisia työmahdollisuudet,millaisiin paikkoihin olette menneet työharjoitteluun?jne.kaikki tieto tervetullutta!
sosionomiksi
opiskelusta
2440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
opiskelen tällä hetkellä ko. alalla. Meillä on todella runsaasti ryhmätöitä ja esitelmiäkin on ensimmäisen paljolti. Muistelisin, että ensimmäisen vuoden aikana niitä pidettiin
n. 15kpl.
Sosionomin opinnot ovat aika monipuoliset, mutta miinuksena todettakoon, että esim. ensimmäisenä vuonna keskitytään lähinnä juuri sen ekan vuoden asioihin(lapset ja lastensuojelu) joten itse en ainakaan koe saaneeni selkeää kokonaiskuvaa alasta, ainakaan vielä..
Mainittakoon vielä, että koulussa opiskellaan myös problem based learning-menetelmällä eli tunteja pidetään osin n. 10 hengen ryhmissä, joissa oppilaat opettavat toisilleen jonkin käsillä olevan asian, kukin oppilas selvittää annetusta tehtävästä jonkin osa-alueen ja esitelmöi muille saamiensa tietojen sisällön. Lopuksi yksi oppilaista kokoaa koko ryhmän keräämät tiedot yhteen ja esittää aikaansaannoksen muille sekä laittaa tehtävän nettiin opiskelutovereidensa luettavaksi.Menetelmä on aikaavievä ja vastuu oppimisesta ja tietojen oikeelliseuudesta jää oppilaiden harteille.
Sosiaalialalla opiskelee enimmäkseen ERITTÄIN sosiaalisia (=puheliaita, ektroverttejä) ihmisiä, joten ainakin meidän luokalla kemiat eivät aina toimi kaikkien välillä. Ihmiset ovat sosiaalisesti taitavia, mutta paitsi mukavia myös osaavat olla melko ilkeitäkin tarvittaessa. Sen takaan, että tulet saamaan alalta runsaasti uusia ystäviä, mutta huomaat myös, että sinne valikoituu paikoitellen "aika erikoista" porukkaa.
Vielä muutama vinkki pääsykokeisiin:
-sosiaalialalle haetaan ihmisiä, jotka kykenevät sietämään muuttuvia tilanteita ja epäsäännöllistä, paikoin rutiinitontakin työtä.
-pääsykokeissa olevassa ryhmätilanteessa on tärkeää paitsi osata saada oma suunsa auki myös osata kuunnella muita...
Missä ammattikorkeassa siis opiskelet?