omaan SDP:ltä, miksi köyhyys ja ihmisten pahoinvointi kasvoi viimeiset 4 v kasvamistaan, vaikka ongelmat jo olivat edellisen eduskunnan aloittaessa työnsä selvästi näkyvissä. Siitä ovat vastuussa muutkin hallitukset sieltä asti, kun perheiden, lasten, mielenterveyspotilaiden ja vanhusten asiat laskettiin alamäkeen, ennen loppufinaaliaan, eikä lastensuojelun finaali ole vielä näkyvissä.
Vieläkö tässä sirkuksessa joku puoluejohtaja ilkeäisi vastata huostaanottolukujen räjähdykseen selitykseksi vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Haastatteluissa ei edes kysytä huostaanotoista, koska niiden piirissä lapsia on kohdeltu niin törkeän huonosti, että asia on tulenarka nostaa rehellisesti julkisuuteen käsiteltäväksi.
Miksikö? Suomalaiset ovat lopulta aika oikeudenmukaista porukkaa, ainakin mitä valtion taholta tulevaan lasten kohteluun tulee. Tavallinen kadun tallaaja ei kestäisi todellisuutta siitä, mitä ihmisoikeusrikoksia on viranomaisten taholta viime vuosina tehty suomalaislapsille. Suuret huostaanottoluvut on valehdeltu vanhempien päihteiden käytöstä tai välinpitämättömyydestä johtuviksi. Kun perheiden pahoinvointi alkoi karata puoluejohtajien käsistä, kehotettiin sosiaalijohtajia lisäämään huostaanottoja, koska sillä oli hyvä paikkailla perhepoliittisten päätösten virheitä yleisesti, mutta myös puutteita lasten terveydenhuollon puolella.
Hallinnollisten oikeuksien jäsenet myönsivät kyvyttömyytensä käsitellä huostaanottoasioita, vaikka heidän varassaan on ollut lasten oikeusturva huostaanottoasioissa. Silti asiaan perehtymätön luulee vielä tänäkin päivänä, että huostaanoton syyt on oikeaksi todistettava ennen huostaanoton toimeenpanoa. Myös lasten psykiatrisen hoidon pimein paikka on paljastunut sairaanhoitopiirien kesken, mikä kyllä sekin on ollut lääkärien tiedossa jo pitempään.
Lapsiköyhyys ei ole enää muutamilla kymppikorotuksilla korjattavissa. Myöskään koulujen ylisuuriin luokkakokoihin reagoiville lapsille ei ole lapsen edun mukainen ratkaisu se, mitä moni koulu ainoana apuna nyt tarjoaa. Nimittäin mukautettu opetussuunnitelma lapsen kohdalla niissä aineissa, joissa hän ei selviä. Ongelma on pois opettajien silmistä, mutta lapselta jää riittävä oppimäärä aineessa suorittamatta.
Toissaillan tv-uutiset kertoivat, miten lukioon menevät yhä enenevässä määrin vain ne lapset, joiden vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Siellä nähdään tulevaisuudessa yhä vähemmän köyhien yh-perheiden lapsia, jotka ovat pystyneet vain mukautetun opetussuunnitelman mukaisiin suorituksiin tärkeiden aineiden opetuksessa.
Liian suurelta määrältä suomalaislapsia on vedetty siis matto hyvinvoinnilta pois jalkojen alta niin kotona, koulussa, kuin jälkiä paikkaavassa terveydenhuollossakin. Lastensuojelu ei saa olla vaihtoehto yhteiskunnan tarjoaman perushyvinvoinnin turvaamiselle. Ei varsinkaan näissä oloissa, joissa lastensuojelu on rikkonut lasten ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa perustavaa laatua olevissa kysymyksissä jo vuosien ajan.
Luokkayhteiskunnan vankat perusteet on monella tapaa valettu, onko lasten asemaan enää mitään tehtävissä? Uusi laki ei tuo parannusta lasten hyvinvointiin, monessa suhteessa päinvastoin. Milloin nämä asiat ovat sen arvoisia, että saavat julkisuudessa edes rehellistä tarkastelua osakseen? Otetaanko asiat pöydälle nyt, vai kauhistellaanko niitä vasta 50:n vuoden kuluttua suomalaisen sosiaalipolitiikan pimeinä vuosikymmeninä?
Vieläkö tässä sirkuksessa joku puoluejohtaja ilkeäisi vastata huostaanottolukujen räjähdykseen selitykseksi vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Haastatteluissa ei edes kysytä huostaanotoista, koska niiden piirissä lapsia on kohdeltu niin törkeän huonosti, että asia on tulenarka nostaa rehellisesti julkisuuteen käsiteltäväksi.
Miksikö? Suomalaiset ovat lopulta aika oikeudenmukaista porukkaa, ainakin mitä valtion taholta tulevaan lasten kohteluun tulee. Tavallinen kadun tallaaja ei kestäisi todellisuutta siitä, mitä ihmisoikeusrikoksia on viranomaisten taholta viime vuosina tehty suomalaislapsille. Suuret huostaanottoluvut on valehdeltu vanhempien päihteiden käytöstä tai välinpitämättömyydestä johtuviksi. Kun perheiden pahoinvointi alkoi karata puoluejohtajien käsistä, kehotettiin sosiaalijohtajia lisäämään huostaanottoja, koska sillä oli hyvä paikkailla perhepoliittisten päätösten virheitä yleisesti, mutta myös puutteita lasten terveydenhuollon puolella.
Hallinnollisten oikeuksien jäsenet myönsivät kyvyttömyytensä käsitellä huostaanottoasioita, vaikka heidän varassaan on ollut lasten oikeusturva huostaanottoasioissa. Silti asiaan perehtymätön luulee vielä tänäkin päivänä, että huostaanoton syyt on oikeaksi todistettava ennen huostaanoton toimeenpanoa. Myös lasten psykiatrisen hoidon pimein paikka on paljastunut sairaanhoitopiirien kesken, mikä kyllä sekin on ollut lääkärien tiedossa jo pitempään.
Lapsiköyhyys ei ole enää muutamilla kymppikorotuksilla korjattavissa. Myöskään koulujen ylisuuriin luokkakokoihin reagoiville lapsille ei ole lapsen edun mukainen ratkaisu se, mitä moni koulu ainoana apuna nyt tarjoaa. Nimittäin mukautettu opetussuunnitelma lapsen kohdalla niissä aineissa, joissa hän ei selviä. Ongelma on pois opettajien silmistä, mutta lapselta jää riittävä oppimäärä aineessa suorittamatta.
Toissaillan tv-uutiset kertoivat, miten lukioon menevät yhä enenevässä määrin vain ne lapset, joiden vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Siellä nähdään tulevaisuudessa yhä vähemmän köyhien yh-perheiden lapsia, jotka ovat pystyneet vain mukautetun opetussuunnitelman mukaisiin suorituksiin tärkeiden aineiden opetuksessa.
Liian suurelta määrältä suomalaislapsia on vedetty siis matto hyvinvoinnilta pois jalkojen alta niin kotona, koulussa, kuin jälkiä paikkaavassa terveydenhuollossakin. Lastensuojelu ei saa olla vaihtoehto yhteiskunnan tarjoaman perushyvinvoinnin turvaamiselle. Ei varsinkaan näissä oloissa, joissa lastensuojelu on rikkonut lasten ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa perustavaa laatua olevissa kysymyksissä jo vuosien ajan.
Luokkayhteiskunnan vankat perusteet on monella tapaa valettu, onko lasten asemaan enää mitään tehtävissä? Uusi laki ei tuo parannusta lasten hyvinvointiin, monessa suhteessa päinvastoin. Milloin nämä asiat ovat sen arvoisia, että saavat julkisuudessa edes rehellistä tarkastelua osakseen? Otetaanko asiat pöydälle nyt, vai kauhistellaanko niitä vasta 50:n vuoden kuluttua suomalaisen sosiaalipolitiikan pimeinä vuosikymmeninä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta onko kukaan äiti viisasta aria koskaan tavannutkaan.
selittelyn. SDP on kuulemma joutunut mukaan sellaiseen päätöksentekoon, jossa on joutunut tekemään hyvinvointivaltiota heikentäviä päätöksiä.
Vitun-ajopuu-perässäseurailija-selittäjä! Itse ollut esittämässä ja tekemässä monia päätöksiä. Jo vajaa viikko vaaleist alkaa puhua paskaa.
Ja kansa uskoo. SDP saa säälipisteitä seuraavissa vaaleissa. "Voi kun nyt on jouduttu pahojen voimien kanssa tekemisiin"
Säälittävät SDP pellet; hävetkää
ja syy alamäkeen oli se kun hylättiin usko Elävään Jumalaan. Sen seurauksena hullus haureus ja juoppous (kuvaamasi pahat voimat) yrittivät vallata maammme. Siinä vasemmistopolitiikka oli vain yksi säälittävä yritys...
Köyhän usko jumalaan ei leipää tuo, sen sijaan itsensä jumalan asemaan nostaneiden päättäjien päätös saattaisi tuodakin.
Vittu luulekko nää että sillä pyhällä hengellä hengissä pysyy mitä???
Niin ne syö saatana papitkin.
Vai meiaatko että lapsille ruvettas keittään raamattua ruuaks, kirjastosta pitäis lainata sekin.
yhteiskunnassa vielä elettäis raamatun oppien mukaan, niin eivät äidit EIVÄTKÄ isät kapakoissa istuskelisi, eikä viina virtaisi kodeissakaan. Taitaisivat liitotkin pysyä paremmin kasassa kun ei oltaisi eroamassa ensimmäisestä risahduksesta, mikä toisen naamassa ärsyttää. Ei sitä voi kukaan kieltää, että jos ihmiset eläisivät moraalisessa mielessä oikein, olisi tämä maa lasten kannalta parempi paikka asua ja elää. Tietysti siihen kuuluisi myös päättäjät, jotka myös toimivat oikein, eivätkä juokse pelkästään oman mammonan tavoittelun perässä kuten nyt moni tekee.
varaa leipää ostella ja jotain vielä leivän päällekin. Mutta osa kansasta saa olla tarkkana, että on edes sitä leipää, eikä se ole pappien vika vaan joidenkin muiden.