Luulin todellakin että elämäni olisi nyt eletty, että se olisi tässä, olenhan jo 36 vuotias, ikäloppuko?
Joka aamu kuukausien ajan tuskin jaksoin nousta sängystä, tuskin jaksoin ajatella että minulla olisi jotain merkitystä enää, töitä tein kuin unessa, odottaen että ilta tulisi ja saisin kömpiä peiton alle, useat yöt itkin tyhmyyttäni ja huoliani jotka osittain olin itse aiheuttanut,istuin keittiön nurkassa kun sade löi ikkunaan ja minä itkin samaan tahtiin ja ajattelin etten jaksa elää, menetin kaiken vuosi sitten..
Sanotaanhan että rakkaus tulee silloin kun vähiten sitä osaa odottaa...?
Tasan 14 päivää sitten eteeni lennähti mies jonka tiesin(?) olevani kuin minulle tehty, olen kulkenut nämä 2 viikkoa hymy huulilla, nauttinut elämästäni, syntynyt uudelleen...
nyt iski liian musta pilvi..hän sanoi ettei voi ajatella minua kuin ystävänä...
Miten uskaltaa rakastaa tai luottaa enää keneenkään...
Joka aamu kuukausien ajan tuskin jaksoin nousta sängystä, tuskin jaksoin ajatella että minulla olisi jotain merkitystä enää, töitä tein kuin unessa, odottaen että ilta tulisi ja saisin kömpiä peiton alle, useat yöt itkin tyhmyyttäni ja huoliani jotka osittain olin itse aiheuttanut,istuin keittiön nurkassa kun sade löi ikkunaan ja minä itkin samaan tahtiin ja ajattelin etten jaksa elää, menetin kaiken vuosi sitten..
Sanotaanhan että rakkaus tulee silloin kun vähiten sitä osaa odottaa...?
Tasan 14 päivää sitten eteeni lennähti mies jonka tiesin(?) olevani kuin minulle tehty, olen kulkenut nämä 2 viikkoa hymy huulilla, nauttinut elämästäni, syntynyt uudelleen...
nyt iski liian musta pilvi..hän sanoi ettei voi ajatella minua kuin ystävänä...
Miten uskaltaa rakastaa tai luottaa enää keneenkään...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuttu tunne ,on se kumma miten tää elämä menee mutta toivotan sulle voimia ja jaksamista,kyllä se sieltä tulee ,kun vaan jaksaa siihen luottaa ja jatkaa elämäänsä
... Olen miettinyt noita samoja asioita....
Mulla oli noi erojutut kesken ja mieli maassa ja tuntui että elämä on eletty kokonaan...
Jouluna aivan yllättäen.. Löysin edestäni elämäni naisen, vannoimme rakkautta toisillemme... Kaikki oli todella hyvin... Luonteemme oli niin hyvässä sovussa keskenään, puhuimme tulevaisuudesta.. Yhteen muuttamisesta, perheen perustamisesta.. Aivan kaikesta... Ja rakastimme ja oli ihanaa... Soittelimme kesken työpäivänkin ja olimme niin onnellisia, hymyilin koko ajan ja olin onnellinen.....
Kunnes kaksi viikkoa sitten... olimme ulkona kävelemässä ja nautimme olostamme, kaikki oli hyvin.... Seuraavana päivänä jouduin työn takia lähtemään kauemmaksi ja olisimme nähneet vasta perjantaina..... Mutta siitä tulikin painajaisten viikko..... Sain viestin heti alkuun, "että mun pitää ajatella"... Sitten tyhjää, viesteihini ei vastattu, eikä soittoihini.. Kunnes lopulta tuli vastaus... Että on erehtynyt tunteistaan.... Oli löytänyt toisen miehen.....
Siinäpä kysymys... Millä sitä ensinnäkin jaksaa elää... Voiko sitä luottaa enää ollenkaan.... Pystyykö rakastamaan enää.....
Niin, musta ainakin tuntuu että elämä on ohi... Vaikka maailma on kai mahdollisuuksia täynnä.. Mutta millä sen uskoisin ja luottaisin.....
Ei mulla ole jäljellä muuta kuin kysymyksiä???
Ei ollenkaan vastauksia....
Ajattelin vaan sanoa, ettet ole yksin ongelmasi kanssa, täällä on toinen.....
*Keikkuu onnenensa kukkuloilla,josta juuri tipahtaa mätkähtäen maahan*
Pitäisikö varautua pahimpaan...hommata liitovarjo?
kiitos myötätuntoisista jutuista.
Ehkä tässä taas oppi jotain uutta..?vaikkakin luulin jo paljon ja liikaa oppineeni.
Aloitan tavallaan uudestaan kävelemisen opettelun ja etenen TAAS askel kerrallaan luullessani olevani ehkä taas viisaampi ja varovaisempi.Hakkaan välillä päätäni kovaa seinään ja huudan eikö kukaan haluaisi edes pientä osaa sydänsurustani joka syö sisintäni, tuntuu kuin olisin sisältäni avohaavoilla ja jos itken pelkään kirvelyä haavoissani...kovetanko itseni ja tulen täysin kylmäksi ja tunteettomaksi.
Suru on kovaa mutta mielestäni sydänsuru on julmempaa...ainakin omalla kohdallani.
...nyt laitat asiat tärkeysjärjestykseen ja alat rakentaa asioita uuteen uskoon...!!!
Unohda olevasi pikkutarkka ja muista että valtaosa ihmisistä on kiinnostunut myös muista kuin itsestään... ; ))
Uskalla rakastaa, ole avoin, ole iloinen, ole positiivinen, silloin huomaat kuinka ihanaa elämä on. Ole iloinen siitä, että hän on sinun ystäväsi. Se on tärkeää. Ystävyys lujittuu ajan myötä. Usko tulevaisuuteen ja jos todella rakastat miestä, anna hänelle aikaa ja mahdollisuus. Hän voi huomata, miten rakastettava ihminen olet, ja rakastua sinuun.
Jos olet joutunut ikään kuin eksyksiin elämässäsi, umpikujaan tai kuolleeseen tilaan.
Haluaisin kertoa sinulle, että elämä voittaa aina.
Se joskus koettelee ja kasvattaa niin kavalla ottella, että voi jopa usko mennä siihen, että onko enään mitään elämisen arvoista jäljellä,
voiko mikään palata enään ennalleen.
Ole rauhassa, lepää ja anna ajan kulua.
Mikään ei oikeasti ole pielessä.
Joka hetki sinua hoidetaan, vaikka et sitä itse tuntisikaan.
Ja kun aika on, sinä jälleen lähdet kuin nuori kotka lentoon,
uusin silmin, siivin, sydämin ja voimin, uuteen ihanaan ja antoisaan elämään.
Hei! Aina kannattaa uskaltaa, vai kannattaako? Itse olen kulkenut hymy huulillani viimeiset kolme viikkoa. Mitään ei oo tapahtunut, pelkkiä katseita ja hassuja juttuja on vaihdettu. Mutta se jokin väreilee ilmassa koko ajan. Pidemmälle en taida edes uskaltaa, ettei joudu pettymään, näin tästä ainakin jää hyvä muisto ja räntäsateinen kevät on kulunut kuin siivillä!
Herranjestas! Noin lyhyen seurustelun jälkeen ei voi vielä tietää sitä eikä tätä. Hyvä ystävyys voi olla alku todelliselle rakkaudelle, mutta jos "kemiaa" ei tosiaankaan löydy molemmilta, niin se ei tule kuitenkaan lopulta onnistumaan. Sinä olet 36-vuotias-etkä suinkaan ikäloppu. Edessä on hyvässä lykyssä reilut 70 vuotta. Kyllä se oikeakin vielä vastaan tulee, ellei se ole tämä kaveri josta kirjoitat. Itse löysin sen "oikean" joka ei sitten ollutkaan se. Tsemppiä.