avoliitto ja puolison lapsi

niin.

...mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että helppoa ei tule olemaan. Mutta eihän yhteiselo ikinä helppoa ole, lasten kanssa elämään vaan tulee lisää yllätyksellisyyttä. Pitää olla melkoisen suuri ja anteeksiantavainen sydän,e ttä jaksaa toisen lasta. Toisaalta itse olen huomannut, että toisen lapsista voi oikeasti alkaa välittämään. Rakkaus omaa lasta kohtaan on tietenkin erilaista, mutta yhtä lailla välitän mieheni lapsista, jotka meillä asuvat, kuin esim ystävieni lapsista. En ole heille äiti enkä yritäkään olla. Lapset tietävät tämän ja ollaan löydetty ajan kanssa (n.2 vuotta meni) tapa olla ja elää yhdessä. Niin eksänä kuin nyksänä voisin vielä sanoa, että lasten kannalta olisi ENSIARVOISEN tärkeää, että aikuiset molemmin puolin tulevat juttuun ja ajattelevat joka ikisen käänteen ja sopimisen lapsen kannalta. Lapsen ei ikinä pitäisi joutua aikuisten väliin kiistakapulaksi.

Itsestäänselvä asia, mutta käytännössä todella vaikea toteuttaa. Vaikka hyvää tahtoakin olisi kaikilla, niin silti tulee hetkiä, jolloin ollaan törmäyskurssilla ja vanhat tunteet ja kaunat nousee pintaan. Mutta niistäkin selviää, sen voin sanoa.

Tsemiä teille, jos uskaltaudutte yhteen muuttamaan. Hienolta kuulostaa ainakin sun asenne, kun etukäteen jo mietit ja pohdit omaa valmiuttasi kohdata toisen ihmisen jälkikasvu arjessa. SE on raskasta, mutta toisaalta siitä saa todella paljon!!!!!

eli lapsi olisi teillä joka toinen viikonloppu? Se on ihan eri juttu kuin jokapäiväinen lastenhoito, joten en näe tilannetta liian haastavana. Meillä menee aika mukavasti, ne lapsiviikonloput vedetään sitten hänen ehdoillaan ja tehdään kaikkea kivaa ja keskustellaan. Asiaa auttaa, jos lapsi itse on sopeutuva ja avoin, kuten meillä. Älä ala leikkiä muuta kuin mitä olet, ole oma itsesi, se kannattaa. Onnea teille!

samoilla kyssäreillä. Selatkaa noita eiempia viestejä, sieltä löytyy näihin samohin juttuhin vastauksia. On tysää lukea kun uutta asiaa ei tule, vaan samat vanhat nauhat pyörii.

tehkää keskinäinen testamentti, ettei eksä pääse häätämään sinua kodistasi lapsensa siivellä, sekä keskinäinen henkivakuutus voidaksesi maksaa lapsen lakiosuuden.

Kokemuksesta vaan, että ennekuin muutatte yhteen sopikaa selvät pelisäännöt siitä miten teidän yhteisessä kodissa toimitaan, missä kulkee rajat ja mitkä ovat kodin säännöt. Se helpottaa huomattavasti kaikkien oloa. Itselläni on sellainen tausta että tuon sain opetella kantapään kautta ja nyt on avoliiton purku ehkä edessä. Kun muutimme yhteen kihlattuni kanssa, hänellä oli 2 lasta edell. suhteesta, lapset asuvat äidillään mutta tulevat säännöllisen epäsäännöllisesti isälleen viikonloppuisin ja lomilla myös ja minulla ei ollut ollenkaan silloin vielä omaa lasta..oli siinä opettelemista kun en ollut muutenkaan juuri lasten kanssa ollut, mutta kaikki lähti hyvin käyntiin ja vuodet vierivät, saimme hartaasti odotetun ihanan terveen vauvan pari vuotta sitten ja siitä lähti alamäki. En tiedä missä vika, ykskaks lapset (ovat esimurros iässä) alkoivat raportoida äidilleen kaikesta mitä tein, en saannut puuttua heidän käytökseen tai mihinkään muuhunkaan. Olen aina huomioinut heitä ja omaani tasapuolisesti, en lyö ketään ja pyrin keskustelemalla sopimaan asioista. Mieheni mukaan puutun hänen tyttöjen käytökseen liian ankarasti, en saisi vatvoa heidän asioitaan jne..useimmat riitamme johtuvat hänen tytöistään. Olen lopen väsynyt jatkuviin riitoihin ja kahnauksiin ja tahdon muuttaa jo pois,tätä kun on kestänyt jo toista vuotta.

...sitkeyttä, mutta kyllä sen kestää. Ensin avopuolison lapsi on kiva, mutta jossain vaiheessa se rupeaa kypsyttämään, ja näin varmaan käy kaikille, koska lapsessa näkee sen puolison entisen elämän.

Itse olen sellaisessa tilanteessa, että poikaystävälläni on lapsi edellisestä suhteesta. Tilanne on kaikkea muuta kuin hyvä! Ensinnäkin hän sai tietää kuukautta ennen kuin lapsi syntyi tulevansa isäksi. Tämä nainen siis oli itse päättänyt hankkiutua raskaaksi, motiiveja en halua edes arvailla.. Me olimme jo tuolloin poikaystäväni kanssa yhdessä ja tämä uutinen oli kauhea shokki molemmille. No edelleenkin olemme yhdessä ja asumme myös yhdessä, ajattelin että kyllä me selviämme tästä. Lapsi on nyt reilun vuoden ikäinen, mutta asiat eivät todellakaan ole menneet niinkuin pitäisi. Minä en ole lasta vielä yhtään kertaa päässyt näkemään, koska emme voi ottaa lasta meille ja lapsen äiti ei halua minua luokseen katsomaan lasta. No ei ole poikakaverinikaan sen koomin lastaan nähnyt. Äiti soittelee vain koko ajan rahan perässä ja sossu myös on keskittynyt hoitamaan vain rahavirtoja. Tuntuu, että raha menee kaiken edelle, eikä kukaan keskity siihen, että lapsella olisi myös jonkinlainen suhde isään. Kun poikakaverini oli kysellyt oikeuksistaan tavata lasta tai saada lasta mahdollisesti joskus meille (ettei tämän tarvitsisi aina käydä exänsä luona), oli asiasta ruvettu keskustelemaan. Kun puheeksi oli tullut se, että minunkaan kannalta asia ei ole mukava kun poikaystäväni joutuu käymään exänsä luona, lastenvalvojan neuvo oli olla kertomatta minulle tapaamisista.
Itselläni ei ole kovin mukavia tunteita lapsen äitiä kohtaan, mutta lapsi kuitenkin on syytön kaikkeen. Olisin valmis tutustumaan lapseen ja voisihan se helpottaa myös poikaystävääni tutustumisessa, kun olisin mukana tukemassa häntä. Asiaa tietenkin hankaloittaan jonkin verran se, että lapsi on niin nuori vielä.
Kamalinta tässä on se, mihin tämä homma vielä etenee ja millaisen kasvatuksen lapsi tulee saamaan. Ja onhan se totta, että tuntuu pahalta kun toisella on jo lapsi, eikä mahdollinen ensimmäinen lapsemme olekaan molemmille se eka.
Mutta toivottavasti maailmasta löytyy mukavia äitejä, jotka ajattelevat lastensa parasta, eivätkä hankaloita tilanteita tahallaan. Uskon, että silloin myös yhteiselo toimisi mainiosti.