Mikrokauppa.fi

Onko kukaan tilannut kyseisestä verkkokaupasta www.mikrokauppa.fi mitään? Onko tuotteet toimitettu?
Itse tilasin sieltä, maksoin tilisiirrolla etukäteen, koska muuta vaihtoehtoa (esim. postiennakkoa, tai laskua) ei ole mahdollista saada). Aloin sitten ihmetellä, kun ei mitään kuulu, katsoin sieltä nettisivulta tilaustietojani, joiden mukaan en ole maksanut sinne tilaustani. Pankin tiliotteesta vertasin tilinumeron ja viitenumeron jotka olivat numerolleen oikein, samoin eurosumma.

Soitin verkkokaupan "asiakaspalveluun" jossa mieshenkilö vastasi ja sanoi illalla (eilen) tarkastavansa asian. Tänään olen yrittänyt soittaa, turhaan. Kukaan ei vastaa, välillä on kuitenkin numero varattu, mutta sitten ei kuitenkaan taas vastata.
Olen laittanut sähköpostia, ei vastausta siihenkään. 3 päivää sitten ensimmäisen sähköpostiviestin lähetin, tänään toisen. Kysellen ihan vain että onko tuo asia mistä eilen soittelin, hoidettu kuntoon. Ei vastausta mihinkään, missään.
Ei ole tilaamiani tuotteita näkynyt, ja epäilen etten tule koskaan näkemäänkään, ilman viranomaisten apua. Viranomaisten juttusille aion ensi viikolla mennäkin.

En todellakaan suosittele tuolta ketään tilaamaan mitään. Itse löysin kaupan www.vertaa.fi sivuston kautta ja hinnat siellä on halpoja, mutta tuotteita tuskin saa koskaan, ja asiakaspalvelu on TODELLA HUONOA!
365071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat
  • eli myyjä laittoi tossa illalla viestiä olleensa koulutuksessa eikä kuulemma sen takia pystynyt vastaamaan puheluihin, tiedä sitten, mutta huijarilta vaikuttaa siltikin, myös tuon edellisen kommentin linkin perusteella...
    ensi viikolla keskiviikkona viimeistään viranomaisten puheille, jollei tuotteita näy tänne päin.

    Äänestä

Tee aina linkki kun laitat osoitteita, lukijoiden on helppo vilkaista sivustoa linkkiä klikkaamalla.

http://www.mikrokauppa.fi

Äänestä

Minä tilasin sieltä Mikrofonin, eikä tuote ole tullut. Olen saanut yhden vastauksen sähköpostiviestiin jonka, mukaan heidän piti hoitaa asia heti.Siitä on kulunut jo pian kolme viikkoa. Laitoin tänään alueen kuluttaja asiamiehelle viestä asiasta. Toivottavasti asia hoituu jotenkin. Minun rahat olleet siellä jo kaksi kuukautta. Onneksi rahasumma ei ole iso mutta, onhan kuluttajalla oikeus perua kauppa ja saada rahat takaisin jos tuotetta ei aiota toimittaa.    

Äänestä
  • aion tosiaan itsekin mennä keskiviikkona kuluttaja-asiamiehen jutuille jollei tuotetta siihen mennessä näy. rahat ollut siellä 15.3. lähtien mutta olen seurannut näitä keskusteluja ja muiden samanlaisia kokemuksia tästä ko firmasta niin ei paljon kiinnosta enää odottaa. Sitäpaitsi luvattu toimitusaika 1-3vuorokautta on mennyt jo AJAT SITTEN... mainitsin asiasta myyjälle tänään viestillä ja sanoin että on keskiviikkoon asti aikaa lähettää tuotteet mulle tänne tampereelle jos ei halua että asia menee minun osaltani eteenpäin viranomaisille.eipä ole äijä vastannut mitään. Tuskin vastaakaan. Soittaa en enää aio koska se on turhaa, ei vastaa minun soittoyrityksiin. Sanoo milloin minkäkinlaista selitystä.

    Äänestä

  • Tilasin äänikortin jo 2kk sitten eikä mitän ole kuulunut. Nyt piipittää että vastaaja täynnä kun soittaa "asiakaspalveluun". No siinä meni 40€ tyhjään :(

    Äänestä

Laitoin sitten tuonne www.vertaa.fi osoitteeseenkin pyynnön että poistavat kyseisen firman vertailutarjonnastaan koska tuo firma ottaa etukäteismaksut vain eikä lähetä tuotteita eikä maksa rahojakaan takaisin.
Voitte muutkin tietysti laittaa sinne vielä palautetta omista kokemuksistanne tän mikrokaupan kanssa, että huomaavat paremmin että todellakin kannattaa poistaa, ennenku moni muu henkilö menee tähän "lankaan" että tilaa sieltä jotain ja maksaa etukäteen...

Äänestä

eli myyjä soitti eilen, ilmeisesti kuluttajaviranomaisen kehotuksesta (parikin ihmistä ilmoittanut hänestä) ja lupasi nyt hoitaa asian, nyt on sitten heidän nettisivuilleen päivittynyt ainakin tilaustietoihini että tilaus on hyväksytty ja maksu maksettu... Toivottavasti tuotteet vielä tulevat niinkuin lupasi että ne tulee, ja pyysi soittamaan jos ei näy.

Äänestä

Tilasin kaksi tuotetta n. kaksi kuukautta sitten.
Maksoin suoraan pankin kautta.
tuotteita ei ole kuulut.
Tiedusteluun vastattiin että toista tuotetta odotetaan yhä.
En suositte ostamaan kyseisestä puljusta.

Äänestä
  • Tuotteet tulivat eilen kotiovelle. Myyjä vielä soitti ja varmisti että varmasti tulivatkin.

    Äänestä

  • Älkää ihmeessä ostako mitään kyseisestä puljusta.

    Äänestä

  • Jouni_111 kirjoitti:

    Älkää ihmeessä ostako mitään kyseisestä puljusta.

    Tilasin tietokoneeseen digivirittimen 24.2 eikä lukuisiin sähköposteihin vastattu. Viime viikolla 4.4 omistaja soitti kun olin ensin soittanut kuluttajaviranomaisille ja sovitttiin että palauttavat rahat mutta ei ole näkynyt tähän päivään mennessä.

    Täytyy ensi ma pistää asia kuluttajaviranomaisten käsiteltäväksi tai sitten poliisille rikosasiana.

    Tämän firman kanssa asioidessa ette saa kuin ongelmia!

    Äänestä

  • pate_71 kirjoitti:

    Tilasin tietokoneeseen digivirittimen 24.2 eikä lukuisiin sähköposteihin vastattu. Viime viikolla 4.4 omistaja soitti kun olin ensin soittanut kuluttajaviranomaisille ja sovitttiin että palauttavat rahat mutta ei ole näkynyt tähän päivään mennessä.

    Täytyy ensi ma pistää asia kuluttajaviranomaisten käsiteltäväksi tai sitten poliisille rikosasiana.

    Tämän firman kanssa asioidessa ette saa kuin ongelmia!

    Tilasin tuolta halpaa hintaa hakiessa (MBNet hintavertailu) tavaraa 18.3. eikä ole kuulunut, maksoin heti verkkopankissa kuten te monet muutkin näytte tehneen...
    On soiteltu, laitettu s-postia ja vaikka mitä. Nyt s-postissa lupasin laittaa kuluttaja-asiamiehelle tämän asian jos ei ala selvitä.

    Käsittämätöntä että tällainen yritys vielä voi olla olemassa jos kerran niin moni on sen kanssa vaikeuksissa?

    Äänestä

  • pate_71 kirjoitti:

    Tilasin tietokoneeseen digivirittimen 24.2 eikä lukuisiin sähköposteihin vastattu. Viime viikolla 4.4 omistaja soitti kun olin ensin soittanut kuluttajaviranomaisille ja sovitttiin että palauttavat rahat mutta ei ole näkynyt tähän päivään mennessä.

    Täytyy ensi ma pistää asia kuluttajaviranomaisten käsiteltäväksi tai sitten poliisille rikosasiana.

    Tämän firman kanssa asioidessa ette saa kuin ongelmia!

    Kannattaa näköjään olla aktiivinen ja sanoa että viranomaiset rupeavavat hoitamaan asiaa, niin voi vielä saada rahat takaisin, kuten itse sain. Tänään oli vihdoinkin rahat palautettu tililleni aamulla laitetun viimeisen sähköpostin jälkeen.

    Aikaa, emaileja, puheluja ja hermoilua kyllä riitti minun osaltani. Melkoisen riskin kyllä ottaa jos aikoo tilata kyseiseltä firmalta mitään.

    Äänestä

  • ...eilen kirjoitti:

    Tuotteet tulivat eilen kotiovelle. Myyjä vielä soitti ja varmisti että varmasti tulivatkin.

    Vai tulivat oikein kotiovelle?
    Mulle ei tuu muuta mieleen kun että olet kyseisessä puljussa töissä? Myönnä pois, ja yrität saada uusia asiakkaita tilaamaan liikkeestä jossa ei todennäköisesti ole yhtäkään myynissä olevaa tuotetta! Eat my shorts!

    Äänestä

  • Vielä Rahojani Odotellessa kirjoitti:

    Vai tulivat oikein kotiovelle?
    Mulle ei tuu muuta mieleen kun että olet kyseisessä puljussa töissä? Myönnä pois, ja yrität saada uusia asiakkaita tilaamaan liikkeestä jossa ei todennäköisesti ole yhtäkään myynissä olevaa tuotetta! Eat my shorts!

    En ole töissä kyseisessä firmassa, enkä muutenkaan lähelläkään kyseistä alaa edes...
    Eikä täältä Tampereelta taida tuota firmaa löytyäkään...

    Myyjä soitti minulle sen jälkeen, kun olin ilmoittanut kuluttajaviranomaiselle. ja asia hoitui sitten. Luulen että kuluttajaviranomaisen kehoituksesta soitti ja laittoi tuotteet tulemaan. Sanoin kyllä myyjälle pari valittua sanaa palvelusta ja muusta huijaamisesta, ja myös siitä että olen kuullut että joillekin hän ei ole maksanut rahoja takaisin. Meni äijä hiljaiseks ton jälkeen.

    Äänestä

  • pate_71 kirjoitti:

    Tilasin tietokoneeseen digivirittimen 24.2 eikä lukuisiin sähköposteihin vastattu. Viime viikolla 4.4 omistaja soitti kun olin ensin soittanut kuluttajaviranomaisille ja sovitttiin että palauttavat rahat mutta ei ole näkynyt tähän päivään mennessä.

    Täytyy ensi ma pistää asia kuluttajaviranomaisten käsiteltäväksi tai sitten poliisille rikosasiana.

    Tämän firman kanssa asioidessa ette saa kuin ongelmia!

    minuunkin todella otettiin yhteyttä sieltä, vasta kun olin ilmoittanut kuluttajaviranomaiselle. Itse en soittanut kuluttajaviranomaiselle, vaan laitoin sähköisesti ilmoitusta kun se meidän kaupungin sivulla on mahdollista tehtä internetin välitykselläkin.

    Äänestä

Minäkin tilasin sieltä 27.3 2007 PCI sata ohjainkortin ja maksoin sen heti, eikä ole mitään kuulunut vaikka olen 4krt s-postitse lähettänyt valituksia. Pitää vissiin munkin soittaa kuluttajavirastoon...

Äänestä
  • Niin ja vielä kuluttajaneuvojalta tuli tällainen vastauskin sähköpostiini: "Viestistäsi ei käynyt ilmi, mitä sovitte toimitusajaksi mutta kuluttajan tulee hyväksyä viikon parin viivästys sovittuun toimitusaikaan. Sen jälkeen kuluttaja voi itse määritellä kohtuullisen lisäajan, minkä puitteissa tuote pitäisi olla kuluttajalla. Jos sekään ei tepsi, voi kuluttaja purkaa kaupan.
    Jos yhteyttä vastapuoleen ei saa puhelimella, voi koettaa lähestyä kirjeellä, nettisivuilla näytti olevan postiosoite."

    Äänestä

Mikrokaupassa on 38840 tuotetta myynnissä ja kaiken kokemani perusteella yksi mies pyörittämässä rattaita. Sääliksi käy häntä. Itse tilasin terratecin digivirittimen sieltä about kk sitten. Viime viikolla sitten peruin tilauksen, koska tuote ei millään näyttänyt saapuvan minulle vaikka väitettiin sitä varastosta löytyvän. Nyt vain odotellaan rahojen palautusta...
PS tilasin muualta saman virittimen ja tämä on aivan uskomattoman laadukas. Tupla hinta niihin halvimpiin verrattuna, mutta todellakin rahansa arvoinen: http://tven.terratec.net/modules.php?op=modload&name=News&file=article&sid=251

Äänestä

Näyttää olevan ko. verkkokaupan viikon(20.4.07) myydyin tuote.Tilasin itsekin ko.tuotteen 20.3.07.Ei ole näkynyt tähän päivään mennessä.Ei vastauksia useisiin lähettämiini sähköposteihin.Pari viikkoa sitten sain myyjähemmon(Tuomo)kiinni puhelimitse,lupasi lähettää tuotteen sillä viikolla.
Viime viikolla tuli epämääräinen tekstari,jossa hän pyysi e-mail osoitettani-lähetin mailia ,jossa pyysin toimittamaan rahat takasin ,jos eivät pysty toimittamaan tuotetta viikon sisällä minulle.Ei ole tullut rahoja ei tuotetta ,eikä mitään yhteydenottoa ko.firman taholta.Myöskään puhelinnumero ei vastaa ja gsm numeron vastaaja täynnä !
Kokoajan firman nettisivut ottavat vastaan lisää tilauksia,joissa tuote maksettava ennakkoon tilille.
Aion tehdä valituksen kuluttajaviranoimaisille ja rikosilmoituksen poliisille,jos ei asia piakkoin selviä.
Onko joku saaanut ko.puljusta viimeaikoina tilaamansa tuotteen? Itse epäilen ,että menossa on suuri kusetus !

Äänestä
  • Olen siis keskustelun aloittaja, ja kirjoittanut tähän välillä myös tuon että sain tilaamani tuotteet, kun olin ensin ilmoittanut kuluttajaviranomaisille. Myöskään minulle ei vastailtu puheluihin paitsi ensimmäisellä kerralla kun soitin, ja toisilla kerroilla laitettiin luuria korvaan, tai muuten vain jätettiin vastaamatta. Päätin sitten ottaa yhteyttä kuluttajaviranomaisiin, ja myyjä soitti siitä päivästä (kun olin ilmoituksen verkon kautta tehnyt) seuraavana päivänä ja sanoi hoitavansa asian nyt, ja että tuotteet tulevat mahdollisimman pian. Minuahan epäili joku kirjoittaja täällä firman työntekijäksikin, jota en kyllä todellakaan ole, enkä aio kyseisestä huijarifirmasta enää tilatakaan. En usko että sinunkaan asialle tehdään mitään, ennenkuin otat yhteyttä kuluttajaviranomaisiin. Tosin itselleni oli kuluttajaviranomainen vastannut sähköpostitse, että pitäisi yrittää vielä ottaa yhteyttä kirjeitse, kerta heillä postiosoite on nettisivulla näkyvissä, ja sen jälkeen vasta ottaa yhteys kuluttajaviranomaisiin, jollei asialle tapahdu mitään. Mutta kehoittaisin siltikin ottamaan jo nyt yhteyttä, tuskin kirjeen perusteellakaan alkaa tämä Tuomo asian eteen mitään tekemään...

    Äänestä

Täällä taas yksi huijattu. Tilasin äänikortin kohta kolme kuukautta sitten. Kaksi kertaa olen soittanut, kummallakin kerralla kortti luvattiin "ensi viikoksi". Laitoin sitten sähköpostia ja pyysin rahat takaisin. Ei ole kuulunut mitään, joten nyt laitan viestiä uhaten viranomaisilla.

Tällainen on harmillista kummankin osapuolen kannalta, koska voin kuvitella kuinka kauppiasta pommitetaan viesteillä ja uhkauksilla. Ei varmasti ole masennus kaukana. Itsehän tämän aiheutti, mutta kuitenkin :(

Äänestä
  • Uhkailut ei auta... asialle alkaa tää äijä tehdä jotai vasta sitte ku sinne joku viranomainen soittaa tai muulla tapaa ottaa yhteyttä.
    nimim. Kokemusta on (ja olen keskustelun aloittaja)

    Äänestä

Käykää ihmeessä te muutkin ilmoittamassa tästä kyseisestä firmasta vertaa.fi sivustolle, että eivät mainitse tätä tuotevertailussaan, koska huijaavat.
Tässä suora linkki palautelomakkeelle: http://www.vertaa.fi/info/palaute.html

ja ilmoittakaa toki muillekin sivustoille, jotka tuota kyseistä firmaa (mikrokauppa) mainostavat, että eivät tekisi sitä.

Itse ilmoitin jo tuonne vertaa.fi mutta heidän vastauksesta sain sellaisen käsityksen että he keskustelevat mikrokaupan kanssa vain uusista toimitusaikailmoituksista.

Äänestä

No sainpa vihdoin rahat takaisin,huh!Sai tuo mikrokauppa minulta korotonta lainaa 80€ puolentoista kuukauden ajaksi.Mitä minä sitten sain? Tilaamaani ja maksamaani tuotetta en ainakaan. No menihän sähköpostien kirjoitteluun ja turhiin puhelinsoittoihin aikaa pari- kolme tuntia.
Rahat tulivat takaisin 2 päivää sen jälkeen kun uhkasin ko.yritystä kuluttajansuojaviranomaisilla.
Kyseisen nettipuljun palvelutaso on kyllä sieltä ja syvältä.Ei edes minkäänlaista pahoittelua/anteeksipyyntöä-ei tosiaankaan.

Äänestä
  • Mutta kannattaa silti ihmiset ilmotella sinne kuluttaja-asiamiehelle... että saadaan tollanen firma pois... ettei mene muut enää sieltä tilaamaan ja joudu pettymään... tehdään loppu siitä.

    Äänestä

että tuo firma toimii pienellä (1?)miehistöllä ja tuotteet tulee pitkällä viiveellä ja usein vasta kuluttaja-asiamiehen avulla. kaikki kuitenkin lienevät saaneet ainakin rahansa takaisin aikanaan ?
mulla on viis viikkoa tilauksesta maksusta ja pari sähköpostikyselyä olen lähettänyt, ei vastausta.

oottelen vielä viikon-pari ja otan sitten yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.

toki muillakin vastaavilla firmoilla on toimitusongelmat, digiboxia ootin syksyllä yli 2kk quietcomp-firmasta mutta sieltä tuli parin viikon välein sentään tietoa, että maahantuoja lupailee ens viikoks ja lopulta boxi tuli.

eivät ole hätäisiä ihmisiä varten nuo.

Äänestä

Viiden ja puolen kuukauden odottelun jälkeen rahat maksettiin takaisin tililleni. Mitään viestiä tai pahoittelua ei tosiaan tullut, mutta hyvä että saatiin tämäkin ongelma pois päiväjärjestyksestä.

Äänestä

Sähköposteja on lähetetty ym...eipä vain tuotetta näy.

Äänestä
  • Nii mee kuluttajaviranomaisen luo tai soita tai laita netissä viestiä sinne. Mulle täältä Tampereen kuluttajajutusta kyl sanottii et täytyy yrittää ottaa postitse yhteyttä kirjeellä tähän firmaan, ja jollei se auta niin sitten vasta kuluttajaviranomaiselle, mutta enpä usko että tuo kirjekään olisi auttanut, joten ilmoita siitä. Itselleni myyjä soitti heti seuraavana päivänä kun olin kuluttaja-asiamiehelle viestiä laittanut, ja oli joku muukin täällä keskustelussa mukana oleva saman tehnyt.
    tuotteita tuskin saat koskaan (tai edes rahoja takaisin) ilman kuluttajaviranomaista.

    Äänestä

  • kuluttajaviranomaisen luo kirjoitti:

    Nii mee kuluttajaviranomaisen luo tai soita tai laita netissä viestiä sinne. Mulle täältä Tampereen kuluttajajutusta kyl sanottii et täytyy yrittää ottaa postitse yhteyttä kirjeellä tähän firmaan, ja jollei se auta niin sitten vasta kuluttajaviranomaiselle, mutta enpä usko että tuo kirjekään olisi auttanut, joten ilmoita siitä. Itselleni myyjä soitti heti seuraavana päivänä kun olin kuluttaja-asiamiehelle viestiä laittanut, ja oli joku muukin täällä keskustelussa mukana oleva saman tehnyt.
    tuotteita tuskin saat koskaan (tai edes rahoja takaisin) ilman kuluttajaviranomaista.

    Ottaa tosiaan pattiin tollaset reppanat. Itse astuin samaan ansaan kun ostin täältä tavaraa eikä mitää ole kuulunu eikä kaupan purkuun olla vastattu. Ei kun kuluttajaviranomaselle soittelemaan. Perrr.

    Äänestä

Vertaa.fi sivuston ylläpito on ainakin ymmärtäny ilmeisesti poistaa ko. firman tiedoistaan, eli sieltä kautta toivottavasti kukaan ei siihen lankaan enää mene.

Äänestä

Tilasin 4kk sitten virtalähteen eikä mitään ole kuulunu, maksoin tyhmästi jo etukäteen summan... pari sähköpostia olen saanu takaisin että joo saat vastaavanlaisen ensi viikolla jne...ikinä ei mitään ole kuulunu..pelkkä etunimi oli sähköpostissa joku "Tuomo", muuten ei mitään. Koskaan ei ole kukaan vastannu... ollu itellä kiireitä eikä ole ehtiny hoitaa mitään ylimääräisiä. Et ole ainoa...perkl !!!
Kuluttajavirastolle/viranomaisille yhteyttä tästä huijari yrityksestä...onkohan ees oikeasti olemassa ????

Äänestä
  • Myös minulla ollut kuukausia tilaus sisässä eikä ole tullut tavaraa ja saatikka vastailtu mihinkään kyseilyihinkään. Näkyi nettisivutkin olevan jo pois käytöstä ja 1.10. yrityskin poistettu rekisteristä. Taisi mennä rahat kankkulan kaivoon. Onkohan enää mitään saumoja saada rahoja takaisin? Kellään vastaavia kokemuksia?

    Äänestä

  • J.T.T. kirjoitti:

    Myös minulla ollut kuukausia tilaus sisässä eikä ole tullut tavaraa ja saatikka vastailtu mihinkään kyseilyihinkään. Näkyi nettisivutkin olevan jo pois käytöstä ja 1.10. yrityskin poistettu rekisteristä. Taisi mennä rahat kankkulan kaivoon. Onkohan enää mitään saumoja saada rahoja takaisin? Kellään vastaavia kokemuksia?

    Yhteydenpito sieltäpäin on laiskanoloista ja hidasta...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huijarifirma? kirjoitti:

Onko kukaan tilannut kyseisestä verkkokaupasta www.mikrokauppa.fi mitään? Onko tuotteet toimitettu?
Itse tilasin sieltä, maksoin tilisiirrolla etukäteen, koska muuta vaihtoehtoa (esim. postiennakkoa, tai laskua) ei ole mahdollista saada). Aloin sitten ihmetellä, kun ei mitään kuulu, katsoin sieltä nettisivulta tilaustietojani, joiden mukaan en ole maksanut sinne tilaustani. Pankin tiliotteesta vertasin tilinumeron ja viitenumeron jotka olivat numerolleen oikein, samoin eurosumma.

Soitin verkkokaupan "asiakaspalveluun" jossa mieshenkilö vastasi ja sanoi illalla (eilen) tarkastavansa asian. Tänään olen yrittänyt soittaa, turhaan. Kukaan ei vastaa, välillä on kuitenkin numero varattu, mutta sitten ei kuitenkaan taas vastata.
Olen laittanut sähköpostia, ei vastausta siihenkään. 3 päivää sitten ensimmäisen sähköpostiviestin lähetin, tänään toisen. Kysellen ihan vain että onko tuo asia mistä eilen soittelin, hoidettu kuntoon. Ei vastausta mihinkään, missään.
Ei ole tilaamiani tuotteita näkynyt, ja epäilen etten tule koskaan näkemäänkään, ilman viranomaisten apua. Viranomaisten juttusille aion ensi viikolla mennäkin.

En todellakaan suosittele tuolta ketään tilaamaan mitään. Itse löysin kaupan www.vertaa.fi sivuston kautta ja hinnat siellä on halpoja, mutta tuotteita tuskin saa koskaan, ja asiakaspalvelu on TODELLA HUONOA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu