Järkyttäviä

nämä Oulussa ja Turussa maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset.

Milloin nämä on arkipäivää myös Kajaanissa, toivottavasti ei koskaan. Kuitenkin monikultturismi tuo mukanaan näitä iljettäviä lieveilmiöitä. Yhteiskunta sysää näistäkin syyn suomalaisten harteille sanoen, että kotouttaminen ei ole onnistunut, vaan maahanmuuttajat on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuitenkin sama ongelma on myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Englannissa........ Siis kaikissa Euroopan maissa monikulttuurisuus on menny persiilleen ja vika ei ole maahanmuuttajissa, vaan ennakkoluuloisessa omassa kansassa, näin sanotaan. Uskoo ken tahtoo.

Kajaaniinkin otetaan käsittämättömät 100 pakolaista vuodessa, joka ei voi olla vaikuttamatta kaupungin turvallisuuteen.

Jokin päivä valitettavasti saamme lukea samanlaisia uutisia Kajaanista kuin Oulusta ja Turusta.

Kevät tulee ja riski tulla seksuaalirikoksen uhriksi kasvaa. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.
111723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tallataan samantien kun tällä palstalla edes yritän. Siltikin: oletko lukenu niistä samoista lehdistä tai lööpeistä joskus sattumalta suomalaisen suomalaiselle tekemistä rikoksista? Taitaa niitäkin jokunen olla tilastoissa. Joka porukassa on mätämunia.

Jos satun kohille semmosen tyypin kans jonka mielestä on oikeutettua hakkaaminen/solvaaminen/syrjiminen PELKÄSTÄÄN kansallisuuden perusteella niin voit olla varma että toimin häntä kohtaan juuri niin kuin hän muita. Itepähän on tavan alulle laittanu.

Äänestä
  • "oikeutettua hakkaaminen/solvaaminen/syrjiminen PELKÄSTÄÄN kansallisuuden perusteella"

    Niin, tuokin on väärin mutta siithän ei ollut nyt kysymys.

    Kysymys oli maahanmuuttajataustaisten henkilöiden tekemistä seksuaali- ja väkivaltarikoksista joihin he ovat viime aikoina syyllistyneet selvästi useammin kuin kantaväestö, siis suhteellisesti. Ongelmahan se on, eihän siitä mihinkään pääse.

    Äänestä

....jotta ei ne ole ihan ainoita:
"Vuonna 2005 poliisin tietoon tulleissa perheväkivaltarikoksissa oli 4 109 uhria, 5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Naisia perheväkivallan uhreista oli 3 195. Miehiä uhreista oli 914 tapauksessa. Näissä nainen oli epäiltynä 444 kertaa. Perheväkivalta on yleensä miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa."
... joten älä viitti kaunistella.
Yleensä väkivaltarikokset ilmoitetaan vain joka kymmenes tapaus...
Mahtuu sinne joku "peräkammaripoekakkii" sekaan..

Äänestä
  • pakolaisten ja "maahanmuuttajien" tekemät törkeimmätkin rikokset voidaan kuitata ja perustella sillä, että suomalaisetkin tekevät rikoksia.

    Eivätkö suomalaiset tekisi rikoksia ilman pakolaisvirtaa ja ns. "maahanmuuttajia"?

    Eli kun suomalaisetkin tekevät rikoksia, niin sillä perusteella täällä saa olla muualta kotosin olevia ihmisiä. Varsinkin muualta kotoisin olevat ihmiset rikoksia tehdessään ovat tasaväkisiä, koska "tekeväthän suomalaisetkin rikoksia".

    Semmoista on nykypäivän kuumin muoti-ilmiö, "suvaitsevaisuus ja monikultturisuus" Toiset kulttuurit vain kun sattuvat olemaan suvaitsevaisempia ja hölmömpiä itselleen kuin toiset...

    Äänestä

  • Siinä taas yksi tapaus:
    http://www.karjalainen.fi/cgi-bin/vk?Newsp=karj&Depa=maakunta&Date=070320&Model=juttusivu.html&Story=3259276.txt&StDate=070320&StTime=00:00:00
    Ei tuota perheväkivaltaa voi verrata näihin raiskaustapauksiin. Harvoin suomalaiset porukalla ketään raiskailee. Näissä tapauksissa on naisten alistaminen ja halveksiminen pääasiassa. Ei kukaan suomalainen leikkaa saksilla raiskaamaltaan naiselta välilihaa niinkuin nämä afrikan miehet. Ei ne muslimit opi siihen että suomessa naiset eivät ole alistettuja ja hunnutettuja orjia. Jossain oli taannoin muslimia haastateltu ja oli tuuminut että hunnuttamattomaan naiseen saa kajota.

    Äänestä

Paskakasoja on joka porukassa. Jopa samassa perheessä. Eihän tämän erään Kajaanissa takavuosina aidsia tartuttaneen kajaanilaismiehen kaikkia sukulaisia tuomittu teosta. Ainoastaan mies sai tuomio ja nainen aidsin. Naisparka teki sitten myöhemmin oman ratkaisunsa.
Sama homma sen sotkamolaisen (?) tyypin kanssa, joka otti Kajaanista nuoren naisen kyytiin kymmenkunta vuotta sitten ja raiskasi ja tappoi tämän. Ei kaikki tyypin pitäjät tappajia ja raiskaajia ole.
Näin on myös ulkomaalaisten kohdalla. ei kaikki mamutkaan ole paskoja. Mutta ne jotka ovat, niin heidät pitäisi tuomioiden jälkeen passittaa takaisin synnyinseuduilleen. Jos palauttaminen olisi helpompaa, niin se voisi vaikuttaa kaidalla tiellä pysymiseen. Toisaalta kaikki rikolliset, niin suomalaiset kuin mamut, kuvittelevat tekoja tehdessään, etteivät he jää kiinni. Ja ainakaan ei tulisi rikoksenuusijoita.

Äänestä
  • "otti Kajaanista nuoren naisen kyytiin kymmenkunta vuotta sitten ja raiskasi ja tappoi tämän."

    Onko tuollainenkin tapahtunut...?

    Äänestä

  • tuo tapaus kirjoitti:

    "otti Kajaanista nuoren naisen kyytiin kymmenkunta vuotta sitten ja raiskasi ja tappoi tämän."

    Onko tuollainenkin tapahtunut...?

    Siitä vaan taitaa olla enempi jo kuin kymmenen vuotta. Sitä vaan en mene sanomaan että oliko sotkamolaisia kun en tiedä. Mutta että kyllä sitä vaan näilläkin nurkilla sattuu ja tapahtuu. Ohikulkijaa riittää jos minkälaista.

    Äänestä

  • ihan totta kirjoitti:

    Siitä vaan taitaa olla enempi jo kuin kymmenen vuotta. Sitä vaan en mene sanomaan että oliko sotkamolaisia kun en tiedä. Mutta että kyllä sitä vaan näilläkin nurkilla sattuu ja tapahtuu. Ohikulkijaa riittää jos minkälaista.

    Kyllä se ihan paikallisia kavereita, oli kohdellut kaltoin aiemminkin naisia. Tytön ruumis löytyi jostain järvestä Sotkamosta.

    Äänestä

  • muistelen kirjoitti:

    Kyllä se ihan paikallisia kavereita, oli kohdellut kaltoin aiemminkin naisia. Tytön ruumis löytyi jostain järvestä Sotkamosta.

    Kaveri oli Kajaanilainen piti tyttöä lukitussa verkkovajassa ja raiskasi kaksi kertaa ja tappoi.Pisti säkkiin ja vei kesämökille ja upotti järveen sotkamossa.Nimenkin tiedän mutta en voi kertoa täällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uutisia kirjoitti:

nämä Oulussa ja Turussa maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset.

Milloin nämä on arkipäivää myös Kajaanissa, toivottavasti ei koskaan. Kuitenkin monikultturismi tuo mukanaan näitä iljettäviä lieveilmiöitä. Yhteiskunta sysää näistäkin syyn suomalaisten harteille sanoen, että kotouttaminen ei ole onnistunut, vaan maahanmuuttajat on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuitenkin sama ongelma on myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Englannissa........ Siis kaikissa Euroopan maissa monikulttuurisuus on menny persiilleen ja vika ei ole maahanmuuttajissa, vaan ennakkoluuloisessa omassa kansassa, näin sanotaan. Uskoo ken tahtoo.

Kajaaniinkin otetaan käsittämättömät 100 pakolaista vuodessa, joka ei voi olla vaikuttamatta kaupungin turvallisuuteen.

Jokin päivä valitettavasti saamme lukea samanlaisia uutisia Kajaanista kuin Oulusta ja Turusta.

Kevät tulee ja riski tulla seksuaalirikoksen uhriksi kasvaa. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu