E 400

Onko kenelläkään kokemuksia Olympus E-400 -digijärkkäristä?
31019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse ostin kyseisen kameran vuodenvaihteessa. Mukaan tulivat molemmat kittioptiikat (vastaavat perinteisiä optiikkoja 28-300 mm). Lisäksi ostin 35mm makron, jonka kuvaussuhde on 1:1. Kenno on kooltaan puolet täysikokoisesta, joten 1:1 vastaa runsaan 2 cm aluetta. Testeissä optiikat ovat olleet hyviä (parempia kuin muiden kittioptiikat ja makro erittäin hyvä).
Kameran etuna on keveys, joka korostuu varsinkin pitkien optiikoiden kanssa. Vastaavasti pienen kennon takia kohina näkyy suurilla herkkyyksillä. Kohinan voi kuitenkin poistaa esim. ohjelmalla noise ninja, koska kamera säilyttää suurillakin herkkyyksillä yksityiskohdat.
Jos jaksat odottaa keskikesään, niin kamerasta on tulossa malli E510, jossa on sisäinen kuvanvakaaja ja jatkuva kuvan näyttö LCD ruudussa.
Nämä ovat juuri ne ominaisuudet, joita itse kaipaisin (ruutunäyttöä varsinkin lähikuvauksessa).
Olympuksessa on ainoa toimiva pölynpoisto kennolta (muut eivät testeissä ole toimineet). Tämäkin on merkittävä ominaisuus. Optiikkaa on niukahkosti tarjolla, mutta kesällä Olympukselta tulee uutta telepään optiikkaa. Laajakuvapuolta on jo nyt hyvin tarjolla. Optiikka ei ole laatuunsa nähden kallista (testitulokset olleet hyviä).

Äänestä

Kaverilla on tää e400, itsellä e500. Näissä ei kläytön puolesta ole melkein mitään eroa, e400 on vaan kevyempi...

Kuulemma tosi hyvä ja helppokäyttöinen.

Äänestä

Moikka.

Miten saa muuten zoomattua muuten kun siitä putkesta? vai saako siitä muuten??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia Olympus E-400 -digijärkkäristä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu