Miksi Mikko Kara hyllytettiin?

Haans

Aivan viime vuosina on suomalaisilla sähkömarkkinoilla esiintynyt kuhinaa. Pinnan alla on tehty yhtä, ja julkisuuteen on puhuttu toista. Lopputulema: Suomalaisten elinkustannuksia on hilattu ylöspäin ennätystahtiin!

Julkisuudessa sähkömarkkinoiden tilaa pohdiskeli tutkimuksen edustajana Mikko Kara. Seurasin mielenkiinnolla miehen edesottamuksia. Olin jopa kuulevinanin virkamiehen suuhun nykyään sopimattomia lauseita:

- "Sähkökilpailua on lisättävä".
- "Ainoana vaihtoehtona sähkön hinnan laskemiseksi".
- "Sähkön tuontia on lisättävä".

Tämä MAFIAlle riitti. Kara hyllytettiin eikä Kara enää tule lausumaan julkisuudessa sähkökilpailusta sanaakaan. Kara keskittyy tutkimaan, mikä tutkimuksissaan meni pieleen!

Kun Kara esitti sähkökilpailun lisäämistä vaikka tuontia avaamalla, toimi Kepun Mauri "sähkönhinnanvedättäjä" Pekkarinen aivan päinvastoin. Neukkukaapelin vetäminen oli tämän pontevan ministerin keskeisin toimi suomalaisten elinkustannusten ylösvedättämisessä. Päinvastaista toimintaa siis, kuin mitä Kara esitti. Siksi Kara hyllytettiin. Kara polki mafian varpaille.

Muina toimina Pekkarinen on kerta toisensa jälkeen kiirehtinyt TV-kameroiden edessä lausumaan: Sähkön hinta nousee edelleen. Viimeisimpänä toiminaan Pekkarinen oli mukana hyväksymässä yhteiseurooppalaisen sähkönhinnan korotushankkeen: "ilmastomuutoskampanjan". Tässä ilmastomuutoskampanjassa on tarkoitus muodollisesti torjua maapallon ilmastonmuutos EU:n 14% kaasutusosuudella, vaikkapa USA:n 60%:n kaasutusosuutta vastaan.

Jokaiselle rationaalisesti ajattelevalle on täysin selvää, että tämän "maaottelun" EU automaattisesti häviää ja jäljelle jääkin Pekkarisenkin tosiasiallisesti tavoittelema toiminta:

** PAKKOPIILOVEROJEN KOROTUKSET ** lyhyesti: kansalaisten elikustannusten kohottamiset. "Ilmastomuutosta" verukkeena käyttäen. Vaalien alla tehtyjen ja tv:ssa esitettyjen haastattelujen perusteella joidenkin haa älykääpiöiden kaaliin Pekkarisen propaganda onkin uponnut kuin "häkä" !

Eilen kuulin ensimmäisen askeleen Pekkarisen "ilmastomuutos"-hankeesta: "Auton käyttömaksua esitetään korotettavaksi". MAFIA huutaa siis suojelurahaa. Jotta en etenisi liian pitkälle tässä vaiheessa ja etäälle alustukseni otsikosta, totean Mikko Karan hyllytyksen syiksi seuraavat seikat:

- Sähkön hintaa on nostettava, koska tällä tavoin kansalaiset maksavat mafian kannalta mukavimmin veroja ja FORTTUMIN tulos olikin siitä oivallinen osoitus. Lisäämällä pakkopiiloveroja, valtion verotuotot on saatu mukavalle tasolle.

- Kara meni puhumaan "kilpailusta", joka nakertaisi em. kartellituottoja, eikä tälläinen jutustelu sovi pirtaan. Matti ja Maijja VAIN kilpailee työstä, ei yritykset keskenään. Siis Kara "hyllylle".

- Kun sähkökartelli on juuri saatu toimimaan (=hinnat nousuun), Forttum tuottaa matin ja maijjan maksaessa laskut täysimääräisinä ennätykselliset osingot valtiolle ja vastaava ruotsalainen osapuoli VATTENFALL omalta osaltaa toimii mallikkaasti kartellin osakkaana sulkemalla ajoittain ydinvoimaloitaan kesken "kuumimman" kulustuskauden, jotta tukkuhinta ei pääsisi laskemaan, niin tähän pirtaan EI sovi, että tunnettu johtava tutkija ryhtyy esittämään kilpailun lisäämistä. Onhan käytännössä toimittu aivan päin vastoin.

Kara siis hyllytettiin kilpailua lisäävien puheiden johdosta. Nyt pajunköyden syöttäminen matille ja maijjalle voi jälleen esteettä jatkua.

Auton käyttömaksun korotusesitys en siitä välitön osoitus, edes uutta hallitusta ei ole saatu kasaan vaalien jälkeen. Koska MAFIA tarvitsee suojelurahaa, katosivat niin hoitureiden palkankorotusrahat kun vanhusten hoivapaikkajen lisäämistarpeetkin. Tilalle tulivat VATTENFALLin ja kohta FORTTUMIN sähkön hinnankorotukset, auton käyttömaksun korotusehdotukset, korkojen nostamisesitykset jne. jne.

Näin siksi, että MAFIA tarvitsee lisää suojelurahaa....
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000024082376

PS, edellinen oli allekirjottaneen objektiivinen näkemys vallitsevasta asiantilasta (hintojen korotukset) johtuen. Voit olla asiasta eri mieltäkin, joten ei muutta kun perusteluja ja näpsyttelemään, ettei kehitys jäisi synkäksi yksinpuheluksi....ja maksujen korotuslinjaksi, elinkustannusten paisuttamiseksi...

11

1520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pökiö

      Mene julistamaan vaikka tuonne huuhaa-palstalle. Miksi spämmäät tänne ja linkität omiin aiempiin horinoihisi, kun ketään ei kiinnosta.

    • Arska

      Sähkö on strategisesti niin tärkeä hyödyke, ettei Suomi voi asettautua sen suhteen täysin Venäjän varaan. Tuomme itänaapurista jo nyt liikaa sähköä. Olemme kaikista pohjoismaista kaikista eniten tuonnin varassa.

      Jos kilpailua halutaan lisätä, tulee maahamme rakentaa lisää voimalaitoskapasiteettia. Näin ei tapahdu, jos Venäläisten sallitaan päästä määräävään asemaan sähkömarkkinoillamme.

      • laske HINTAA.

        Se kait tuli selväksi.

        Korjaan samalla alustuksenin pikku "kömmähdystä", yksi sana oli jäänyt pois:

        "Neukkukaapelin vetäminen oli tämän pontevan ministerin keskeisin toimi suomalaisten elinkustannusten ylösvedättämisessä"

        piti olla:

        Neukkukaapelin vetämisen TORPPAAMINEN oli tämä pontevan......

        t. Haans


    • LISÄÄ....
      • Haans

        lisää suojelurahaa?

        No nyt sen luulisi olevan helppoa. Vaatimisen sijaan ehdotan, että suorastaan kiristätte sitä.....matti ja maijja on nyt nöyrää poikaa.....suosittelen kiristystä, avoimesti !


    • välihuomautus

      Porvarihallituus! lällätilää!!

      Harmittaako, Haans??

      • hassahtivat

        äänestämään demariporvarin sijaan työnantajaleiriä eli kokoomusta. Siinä ei tehty muuta viisasta kuin se, että ajauduttiin ojasta allikkoon.

        Sillä, luvassa on harjoitettua meininkiäkin kovemmat elinkustannusten nousut. Irtisanomiset tulevat työlistalle ensimmäisinä. Ehdotus RIVI-DEMARIN varallisuusveron nostosta jo tässä vaiheessa, kun meillä vielä EI ole kuin entinen demariporvarihallitus, huolestuttaa.

        En siis luule, vaan tiedän, että meno tulee olemaan hulvatonta:
        http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2312

        Termistöä:

        RIVI-DEMARIN varallisuusvero= auton käyttömaksu
        demariporvarihallitus = porvarihallitus höystettynä demarilla.


    • LOPETA JO!

      Etkö edes tällaisina hyvinä aikoina ole saanut duunia, kun sulla on aikaa kirjoitella loputtomasti paskaa vielä useammalle palstalle? Sama narina ja itkuvirsi on laulettu jo koulukodista asti eikä mitään rakentavaa tule KOSKAAN tilalle.

      Ja kuinka helvetissä esim. sähkön hintakehitys ja hoitajien palkankorotukset liittyvät käänteiseti toisiinsa? Helvetti sulla menee puurot ja vellit niin hyvin sekaisin, että mielialalääkkeitä suosittelen.

      Ihan vinkiksi: jos sähkön hinta nousee, valtio saa enemmän osinkoja ja hoitajia on vara palkata enemmän. Noin yksinkertaistaen. Mutta sulle on aivan sama mitä kirjoittelee, sä et kuuntele, opi etkä ymmärrä mistään mitään. Sama paskapaaton vain jatkuu etkä välitä oppia muiden oikaisuista pätkääkään.

      Koitapa joskus ottaa jostain opiksesi. Se on varsin valaisevaa.

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus!

      • Anonyymi

        Kiitos kovasti, ei tullut "tiedonjulkistus"-palkintoa mutta eipä sitä kaivattukaan.

        Tärkeintä on, että tieto kulkee ja lisääntyy aidosti, mafiahan tekee tänään kaikkensa sitä pimittääkseen.

        T: haans.sea (avaaja )


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      49
      1334
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      160
      1135
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1027
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      198
      861
    5. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      852
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      12
      792
    7. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      786
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      771
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      748
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      718
    Aihe