Alkoholisoituminen

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1341504

Uskotteko että tälläisten vanhempien mielestä huostaanotot ovat olleet aiheettomia? He ovat sitä mieltä, että sossut puuttuvat turhaan heidän elämäänsä. Tälläisten vanhempien kommentit leimaavat yleensä kaikki (oikeasti aiheettomienkin) huostaanotettujen vanhemmat p.....puhujiksi.
291158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Puhutaanpa hieman tarkemmin maahanmuuttajaperheistä ja heidän ongelmistaan, jotka eivät juurikaan alkoholista johdu jo sen kieltävän uskontonsakin puolesta. Ei myöskään taloudellisesta tilanteesta, sillä monilla työttömillä on kuitenkin jostain ollut rahat autokouluun, ajokorttiin ja vielä siihen autoonkin, samoin merkkivaatteisiin, kodin elektroniikkaan kuin huonekaluihinkin. Nälkää eivät näe. Lapsilla on uudet polkupyörät joka ikinen kesä, satulaa ei osata nostaa muttei sillä ole merkitystä koska suomalaispaska maksaa, olen itsekin tuon leikkisän, hyvää tarkoittavan sanonnan kuullut. Olen ehkä sitten tiukkapipo kun en moista oikein ymmärrä?

Heidän ongelmansa johtuvat siis jostain aivan muusta kuin suomalaisperheiden ja yksinhuoltajienkin.
Millä tavoin heidän ongelmiaan pystyttäisiin ratkomaan kun siihen ei ainakaan taloudellinen lisätukeminen auta, se on varmaa.

Äänestä

todellisella auttamishalulla
ja oikeilla työtavoilla sekä -menetelmillä
saadaan hyvää lasten ja (tässä kirjoituksessa) äitien elämään!

Vaatii sossulta (ilmeisesti) "uudenlaista" asennoitumista työhönsä
autetaan perheitä, ei huostatakaan automaattisesti.

Kyllähän (Kalevassa kirjoitetun) "kokeilun"
luulisi olleen jo vuosikymmeniä sossun toimintamallina ....... eletäänhän sitä sentään jo 2000 -luvulla!

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=646265

Äänestä
  • naapuriin juuri kotiutui alkoholisti-ÄITI pienen lapsensa kanssa, surullista katseltavaa. Turhaa rahojen tuhlausta, tuo ihanuus kestää seuraavaan känniin asti.

    Äänestä

  • Pellosta kirjoitti:

    naapuriin juuri kotiutui alkoholisti-ÄITI pienen lapsensa kanssa, surullista katseltavaa. Turhaa rahojen tuhlausta, tuo ihanuus kestää seuraavaan känniin asti.

    "Kahdeksan vuoden aikana oli kuusi selvää päivää, kun olin putkassa", Jonna kertoo "En mä oikein edes usko, että olisin lopettajanut, ellei olisi tullut sitä tulehdusta".

    Pitkä arpi rintakehässä muistuttaa helsinkiläistä Jonnaa, 26, vuosien päihdeongelmasta.

    Kokeilunhalu, kapinointi ja väärä seura veivät lastenkodin asukin huumeiden pariin jo teini-ikäisenä. Pitkäaikainen heroiininkäyttö johti lopulta viime kesänä sydäntulehdukseen, joka vaati pikaisen leikkauksen. "Siinä pelastui. Kuolema oli niin lähellä", hän muistelee. Sairaalahoidon jälkeen Jonna pääsi viime syksynä katkaisuun, korvaushoitoon ja Kymen 2D -laitoksen asukkaaksi Kotkaan.

    Kymen 2D on yksi A-klinikkasäätiön lukuisista päihdeongelmaisten hoitolaitoksista. Paikan nimi viittaa asukkaiden kahteen diagnoosiin: heillä alkoholin ja lääkkeiden tai kovien huumeiden käyttö yhdistyy mielenterveysongelmiin. Laitos yrittää palauttaa rutiinit parinkymmenen asukkaan elämään. Kaikki osallistuvat ruuanlaittoon, siivoukseen ja muihin töihin, ja vähitellen laitoksesta voi päästä lomille sekä harrastusten pariin.

    Hoitovuorokausi maksaa 225 e, ja summa jää usein kokonaan kotikunnan kontolle. Maksusitoumusten saaminen kunnilta on toisinaan vaikeaa, ja laitos olikin loppuvuonna osin tyhjillään.

    "Se on aika taiteilua. Joudumme hirveästi perustelemaan sitä, että asiakas tarvitsisi vähän pidemmän sitoumuksen". Kymen A-klinikkatoimen aluejohtaja Heli Lahtinen kertoo.

    Kaikkia ongelmia laitos ei tietenkään ratkaise, ja noin puolet lopettaa hoidon kesken. Jotkut saavat kuitenkin elämän syrjästä kiinni - ja Jonna taitaa olla yksi heistä.

    Hoikan näköinen JOnna kertoo lihoneensa 23 kg sitten viime syksyn. Hoito päättyy kuun lopussa, ja sen jälkeen alkaa totuttelu arkeen ja vähitellen myös työpaikan etsiminen.

    "On se vähän yksinäistä, koska ei ole kavereita, jotka eivät käytä. Onneksi äiti on ollut koko ajan tukena."

    Äänestä

vastaamaan tarpeeseen", A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja, professori Lasse Murto sanoo.

Murron mukaan tilanne on nurinkurinen: yhä useampi tarvitsee hoitoa,mutta kuntien rahapulan takia monet hoitolaitokset ovat vajaakäytössä. Esim. Järvenpään sosiaalisairaalassa hoidettujen määrä väheni viime vuonna.

Rahapula tarkoittaa sitä, että katkaisu tai kuntoutushoitoon kannattaa yrittää hakeutua alkuvuodesta, jolloin kuntien kirstuissa on vielä euroja.

"Osa viime vuodesta meni normaaliin tahtiin, mutta kuntien halukkuus käyttää palveluita lopahti selvästi loppuvuodesta", Murtokuvailee.

Suomalaiset turvautuivat A-klin9ikoiden avohoidon palveluihin viime vuonna yht. 154 958 kertaa. Määrä kasvoi edellisvuodesta 16 %. A-klinikkasäätiö vastaa merkittävästä osasta maan päihdehuoltoa. Säätiö vaatiikin nyt valtiota apuun, koska sillä on vastuu alkoholipolitiikasta. Viinaveroa laskettiin v. 2004, jonka jälkeen kulutus on noussut kymmenisen prosenttia.

Veronalennuksen jälkeen alkoholi on noussut työikäisten MIESTEN YLEISIMMÄKSI KUOLINSYYKSI. Lisäksi hoitoon hakeutuvat ovat aiempaa huonommassa kunnossa. Haittojen lisääntyminen on pitänyt yllä keskustelua viinan verotuksen nostamisesta. Eduskunta harkinnee veron korottamista vaalien jälkeen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä laitoshoidon kurjistumista on seurattu huolestuneena. Ylitarkasta Kari Haavisto väittää, että kunnat laiminlyövät velvoitteitaan hoitaa asukkaitaan.

"Osa kuolleisuudesta saattaa johtua siitä, että palvelun tarjonta ei vastaa tarvetta", Haavisto sanoo.

Kunnallisen päihdehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja Kari Lopran mukaan kuntien hoitobudjetit eivät ole juuri pienentyneet, mutta kunnat eivät ole toisaalta reagoineet palvelujen hintojen nousuun ja hoidon tarpeen kasvuun.

Myös entistä enemmän on ostettu hoitoa huumeiden käyttäjille, mikä on paljon kalliimpaa kuin alkoholistien hoitaminen", hän kertoo.

Kopran lääke tilanteeseen olisi päihdehuollon radikaali uudistaminen. Päihdeongelmaisia pitäisi öhoitaa nykyistä enemmän avohuoidossa.

"Pitkäkestoinen laitoshoito on jossain määrin aikansa elänyttä", hän sanoo.

A-klinikkasäätiön kanta on, ettei pitkälle kehittyneitä ongelmia saa kaikissa tapauksissa ratkaistua avohoidolla.

Äänestä

Valitettava tosiasia on että näiden ko.kaltaisten tapausten pohjalta yleistetään kohtuuttomuuksiin asti.
Tällä palstalla puhutaan paljon huostaanotto tilanteista, mielestäni kertomukset ovat liian puutteellisesti kirjoitettuja, siis niin puuttellesia että on vaikea lähteä luokittelemaan tapahtumaa kumpaankaan ryhmään (aiheelliseen/aiheettomaan). Mielestäni on melkeimpä turha aloittaa keskustelua, jos ei ole valmiutta/halua antaa kunnon kattavaa/todellista kuvaa tapahtumista, jotka johtivat huostaanottopäätökseen. Eräässäkin keskustelussa aloittaja kertoi ympäripyöreästi syiden olleen päihdeongelma ja epäsiisti koti, jotka eivät ap:n mukaan kuitenkaan pitäneet paikkaansa. Kuitenkaan alkoholin käyttötapojaan hän ei tuonut täällä julki lainkaan, vedoten siihen että hän saa täällä kertoa tilanteestaan sen mitä haluaa. Tottahan se tuokin, mutta vaikka tiedän sossun tekevän tänä päivänä räikeitä arvostelu virheitä, niin en silti arvostelemaan heidän toimiaan lähde ennenkuin tosiasioiden valossa.

Äänestä
  • paperit nähnyt. En tarvitse yhtään lisätodistetta siitä, miten sikamaisesti sossu toimii.

    Ei ole mitään tarvetta lähteä täällä repostelemaan kenenkään yksityiselämää, onko tapaus MINUN mielestäni aiheellinen vai aiheeton. Ja jos joku tälle palstalle kirjoittaa, niin tuskin hän minun tai kenenkään muunkaan ARVOSTELUA tulee hakemaan tapaukselleen. En edes harkitsisi arvostella, paitsi jos kirjoittaja nimenomaan pyytää sitä.

    Ja mitenkäs siinä edellisessäkin tapauksessa kävi? Pariskunta kertoi käyneensä kolmella tuopilla, isoäiti oli hoitajana ja huostaanotto tehtiin. Mihin se johti? Aivan jonnin joutavaa arvostelua siitä, että he kävivät viikolla ravintolassa, miksi isoäiti ei ollut siivonnut leivänmuruja lattialta, ja 'ai kolme tuoppia', kuitenkin joitte enemmän. Mitä nuo kirjoittajat tästä hyötyivät? Että täälläkin ruetaan vielä sossuilemaan, se ei hyödytä yhtään ketään.

    Varmaan asiallisempaa olisi ollut pitäytyä vain neuvojen antamisessa, miten pitävät lapsensa ja omista oikeuksistaan kiinni siinä tilanteessa tai muuta vastaavaa. Ja jos sinä haluat tänne tosiasioita, niin mitä ne tosiasiat tarkkaan ottaen olisivat mielestäsi? Jos joku on niin mahdottoman kiinnostunut pohtimaan tuollaisia asioita, niin eihän koskaan viime kädessä jää muita todisteita kuin kirjoittajan sana asiasta, mitä on tapahtunut.

    Äänestä

  • ne joista olen kirjoitti:

    paperit nähnyt. En tarvitse yhtään lisätodistetta siitä, miten sikamaisesti sossu toimii.

    taisivat imaista ravintolan kuiviin, humalainen muistaa ensimmäiset 3 tuoppia, sen jälkeen pettää pää ja katoo muisti.

    Äänestä

  • olitko laskemassa kirjoitti:

    on tällä palstalla

    Äänestä

  • olitko laskemassa kirjoitti:

    taisivat imaista ravintolan kuiviin, humalainen muistaa ensimmäiset 3 tuoppia, sen jälkeen pettää pää ja katoo muisti.

    niin mitä sitten! Lapsellahan oli mummo hoitamassa ja huoltamassa häntä vanehempien yhteistä aikaa viettäessä.
    Käyväthän jotkut (jopa ihan pientenkin lasten vanhemmat) lapselliset pariskunnat ulkomaillakin asti ja about kaksikin (2) viikkoa
    ja mummot hoitaa sen aikaa lapsenlapsia.
    Ja varmaan eivät ole selvin päin ulkomaan reissaajat koko aikaa ja varmasti käyvät bilettämässä yökerhoissa aamun tunneille saakka ....

    Jos luit iltapäivälehden
    niin siinähän kerrottiin valtakuntamme ylimpään virkamiehistöön kuuluvan pääministerin (yksinhuoltaja isä) kierreelleen uuden morsmaikkunsa, joka hänkin on yksinhuoltaja, pitkin Nummelan baareja (taitaavat olla niillä kulmilla jonkin sortin r..).
    Että pitäiskö heitin molempien kotiin pyytää sossupartio poliisin kera kattomaan missä kunnossa pienen ja vähän isompienkin lasten vanhemmat kotiinsa baareista aamuyöstä vaeltaavat.
    Vai menivätköhän edes olleskaan kotiinsa asti....

    Äänestä

  • ja sammuneet kirjoitti:

    lapsellinen häirikkö ei pysty keskustelemaan asioista. Hänestä ei kannattaisi kenenkään välittää yhtään mitään.

    Äänestä

  • olitko laskemassa kirjoitti:

    taisivat imaista ravintolan kuiviin, humalainen muistaa ensimmäiset 3 tuoppia, sen jälkeen pettää pää ja katoo muisti.

    imaisi Nummelassa monta kapakkaa tyhjäksi Forssiuksen seurassa. Lehtijutun perusteella kävivät ainakin neljässä paikassa. Omien puheidensa mukaan varmaan sanovat juoneensa neljä, siis sun logiikalla jotain muuta.

    Merikukka vielä pienen lapsen äiti ja matillakin lapsia, hiukan isompia kylläkin.
    Mutta ihan selvä lastensuojelutapaus kuitenkin.

    Sairasta irvistelyä toisten puheisiin eräillä!

    Äänestä

  • ne joista olen kirjoitti:

    paperit nähnyt. En tarvitse yhtään lisätodistetta siitä, miten sikamaisesti sossu toimii.

    Ei ole mitään tarvetta lähteä täällä repostelemaan kenenkään yksityiselämää, onko tapaus MINUN mielestäni aiheellinen vai aiheeton. Ja jos joku tälle palstalle kirjoittaa, niin tuskin hän minun tai kenenkään muunkaan ARVOSTELUA tulee hakemaan tapaukselleen. En edes harkitsisi arvostella, paitsi jos kirjoittaja nimenomaan pyytää sitä.

    Ja mitenkäs siinä edellisessäkin tapauksessa kävi? Pariskunta kertoi käyneensä kolmella tuopilla, isoäiti oli hoitajana ja huostaanotto tehtiin. Mihin se johti? Aivan jonnin joutavaa arvostelua siitä, että he kävivät viikolla ravintolassa, miksi isoäiti ei ollut siivonnut leivänmuruja lattialta, ja 'ai kolme tuoppia', kuitenkin joitte enemmän. Mitä nuo kirjoittajat tästä hyötyivät? Että täälläkin ruetaan vielä sossuilemaan, se ei hyödytä yhtään ketään.

    Varmaan asiallisempaa olisi ollut pitäytyä vain neuvojen antamisessa, miten pitävät lapsensa ja omista oikeuksistaan kiinni siinä tilanteessa tai muuta vastaavaa. Ja jos sinä haluat tänne tosiasioita, niin mitä ne tosiasiat tarkkaan ottaen olisivat mielestäsi? Jos joku on niin mahdottoman kiinnostunut pohtimaan tuollaisia asioita, niin eihän koskaan viime kädessä jää muita todisteita kuin kirjoittajan sana asiasta, mitä on tapahtunut.

    täällä kirjoitetaan huostaanotoista painottaen niiden aiheettomuutta. Olisi paikallaan aloittaa kokonaan uusi keskustelu, jossa mietittäisiin yleiseltä kannalta sitä milloin huostaan on/ei ole aihetta. Eli kuinka huonosti lasten asiat perheissä saa olla ennenkuin lastensuojelun on aiheellista puuttua asioihin?

    Myös minulla on taustalla oma kokemus huostaanotosta joten en koe ihan metsään meneväni sossujen toiminta tavoista keskustellessani.

    En pidä sitä arvosteluna jos aloittajalle esitetään tapausta koskevia kysymyksiä. Myös neuvojen antaminen helpottuu kun tilannekuva on oikeanlainen. On totta että tänne voi kirjoittaa mitä haluaa eikä asioiden oikeaa laitaa voi kukaan tietää,mutta sen
    edellisen tapauksen aloittajalle esitettiin paljon kysymyksiä joihin vastausta ei saatu,joten paljon jäi tosiaan arvailun varaan.

    Äänestä

  • angeliina.06 kirjoitti:

    on sellainen huostaanoton syy, jota ei ole laissa mainittu.

    Mutta perheiden oikeusturvan kannalta on erittäin arveluttavaa, että lain kolmas kohta 'lapsen etu' on pelkästään, vain ja ainoastaan viranomaisen tulkittavissa.

    Jopa KELAN kustantamassa Vääryyskirjassa kansilehdellä mainitaan, että huostaanottoprosessin epäkohtiin ei ole saatu korjausta...

    Ei olla saatu, eikä tilanne merkittävästi korjaudu uudenkaan lain voimaantultua.

    Koska lapsen edun tulkinta riippuu paljon työntekijöistä, niin miten paljon sinä luulisit olevan eroja sen tulkinnassa yleisessä nettikeskustelussa? Aiheesta on paljonkin kyllä puhuttu mm. Varpuun liittyen, eikä siitä valmista ikinä synny, koska paikalle ryntää aina joku pakkoneurootikko, jonka mielestä huostaanotto on ILMAN MUUTA AIHEELLINEN, jos ihmisillä on astioita olohuoneen pöydällä tai lapsen murustamia leivänmuruja lattialla SILLÄ HETKELLÄ kun sossupartio rynnii paikalle.

    Sossun mielestähän nuo syyt ovat hienoja perusteita huostaanottoon silloin kun kootaan näppärää kimppua perusteluista, joista mikään ei YKSINÄÄN riittäisi perusteeksi huostaanotolle.

    Täällä on muutama hieno keskustelun aloitus ollut, mutta juuri tuollaisen lapsellisen jankkaamisen takia äiti on siirtynyt jonnekin muulle palstalle kirjoittamaan, JOSSA KYLLÄ on syntynyt hyvinkin hedelmällinen keskustelu kun vain rauhassa on saatu keskustella. Parhaimmillaan tulee niin paljon tietoa, että siitä oppivat ulkopuolisetkin aina jotain uutta.

    Äänestä

  • laiton. Ja laiton kirjoitti:

    Mielestäni hyvä keskustelu on sellainen jossa käsitellään asiaa sen kummaltakin puolen, mahdolliset epäkohdat huomioiden. Huostaanotto tilanteeseen jouduttaessa täytyisi kyetä näkemään ongelma kohtia muussakin, kuin pelkästään sossun toimissa. Itse joutuessani tällaisen tilanteen kanssa kasvotusten löysin työstettäviä asioita myöskin omasta vanhemmuudestani.

    Huostaanotonhan pitäisi olla se viimeinen ratkaisu siinä kohtaa, kun kaikkia mahdollisia avohuollon tukitoimia on tarjottu, ja se onkin hyvin valitettavaa ettei näin aina tapahdu.
    Toisaalta nuo tukitoimet ovat vapaaehtoisia. Usein tieto siitä että lastensuojelulla on huolta säikäyttää vanhemmat, jonka vuoksi sitten tarjotuista ensisijaisista ratkaisuista kieltäydytään.

    Lapsen etua on hyvin vaikea määritellä tarkoin.Vai mitenkä tuon asian lakiin itse haluaisit kirjata?
    Erilaisia tilanteita on yhtäpaljon kuin ihmisiä. On totta ettei mikään laki kiellä vanhemmilta päihteiden käyttöä, eikä kohtuu käytölle ole olemassa tarkkaa määritelmää. Mielestäni vanhempien tulisi kumminkin olla ne jotka pääsääntöisesti hoitavat omaa lastaan. Pitäisi olla jokaiselle itsestään selvyys, ettei lasten kanssa eletä samoin kuin ilman lapsia, se on sitä vanhemmuuden tuomaa vastuuta.

    sitä kun puhutaan 3oluen sijasta baarin tyhjentämisestä jne, tuskin sellaiset vanhemmat kestävät lapsen itkuakaan.
    Nimenomaan , asioista pitää puhua, jos joku todella on juonut VAIN 3 olutta, ei sitäkään asiaa pitäisi kyseenalaistaa vaan pitää sitä totena, koska ei sitä tietoa täällä kukaan voi sanoa valheeksi,
    ja siellä Nummelan suunnalla kannattaa "tarkkailla" ja tarvittaessa tehdä ilmoituksia, jos m-kukan jalka vipeltää tai henki haisee,

    Äänestä

  • eivät kestä kirjoitti:

    samaa mieltä, mutta muuten jäi kirjoituksestasi vähän ristiriitainen vaikutelma.

    Toki asioista pitää voida puhua, mutta eihän keskustelusta tule mitään, kun toinen osapuoli mitätöi joka ikisen asian, mitä toinen kirjoittaa. Sen myönnät.

    Sen sijaan väite, että ihmiset jotka eivät kestä keskustelussa toisen mielipiteen mitätöintiä, eivät kestä lapsen itkua, on paikkansa pitämätön. Eiväthän nuo asiat ole mitenkään verrannollisia keskenään. Toisessa puhutaan lapsen hoidosta ja toisessa vastapuolen kyvyttömyydestä rakentavaan keskusteluun.

    Äänestä

  • olitko laskemassa kirjoitti:

    taisivat imaista ravintolan kuiviin, humalainen muistaa ensimmäiset 3 tuoppia, sen jälkeen pettää pää ja katoo muisti.

    jännä juttu tuo maaginen kolmen tuopin tai kolmen pullon raja.
    Tunnen useitakin alkoholisteja ja vakkarilause on, että "otin vaan kolme kaljaa" vaikka silmät seisoo päässä eikä puheesta saa mitään tolkkua.

    Asiaan kuuluu muutenkin juomisen vähättely niin määrällisesti kuin juomiskertojen tiheyden suhteen.

    Mutta tämän tietävät varmaan kaikki, jotka joutuvat tekemisiin näiden honujen kanssa.

    Äänestä

  • eivät kestä kirjoitti:

    sitä kun puhutaan 3oluen sijasta baarin tyhjentämisestä jne, tuskin sellaiset vanhemmat kestävät lapsen itkuakaan.
    Nimenomaan , asioista pitää puhua, jos joku todella on juonut VAIN 3 olutta, ei sitäkään asiaa pitäisi kyseenalaistaa vaan pitää sitä totena, koska ei sitä tietoa täällä kukaan voi sanoa valheeksi,
    ja siellä Nummelan suunnalla kannattaa "tarkkailla" ja tarvittaessa tehdä ilmoituksia, jos m-kukan jalka vipeltää tai henki haisee,

    Ko.tapauksessahan oltiin jo aiemmin sossun puolelta huomauteltu lisääntyneestä päihteiden käytöstä. Eli huostaanotto ei tässäkään tapauksessa perustunut mihinkään yksittäiseen tilanteeseen vaan pidemmän ajan havaintoihin.

    Kirjoittaja kielsi jyrkästi oman sekä miehensä päihdeongelman, muttei kertonut mitä se kohtuu käyttö hänen mielestään/heidän kohdallaan tarkoittaa. En siis tarkoittanut tätä yhtä käyntiä jolloin olivat juoneet sen 3 kaljaa, vaan käyntikertojen lukumäärä jollakin aika välillä suhteutettuna siihen, että ovat 1-vuotiaan lapsen vanhemmat.

    monessa päihdehuollon linkissä, luulisi vanhempien tarkistavan rajat sieltä, jos eivät satu olemaan muuten tiedossa. Nimittäin viimeistään siinä vaiheessa kun sossun taholta alkaa tulla arvostelua asiasta.

    Äänestä

  • selvästi määritelty kirjoitti:

    monessa päihdehuollon linkissä, luulisi vanhempien tarkistavan rajat sieltä, jos eivät satu olemaan muuten tiedossa. Nimittäin viimeistään siinä vaiheessa kun sossun taholta alkaa tulla arvostelua asiasta.

    onkos siellä erikseen luokiteltu perheellisen ihmisen kohtuukäytön raja?

    Äänestä

  • angeliina.06 kirjoitti:

    onkos siellä erikseen luokiteltu perheellisen ihmisen kohtuukäytön raja?

    ja toimintakyky, sekä vastuuntunto heikkenevät oli hän perheellinen tai ei.

    Lisäksi omasta mielestään vain silloin tällöin kaatokännin vetävä ei tajua sitä, että hän silti alkoholin kulutuksessaan ylittää kohtuuden rajan.

    Eli kyllä kohtuukäytön raja on kaikille sama, miesten ja naisten kesken on eroja, jotka on huomioitu myös rajoja asetettaessa. Terveissä aikuisissa ainoa poikkeusryhmä ovat imettävät ja raskaana olevat naiset, joille ainoa suositeltava raja on tasan nolla.

    Äänestä

  • eivät kestä kirjoitti:

    sitä kun puhutaan 3oluen sijasta baarin tyhjentämisestä jne, tuskin sellaiset vanhemmat kestävät lapsen itkuakaan.
    Nimenomaan , asioista pitää puhua, jos joku todella on juonut VAIN 3 olutta, ei sitäkään asiaa pitäisi kyseenalaistaa vaan pitää sitä totena, koska ei sitä tietoa täällä kukaan voi sanoa valheeksi,
    ja siellä Nummelan suunnalla kannattaa "tarkkailla" ja tarvittaessa tehdä ilmoituksia, jos m-kukan jalka vipeltää tai henki haisee,

    on huoria ja juoppoja. Mitenkähän suunsa nyt laittavat kun merikukka liihotteli kännissä toisen yksinhuoltajan kanssa, luulisi että olisivat senkin ajan yksinhuoltajat olleet lastensa kanssa. Sossulla kun on varhaisen puuttumisen velvoite, tiedä mitä lapsen edun vastaista on odotettavissa. Voihan sossu käyttää mielikuvitustaankin niin kuin muidenkin osalla tekee, Siinä myös jollekin maalaisemännälle hyvä tulon lähde navettatulojen lisukkeeksi, merikukalle vaan tapaamisen rajoitukset. Ja ei hätää, penskahan voi tullessaan täysi-ikäseksi luoda normaalin lapsi-vanhempi suhteen merikukkaan ja isäpuoleen kuka silloin onkaan.

    Äänestä

  • yksinhuoltajaäidit kirjoitti:

    vai ovatko matkalla ollenkaan, jospa merikukka parantelee "oloaan" piilossa. Olen huolissani lapsesta. SE on jo syy tehdä lastensuojeluilmoitus. Kuka rohkea tekee.

    Äänestä

  • yksinhuoltajaäidit kirjoitti:

    on huoria ja juoppoja. Mitenkähän suunsa nyt laittavat kun merikukka liihotteli kännissä toisen yksinhuoltajan kanssa, luulisi että olisivat senkin ajan yksinhuoltajat olleet lastensa kanssa. Sossulla kun on varhaisen puuttumisen velvoite, tiedä mitä lapsen edun vastaista on odotettavissa. Voihan sossu käyttää mielikuvitustaankin niin kuin muidenkin osalla tekee, Siinä myös jollekin maalaisemännälle hyvä tulon lähde navettatulojen lisukkeeksi, merikukalle vaan tapaamisen rajoitukset. Ja ei hätää, penskahan voi tullessaan täysi-ikäseksi luoda normaalin lapsi-vanhempi suhteen merikukkaan ja isäpuoleen kuka silloin onkaan.

    oli ollut vielä sunnuntainakin terassilla.
    Luulisi tästä jo viimeistään paikallisen sosiaalitoimiston väen ja siellä työskentelevän Merikukan alueen lastensuojelusta vastaavan henkilön suorastaan huolestuvan ja ryhtyvän toimenpiteisiin!

    Eiköhön tässäkin Merikukan
    (yh terassilla ja vielä sunnuntainakin...)
    tapauksessa lastensuojelun pitäisi vähintään toimia mielellään liian aikaisin kuin liian myöhään!!!

    Äänestä

  • suoritus-, arviointi- kirjoitti:

    ja toimintakyky, sekä vastuuntunto heikkenevät oli hän perheellinen tai ei.

    Lisäksi omasta mielestään vain silloin tällöin kaatokännin vetävä ei tajua sitä, että hän silti alkoholin kulutuksessaan ylittää kohtuuden rajan.

    Eli kyllä kohtuukäytön raja on kaikille sama, miesten ja naisten kesken on eroja, jotka on huomioitu myös rajoja asetettaessa. Terveissä aikuisissa ainoa poikkeusryhmä ovat imettävät ja raskaana olevat naiset, joille ainoa suositeltava raja on tasan nolla.

    "Samalla tavalla ihmisen
    suoritus-, arviointi-
    ja toimintakyky, sekä vastuuntunto heikkenevät oli hän perheellinen tai ei."

    Tottapa hyvinkin, pointtini olikin että perheetön henkilö ei ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään, perheellísen taas on kyettävä huolehtimaan itsensä lisäksi lapsistaan.

    lasten vanhemmille alkoholin käytön suhteen, aloitamme sossuilun.

    Olisiko sinusta sitten hyvä, että vanhempien taholta tulisi aloite noiden 'uusien' rajojen määrittelyssä? Nythän se on pelkästään sossujen mielivallan varassa.

    Äänestä

Valtaosaa alkoholin haitoista eivät koe suurkuluttajat, vaan vähemmän juova suuri enemmistö.

Tämän osoittaa tuore suomalainen tutkimus, jossa seurattiin juomatapatutkimuksiin 1960-luvulta alkaen osallistuneita.

Haitat alkoivat kertyä, kun alkoholia juotiin kerralla paljon tai humalaan asti.

Rajaksi osoittautui viisi annosta, joka ylittyy helposti esimerkiksi pitkällä illallisella.

5-7 annosta alkoholia kerralla on riskiraja

Terveen aikuisen kohtuukulutuksen yläraja on miehillä 0-24 ja naisilla 0-16 annosta alkoholia VIIKOSSA. Se pitäisi nauttia ainakin kolmena eri kertana niin, että kerralla juo korkeintaan muutaman annoksen.

Suositeltava kertakäytön maksimi on miehillä seitsemän ja naisilla viisi annosta kerralla.

7 ANNOSTA MIEHET:
4,5 puolen litran tuoppia TAI
6 kpl 0,4 litran tuoppia

5 ANNOSTA NAISET:
3 (runsas) 0,5 litran keskioluttuopista
4 kpl 0,4 litran tuoppia

YKSI ANNOS = pieni pullo keskiolutta tai
pieni lasi mietoa viiniä tai
4 cl paukku väkeviä

KOHTUUKULUTUKSEN YLÄRAJA VIIKOSSA
Miehet 0-24 annosta
Naiset 0-16 annosta

Stakesissa tehdyssä tutkimuksessa yhdistettiin juomatapatutkimuksissa 1960-luvulta alkaen kerättyä haastattelutietoa alkoholista johtuviin sairaalahoitoihin ja kuolemiin. Seurannassa oli tuhansia miehiä ja naisia vuoteen 2002. Tutkimus ilmestyi tuoreessa Addiction-lehdessä.

Suurkuluttajia on noin kymmenesosa väestöstä, mutta "suurkuluttajuus ei ole pysyvä ominaisuus", Kari Poikolainen Alkoholitutkimussäätiön tutkimusjohtaja muistuttaa.

Enemmistönkin kulutuksella syntyy haittoja. Ne voidaan havaita itse - tappeluja, riitoja, putkareissuja, krapuloita, tavaroiden katoamisia - tai ne voivat näkyä vasta vuosien kuluttua, kun ne ilmaantuvat sairaalahoito- ja kuolemansyytilastoihin.

Riskiraja ylittyy helposti myös tavallista fiinimmillä illallisilla, jolla nauritaan "normaalit ruokajuomat" eli tervetuliaismalja, alku-, pää- ja jälkiruokaviiniä sekä konjakkia kahvin kanssa.

Äänestä
  • 0-linja kaikille. Jotkut sanovat, että mikäs siinä, jos ottaa muutaman silloin tällöin. No joo, itse ajattelen, että mikä ihmeen pakko on ottaa edes muutamaa ikinä VARSINKIN, jos on pieninkin vaara, että homma ei pysy hallinnassa.

    Kaikkein surullisinta ovat kuitenkin alle 18-vuotiaat kaljakasseja kantavat nuoret, joita viikonloppuisin näyttää riittävän joka kulmalle. Varmaan pienemmillä paikkakunnilla lymyillään enemmän piilossa, mutta suuremmissa kaupungeissa luotetaan siihen, että harvemmin tulee tuttuja aikuisia vastaan.

    Kun sieltä kaljakassi-iästä kasvetaan perheen perustamisikään, on viinaksien käytöstä tullut jo totuttu tapa molemmille sukupuolille. Mutta näilläkin palstoilla on vain ÄITI se osapuoli, jota syyllistetään alkoholin käytöstä. Tietysti alkoilu raskausaikana on tuomittavaa, mutta kun siihen raskauden aikaiseenkin pakkohoitoon tarvittaisiin mieluummin sekä isä että äiti.

    Minkä ihmeen takia VAIN äiti pitäisi saada raitistumaan raskauden aikaisella pakkohoidolla? Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hänet koulutetaan valmiiksi yksinhuoltajaksi siihen mennessä kun lapsi on syntynyt. Jos raitistuminen onnistuu, sitten ÄITIÄ SYYTETÄÄN siitä, että hän on yksinhuoltaja! Totta kai hän on siinä vaiheessa yh, koska kuka ihme selväjärkinen jaksaa toisen ryyppäämistä katsella? Haloo hölmöt!

    Nuorten alkoholin käyttö huomioon ottaen MOLEMMILLE vauvaa odottaville vanhemmille hoitoa ja ohjausta raitistumiseen. Se on ainoa järkevä tapa hoitaa ja tukea lapsen vanhempia. Saavat sitten sinnitellä yhdessä ja tukea toisiaan raittiudessaan. Kaksin aina kaunihimpi, niin tässäkin asiassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lisääntyy kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1341504

Uskotteko että tälläisten vanhempien mielestä huostaanotot ovat olleet aiheettomia? He ovat sitä mieltä, että sossut puuttuvat turhaan heidän elämäänsä. Tälläisten vanhempien kommentit leimaavat yleensä kaikki (oikeasti aiheettomienkin) huostaanotettujen vanhemmat p.....puhujiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu