Harri Olli

päässä. Oiva esimerkki. Olisikohan kannattanut vähän odottaa ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa. Kumpu paukkuu.
1378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Välinepuolella ja valmennuksessa suuria puutteita mäkipuolella. Harri sanoo näin olevan mutta ei kerro mistä välineistä on oikeastaan kysymys. Ei kerro mikä merkki ta mikä firma. Aika asiallinen kommentti nuorelta MM-hopeamitalistilta.

Tommi Nikunen kertoo, että Pitkäaikaiset kärkimiehet Matti Hautamäki ja Janne Ahonen hyppäsivät ATOMIC suksilla jotka olivat alkukaudesta heikkolaatuiset.
Lisäksi samassa jutussa päävalmentaja Tommi Nikunen on Kanteeta suorapuheisempi tässä asiassa. Hän arvostelee Atomicin olleen liikkeellä "sunnuntaikalustolla" ja selityksen olleen "hyvän pohjamateriaali oli loppu".
Eräässä toisessa jutussa Janne Ahonen haluaa terästystä valmennus- ja välineasioihin ja analyysia siitä, miksi hän nykyään hyppää harjoituksissa paremmin kuin kisoissa.

Harri Olli oli ainoastaan huolestunut samoista asioista kuin Janne Ahonen. Valmentaja Janne Väätäinen sanoi "hölunpölyä välineongelmat" Janne Marvaila "välineongelmia ei ole". Kuitenkin välineongelmista kärsi erittäin paljon juuri Atomic suksilla hyppäävät urheilijat kuten Tommi Nikunen tuon asian totesi. Kysymys kuuluukin: kuka puhuu täyttä paskaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja keltainen neste kirjoitti:

päässä. Oiva esimerkki. Olisikohan kannattanut vähän odottaa ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa. Kumpu paukkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu