olivat/on,millä valitsitte koiranna???
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ne.
joo, meillä on aina ollut pitkäkarvaisia, luppakorvaisia koiria. nyt vasta itsekin tajusin tämän yhtäläisyyden. ainakin, kun menen uutta koiranpentua ostomielessä katsomaan, teen muutaman "testin": ensinnäkin, kun astumme sisään ovesta, seuraan mitkä pennuista tulevat rohkeasti tekemään tuttavuutta. kun hetki siinä on tutustuttu, niin teen jonkun pikku"kolahduksen", siis äkkinäisen äänen, ja katson, kuka pennuista luikkii karkuun kauhuissaan (sitä en ainakaan valitse itselleni). hetken päästä otan jo kenties mielessäni valitsemani pennun vielä kerran syliin, ja laitan sylissä pennun selälleen( jos viihtyy yli minuutin siinä selällään köllimässä, ei sekään ole valintani). teen tämän kaiken siinä samalla jutustellessani leppoisasti kasvattajan kanssa, ilman mitään numeroa. olen ulkoisesti koko ajan rauhallinen, mutta keskusyksikkö(joku kutsuu niitä aivoiksi) "raksuttaa" täysillä. tämän teen aina, en tiedä, kun en mikään ammattilainen tässä asiassa ole, onko tällä mitään merkitystä, mutta hyvät koirat olen aina saanut. koiramme ovat "kotikoiria", ei tokoa,mejää, agilityä,tms. kunnon peruskoulutus kuitenkin. agilityä olen joskus haaveillut aloittavani jonkun tulevan koiran kanssa, kunhan lapset on isompia...niin, ja tulevaisuudessa olisi haaveissa kleinspitz, muutenkin jatkossa pienikokoisia koiria. meillä nyt yhden keskikokoisen lisäksi ekaa kertaa kääpiömäykky, ja aivan mahtava on. johdonmukaisella kasvatuksella siitä on saatu kelpo "kansalainen", eikä mikään räksy, kuten niin usein kuulee puhuttavan.
just niin??
kun vastasit noin perusteellisesti:))Minä vain halusin suomalaisen,perusterveen koiran ja sain minkä tahdoin ja vähän ylikin:)))