Snellari

Noniin tuossa ekaa kivääriä katsellessani olen törmännyt tuohon asiaan.

Eli mikä on snellari/herkistinlaukaisu koneisto? Kun aseita on myös joissa on säädettävä laukaisuvastus niin miksi on myös joku snellari erikseen? Valaiskaapa kiitos.
1311683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Samaan asiaan tarkoitettu molemmat, herkistämään liipasin äärimmilleen. Pitää virittää erikseen jos herkistetyn laukauksen haluaa. Lintukivääriin voisi ajatella. Normaalia laukaisuvastusta ei yleensä alle kilon saa säädettyä, herkistetty on ehkä 0,2 kiloa.

Äänestä

Snellari eli herkistin on toiminto, jolla laukaisun voi virittää erittäin herkäksi yksittäistä laukausta varten juuri ennen laukaisua. Siis snellarilla varustetussa aseessa laukaisun perussäätö voi olla normaali, mutta erikoista tarkuutta/herkkyyttä vaativassa tilanteessa laukaisu voidaan nopeasti säätää herkäksi erillisestä lisäliipaisimesta tai esim. varsinaista liipaisinta eteenpäin työntämällä.

Säädettävä laukaisu tarkoittaa taas aseen laukaisuvastuksen (pysyvää)perussäätöä. Jotta ase olisi turvallinen käsitellä, ei perussäätöä voida eikä pidä säätää kovin herkäksi. Perussäätö vaatii yleensä aina jotakin työkalua (meisseli) ja usein jopa koneiston avaamista, monissa aseissa perussäätö suositellaan teetettäväksi asesepällä.

Äänestä

Mikäli meinaat ensimmäistä kivääriäsi käyttää lintumetillä, niin snellari kuuluu automaattisesti varustukseen.

Malleja on monia ja kaksiliipaisiminen on näistä ehkä varmin ratkaisu. Niitä tosin näkee yleensä vain kalliissa käsityöaseissa.

Kokemuspohjalta suosittelen kumminkin tarkkuuttamaan aseen normaalilla laukaisuvastuksella ja käyttämään snellaria huonolta tuelta tai hengästyneenä ammuttaessa.

Äänestä

lisätietoa.Vaikka aseessa on snellari,sitä ei ole pakko vaikka nopeassa tilanteessa käyttää.Snellarilla yritetään estää laukaisunykäys,ase laukeaa niin kevyellä vedolla että se tavallaan karkaa.Jos optiona on snellari,kannattaa se ilman muuta ottaa.

Äänestä
  • Kiitos jokaiselle vaivautuneelle! Johan selkesi.

    Joo kyllä minä nyt taijan ottaa kiväärin myös herkistinkoneistolla. Kun kivääri tulee (näin uskon)olemaan kuitenkin vuosia niin pitänee ostaa kerralla kunnon kampe. Ja kunnon kiikarilla ja jaloilla. Kerta nyt pitkä säästötoimenpide suoritettu niin alkaa olla osto edessä.

    Monensortin kivääriä on katseltu ja pulttilukko lippaallinen olisi vaatimus. Pitänee miettiä vielä
    tuota kaliiperiakin, 30-06 olisi yksi vaihtoehto jos sitä joskus oppii kivääri ammuntaa niin alkaisin latailemaankin. Ase tulee lähinnä linnustukseen ja kauriskytikseen, ei hirvi eikä peura hommiin. Kettuakin saattas joskus kytätä.

    Onko kellään eritoten mielenpäällä jotain tarkkaa kivääriä, tehdastekoista? Noita sauer pulttilukkoja himoittas.

    Hintaa pitäis olla max 3500e johon sisältyy ase ja kiikari johon kiikarin jalat. Nuo tikka t3 ilmeisesti hyviä hintalaatusuhteeltaan mutta etsin kuitenkin jotain "parempaa"vaikka en kiväriestä mitään tiedäkkään. noitten t3 ulkonäkö ei suosi silmääni. Ja ajattelen että ei tarvi sitten heti katua ja hakea uusia lupia kun on kivääri joka kykenee tekemään enemmän kuin osaisi ampuakkaan joten olisi mielenkiintoa oppiakin.

    Äänestä

  • Ekan ostaja kirjoitti:

    Kiitos jokaiselle vaivautuneelle! Johan selkesi.

    Itse olen himoinnut tämmöistä jonkin aikaa:

    http://www.chuckhawks.com/savage_12VSS.jpg

    Periamerikkalainen varmintkivääri joka ei ole hinnalla pilattu. Armoriassa Kuopiossa tai Jyväskylässä oli joku aika sitten tuommoinen .30-06sprinkku myytävänä kohtuuhintaan.

    Kokemuksesta voin sanoa, että tämän parempaa hinta/laatu suhteeltaan olevaa putkea et löydä:

    http://www.valdada.com/vn/ior/03u
    En tiedä, toimiiko linkki kunnolla, mutta kyse oli 3-18*42 mallista.
    Kovin kevyen kiväärin päälle tuota ei kuitenkaan kannata asentaa, koska se saattaa herättää hilpeyttä kanssaihmisissä ja aseesta saattaa tulla liian "yläpainoinen".

    Kaliiberiksi itse ottaisin 7mm RemMagin, mutta pienemmälläkin pärjää.

    Heittelempä sinulle vielä muutamia käyttökelpoisia kaliibereita:
    .22-250Rem linnulle paras ja kauriskin kaatuu. Saattaa esiintyä vakautumisongelmia painavilla luodeilla kun rihlannousu on 14" matkalla. 12" matkalla taas luoti pyörii liikaa ja saattaa repiä linnun.
    .243Win ehkä optimi kauriille, mutta pitää löytää tiukalla nousulla varustettu ase, ettei tule haavakkolintuja. shokkivaikutus tehdaslatauksilla olematon.
    7mm RemMag ei tee haavakoita hirveä pienemmissä elukoissa mutta panokset maksavat kohtuullisen paljon.
    6.5Swedu on ehkä hinta/laatu suhteeltaan paras patruuna sinulle. Ruotsin uusien lainsäädäntöjen takia tosin panosten hinta saattaa lähiaikoina pompsahtaa ja koko kaliiberin kunniakas kulku tyrehtyä.
    .30-06Springfield on halpa ja hyvä, mutta lentorata alkaa olla jo hieman epätarkoituksenmukainen linnustukseen. Silti hyvä valinta.
    .300WinMag on tehokas jokapaikan yleiskone, mutta patruunat maksavat maltaita.

    Sauer oli aselehden vertailussa ylivoimainen kilpailijoihinsa verrattuna, mutta aseen hinta ei jätä sinulle paljon pelivaraa optiikan suhteen. Panosta kumminkin optiikkaan.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    ".30-06Springfield on halpa ja hyvä, mutta lentorata alkaa olla jo hieman epätarkoituksenmukainen linnustukseen."
    Millainen lentorata siinä sitten on? Ainakin tähän asti minulla ei ole ollut linnustaessa ongelmia.

    Etsi käsiisi Sako75 haluamassasi kaliiberissa.
    Loistava ja erittäin tarkka ase. Saat teräksestä valmistetun huippulaadukkaan aseen. Tikka on kyllä tarkka,yhtä tarkka kuin sakokin mutta mutta... Omasta mielestäni ei aseessa saa olla kauheasti muoviosia jotka hajoavat herkemmin kuin teräs osat. Esim Sakon lipas yms. aivan eriluokkkaa käyttömukavuudeltaan kuin Tikassa.
    Itse omistan molemman merkkiset aseet että ei tarvitse kenenkään tulla mussuttamaan.
    Mutta...pidä kiirettä että 75 saat vielä...niitä kun ei enää tehdä. 85 taas on aivan sanonko...no empä sano mistä...siis tukkimallit aivan kamalia ja osuntakin aivan metsässä vrt/75.

    Äänestä

  • metsästäjän alku kirjoitti:

    ".30-06Springfield on halpa ja hyvä, mutta lentorata alkaa olla jo hieman epätarkoituksenmukainen linnustukseen."
    Millainen lentorata siinä sitten on? Ainakin tähän asti minulla ei ole ollut linnustaessa ongelmia.

    Tarkoitin tuolla linnustuksessakin harvemmin laukaistuja matkoja, jolloin luoti tippuu melkoisen nopeasti viimeisen kuudenneksen matkalla..30-06 kanssa tuskin monellakaan ongelmia on, mutta tarkoituksenmukaisempiakin löytyy...

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Tarkoitin tuolla linnustuksessakin harvemmin laukaistuja matkoja, jolloin luoti tippuu melkoisen nopeasti viimeisen kuudenneksen matkalla..30-06 kanssa tuskin monellakaan ongelmia on, mutta tarkoituksenmukaisempiakin löytyy...

    Nuppi täyännä lehti- ja eralle.net thinksua. Esiintyminen kuin asiantuntijalla konsanaan, mutta enemmän kuin kuudesosa matkasta skeidaa. Älä tunge lusikkaasi muuhun kuin perunasoppaan. On varmaan kuin tulisilla hiilillä himoiten milloinkin mitä tuliluikkua tietäen ettei onnistu koskaan.

    Äänestä

  • Stromboili. kirjoitti:

    Minulla on hallussani tällä hetkellä kaikki tarvittavat tuliluikut, mutta nälkä kasvaa syödessä.

    Lehdistä saa muuten tietoa!

    Tuota Savagea on himoittanut jo siitä asti, kun sen ensimmäisen kerran näin. Nyt himoittaa vielä enemmän, kun siihen on kuulemma saatu hylsyn poistokin jo vasemmalle puolelle.

    Eralle.netissa en muista vierailleeni ikinä minuutin tarkistussessiota pidempään.

    Tuosta sinun asentesstasi sen verran, että tämä on keskustelupalsta jossa aseharrastukseen liittyen yleensä on hankintapolitiikka päällimmäisenä osapuolena. Otan omien kokemuksieni, kuulopuheiden ja osaksi lehtitiedon mukaan kantaa keskustelujen aiheisiin.
    Sen verran on meikäläisen pottusopassa sattumia, että jonkun pienoiskiväärin voisi ostaa varusteineen vaikka joka kuukausi. Älä siitä huolehdi. Tärkein kysymys on, että missä järjestyksessä arsenaaliaan alkaa kasvattamaan.

    Voisit muuten alkaa käyttämään yhtä ja mielellään rekattua nimimerkkiä, ettei tämän palstan taso valuisi enää nykyistä alemmas. Vitun demari.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Itse olen himoinnut tämmöistä jonkin aikaa:

    http://www.chuckhawks.com/savage_12VSS.jpg

    Periamerikkalainen varmintkivääri joka ei ole hinnalla pilattu. Armoriassa Kuopiossa tai Jyväskylässä oli joku aika sitten tuommoinen .30-06sprinkku myytävänä kohtuuhintaan.

    Kokemuksesta voin sanoa, että tämän parempaa hinta/laatu suhteeltaan olevaa putkea et löydä:

    http://www.valdada.com/vn/ior/03u
    En tiedä, toimiiko linkki kunnolla, mutta kyse oli 3-18*42 mallista.
    Kovin kevyen kiväärin päälle tuota ei kuitenkaan kannata asentaa, koska se saattaa herättää hilpeyttä kanssaihmisissä ja aseesta saattaa tulla liian "yläpainoinen".

    Kaliiberiksi itse ottaisin 7mm RemMagin, mutta pienemmälläkin pärjää.

    Heittelempä sinulle vielä muutamia käyttökelpoisia kaliibereita:
    .22-250Rem linnulle paras ja kauriskin kaatuu. Saattaa esiintyä vakautumisongelmia painavilla luodeilla kun rihlannousu on 14" matkalla. 12" matkalla taas luoti pyörii liikaa ja saattaa repiä linnun.
    .243Win ehkä optimi kauriille, mutta pitää löytää tiukalla nousulla varustettu ase, ettei tule haavakkolintuja. shokkivaikutus tehdaslatauksilla olematon.
    7mm RemMag ei tee haavakoita hirveä pienemmissä elukoissa mutta panokset maksavat kohtuullisen paljon.
    6.5Swedu on ehkä hinta/laatu suhteeltaan paras patruuna sinulle. Ruotsin uusien lainsäädäntöjen takia tosin panosten hinta saattaa lähiaikoina pompsahtaa ja koko kaliiberin kunniakas kulku tyrehtyä.
    .30-06Springfield on halpa ja hyvä, mutta lentorata alkaa olla jo hieman epätarkoituksenmukainen linnustukseen. Silti hyvä valinta.
    .300WinMag on tehokas jokapaikan yleiskone, mutta patruunat maksavat maltaita.

    Sauer oli aselehden vertailussa ylivoimainen kilpailijoihinsa verrattuna, mutta aseen hinta ei jätä sinulle paljon pelivaraa optiikan suhteen. Panosta kumminkin optiikkaan.

    Ostin ensipiekkariksi savagen, ja no niin, eipä se ollut kuin seinäkoriste, epätarkka huonolaatuinen lousku. Osta anchuz tikka tai sako, niin tai brno niin saat laatupelin.

    Äänestä

  • M/M kirjoitti:

    Etsi käsiisi Sako75 haluamassasi kaliiberissa.
    Loistava ja erittäin tarkka ase. Saat teräksestä valmistetun huippulaadukkaan aseen. Tikka on kyllä tarkka,yhtä tarkka kuin sakokin mutta mutta... Omasta mielestäni ei aseessa saa olla kauheasti muoviosia jotka hajoavat herkemmin kuin teräs osat. Esim Sakon lipas yms. aivan eriluokkkaa käyttömukavuudeltaan kuin Tikassa.
    Itse omistan molemman merkkiset aseet että ei tarvitse kenenkään tulla mussuttamaan.
    Mutta...pidä kiirettä että 75 saat vielä...niitä kun ei enää tehdä. 85 taas on aivan sanonko...no empä sano mistä...siis tukkimallit aivan kamalia ja osuntakin aivan metsässä vrt/75.

    Mulla on kaapissa lähes käyttämätön 2-vuoden ikäinen sako finfire synteettisellä tukilla ja täys rosterisena kaliberi 243 WIN, päällä tikka kiikari, sakon tehtaalla penkissä kohdistusammuttu. Olen ampunut sillä n. 45 laukausta, pari kertaa radalla. Ase on huippulaatua, tarkka ja ikuinen. Myyn sen hintaan 1650€ ja asepussin saat kaupanpäälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekan ostaja kirjoitti:

Noniin tuossa ekaa kivääriä katsellessani olen törmännyt tuohon asiaan.

Eli mikä on snellari/herkistinlaukaisu koneisto? Kun aseita on myös joissa on säädettävä laukaisuvastus niin miksi on myös joku snellari erikseen? Valaiskaapa kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu