Tyhmä kysymys: Miten teette, käännättekö kellot ennen nukkumaanmenoa vai vasta aamulla herättyänne?
Minä yleensä ennen nukkumaanmenoa, niin ei tarvitse aamulla unenpöpperössä miettiä oikeaa aikaa.
Minä yleensä ennen nukkumaanmenoa, niin ei tarvitse aamulla unenpöpperössä miettiä oikeaa aikaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sekin taas. Sinne menee taas yksi tunti täyteen turhuuteen. Senkin tunnin olisi voinut käyttää paremmin, vaikka nukkumiseen.
Nukutaan nyt ensin ja katellaan niitä kelloja sitten.
herään mieluummin aamulla aikaisemmin ja on mukavampaa kun illalla riittää valoa pitempään.
Jos heräät vahingossa viideltä,niin kello onkin vasta neljä aamuyöllä!. Illalla kampeat nukkumaan kun nukuttaa,niin kellon mukaan onkin vasta yhdeksän!
Typerää,tosi typerää.
Käännän kellot vasta maanantai-aamuna, kun on pakko. Huomenna ajalla hällä väliä.
Silloin setänkello seisoo ja tätinkellosta on taulu halki.
no sullahan välähti.
vieläkään kääntäny kelloja mutta nään kuitenkin tästä tietsikasta oikean ajan.
Täytyykin kohta kääntää ettei unehu, muuten menee aamulla tunnin myöhässä töihin..
nukkuessani siihen aikaan kun se kuuluukin tehdä.
ajassa, vasta joskus päivän aikaan siirrän, minullakun ei ole tämä elämä kellonaikoihin sidottua, eletään sisäisen kellon so. nälän tai ruoka-aikojen mukaan :)
tervetuloa! Lensipä muuten täälläkin aikoinaan yks muuttolintu kottarainen, joka niin kauniisti äänteli, että.. Lietkö tavannut lennoillasi? Kerro terveisii, jos tapaat tuon korprästäsein, jonka suu oli kuin ihan satoa syltä siipien melkein taivoja tasaellessa.
koh- hoh- he- heh- kele-
t. yks metsäpässi
minäpä kerron terveiset jos satutaan samalle oksalle lentelee.
minulle kuulu, mutta minusta koko kellon vääntely on ihan höpö hommaa. Ei mitään väliä yhdellä tunnilla sinne tai tänne, mutta kova homma monelle.
..joka puolella. niitä pitää käännellä ja jotkut unohtuu kääntämättä. Ovatpahan valmiina niin ei syksyllä tarvitse kääntää ;) Rannekellot ovat tuossa hyllyssä, seinäkellot seinällä, herätyskellot makkarissa. Sitten on kelloja videossa, dvd:ssä, keittiössä, puhelimessa ja autossa. Onhan se tässä tietsikassakin, se nyt kääntyi automaattisesti. Varmaan vielä muuallakin ;) höpöhommaa tosiaan.
auton ja videon kellot on syytä vielä kääntää. Itse olen kääntänyt vasta kännykkäni kellon, kun ei mulla nyt ole kiireitä minnekään. :)
..muka ongelma?...tee kuten itte, hanki kaksi kelloa, toinen talviajassa ja se toinen kesäajassa.
Näin on oikeasti minulla. ;)
Tosin noita hemmettin kelloja on kyllä siellä sun täällä, eli tässäkin koneessa on ja sehän vaihtuu automaattisesti.