Minäkö
siis ruma
341397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
mutta vaikka tuota joku saattaa kauniina pitääkin, minusta se on kaukana siitä.
Ja oliko se tämä koira jota vertasin huonosti liikkuvaksi??? Ei tainnut olla edes samaa rotua.
Mutta samantapainen kumminkin.
kääpiöroduista jotka tuskin pääsevät liikkumaan.
Mopsi on lyttynaamainen kääpiö.
mutta on niitä muitakin. En edes tiedä kaikkien rotuja.
tuli vähät aikaa sitten dokumentti juuri näistä sairaista roduista. järkkyä kateltavaa oli.
kuitenkin näillä sairaillakin koirilla oli hyvät näyttelymenestykset. yhden koiran silmäluomet oli leikattu kun silmätulehduksia oli jatkuvasti koska luomet roikkui silmien päällä.
tällaisessa en todellakaan näe mitään järkeä. siinä samassa ohjelmassa kertoi ruotsin poliisi että he eivät enään voi saksanpaimenkoiraa yleensä käyttää työkoirana koska ne ei enään sovellu siihen fysiikkansa puolesta.
satutko tietämään, mikä on tämä rotu, jolta löytyy seuraavia sairauksia aivan yleisesti,
löytyy vesipäätä,
löytyy sydän vikaa,
löytyy allergioita,
löytyy luonne ongelmia,
löytyy epilepsiaa,
löytyy luustovikoja ?
onko se meinaamasi kattila sitten Chihu vai?
monilla roduilla koirilla on nuita kirjoittamiasi vikoja mutta ei mitään nuista minun mielestä ole Chihulle "tyypillisiä" sairauksia. tuo vesipää on mutta sitäkin harvoin tietääkseni. paljon ongelmia on kylläkin maitohampaitten lähtemisessä ja kivesten laskeutumisessa. ja niihin minäkin olen jo törmännyt.
Chihuista yritetään kyllä (jotkut) saada pienempiä mikä on mielestäni P-seestä.
minä en ole kasvattaja, eikä minusta varmaan sellaista tulekkaan ikinä. jos joku meidän uroksista astuisi jonkun vahingossa niin toivoisin että se olisi Apollo. vaikka on sekarotuinen niin ainakin niin tervepäinen ja muutenkin terve koira. (enkä ole teettämässä pentuja, eikä vahinkoastuminenkaan ole mahdollista, tämä oli vaan ihan ajatus)
Luckyn rodusta (Cavaljer) löytyy ainakin sydänvikaa ja se on tosi ikävää. itsekkin olen niin peloissani ettei vaan hänelle tule sairauksia. toista Cavaljeeria ei meille varmaankaan ikinä tule. kysymys ei ole koirasta itsestään kun on aivan ihana koira.vaan juuri tuosta sairastumisen pelosta.
mutta yhden koiran (tai neljän) ostamisesta on pitkä matka koirien kasvattamiseen/jalostamiseen.
arvostan suuresti kasvattajia jotka tietävät mitä tekevät. mutta en arvosta heitä jotka jatkavat sukua koiralla vaikka itsekkin tietävät koiran olevan jalostukseen kelpaamaton.
rahako sitten on motiivi vai mikä? jos kennelliitto suosii sairaita koiria (mikä on jo todettu) niin paljon mättää.
ilmoitusta. Ei sovi tälle palstalle.
????
siitä mikä on asiatonta ja mikä on palstalle sopivaa. Asiatonta on toisten koirien haukkuminen rumiksi ja ties miksi.
Aloittelijalle upea kuva kauniista mopsista jossa ilmenee mopsin syvin olemus. Ja kuva näyttää valtavasta ilosta ja tekemisen riemusta. VAU
koska olen haukkunut toisten koiria rumiksi? Odotan vastaustasi!
ilmoituksen tämän aloituksen kuvalinkistä.
koiraa rumaksi.
ilkeä asenne ihmisiin.
Onko sinulle kleinejä?
vakoiletko minua?
vanhempi koiristasi puree kun harjaat sitä?
varsinaisesti purrut!!
kun ylläpito poisti äsken ne ohjeesi?
Siinähän oli k y s y m y s
minäkö ruma ja liikuntakyvytön...
(seurasinkin jo kauan nikiäsi
ja nyt selvis kuka oot..)
Pyysin itse poistoa, kun ne ymmärrettiin väärin. Tai siis joku provoili ne vääriksi...
muuta tekemistä kuin seurailla nimimerkkiä? Kuka nyt sitten muka olen?
niitä ylläpidolta saatuja salaisia asiakirjoja?
ei muuta voi sanoa
Oot sitten kleinitar, kleinimamma tai mikä hyväns'... mut ylimielinen ja riitaisa oot kuitennii!!!! vastenmielistä ..muuta tyylis!!!!
jaksat taas........
kopioida sinun tyylisi?
blaa...blaa..blaaa
Blääh!
olet täälä kenenkään suuta tukkimaan!!!
sinä se nainen jonka ylläpito kertoi kerran pommittaneen koko viikonlopun poistopyynnöillä asiallisista viesteistä.
toivottavasti valehtelet, toivon ettei kukaan olisi kaltaisellesi koiraa myynyt ?
ylivoimainen suoritus se olisi sinulla
varmasti elävä vai onko se täytetty tuohon asentoon kuolemansa jälkeen?
No en minä tuosta mitään rumaa kyllä löytänyt...ja ketterän-näköisesti ylittää estettäkin...?
Eihän tästä asiasta voi kiistellä, mieltymyksensä kullakin. Jos esim.minulta kysytään vaikka, kumpi on kauniinpi eng.bulldoggi vai lapinkoira ehdottomasti valitsen jälkimmäisen,vastaavasti muitakin,
mopsi-papillon=jäkimmäinen
dobermann-samojedi=jälkimmäinen
shr-pei-pystykorva....jne
Ei lainkaan ruma!