Kani puree !

Elikkäs meillä on uusi kani.
Yrittelemme tutustuttaa uutta kania vanhaan mutta vanha kani puree !

vanha kani on leikattu poika,
uusi kani on leikkaamaton tyttö.

Uusi kani haistelee vanhaa kania ja sitten vähän ajan päästä vanhempi kani käy kimppuu !

Mikä juttu tässä on ?
6309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kani narskuttelee hampaita.
Mikäs se juttu sitten on ?

Äänestä
  • Vanha kani ei välttämättä heti siedä reviirillään uutta kaveria. Ja kaikki yksilöt eivät välttämättä tule koskaan toimeen toistensa kanssa.
    Jatka totuttelua ihan rauhassa, päästä kanit irti kahdestaan "puolueettomalle" alueelle. Ei toistensa häkkeihin.
    Pieni tappelu ei haittaa. Jos verta alkaa tulla niin sitten erilleen. Kanit selvittelevät välejään.
    Totuttelemisessa voi mennä kauankin aikaa, ole kärsivällinen.
    Meillä narskutellaan hampaita kun ollaan tyytyväisiä, esimerkiksi silloin kun kania silitellään.

    Äänestä

Voi viedä pitkänkin aikaa.
1.laita ne eri häkkeihin vierekkäin.
2.päästä tutustumaan valvotusti "reviirittömälle" alueelle
3. erota heti jos alkavat nahistella.(voivat vahingoittaa toisiaan pahoin)
4. Kaikki eivät koskaan tule välttämättä toimeen keskenään (vaikkakin tuo on varmin yhdistelmä) joten varaudu pitämään ne erillään.

Äänestä
  • Kanit saavat kyllä nahistella ja tapella keskenään jonkin verran. Ilman nahinoita ei taida minkään kanin totuttaminen toiseen onnistua.
    Jos homma alkaa näyttää pahalta ja verta alkaa tulla, niin sitten ehdottomasti erilleen.
    Meilläkin kanit tappelivat pari ensimmäistä totutuskertaa oikein urakalla, mutta huomasivat sen jälkeen että uusi kaverihan on oikein mukava.
    Pienestä ei kannata säikkyä.

    Äänestä

  • kanipööö kirjoitti:

    Kanit saavat kyllä nahistella ja tapella keskenään jonkin verran. Ilman nahinoita ei taida minkään kanin totuttaminen toiseen onnistua.
    Jos homma alkaa näyttää pahalta ja verta alkaa tulla, niin sitten ehdottomasti erilleen.
    Meilläkin kanit tappelivat pari ensimmäistä totutuskertaa oikein urakalla, mutta huomasivat sen jälkeen että uusi kaverihan on oikein mukava.
    Pienestä ei kannata säikkyä.

    Vielä tuosta narskuttelusta...
    Vihaisenakin kyllä narskutetaan hampaita, mutta meillä sitä tehdään myös silloin kun kani on silitettävänä.
    Ja kani nauttii aivan selvästi, makaa silmät kiinni sylissä ja pyytää heti lisää jos rapsutuksen lopettaa.

    Äänestä

Meillä oli aivan samanlainen ongelma. Haimme kaksi häkkiä vierekkäin, pidimme vuoronperään vapaana ja annoimme tutustua pikkuhiljaa toisiinsa. Vuorottelimme että molemmat olivat molemmissa häkeissä, joten hajut sekoittuivat.
Kun päästimme molemmat vapaaksi keittiöön, minulla oli suihkupullo kädessä. Aina kun vanhaherra yritti hyökätä, suihkautin vettä nenään. Pikkuhiljaa, meni noin kk niin he tottuivat toisiinsa. Malttia pitää olla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kania ! kirjoitti:

Elikkäs meillä on uusi kani.
Yrittelemme tutustuttaa uutta kania vanhaan mutta vanha kani puree !

vanha kani on leikattu poika,
uusi kani on leikkaamaton tyttö.

Uusi kani haistelee vanhaa kania ja sitten vähän ajan päästä vanhempi kani käy kimppuu !

Mikä juttu tässä on ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu