Nettideittailuhan oli joskus muinoin vähän hävettävää. Nykyäänhän tuo toiminta on saanut synninpäästön ja se katsotaan lähes normaaliksi tavaksi tutustua uusiin ihmisiin. Eikö näin ole?
No, oli tai ei. Mutta olen itsekin viime aikoina hieman harrastanut sitä. Ja olen todennut, etten ilmeisesti ollenkaan hallitse nettideittailun sääntöjä ja etikettiä!
Minulla on esimerkiksi usein tapana tapaamisen jälkeen lähettää viesti, jossa kiitän toista seurasta ja toivotan hyvää jatkoa. Siis siinäkin tapauksessa vaikka deitti nyt ei olisikaan mennyt mitenkään erityisen hyvin, eikä kummallakaan ole ilmeisesti halua tavata enää uudestaan. No, noihin viesteihin ei ikinä tule vastausta, jossa minulle puolestaan toivotettaisiin hyvää jatkoa. Ilmeisesti olen siis ollut aivan järkyttävää seuraa. Niin ainakin asian tulkitsen.
Jos olen joskus saanut vastauksen ihmiseltä, jonka jo tunnen tai vastaus on ollut muuten kiva, mutta välimatkaa on ollut liikaa tms. olen silti saattanut vastata ja kertonut, että "hei kiitos vastauksesta" ja sitten selittänyt että kuka olen ja miksi ehkä ei kannata kirjoitella enempää. No, sanomattakin on selvää, että kukaan ei ole vastannut takaisin yhtään mitään. Olen siis ajatellut, että se on kohteliasta. Ilmeisesti ei ole. Se on vaan yksinkertaisesti naiivia ja tyhmää.
Sitten on niitä, jotka hyvin alkaneen kirjoittelun jälkeen ykskaks vaan lopettavat. Sitten sitä itse miettii, että "no, mikäs nyt tuli? mitä sanoin? loukkasinko jotenkin? ehdotinko tapaamista liian aikaisin?" Itse olen joskus myös lopettanut yhteydenpidon, jos on tuntunut, ettei tyyppi vaikutakaan kovin kiinnostavalta, mutta olen laittanut viimeiseen viestiin aina syyn miksi lopetan. En tietenkään sano, että "olet tylsä, enkä jaksa kirjoitella" vaan jotain hieman kohteliaampaa. Mutta ilmeisesti tämä ei ole yleinen tapa. Pitänee minunkin luopua siitä.
Katkeran tilitykseni pointti, tai kysymys oikeastaan, on siis se, että olenko täysin tyhmä, jos ajattelen että nettimaailmassakin voisi pitää kiinni joistain kohteliaisuussäännöistä?
Koska ainahan on mahdollista, että törmää näihin tapaamiinsa ihmisiin myöhemmin ihan arkielämässäkin. Tai tunnistaa jonkun kirjoitusten perusteella tms. Jos joku on käyttäytynyt minun mielestäni netissä typerästi, en pidä häntä kovin fiksuna oikeassa elämässäkään. Minä en ainakaan halua antaa itsestäni sellaista kuvaa, että olen ihmisenä töykeä ja välinpitämätön, vaikka jokaisen tapaamani ihmisen kanssa ei nyt niin hyvin synkkaisikaan.
Vaikka romanttiset kipinät eivät lentäisikään, mutta tyyppi vaikuttaisi muuten ihan kivalta, saatan s-postitse myöhemmin ehdottaa kuitenkin uutta tapaamista. No, eihän niihin viesteihin ikinä vastata (ainakaan jos tapaaminen ei kiinnosta). Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Eräs nainen vastasi ja kohteliaasti kieltäytyi uudesta tapaamisesta. Kieltäytymisestä huolimatta, itselleni jäi hänestä todella hyvä mieli. Kerrankin kohtelias ihminen. Jos törmään häneen joskus "oikeassa elämässä" ei tarvise ollenkaan luimistella nurkissa, vaan voi yksinkertaisesti iloisesti tervehtiä.
Äh, nettideittalu on oikeasti todella syvältä. Se on aivan luonnoton tapa tutustua ihmisiin ja valtaosa vastaajista on kuitenkin tavalla tai toisella feikkejä. Tosin jollain ihmeen kaupalla olen kuitenkin onnistunut muutaman hyvän tutunkin niiden kautta löytämään, joten olen tullut siihen tulokseen, etten ilmeisesti kuitenkaan ole maailmankaikkeuden kuvottavin ihminen. Mutta kai se pitää taas lähteä ravintoloihin notkumaan, vaikkei yhtään huvittaisi.
Vaikka lopetankin nettideittailun tähän, niin kertokaa minkälaiset säännöt nettideittailussa on? Mikä on teidän mielestänne korrektia ja fiksua? Minä olen niin tyhmä, etten tiedä.
No, oli tai ei. Mutta olen itsekin viime aikoina hieman harrastanut sitä. Ja olen todennut, etten ilmeisesti ollenkaan hallitse nettideittailun sääntöjä ja etikettiä!
Minulla on esimerkiksi usein tapana tapaamisen jälkeen lähettää viesti, jossa kiitän toista seurasta ja toivotan hyvää jatkoa. Siis siinäkin tapauksessa vaikka deitti nyt ei olisikaan mennyt mitenkään erityisen hyvin, eikä kummallakaan ole ilmeisesti halua tavata enää uudestaan. No, noihin viesteihin ei ikinä tule vastausta, jossa minulle puolestaan toivotettaisiin hyvää jatkoa. Ilmeisesti olen siis ollut aivan järkyttävää seuraa. Niin ainakin asian tulkitsen.
Jos olen joskus saanut vastauksen ihmiseltä, jonka jo tunnen tai vastaus on ollut muuten kiva, mutta välimatkaa on ollut liikaa tms. olen silti saattanut vastata ja kertonut, että "hei kiitos vastauksesta" ja sitten selittänyt että kuka olen ja miksi ehkä ei kannata kirjoitella enempää. No, sanomattakin on selvää, että kukaan ei ole vastannut takaisin yhtään mitään. Olen siis ajatellut, että se on kohteliasta. Ilmeisesti ei ole. Se on vaan yksinkertaisesti naiivia ja tyhmää.
Sitten on niitä, jotka hyvin alkaneen kirjoittelun jälkeen ykskaks vaan lopettavat. Sitten sitä itse miettii, että "no, mikäs nyt tuli? mitä sanoin? loukkasinko jotenkin? ehdotinko tapaamista liian aikaisin?" Itse olen joskus myös lopettanut yhteydenpidon, jos on tuntunut, ettei tyyppi vaikutakaan kovin kiinnostavalta, mutta olen laittanut viimeiseen viestiin aina syyn miksi lopetan. En tietenkään sano, että "olet tylsä, enkä jaksa kirjoitella" vaan jotain hieman kohteliaampaa. Mutta ilmeisesti tämä ei ole yleinen tapa. Pitänee minunkin luopua siitä.
Katkeran tilitykseni pointti, tai kysymys oikeastaan, on siis se, että olenko täysin tyhmä, jos ajattelen että nettimaailmassakin voisi pitää kiinni joistain kohteliaisuussäännöistä?
Koska ainahan on mahdollista, että törmää näihin tapaamiinsa ihmisiin myöhemmin ihan arkielämässäkin. Tai tunnistaa jonkun kirjoitusten perusteella tms. Jos joku on käyttäytynyt minun mielestäni netissä typerästi, en pidä häntä kovin fiksuna oikeassa elämässäkään. Minä en ainakaan halua antaa itsestäni sellaista kuvaa, että olen ihmisenä töykeä ja välinpitämätön, vaikka jokaisen tapaamani ihmisen kanssa ei nyt niin hyvin synkkaisikaan.
Vaikka romanttiset kipinät eivät lentäisikään, mutta tyyppi vaikuttaisi muuten ihan kivalta, saatan s-postitse myöhemmin ehdottaa kuitenkin uutta tapaamista. No, eihän niihin viesteihin ikinä vastata (ainakaan jos tapaaminen ei kiinnosta). Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Eräs nainen vastasi ja kohteliaasti kieltäytyi uudesta tapaamisesta. Kieltäytymisestä huolimatta, itselleni jäi hänestä todella hyvä mieli. Kerrankin kohtelias ihminen. Jos törmään häneen joskus "oikeassa elämässä" ei tarvise ollenkaan luimistella nurkissa, vaan voi yksinkertaisesti iloisesti tervehtiä.
Äh, nettideittalu on oikeasti todella syvältä. Se on aivan luonnoton tapa tutustua ihmisiin ja valtaosa vastaajista on kuitenkin tavalla tai toisella feikkejä. Tosin jollain ihmeen kaupalla olen kuitenkin onnistunut muutaman hyvän tutunkin niiden kautta löytämään, joten olen tullut siihen tulokseen, etten ilmeisesti kuitenkaan ole maailmankaikkeuden kuvottavin ihminen. Mutta kai se pitää taas lähteä ravintoloihin notkumaan, vaikkei yhtään huvittaisi.
Vaikka lopetankin nettideittailun tähän, niin kertokaa minkälaiset säännöt nettideittailussa on? Mikä on teidän mielestänne korrektia ja fiksua? Minä olen niin tyhmä, etten tiedä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei nykyaikana muutenkaan ajatella, että toisen ihmisen kanssa ollaan tekemisissä koskaan uudestaan. Mun mielestäni törkeys kostautuu.
päinvastoin, ehkä liiankin fiksu. Mä olen yrittänyt pitää sen tavan että jos joku vaivautuu vastaamaan kirjoittamaani viestiin, yritän mahdollisuuksieni mukaan vastata , jo senkin tähden että se joka on vastannut tietäisi että olen kiinnostuneena lukenut hänen kommenttinsa.
Tietty on sellasiakin joihin ei yksinkertaisesti ole mitää järkeä vastata pelkän sisällönkin perusteella.
Mutta olen huomannut että sellasia on todella ihastuttavan vähän.
Älä jätä meitä, ole mukana, Sun kommenttejas tarvitaan, ne voi antaa monelle ihmiselle voimaa ja just sitä puuttuvaa potkua jokaseen päivään
Häipyminen takavasemmalle ilman syiden tai tekosyiden kertomista on raukkamaista. Mutta naisilta se onnistuu live-elämässäkin. Osa naisista ei halua edes tavata livenä.
Sä kirjoitit ihan asiaa! Mä olen siitä täysin samaa mieltä, että kaikenlaiset kohtaamiset pitäisi hoitaa siten, että muistaa olevansa tekemisissä toisen IHMISEN kanssa. On väärin loukata ja käyttäytyä muutenkin huonosti. Feikkaajaa vastassa voikin olla aito, ihana ihminen, joka todella kaipaa juttuseuraa ja ihmistä elämäänsä. Mutta on myös tilanteita joissa ei ole tilivelvollinen kelleen tai se juttu vaan hiipuu ja on molemmille luonnollista lopettaa ilman selittelyjä.
Ehkä sellaiset feikkaajat ja huonosti käyttäytyvät, eivät vain kykene parempaan. Ehkä ovat itse niin rikki tai jotenkin hukassa, että toimivat kuten toimivat, tai sitten ovat vain niin tyhjiä sisältä, etteivät jaksa välittää. Usein huonollekin käytökselle on olemassa joku syy. Ja voihan olla, että heitäkin harmittaa jälkeenpäin, mutta sitten eivät enää jotenkin ilkeä selittää mitään. Ja lopulta, on kait olemassa myös ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä se hyvä käytös on!?!
Mut miksi ihmisten pitää feikata? Sitä tekee meistä jokainen varmaan joskus, mutta onko sen takana pelkästään pahuus tai typeryys? Vai voisiko se olla pelkoa, ettei kelpaa tavallisena omana itsenään tms.
Itse haluaisin löytää elämääni jonkun ihanan naisen, jonka kanssa touhuta ja tehdä kaikkea kivaa ja tietenkin minulle olisi tärkeää myös se seksi. Mutta tän "koneen" varaan en sitä uskalla täysin jättää ;) Kirjoittelen kuitenkin edelleen joillekin tosi kivan oloisille naisille. Eivät kaikki ole feikkaajia ja käyttäydy huonosti. Pitää vaan tutustua rauhassa ja riittävän kauan.. ja koskaan ei tiedä kenet löytää.. :)
Sääli vain, ettei nettideittailuissa oikein ole sääntöjä. Tai tunnu olevan kaikille.
Ja samoin, jos tuntuu, ettei tästä nyt vaan tule mitään, minustakin on ihan siistiä sanoa se kohteliaasti.
Mutta, toivoa on, että muutkin oppivat kun saavat osakseen tapoja, vaikkei heillä itsellään niitä olisi ollutkaan.
Samantapaisia kokemuksia minullakin on, yhtäkkiä toinen osapuoli lopettaa yhteydenpidon. Joidenkin kanssa olen pelkästään kirjoitellut, joidenkin kanssa olen käynyt myös treffeillä, molemmissa tapauksissa yhteydenpidon lopettaminen ilman mitään selitystä on tuntunut ikävältä.
Olen miettinyt, että olisiko siinäkin syytä, että joidenkin ihmisten vaan on niin vaikeaa sanoa ei. Eivät uskalla sanoa suoraan, ettei tästä jutusta nyt taida mitään tulla, en ole sinusta tarpeeksi kiinnostunut. Ajattelevat että on kohteliaampaa vaan häipyä takavasemmalle ja antaa jutun hiipua itsekseen. Vaikka oikeastihan se on paljon kohteliaampaa ja muutenkin mukavampaa toista osapuolta kohtaan sanoa suoraan, että nyt ei valitettavasti nappaa. Mutta ehkä vaikeus sanoa suoraan ei on tosiaan joillakin syynä tällaisessa käytöksessä.
On tuo nettideittailun kautta tutustuminen välillä jotekin tönkköä, epäluontevaa. Ainakin minusta olisi hyvä tavata nettideitit mahdollisimman pian, ettei ehdi muodostaa liikaa mielikuvia toisesta, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Toisaalta baaritkaan eivät kyllä ole mitään maailman parhaita tutustumisympäristöjä. Usein melua on liikaa, että voisi jutella kunnolla, ja porukka on usein liikaa kännissäkin (olenpa kyllä itsekin joskus :). Mutta en oikein tiedä, missä muualla lesbonaisia voisi tavata.
Mä jäin ihan miettimään, sitä mitä kirjoitit niistä mielikuvista. Sitä varmaan luo itselleen helposti sen mielikuvan ja sitten voi jopa pettyä, kun toinen ei olekkaan juuri sellainen. Toisaalta se on kyllä myös "henkilökohtainen voi voi" meille kaikille, jos se koko jutun pilaa!
Mä jos mietin vaikka radiotoimittajia, niin aina heidän äänensä perusteella kuvittelen myös heidän ulkonäkönsä. Ja koskaan en ole osunut oikeaan!! Siksi pyrin itse sellaiseen neutraaliin mielikuvaan esim. ulkonäöstä ja tiedostan jatkuvasti, että sekin on varmaan väärä. Kasvoja kun on niin monenlaisia, että eipä niitä voi arvata oikean näköisiksi näkemättä :) Mutta sen, millainen toinen on sielultaan ja sydämeltään..mä haluaisin uskoa, että kirjoittelun kautta tosiaan oppii toisen tuntemaan..ja ettei kaikki feikkaa. Mut ehkäpä mä olen vain niin naivi :)
Sitä vain on joskus miettinyt, kun tavatessa sitten yllättyy tavalla tai toisella, että onko se sitten vain luulottelua, että se mielikuva, joka toisesta livenä syntyy on aidompi kuin se jonka toinen on kirjoittamalla luonut?
Tarkoitan, että rakkautta ensi silmäyksellä on paljon puhuttua harvinaisempaa, niin että voisiko olla niin, että tavatessa sitä vain helposti yksi mielikuva vaihtuu toiseen.
Mutta että kumpikaan ei välttämättä ole oikeampi toista, vaan kokonaisuuteen tarvitaan aikaa?
myös siitä, että tapaamiset sovitaan mahdollisimman pian. Usein vaan tuntuu, että monet naiset haluaa vaan kirjoitella ja kun pitäisi tavata livenä, niin yhtäkkiä kadotaankin jäljettömiin tai keksitään kaikenlaisia syitä miksei nyt just käy. Onko ne sitten niitä feikkejä vai niin syvällä kaapissa, etteivät oikeasti uskalla tavata? En tiedä, mutta turhauttavaa on. Minä en ainakaan mitään kirjeenvaihtokavereita kaipaa.
nyt sun ajatuksesta. Mutta siitä olen ainakin samaa mieltä, että siihen kokonaisuuteen tarvitaan kyllä aikaa enemmän kuin esim. yksi ilta tai yö! Siksi itse ainakin toivoisin, että minulle annettaisiin enemmän kuin yksi mahdollisuus. Mä en edes kuvittele tietäväni toisesta kaikkea yhden tapaamisen jälkeen, vaikka olisikin esim. kirjoiteltu. Voihan olla, että jännittää, tai joku asia painaa mieltä tms. ettei ole ihan oma itsensä.. Ja silloinhan voi jäädä täysin väärä kuva toisesta. Pitää siis tutustua kunnolla ennen kuin..Mutta sitten on tietysti erikseen ne kohtaamiset joista vain heti tietää, ettei toimi. Siinä on kyse yleensä (minulla)joistain "kemioista" jotka ei vain kolahda.
Kun sä kirjoitit siitä yllättymisestä, niin tarkoititko negatiivista vai positiivista yllättymistä? Ja ajatteletko jotain sellaista, että haluaisi toisen olevan enemmän sen oman mielikuvan mukainen?
Ihan noin. Sitä kai yritin jotenkin sanoa, että kun on jonkin aikaa kirjoiteltu, niin sitä on tavallaan tutustunut toiseen henkisemmin, ajatuksina ja mielipiteinä. Asenteina. Ja niistä on syntynyt jonkinlainen kuva.
Ja sitten jos yllättyy siitä, että toinen ei sit livenä ehkä olekaan yhtä ihanteellisen ihmeellinen, vaan ihan tavallinen vaan, niin jotenkin tuntuu hukkaanheittämiseltä olla kuin sitä tyyppiä ei olisikaan, jonka kanssa on kirjoitellut. Kun se tyyppi on kuitenkin jossakin.
Ja että tavattaessakin ekoina kertoina syntyy vain mielikuvia, jotka perustuu ties mihin. Eikä niillä välttämättä ole paljon mitään tekemistä sen ihmisen kanssa, kenet tapaa.
Tietty lopulta paljon on kyse siitäkin, mitä etsii. Jos nimenomaan painottaa ulkoisia piirteitä, ei kyllä kannata isommin kirjoitellakaan.
Mut mikä tekee sun mielestä ihmisestä ihmeellisen? Mun mielestä monesti juuri se tavallisen oloinen onkin ihmeellisempi kuin joku "ihmeellinen". Eli jos nyt ajattelen millaiseen naiseen itse rakastuisin, niin aluksikin, mä varmaan tekisin hänestä ihmeellisen jotenkin, koska eikös niin yleensä käy, kun rakastuu tai ihastuu. Ja minulle on tosi tärkeetä se, että toinen tietää mitä tää elämä voi olla parhaimmillaan ja pahimmillaan. Ihmiset, jotka ovat olleet polvillaan elämän edessä, ovat minusta ihmeellisiä. Heillä on ymmärrystä, sielukkuutta, vahvuutta, myötätuntoa, oikean onnellisuuden tuntemisen taitoa ja he ovat elämän viisaita ihmisiä!! Nainen voi olla vaikka kuinka kaunis, mutta jos hän on pinnallinen, itsekeskeinen, tyhjä sisältä, ilkeä, kova, epärehellinen -hän rumentuu heti minun silmissäni! Eli se paljon puhuttu sisäinen kauneus on todellakin tärkeää minulle.
Ja jos toinen on tuntunut ihanteellisen ihmeelliseltä kirjoittelun aikana, niin onhan sen oltava osa häntä. Täytyy varmaan vain antaa aikaa, jotta tietää milloin se puoli hänestä nousee esille, kun ollaan kasvokkain. Kaikkea ei saa heti näkyviin! :)
mitä haetaan, mulle käy kirjeenvaihtokaverit kyllä ihan hyvin, sitten jos alkaa kiinnostus heräämään enemmän niin ehkä jotain muutakin.
mutta oishan se rehellisyys paikallaan kertoa toiselle mitä hakee, vai on hakematta.
siitä, että on halukas tapaamaan suhteellisen pian. Se kertoo tietynlaisesta rohkeudesta. Varsinkin jos tavoitteena on nimenomaan tavata, kirjeenvaihtokaverit on sitten erikseen.
Jotkut taas pyytää kuvaa heti ensimmäisessä viestissä. Sen koen taas jotenkin kauhean pinnalliseksi. Kun kuvakaan ei välttämättä kerro kovinkaan paljon. Jos asuu lähekkäin niin itse tykkään tavata ihan sokkona, tietämättä toisen ulkonäköä. Kyllähän sitä kahvilla puoli tuntia voi kärvistellä vaikka kenen kanssa. Koska harva ihminen nyt on niin kauhean näköinen, ettei samassa pöydässä kehtaisi istua ;-)