Piristystä

Kaksi naarasmarsuani, jotka ovat jo yli neljä vuotiaita, ovat käyneet laiskoiksi. Häkissä ne vaan nukkuu ja syö, ja vaikka laittaisin jotain virikkeitä ne ei kiinnostu niistä lainkaan tai sitten menevät nukkumaan niiden sisälle (esim. putket). Eivät siis jaksa puuhailla ja olla uteliaita. Eivät jaksa hypätä kopin päälle tai riippumattoon. Lattialla sama homma vaikka kuinka laittelisin sokkeloita ja piilottelisin herkkuja. Loppukesästä leikkautan urosmarsuni ja se tulee samaan häkkiin tyttöjen kanssa, mutta olisiko mitään TODELLA hyviä neuvoja ennen sitä? Tuntuu, että ovat menettäneet ihan lajinomaisen uteliaisuutensa. APUA!!
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omat marsuni pitävät kovasti puuhapallostaan. Olisiko apua?

Äänestä
  • eli kerro lisää....

    Äänestä

  • vai teenkö itse... kirjoitti:

    eli kerro lisää....

    Jaahas,joku taisi vastata ensimmäisen vastaajan viestiin minun puolestani...=)Hassua. Olen itse asiassa joskus antanut marsuilleni sellaisen kissoille tarkoitetun pallon johon saa sisälle kuivaruokaa tms. Kyllä siitä hetkeksi oli virikettä. Ehkäpä ostan sellaisen uuden (hävitin ensimmäisen). Minuna esiintyvälle tiedoksi että niitä saa lemmikkkitarvikekaupoista.

    ONKO MUITA IDEOITA???

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Eli marsusi ovat nelivuotiaita. Se on marsulle jo aika "suuri" ikä, vanhin omista marsuistani kuoli neljä vuotiaana (en halua pelotella) Se on sitä kun marsu alkaa vanheta niin ei sitä enää jaksa kaikkialle hypellä tms.

    Äänestä

Ei "vanhalle" marsulle oikein ole enää mitään virikkeitä, jos se ei niillä tekisi kummiskaan mitään. Kannattaa juomapullo ja heinäseimi laittaa mahdollisimman alas, että marsusi saa helposti syötyä ja juotua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vanhuksille kirjoitti:

Kaksi naarasmarsuani, jotka ovat jo yli neljä vuotiaita, ovat käyneet laiskoiksi. Häkissä ne vaan nukkuu ja syö, ja vaikka laittaisin jotain virikkeitä ne ei kiinnostu niistä lainkaan tai sitten menevät nukkumaan niiden sisälle (esim. putket). Eivät siis jaksa puuhailla ja olla uteliaita. Eivät jaksa hypätä kopin päälle tai riippumattoon. Lattialla sama homma vaikka kuinka laittelisin sokkeloita ja piilottelisin herkkuja. Loppukesästä leikkautan urosmarsuni ja se tulee samaan häkkiin tyttöjen kanssa, mutta olisiko mitään TODELLA hyviä neuvoja ennen sitä? Tuntuu, että ovat menettäneet ihan lajinomaisen uteliaisuutensa. APUA!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu