Miten on? Oletko opelilla ajeleva asenteen vai kokemusten vuoksi? Kuten kaikilla autoilla, myös Opelilla on kyseiset fanaatikot, jotka pitävät muita autoja alempiarvoisina ja ovat omastaan härnättäessä heti takajaloillaan. Itse olen entinen opelisti, mutta jouduin taipumaan. Lapsellisia pikkuvikoja, ruostetta ja konevikoja. On toki selvää, että uusina pirun hyviä pelejä. Sähköhäröjä kyllä oli ja kitinöitä ja natinoita, mutta ihan asiallisia käyttöautoja. Olen nyt tähän ikään ajanut kolme Opelia uudesta hautaan. Nykyään olen ajanut kiinankopilla, ajoominaisuudet perseestä, mutta pelannut kuin kello. Eli omasta mielestäni vaihdoin käyttömukavuuden luotettavuuteen, enkä ole vielä pahemmin katunut. Ja olen nykyään ottanut asenteen , jonka mukaan en ala keskustelemaan autoista illanvietoissa yms. koska kaikki perustelevat omien autojensa paremmuutta juuri niillä seikoilla, missä ne ovat parempia, unohtaen ne omien rakkaittensa pienet virheet...
Opel vai ei ??
Pete
91011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse henkilökohtaisesti ajauduin vahingossa opelistiks. Isäni oli valkkaamassa aikoinaan mulle ensi autoa ja taloon tuli ensimmäinen ooppeli se oli Ekadetti -85ja se oli aika paska. Sitten kun sitä ei enää järkevällä hinnalla saanu katsastettua tuli ostettua tutulta C ascona 83 halvalla ja sillä ajelin 2 konetta palasiksi ja kolmannen koneen aikana kori loppu ja tuli muutenkin niin paljon ärsyttäviä pikkuvikoja että tuli hankittua sedältä 1€ -85 ascona 1.6S ja pistettiin se kilpiin ja ajelen sillä nyt. Ei se mikään ihmeellinen ajettava ole, mutta kaikki tärkeä paitsi käsijarru toimii ja kuluttaa vähän ja on halvat varaosat ja muutenkin yksinkertainen laite (helppo korjata) niin miksen sillä ajelisi. Tienpäälle olen jäänyt kerran ja se oli E-kadetilla, kun laturi leikkas kiinni 2km kotoa, Ascona -83 toi tampereelta kotio vaikka yksi mäntä menikin aika pahasti kappaleiksi (4l öljyä 77 km)on ne aika luotettavia
Itse olen ehkä kääntynyt Opelistiksi juuri Opelin tasaisuuden vuoksi. Luotettavuus ei ehkä ole Opelin parhaita ominaisuuksia vaikkei itselleni ole ainakaan sattunut vielä mitään isompaa vikaa. Taitaa olla nykypäivänä aika yleistä joka merkillä että erinäiset alihankintaosat ovat susia jo uutena yms.Yleensä ajan myötä on mallit hiotuneet parhaimpaan iskuunsa.Mitä minä olen Opeleilla ajanut itseni ja perheen kanssa niin teknisten vikojen takia ei olla vielä tielle jääty kertaakaan. Vika on ollut aina käyttäjässä. No joo tapauskohtaista.
Kyllähän se totta on että japanilaisilla on hiukka kiinnikurottavaa juuri ajo-ominaisuuksien osalta. Elikkä en ainakaan ole kateellinen niistä sinulle :)
Harmittaa vaan lukea tältäkin palstalta paljon provopaskaa ja muutenkin ihan älyvapaata juttua.
Autokeskusteluissa ei ole kukaan koskaan oikeassa ja lähinnä aina ne perustuvat omiin kokemuksiin ja tunteisiin jotka ovat kaikilla erilaiset. Itse olen lähinnä tutkiskellut erilaisia autovertailuja mitkä yleensä ovat ainakin suuntaa antavia.
Itse aion ainakin jatkossa pysyä Opelistina niin kauan kuin kyseistä merkkiä valmistetaan...Eikai parisuhteessakaan emäntää/isäntää heitetä mäelle ensimmäisen pikkuriidan takia :) No joo, hauskaa kevättä vaan kaikille!
Nuo ruosteongelmat olivat vielä F mallin Astrassa totta....nykyisessä G Astrassa ei niitä ole näkynyt ainakaan vielä. Pikkuvioista sen verran että niitä taitaa olla vähän jokaisessa autossa. Jos jotai pikkuvikaa tulee niin täytyykö siitä heti repiä pelihousunsa, autot ovat koneita ja yleensä koneissa on vikoja. Lisäksi ainahan on olemassa esimerkiksi huoltosopimuksia sun muita jotka kattaa kaiken (paitsi kuluvat osat). Opel on hyvä perusauto perus ominaisuuksilla, ihan järkevä valinta.
JAKOHIHNA EI KESTÄ UUPPELISSA (VECTRA B)KOLMESTI MELKEIN POIKKI,TAKAOVET LUKKO RUOSTUU IRTI!,SÄHKÖ VIKOJA,SYÖ ÖLJYÄ,TAKAPUSLAT EI KESTÄ,KAMPIAKSELINALAPYÖRISTÄ KIILOJA MENNYT,SIINÄ ALKUUN EI IKINÄ ENÄÄN OOPPELIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AI NIIN JOO RUOSTUMATTOMUUS TAKUUSSA KILOMETRI RAJOITUS?... ELI EN SUOSITTELE TAI TOISAALTA JOS HALUAA HIKOILLA PÄÄSEEKÖ REISSUSTA KOTIIN!... ARVOSANA 5-
Taidat taas olla joku teini jolla ei ole mitään käsitystä autoista kun ei ole korttiakaan. Ei viitti alkaa edes korjailemaan kun juttus on täyttä soopaa.Varmaan on kyseisiä vikoja ollut joissain yksilöissä mutta sinä haluat vain provoilla.
Jakohihnoja löytyy muistakin merkeistä aika vitusti ja samalla tavalla katkeaa kaikissa jos on liian paljon ajettu tai tekovikaa.Yleisesti kestävät aivan hyvin.Aina on huonoja yksilöitä niinkuin on tyhmiä kirjoituksiakin.Siitä olet hyvä esimerkki.Hyvä ettet sinä ikinä ostakkaan Opelia.
Omasta Vecu B:stä on mennyt jakohihna poikki moottoritienopeudessa kaksi kertaa; ekan kerran, kun autolla oli ajettu 59 tkm ja toisen kerran, kun mittarissa vipelsi 59,5 tkm. Siis kaksi kertaa puolen tuhannen kilometrin sisään. Näin ollen voin uskoa provo-hemmon jakohihnan katkeamisen kolmeen otteeseeen.
Autot ovat tietysti yksilöitä. Mulle on sattunu tämmönen peli. Mutta maahantuoja hoiti asian erinomaisesti, kaikki kulut ym. menivät takuuseen. Nyt autolla on ajettu 133 tkm eikä pienintäkään vikaa ole ollut jakohihnaremppojen jälkeen paitsi ne vakiot: bensaa ja pissapojan nestettä pitää aina silloin tällöin lisätä ;) ;) Kun kerran kilometrit on nyt todella halpoja, niin auto jäi meidän perheeseen kakkkos-kiesiksi.
en varmaankaan osta enään ku oon myymässä pois puhuin vaan 3,5v kokemuksella autosta vm 96 1,6 16v vectra b.pari hyvää asiaaki löytyy pieni kulutus ja pienet vakuutukset!...
Ok, ehkä olin vähä ärtynyt edellisessä viestissä. En vaan tajua että mitä näillä "ei ikinä Opelia aiheisilla viesteillä oikein ajetaan takaa"? Jos ei Opeli ole mieleinen auto niin ei tartte ostaa. Voi ostaa sen sitte sellasen joka on mieleen. Mutta ei, pitää tulla kaikille mahdollisille palstoille kertomaan omista huonoista kokemuksista.
Kiitos.
kaikissa autoissa on varmaan omat vikansa haluan vaan omat kokemukset muilleki tiedoksi "yksilöitäki on toivottavasti mulle vaan sattui huono yksilö"onneksi tarkka korva esti jakohihnan kohdalla pahemmatvauriot!...