12 v murrosikä?

Olen ihan ymmällää 12 poikamme kanssa. Voisiko olla murrosikää?

Hän saa välillä aivan yhtä-äkkiä aivan tyhjästä raivo/märy kohtauksia. Esim. äsken hyökkäsi raivoten, märisten samalla, että milloin on ruoka, miksei oo vielä, nyt en ehdi kaverin luo. Huusi ja räyhäsi ja märisi ja kiroili. Aivan kuin syy olisi minun, että hän ei ole huomannut ajan kulua. Tällaiset kohtaukset tuntuu aivan käsittämättömiltä, ei oikein osaa suhtautua kun jo 'iso' poika käyttäytyy tuolla tavalla. Ja tosiaan märisee aika herkästi muutoinkin milloin mistäkin aiheista. Toisaalta on hyvin järkevä ja fiksu ja koulussakin etevä poika. Lisäksi hän on erittäin riippuvainen nykyisin minusta, siis äidistään. Roikkuu kaulassa vähän väliä. Toki, se ei minua haittaa, saa roikkuakkin ja halailla, mutta se tuntuu nykyisin olevan sellaista tavallaan tosiaan riippuvuutta, korostunutta.

Voisko tämä olla jo murrosikää tai onko tämä joku muu kausi vielä. Onko tässä iässä vielä jokin äitiintakertumis kausi yleensä? Isäkin on ja sisaruksia, isosisko ja pikkuveli, ja ns. normaali perhe ollaan. Isosiskollaan ei ole vastaavaa kautta ollut huomattavissa. Onko muilla vastaavaa??
31165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...vaikkei lasten isä meillä asukaan ;)

Tuntuu murrosiältä kyllä. Meillä sama juttu. Nykyään taitaa tulla aikaisemmin, menkatkin alkoi neidillä 12,5v (vaik mulla 14,5v).

Meidän neidistä oon huomaavinaan sellasta, että kun oikein kiehuu sisällä niin vastapainoks tai kompensaatioks omalle ilkeilylleen pitää sitten saada halia äitiä ja kertoa miten paljon rakastaa...sillon kun on hyvä hetki. Mikä lie alitajuinen hylkäämispelko.

Meidän neiti on vielä tosi herkkä verensokerin muutoksille. Joskus kun oikein kiukuttaa, eikä mikään ole hyvin, niin yhdellä suklaapalalla jo pian rauhoittuu. Eli säännölliset ruoka-ajat voi osaltaan helpottaa murroskautta.

Tsemppiä!

Äänestä

Niin että minun pahimmat murrosiän aika ajoittui sinne 12-14.. Joten on ihan mahdollista että pojalla on murrosikä. Voin sanoa lohdutuksen sanan: mitä nopeempaa murrosikä alkaa sitä nopeempaa se on ohi :)

Äänestä

ahaha, oon 12v, ja olin tollane 9veenä. Sun poikas ei tunnu olevan kovin kärsivällinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten muilla? kirjoitti:

Olen ihan ymmällää 12 poikamme kanssa. Voisiko olla murrosikää?

Hän saa välillä aivan yhtä-äkkiä aivan tyhjästä raivo/märy kohtauksia. Esim. äsken hyökkäsi raivoten, märisten samalla, että milloin on ruoka, miksei oo vielä, nyt en ehdi kaverin luo. Huusi ja räyhäsi ja märisi ja kiroili. Aivan kuin syy olisi minun, että hän ei ole huomannut ajan kulua. Tällaiset kohtaukset tuntuu aivan käsittämättömiltä, ei oikein osaa suhtautua kun jo 'iso' poika käyttäytyy tuolla tavalla. Ja tosiaan märisee aika herkästi muutoinkin milloin mistäkin aiheista. Toisaalta on hyvin järkevä ja fiksu ja koulussakin etevä poika. Lisäksi hän on erittäin riippuvainen nykyisin minusta, siis äidistään. Roikkuu kaulassa vähän väliä. Toki, se ei minua haittaa, saa roikkuakkin ja halailla, mutta se tuntuu nykyisin olevan sellaista tavallaan tosiaan riippuvuutta, korostunutta.

Voisko tämä olla jo murrosikää tai onko tämä joku muu kausi vielä. Onko tässä iässä vielä jokin äitiintakertumis kausi yleensä? Isäkin on ja sisaruksia, isosisko ja pikkuveli, ja ns. normaali perhe ollaan. Isosiskollaan ei ole vastaavaa kautta ollut huomattavissa. Onko muilla vastaavaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu