voi..

Kävin tänään kaupassa ihan siitävarten että haluaisin kokeilla tota ps3:sta. No huomasin ps3 standin siinä ja ei muutakuin koklaamaan.

No huomasin siinä jonkun autopelin en ole varma pelistä,mutta jossakin kuravellissä siinä ajeltiin sellaisilla hassuilla peltihäkkyröillä.

Sitten kone rupesikin pitämään ihan ihmeellistä rahinaa,seurasi kummallisia vali-ilmiöitä ja ruutu pätki hyvin psykedeelisin tavoin. Aloin siristelemään silmiä ja katsoin tarkemmin ruutua ja siinä samassa huomasin että peli oli jämähtänyt paikoilleen.

No siinä sitten ihmetyksissäni heiluttelin sitä kummalista ohjainta josta puuttui jopa värinät.Heiluttelin ja heiluttelin painelin-nappeja,mutta mitään ei tapahtunut.

Sitten hihkaisin myyjän paikalle. Tultuaan hän totesi koneen olevan rikki. Kysyin kuinkas se näin helposti voi rikki mennä,eihän xbox 360:ppisissäkään ole mitään ollut. Hän sanoi ps3 olevan paljon heikompilaatuisia räpellyksiä kuin kilpailijansa.

Mitä tastä opimme. Liian kallista noin heikoksi laitteeksi.
3424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itelläni ollu 18 tuntia putkeen päällä eikä oo jämähtäny kertaakaan. Ei kyllä toi sunka tarnias kovin uskottavalta tunnu.

Äänestä
  • aamusta asti päällä, eikä mitään ongelmia. eli surkee vedätys taas urpo poxi pojulta

    Äänestä

mulla meni äkspoks rikki kun avasin sen ulos laatikosta.eikä ollut johtoa mukana!!!!!!!!!!!!!!!!!1

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harminpaikka.. kirjoitti:

Kävin tänään kaupassa ihan siitävarten että haluaisin kokeilla tota ps3:sta. No huomasin ps3 standin siinä ja ei muutakuin koklaamaan.

No huomasin siinä jonkun autopelin en ole varma pelistä,mutta jossakin kuravellissä siinä ajeltiin sellaisilla hassuilla peltihäkkyröillä.

Sitten kone rupesikin pitämään ihan ihmeellistä rahinaa,seurasi kummallisia vali-ilmiöitä ja ruutu pätki hyvin psykedeelisin tavoin. Aloin siristelemään silmiä ja katsoin tarkemmin ruutua ja siinä samassa huomasin että peli oli jämähtänyt paikoilleen.

No siinä sitten ihmetyksissäni heiluttelin sitä kummalista ohjainta josta puuttui jopa värinät.Heiluttelin ja heiluttelin painelin-nappeja,mutta mitään ei tapahtunut.

Sitten hihkaisin myyjän paikalle. Tultuaan hän totesi koneen olevan rikki. Kysyin kuinkas se näin helposti voi rikki mennä,eihän xbox 360:ppisissäkään ole mitään ollut. Hän sanoi ps3 olevan paljon heikompilaatuisia räpellyksiä kuin kilpailijansa.

Mitä tastä opimme. Liian kallista noin heikoksi laitteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu