toinen kisu

jos vanhemmalle kollille seuraksi toinen ,kumpi narttu tai kolli ,nuorempi tai vanhempi.tämä kolli on rauhaton tyyppi aina yksin ollut , mutta tarvii varmaan kaveria kun leikisäkin on ja joutuu välillä oleen viikon lopun yksin tosin hoitaja käy joka päivä ja on välillä yönkin mitä olette ystävät mieltä? "8-vuotiaalle kaveri ?
4266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos kissat joutuu olemaan viikonlopun yksin, niin jätäpä hommaamatta koko kissat. varsinkin jos uusi kissa on pentu. se tarvitsee huomiota, eikä missään nimessä saa jättää yksin viikonlopuksi, vaikka kuka kävisi katsomassa sitä. pieni kissanpentu on kuin pieni lapsi, se tarvitsee tukea ja seuraa. ja varsinkin, sinun täytyy vastuuntuntoisena omistajana seurata, että kissat sietävät toisiaan. et varmastikaan tiedä aluksi, kuinka ne toisiaan sietävät, joten suosittelen hyvin tiivistä seuraamista. Anteeksi nyt vain, mutta minä olen tätä mieltä.

Äänestä
  • minäkin :/

    Äänestä

Ei selviä kuin kokeilemalla, mitä mieltä kissa on uudesta kaverista.

Kai kolli on leikattu?
Itse en ole huomannut, että sukupuolella olisi väliä, mutta jos varman päälle haluaa ottaa niin sanotaan, että toista sukupuolta ja leikattu tietysti. Yleensä pennut ja nuoret hyväksytään kaveriksi mukisematta. Toisaalta joskus voi viedä kuukausia, että ystävystytään, siihenkin kannattaa siis varautua.

Kannattaa ottaa uusi kissa varmuuden vuoksi palautusoikeudella, jos homma käy veriseksi, eikä helpotusta ole luvassa.

Oiva apu kissojen tutustuttamiseen on feliway haihdutin ja suihke. Suihke kannattaa asentaa 2-4 päivää ennen uuden kissan taloon tuloa.
http://www.vetcare.fi/index.php?id=86

Kannattaa ehdottomasti kokeilla kaveria, jos kissa joutuu yksinkin olemaan, vaikka aika hyvin olet ilmeisesti tuon hoidonkin järjestänyt.

Tuossa vielä ohjeistusta varman päälle sopeuttamiseen. Sitä voi soveltaa ja ottaa kokonaisuudessaan käyttöön, jos tulee isoja ongelmia
http://www.incat.fi/6easysteps.asp

Meillä ei ole koskaan tarvinnut erottaa kissoja toisistaan, vaan ovat itsekseen pikkuhiljaa tutustuneet. Joskus ollaan pari vuorokautta pidetty eri huoneissa ja vaihdeltu kissojen hajuja, makuu alustaa ja silittelemällä.

Vanhaa kissaa kannattaa alkuun huomioida jopa enemmän, ettei tule mustikseksi ja uudelle tulokkaalle tulee järjestää omat hiekkalaatikot ym. ettei vaan heti tunkeudu talon herran omaisuuteen :)

Sähinät on ihan normaalia, eikä pieneen taka-ajoonkaan kannata mennä väliin. Vasta jos näyttää siltä, että toista hakataan urakalla.

Nämä siis mahdollisia, mutta yhtä mahdollista on, että kollisi ottaa uuden tulokkaan samoin tein kainaloonsa :)

Äänestä
  • menen huomenna eläin suojeluvalvojan luo juttelemaan asiasta jos keksimme kissalle pahaan ratkaisun . kun kisu on monta vuotta ollut meinaan pitää sen niin kauan mahdollista ,olen löytö talosta kisuni ottanut, en 8vuotta sitten tiennyt että äitini tulee tarvitsemaan myös minun apua, niin pakko järjestellä asioita ja haluan että kissa viihty ja voi hyvin , ja ovat minulle hyvin tärkeitä.ja olen itse eläkkeellä että muutoin olen aina kotona. t . kesk.alottaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietinnässä? kirjoitti:

jos vanhemmalle kollille seuraksi toinen ,kumpi narttu tai kolli ,nuorempi tai vanhempi.tämä kolli on rauhaton tyyppi aina yksin ollut , mutta tarvii varmaan kaveria kun leikisäkin on ja joutuu välillä oleen viikon lopun yksin tosin hoitaja käy joka päivä ja on välillä yönkin mitä olette ystävät mieltä? "8-vuotiaalle kaveri ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu