Minne menet

Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta lamavuosien säästöt tuntuvat yhä kunnallisessa päivähoidossa. Miksi kunnat pihtaavat päivähoidossa?

Lasten asia on aikuisten vastuulla. Jos vanhemmat ja muut lasten kanssa tekemisissä olevat eivät nosta päivähoitoasiaa esille, se jää muiden poliitikkojen ajamien asioiden jalkoihin.

Päivähoitohenkilöstö valittaa, etteivät kunnan päättäjät arvosta heidän ammattitaitoaan eivätkä ota tosissaan heidän palautettaan epäkohdista. Vanhempien kannattaisi yhdistää voimansa ja perustaa joka päiväkotiin vanhempaintoimikunta, joka osallistuisi käytännön työn suunnitteluun ja toimisi edunvalvojana kunnan päättäjien suuntaan. Parikin aktiivista äitiä ja isää voisi saada paljon aikaan.

Nykyinen päivähoitolaki ja asetus ovat vuodelta 1973. Sitä on täydennetty vuosien mittaan. Vanhasen hallitukselta odotettiin hallitusohjelmaan päivähoitolain kokonaisuudistusta, joka sisältäisi myös määräyksen hoitoryhmien enimmäiskoosta, mahdollisesti myös tilojen neliömäärästä. Missä laki viipyy?

Päivähoidon taso vaihtelee paljon sekä kunnan sisällä eri päiväkodeissa että eri kuntien välillä. Ne kunnat, jotka myöntävät reilummin rahaa päivähoitoon, saavat palkattua enemmän ammattitaitoista, koulutettua henkilökuntaa. On jopa vakituisia varahenki8löitä paikkaamaan poissaolijoita. Rahoja ja virkoja pihtaavissa kunnissa henkilökunta vaihtuu tiheästi, kun päivähoitohenkilöstö häipyy muihin kuntiin tai hakeutuu toisiin tehtäviin paremman palkan ja parempien työehtojen perässä.

Onko kyseessä salajuoni? Annetaanko päivähoitojärjestelmän rapautua, jotta naiset saadaan ajettua kotiin lapsiaan hoitamaan? Vakuutetaan, että salajuonta ei ole, se ei olisi järkevää kansantaloudellisesti eikä elinkeinopoliittisesti. Kunnan budjetissa yhden lapsen kohdalla kotihoidontuki kuntalisineen tulee halvemmaksi kuin päivähoitopaikka, kutta kuntatalouden kannalta on järkevämpää päästää pienten lasten vanhemmat töihin tienaamaan verotuloja. Samalla perheet työllistävät suuren joukon päivähoitohenkilöstöä, jotka myös maksavat veroja kunnalle.

Miksi henkilökuntaa on niin vähän ja lapsiryhmät niin isoja? Päivähoitoasetuksessa ei puhuta mitään ryhmien enimmäiskoosta. Siinä vain määrätään, että neljää alle kolmevuotiasta kohti pitää olla yksi koulutettu henkilö ja 3-6-vuotiaiden ryhmässä yksi seitsemää lasta kohden. Pelataan siis suhdeluvuilla, joista voidaan poikeata - ja poiketaan.

Aamuisin ja iltapäivisin ei aina ole paikalla riittävästi aikuisia. Kunnat luistavat vähimmäismääräyksestä myös sairaus- ja vuosilomien aikana. Joissain kunnissa on reservissä henkilökuntaa paikkaamaan poissaolijoita, toiset kunnat ovat taas epävirallisesti kieltäneet sijaisten palkkaamisen esim. alle 2:n viikon sairauslomien ajaksi.

Lapsia otetaan myös niin sanotuille ylipaikoille. Arvellaan, että osa lapsista on aina kuitenkin kotona sairastamassa, mutta vuoro-, hoito- ja osa-aikaiset lapset saattavatkin saattavatkin tulla ennalta arvaamatta yhtä aikaa hoitoon.

On liian paljon lapsia aikuista kohden! Tehyn tutkimuksessa 69 % lasten-, lähi- ja päivähoitajista arvioi, että henkilökuntaa on jatkuvasti liian vähän. Suurissa ryhmissä lapset väsyvät ja käyvät levottomiksi, melutaso nousee ja pöpöt tarttuvat. Usein lapsiryhmiä vielä yhdistellään. Pahimmillaan ryhmässä on jopa yli 40 lasta ja alituisesti vaihtuvat aikuiset - aikamoinen ihmissuhdekuormitus. Jatkuva työtovereiden vaihtuminen uuvuttaa aikuisenkin.

Kun aikuisilla on kiire, lapset joutuvat odottamaan kauan vuoroaan. Taukoamattomassa tohinassa lapsen yksilöllinen huomioonottaminen ja tukeminen jäävät sanahelinäksi. Vanhemmat kokevat myös päivähoitomaksut kalliiksi. Monien lapsiperheiden tulot ovat pienet mutta asumismenot suuret ja hoitomaksukin haukkaa suuren osan tuloista.

Artikkeli Kotivinkki 2/2007

Juttua varten haastateltu
Sos. ja terv.ministeri Liisa Hyssälä
Last.tarhanopp.liitonpj. Soile Oleander
Tehyn tutkimuspäällikkö Terhi Honkalampi
Last.hoitoalan liitonpj. Ritva Pesonen
Vantaan päivähoitopalv. joht. Sole Askola-Vehviläinen
Vantaan Kartanonkosken päiväkodin joht. Tarja Turunen
5265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

leikkaukset alkoivat lamavuosina, kuten jutussa sanotaan, mutta asian on annettu maatua sellaisenaan kaikki nämä vuodet. Jo 6-7 v sitten sain lasta tarhaan viedessäni kuulla, miten oli toivottavaa, että vanhemmat toivat työpaikoiltaan kaikkea mahdollista askartelumateriaalia tarhoihin. Poisheitetyt kirjekuoret, roskiin menevät paperit, joiden toiselle puolelle voi piirtää, kartonkipakkaukset, muoviset pois heitettävät kipot ja kupit olivat jo silloin arvossaan.

Toista oli vielä 80-luvulla, jolloin lapsen jätti tarhaan ihan turvallisella mielellä. Pienemmät ryhmäkoot ja suurempi henkilökunnan määrä näkyi nykyiseen verrattuna jopa tarhan juhlissa. Se on vain yksi ESIMERKKI siitä, miten henkilökunnan voimavarat eivät riitä samaan ohjelmatarjontaan kuin muutama vuosikymmen sitten.

Varmaan lamavuosina on tärkeää ajaa äidit töihin kuntatalouden kannalta, mutta pitääkö päättäjien silmissä olla aina vain raha tärkeämpää vieläkin kuin lasten hyvinvointi?

Äänestä

Läskit luuserit kuluttavat
aikaansa päiväkodeissa
suojatyöpaikka on
päiväkoti
läskeille naisille
Lapset eivät ole
tärkeitä
äiti ja isi
ruokkii heidät
Kuka ruokkisi naiset
jos ei olisi päiväkotia.
Kunta ruokkisi naiset.

Äänestä

Toivoisin että Suomessa alettaisiin taas arvostaa kotiäitejä, niinkuin se oli itsestäänselvyys 70 ja 80 luvuilla kun olin lapsi. Kaikkein paras paikka pienelle lapselle on koti. Äidit ja ehkä isätkin voivat tavata mukavissa puistoissa ja kerhorakennuksissa toisiaan. Yksin ei kotivanhempana tarvitse jäädä. Lapsen oma biologinen vanhempi vaistoaa oman lapsensa tarpeet parhaiten. Niin se luonto toimii.
Älkää vaan uskoko ruotsalaisten tutkimusta, jossa väitettiin että päiväkoti on paras paikka lapselle. Ja että kotona olo hidastaa kehitystä ja on tosi huono juttu. Bullshit, sanon minä!
Ruotsalaiset "rikolliset" sossut teettävät tällaisia taantumuksellisia tutkimuksia, koska heillä huostaanottoluvut ovat maailman huippua ja he elävät muutenkin taantumuksellisessa sosialistisessa yhteiskuntajärjestelmässä, jossa ihmisen valinnan vapaus on pelkkä klisee.
Saa nähdä saako oikeistohallitus muutoksen aikaan? Hidasta se todennäköisesti on, koska sossut saivat rakentaa järjestelmäänsä melkein koko viime vuosisadan. Jään mielenkiinnolla seuraamaan..

Äänestä

voimaan joskus 70-80-lukujen taitteen tietämissä, niin keskusta ja kokoomus vastustivat sitä ja yleensä periaatetta, että naisten on osallistuttava työelämään samoin kuin miestenkin.

Mutta DEMARIT JA KOMMARIT kannattivat ja ajoivat lain läpi. Nyt on tultu tähän, että viimeiset istuvat hallitukset eivät ole lapsiperheistä välittäneet, olivat nyt sitten vanhemmat missä tahansa, töissä tai työttöminä, ja tismalleen saman verran lapsista. Edes lasten terveydenhoito ei ole ollut riittävän tärkeä asia, että olisi päättäjiä kiinnostanut.

Äänestä
  • SDP ja vasemmisto, onhan siellä häärinyt kepulitkin. Nyt yritetään pelata Kokoomus ulos, onnistuukohan se, katainen sanoi sen onnistuvan vain väkivaltaa käyttämällä, mutta mitä luuviulu-katainen mahtaa kun ja jos Demarit ja kepulit jyrää !
    Jospa nyt Kokoomus pääsee päättämään, järkevästi !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


päivähoito? kirjoitti:

Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta lamavuosien säästöt tuntuvat yhä kunnallisessa päivähoidossa. Miksi kunnat pihtaavat päivähoidossa?

Lasten asia on aikuisten vastuulla. Jos vanhemmat ja muut lasten kanssa tekemisissä olevat eivät nosta päivähoitoasiaa esille, se jää muiden poliitikkojen ajamien asioiden jalkoihin.

Päivähoitohenkilöstö valittaa, etteivät kunnan päättäjät arvosta heidän ammattitaitoaan eivätkä ota tosissaan heidän palautettaan epäkohdista. Vanhempien kannattaisi yhdistää voimansa ja perustaa joka päiväkotiin vanhempaintoimikunta, joka osallistuisi käytännön työn suunnitteluun ja toimisi edunvalvojana kunnan päättäjien suuntaan. Parikin aktiivista äitiä ja isää voisi saada paljon aikaan.

Nykyinen päivähoitolaki ja asetus ovat vuodelta 1973. Sitä on täydennetty vuosien mittaan. Vanhasen hallitukselta odotettiin hallitusohjelmaan päivähoitolain kokonaisuudistusta, joka sisältäisi myös määräyksen hoitoryhmien enimmäiskoosta, mahdollisesti myös tilojen neliömäärästä. Missä laki viipyy?

Päivähoidon taso vaihtelee paljon sekä kunnan sisällä eri päiväkodeissa että eri kuntien välillä. Ne kunnat, jotka myöntävät reilummin rahaa päivähoitoon, saavat palkattua enemmän ammattitaitoista, koulutettua henkilökuntaa. On jopa vakituisia varahenki8löitä paikkaamaan poissaolijoita. Rahoja ja virkoja pihtaavissa kunnissa henkilökunta vaihtuu tiheästi, kun päivähoitohenkilöstö häipyy muihin kuntiin tai hakeutuu toisiin tehtäviin paremman palkan ja parempien työehtojen perässä.

Onko kyseessä salajuoni? Annetaanko päivähoitojärjestelmän rapautua, jotta naiset saadaan ajettua kotiin lapsiaan hoitamaan? Vakuutetaan, että salajuonta ei ole, se ei olisi järkevää kansantaloudellisesti eikä elinkeinopoliittisesti. Kunnan budjetissa yhden lapsen kohdalla kotihoidontuki kuntalisineen tulee halvemmaksi kuin päivähoitopaikka, kutta kuntatalouden kannalta on järkevämpää päästää pienten lasten vanhemmat töihin tienaamaan verotuloja. Samalla perheet työllistävät suuren joukon päivähoitohenkilöstöä, jotka myös maksavat veroja kunnalle.

Miksi henkilökuntaa on niin vähän ja lapsiryhmät niin isoja? Päivähoitoasetuksessa ei puhuta mitään ryhmien enimmäiskoosta. Siinä vain määrätään, että neljää alle kolmevuotiasta kohti pitää olla yksi koulutettu henkilö ja 3-6-vuotiaiden ryhmässä yksi seitsemää lasta kohden. Pelataan siis suhdeluvuilla, joista voidaan poikeata - ja poiketaan.

Aamuisin ja iltapäivisin ei aina ole paikalla riittävästi aikuisia. Kunnat luistavat vähimmäismääräyksestä myös sairaus- ja vuosilomien aikana. Joissain kunnissa on reservissä henkilökuntaa paikkaamaan poissaolijoita, toiset kunnat ovat taas epävirallisesti kieltäneet sijaisten palkkaamisen esim. alle 2:n viikon sairauslomien ajaksi.

Lapsia otetaan myös niin sanotuille ylipaikoille. Arvellaan, että osa lapsista on aina kuitenkin kotona sairastamassa, mutta vuoro-, hoito- ja osa-aikaiset lapset saattavatkin saattavatkin tulla ennalta arvaamatta yhtä aikaa hoitoon.

On liian paljon lapsia aikuista kohden! Tehyn tutkimuksessa 69 % lasten-, lähi- ja päivähoitajista arvioi, että henkilökuntaa on jatkuvasti liian vähän. Suurissa ryhmissä lapset väsyvät ja käyvät levottomiksi, melutaso nousee ja pöpöt tarttuvat. Usein lapsiryhmiä vielä yhdistellään. Pahimmillaan ryhmässä on jopa yli 40 lasta ja alituisesti vaihtuvat aikuiset - aikamoinen ihmissuhdekuormitus. Jatkuva työtovereiden vaihtuminen uuvuttaa aikuisenkin.

Kun aikuisilla on kiire, lapset joutuvat odottamaan kauan vuoroaan. Taukoamattomassa tohinassa lapsen yksilöllinen huomioonottaminen ja tukeminen jäävät sanahelinäksi. Vanhemmat kokevat myös päivähoitomaksut kalliiksi. Monien lapsiperheiden tulot ovat pienet mutta asumismenot suuret ja hoitomaksukin haukkaa suuren osan tuloista.

Artikkeli Kotivinkki 2/2007

Juttua varten haastateltu
Sos. ja terv.ministeri Liisa Hyssälä
Last.tarhanopp.liitonpj. Soile Oleander
Tehyn tutkimuspäällikkö Terhi Honkalampi
Last.hoitoalan liitonpj. Ritva Pesonen
Vantaan päivähoitopalv. joht. Sole Askola-Vehviläinen
Vantaan Kartanonkosken päiväkodin joht. Tarja Turunen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu